Kansan Temppelin elämä ja kuolema
#2801. Keskiviikko, 25. heinäkuuta 2007 klo 16.01.54, kirjoittanut Jani. 5
Katsottuani dokumentin Jonestown: The Life and Death of Peoples Temple en vieläkään kykene löytämään itsestäni myötätuntoa enintä osaa Jonestownin murhenäytelmän uhreista kohtaan. #
Uhrien todellinen lukumäärä oli paljon pienempi kuin yhdeksänsataa - uhreja oli minun laskujeni mukaan vain noin kolmisensataa. Loput kuutisensataa kuollutta olivat Jim Jonesin kanssarikollisia. Heidän rikoksensa ei ollut sama kuin hänen, mutta sen seuraukset olivat paljon pahemmat kuin hänen rikoksensa. Yksi mies ei yhdessä pienen aseistetun joukon kanssakaan pysty teurastamaan yhdeksääsataa ihmistä. #
Yksi entisistä Kansan Temppelin jäsenistä kuvasi olosuhteita lahkon sisällä samanlaisiksi kuin millaisissa perhevammaisten perheiden lapset elävät sikäli, että niitä piti niissä eläessään ihan normaaleina. Hänen vertauksensa on osin virheellinen, ja virheellisyydessään hyvin paljastava. #
Lapsi ei pysty valitsemaan perhettään, eikä lapsella siksi ole muita vaihtoehtoja kuin pitää normaaleina niitä olosuhteita, jotka omassa perheessä vallitsevat, olivatpa ne sitten todellisuudessa miten sairaat tahansa. Aikuisella sellaista pakkoa ei ole, poislukien jotkin poikkeukselliset tilanteet (kuten väkivaltaisen puolisen armoilla riittävän kauan eläneiden kohdalla), jollaisista ei kuitenkaan Kansan Temppelin tapauksessa ensisijaisesti ollut kyse. Nämä aikuiset ihmiset valitsivat itse perheen, joka oli sairas useammallakin eri tavalla. Heillä, toisin kuin perhevammaisella lapsella, ei ollut mitään pakkoa pitää sen epänormaaleja oloja normaaleina. #
Ehkä niiden kuudensadan joukossa oli joitakuita, jotka olivat varttuneet lahkon sisällä aikuisiksi, ja joihin perhevammaisen lapsen vertauskuva siksi sopii. Ehkä osa oli varttunut oikeasti perhevammaisissa perheissä, eikä kyennyt siksi irtautumaan sairaasta mallistaan, vaan etsiytyi siksi lahkoon eikä pystynyt siitä sen jälkeen lähtemään. #
Ehkä joukossa oli vanhuksia, joilla ei lahkon ulkopuolella olisi ollut minkäänlaista (sosiaali)turvaa, ja jotka siksi olivat pakotettuja jäämään. Ehkä joukossa oli jopa muutamia sellaisia, jotka viimeisinä päivinä tajusivat, että lähteminen olisi merkinnyt kuolemaa ei vain hengellisessä, vaan “kuula kalloon” -merkityksessäkin, eivätkä siksi uskaltaneet lähteä. Kaikki nämä ihmiset minä vapauttaisin syyllisyydestä, sillä heillä ei todellisuudessakaan ollut vaihtoehtoja. #
Kaikilla muilla aikuisilla oli, ja he valitsivat siitä huolimattakin itse oman ja lastensa kuoleman. Eivätkä kaikki, helvetti soikoon, kyenneet näkemään valintansa todellista, kammottavaa luonnetta vielä silloinkaan kun lapset heidän ympärillään alkoivat ihan oikeasti kouristella ja kuolla myrkyn vaikutuksesta. Kaikki oli vain hyvää, ihanaa ja kaunista. #
Toista esimerkkiä terveen aikuisen ihmisen tekemästä, samanlaisesta rikoksesta ei tarvitse etsiä kovinkaan kaukaa historiasta: Magda Goebbels surmasi kuusi lastaan, koska “maailma kansallissosialismin romahduksen jälkeen ei ole elämisen arvoinen”. Kansallissosialismin voi huoletta korvata Kansan Temppelillä tai itse asiassa millä hyvänsä uskonnolla, aatteella tai ihanteella; kyse on yhtä kaikki yrityksestä oikeuttaa hirvittävä ja rikollinen teko. #
Natseista puheen ollen, eivät heistäkään ne, jotka puolustautuivat väittämällä vain noudattaneensa käskyjä, olleet yhtään vähemmän syyllisiä uhriensa kuolemiin kuin ne, jotka antoivat käskyt. #
Mikäli perhevammaisuusvertausta ei yritetä käyttää virheellisesti Kansan Temppelin entisten (elävien tai kuolleiden) jäsenten syyllisyystaakan helpottamiseen, se sopii siihen hyvin ainakin yhdessä mielessä: Jim Jones itse oli kotoisin perhevammaisesta perheestä, ja kaikesta päätellen hän onnistui järjestämään seurakuntansa niin, että sai elää omia traumojaan uudestaan sen parissa aina kuolemaansa saakka. #
Dokumentissa oli dramaattisesti sijoitettu valokuva Jonestownin toiseksiviimeiseltä illalta. Juhlamajan seinällä oli George Santayanan ehkäpä tunnetuin sitaatti: ne, jotka eivät muista menneisyyttä, ovat tuomittuja toistamaan sitä. Mikäli sitaatin sisältämään fatalismiin haluaa takertua sen syyllisyyttä vähentävän vaikutuksen takia, on syytä ottaa huomioon se, että ensimmäinen sen vapauttamista Jonestownin rikollisista lienee Jim Jones. #
Kattelin tuossa muuten sellainen Wallander-elokuvan, jossa tätä Kansan Temppeli - lahkoa sivuttiin: tarinan idea oli se, että joku Jim Jonesin opetuslapsista olikin selvinnyt hengissä ja palannut Ruotsiin ja perustanut sitten uudelleen tämän lahkon. Ottamatta nyt sen kummemin kantaan elokuvan laatuun, sanottakoon, että kohta, jossa lahko ryhtyy telottamaan puolivuotiasta vauvaa tämän epäjumalallisen alkuperän tähden (lapsi on syntynyt äidilleen keinohedelmöityksellä) oli oudon vastenmielinen. Missään ei näkynyt verta tai suolenpätkiä, mutta silti. Kun taas lahkolaiset rituaaliteloittivat kaappaamansa aborttilääkärin, ei se tuntunut lainkaan yhtä pahalta tuon fiktiivisen keitoksen keskellä. Totta puhuen - se ei tuntunut juuri miltään.
Uhriasiassa olen sillä kannalla, että ehkä on niin, että toiset ovat uhreja enemmän kuin toiset, mutta se ei kuitenkaan vähennä tragedian määrää niiden kohdalla, jotka itse aikuisen oikeasti omasta valinnastaan itsensä tuhoavat. Minusta nimittäin tuollainen lahko ja väkivaltainen puoliso eivät välttämättä eroa toisistaan kovin paljoa. Ilmaistakseni itseäni mahdollisimman sekavasti, väitän että ihminen, joka tappaa oman lapsensa (tai jonkun toisen) tälläista “korkeampaa” päämäärää tavoitellessaan, ei ole ihan terve (olipas nyt lievä ilmaisu!) - sellainen tyyppi on kuin psykoosissa ja näkee jotain ihan muuta ja outoa todellisuuden tilalla: korkeintaan jonkun pienen tarkoin valoitetun osan todellisuutta. Putkinäkö taisi olla termi, jota tavoittelen. Jos tuollainen psykoosi olisi laumanjohtajan kemiallisesti aiheuttama (ts. Jonesilla olisi hallussaan jokin “psyykelääke”, jolla laumaa olisi lääkitty) olisivatko vähemmän uhrit enemmän uhreja? Entäpä jos lahko olisi hajonnut fyysisesti ja J.Jones olisi yrittänyt kokoontumisajoja huikean massamurhan merkeissä jonkun puolen vuoden päästä - monikohan perhe olisi sännännyt innoissaan pakkaamaan?
Tämä siis siitä huolimatta, että vaikka järjelläni voin hurskastella tässä asiassa, en voi olla sydämmeltäni pitämättä lapsensa murhaajaa hirviönä.
Ja voi tilitys taas kerran…
Perusteluni sille, miksi en rinnasta uskonlahkojen
väkivaltaisen parisuhteen uhreihin, voi vaikuttaa hiukan heiveröiseltä, koska se nojaa siihen, etten pidä lahkolaisuutta samalla tavalla luonnollisena tarpeena kuin parisuhdetta. Jonkinlaisen vertaisryhmän tarvehan ihmisillä kyllä käsittääkseni on, mutta sellaiseen tulisi mielestäni pikemminkin rinnastaa läheisimpien ystävien (/tuttavien/sukulaisten) piiri, jollainen voi kyllä sisältyä samaan seurakuntaan kuin missä itse on, mutta joka on kuitenkin puitteiltaan huomattavasti paljon minimaalisempi kuin mitä se seurakunta on.Tästä syystä seurakunnassa tehtyjen rikosten (sanan laajassa merkityksessä) ei pitäisi peittyä sen varjoon mikä kyseisen organisaation merkitys on yksilölle, eli toisin sanoen ihmisellä on minun mielestäni aito vapaus (tai niin aito kuin nyt vapaus vain voi olla) valita jatkaako elämäänsä sen vaikutuspiirissä vai ei, koska poislähteminen valittaessa koettu menetyksen tunne ei kohdistu objektiin johon olisi luonnollinen tarve.
Jos taas ihminen on erehtynyt korvaamaan tuon luonnollisen tarpeensa oikean kohteen (joka minun mielestäni siis on se lähimpien ystävien/tuttavien/sukulaisten piiri) uskonnollisen yhteisön kaltaisella rakenteella, niin… no, sanoinkin sen jo: se on erehdys. Erehdys, jolla voi olla hirvittävät seuraukset (kuten Jonestownin tapauksessa), mutta erehdys, joka on minun mielestäni vältettävissä, ja joka ei sekään toimi synninpäästönä siinä tapauksessa että ne seuraukset todella ovat hirvittävät. Se on siis virhe jonka tekemisestä ihminen itse on vastuussa.
Se tilanne sitten, jossa se todellinen vertaisryhmä sisältyy siihen seurakuntaan, onkin mielenkiintoinen. Juuri niiden tilanteiden hyväksikäyttämiseksi lahkoissa hyvin tyypillisesti paheksutaan syvästi seurakunnan piiristä lähteneiden tai karkotettujen kanssa seurustelemista. Sillä ei siis niinkään pyritä esimerkiksi suojelemaan lahkoon jääneitä ulkomaailman houkutuksilta, vaan sekin on vain yksi tapa identifioida se todellinen vertaisryhmä valheellisesti yhteen seurakunnan kanssa ja toimii siten pelotteena:
.Sitä sitten taas puolestaan, että vertaisryhmän menetys on yhtä kuin koko elämältä pohja pois, minä erakkoluontoisena ihmisenä pidän heikkoutena, enkä osaa sellaisia ihmisiä erityisemmin sääliä. Minusta ihmisen pitää pärjätä yksin, ja jos ei pärjää, niin se on HVV. Tässä(kin) julmuudessani poikkean kuitenkin luultavasti useimmista muista ihmisistä.
[…] erikoinen ilmestys viimeistään vedettyään sampanjakulhon päähänsä. Jonestown-dokumentteja vastikään katseltuani minun silmääni ja korvaani pisti kuitenkin enemmän se, […]
Mitä vitun paskaa tää on?
Surkeet nettisivut, ja täyttä paskaa koko juttu. Ei dokkarissa puhutta “vammaisista perheistä” vaan disfunctional familysta. Huoh.
Mitä vitun paskaa tuo kommentti on?
Surkea kommentti, ja täyttä paskaa koko kommentti. Ei merkinnässä puhuta “vammaisista perheistä” vaan perhevammaisista perheistä. Huoh.