Olen miet­ti­nyt ketä naa­pu­rin setä hämä­räs­ti muis­tut­taa. Tänään sen kek­ka­sin: Gacy­hän se. #

Mut­ta nyt mee­mei­hin. #

Ensin Pais­te­pal­kin­to, jon­ka sain Veloe­nal­ta. Pitää kir­joit­taa jotain pal­kin­to­ku­vaan liit­tyen. Ai niin se kuva. #

 #

Tämä on kuu­lem­ma kehä­kuk­ka. Minun kas­vi­tun­te­muk­se­ni on aivan onne­ton­ta, mikä joh­tuu pel­käs­tään sii­tä, ettei David Atten­bo­rough ole Kas­vien maa­il­man (The Pri­va­te Life of Plants) lisäk­si teh­nyt kas­vei­hin kes­kit­ty­nei­tä tele­vi­sio­sar­jo­ja. #

Kuva näyt­tää netis­sä­ku­lus­saan kol­hiin­tu­neel­ta, joten yri­tin etsiä parem­pi­laa­tuis­ta ver­sio­ta TinEyel­la, mut­ta se löy­si vain saman­lai­sia tai vie­lä­kin enem­män uudel­leen­pa­kat­tu­ja. Googlen kään­tei­nen kuva­ha­ku on minus­ta TinEye­ta huo­nom­pi, mut­ta kokei­lin sitä­kin, eikä lykäs­tä­nyt. Wiki­me­dia Com­mon­sin Calen­du­la offici­na­lis -luo­kas­ta­kaan ei saman­lais­ta löy­ty­nyt. #

Pal­kin­toon kuu­luu myös tie­tys­ti se pakol­li­nen edel­leen­na­ki­tuso­sio, jol­lais­ten ansios­ta nämä mee­mit aina löy­tä­vät vii­mei­sen lepo­si­jan­sa täs­tä blo­gis­ta. #

Sit­ten tyt­töys­tä­vä­haas­te, jon­ka löy­sin Hei­jas­tus­pin­nal­ta. Tän­ne sovel­let­tu­na sii­tä tulee poi­kays­tä­vä­haas­te: pitää ker­toa vii­si asi­aa itses­tä poi­kays­tä­vä­nä. #

1. Olen epä­nor­maa­li. En kai­kin puo­lin, joil­tain osin (esim. fysii­kal­ta­ni) olen ihan nor­maa­li­kin, mut­ta sen sijaan käyt­täy­ty­mi­se­ni, se miten elän elä­mää­ni, on sii­nä mää­rin tavan­omai­ses­ta poik­kea­vaa, että mikä­li haluat ns. nor­maa­lin kave­rin, kan­nat­taa kat­sel­la muu­al­le. Osa omi­tui­suuk­sis­ta­ni joh­tuu luon­tees­ta­ni, osa on opit­tu­ja jut­tu­ja, mut­ta oli­vat­pa ne mis­tä tahan­sa peräi­sin, olen­nais­ta täs­sä on se, että minä olen itsee­ni täs­sä suh­tees­sa tyy­ty­väi­nen, eikä siis mitään toi­vei­ta salon­ki­kel­poi­sek­si jalos­ta­mi­ses­ta­ni todel­la­kaan kan­na­ta elä­tel­lä. Mikä­li tämä oli­si säh­kö­lait­teen muka­na tule­va englan­nin­kie­li­nen takuu­eh­to­lap­pu­nen, täs­sä koh­taa luki­si ver­saa­lil­la, että tuo­te myy­dään sel­lai­se­naan (“AS IS”) eikä sitä pidä yrit­tää käyt­tää vas­toin alku­pe­räis­tä käyttötarkoitusta.
2. Yksi­no­le­mi­nen on minul­le tär­ke­ää. Olen int­ro­vert­ti ja lataan akku­ja­ni sul­keu­tu­mal­la tilaan, jos­sa saan olla fyy­si­ses­ti muis­ta ihmi­sis­tä eris­tyk­sis­sä. Tämä on syy­tä nos­taa esil­le täs­sä yhtey­des­sä, sil­lä minun koh­dal­la­ni tämä pätee myös pari­suh­tee­seen: en voi olla kans­sa­si kah­den loput­to­mas­ti, sil­lä tar­vit­sen sään­nöl­li­ses­ti ympä­ril­le­ni abso­luut­ti­ses­ti muis­ta ihmi­sis­tä tyh­jää tilaa. Mikä­li olem­me yhteen­so­pi­via, näet tähän sisäl­ty­vät mah­dol­li­suu­det: myös sinä saat sään­nöl­li­ses­ti vapaa­ta minus­ta, ja osaan puo­les­ta­ni taa­tus­ti kun­nioit­taa sinun tilantarvettasi.
3. Tasa-arvo on minul­le tär­ke­ää. Elät­te­len kyl­lä hie­man kuvi­tel­mia van­han­ai­kai­sen rita­ril­li­suu­den arvok­kuu­des­ta, mut­ta se mer­kit­see lähin­nä sitä, että koki­sin itse­ni mie­he­nä huo­nok­si, jos minus­ta ei heik­kou­den takia oli­si sinul­le apua fyy­sis­tä voi­maa tai kes­tä­vyyt­tä vaa­ti­vis­sa arki­sis­sa asiois­sa. Pää­asias­sa kui­ten­kin uskon, että arki­set asiat tulee jakaa suku­puo­li­riip­pu­mat­to­mas­ti, enem­män jaka­jien tar­pei­den ja käy­tet­tä­vis­sä ole­vien resurs­sien poh­jal­ta, prag­maat­ti­ses­ti. Tämän kään­tö­puo­le­na voi­si pitää sitä, etten voi ensin­kään sie­tää suku­puo­leen ja vain suku­puo­leen nojaa­vaa avut­to­mak­si tekey­ty­mis­tä. Jos et hei­ve­röi­sem­män var­te­si takia pys­ty tai tai­to­je­si puut­teen takia osaa teh­dä jotain, mihin minä pys­tyn, se ei ole ongel­ma, mut­ta jol­let ole val­mis edes yrit­tä­mään, perus­te­let sitä sil­lä että olet nai­nen, ja ole­tat minun pitä­vän sitä joten­kin hert­tai­se­na, olet ymmär­tä­nyt rita­ril­li­suus­kä­si­tyk­se­ni pahas­ti väärin.
4. Lojaa­liu­des­ta ei tin­gi­tä. Tämä pätee molem­piin suun­tiin. Kun opit tun­te­maan ehdot­to­muu­te­ni ja sen, kuin­ka jää­rä­päi­ses­ti voin pitää kiin­ni asiois­ta, voit kai­ken sii­tä seu­raa­van kit­kan vas­ta­pai­nok­si kyt­keä sen myös luot­ta­muk­seen, sil­lä minul­le pet­tu­ruus on teki­jäs­tä riip­pu­mat­ta (ja siis itse­ni mukaan­lu­kien) rikok­sis­ta alhaisin.
5. Nuo yllä­ole­vat tun­tui­vat sen ver­ran ras­kail­ta pykä­lil­tä, että tähän vii­mei­sek­si on pak­ko ottaa lop­pu­ke­ven­nys: huu­mo­ri on sen ver­ran tär­keä asia, että edel­ly­tän sinul­ta sen tajun lisäk­si kykyä sie­tää toi­si­naan ääret­tö­män huo­no­ja jut­tu­ja­ni. Ihmi­set, jot­ka oppi­vat minut tun­te­maan, pitä­vät minua yleen­sä koh­ta­lai­sen haus­ka­na veik­ko­na. En ole var­si­nai­nen pel­le­kään, mut­ta en pane lei­kin­las­kua pahak­se­ni mel­kein­pä kos­kaan enkä eten­kään mis­tään aihees­ta. Sinun ei tar­vit­se nau­raa kai­kel­le mil­le minä nau­ran, sil­lä huu­mo­ri­ni voi usein­kin olla aika mus­taa. Pää­asia ettei sinun­kaan pipo­si kiris­tä liikaa.