Olen kir­jan­nut kän­ny­kän muis­ti­la­puil­le pari sanaa, jois­ta on pitä­nyt uni­pol­ka­ta. Ensin taus­taa: minä­hän siis näen aina sil­loin täl­löin unis­sa uusia sano­ja, eli sano­ja, joi­ta ei (aina­kaan tie­toi­sen muis­ti­ni mukaan) ole aiem­min ollut ole­mas­sa. Tapaan kir­ja­ta ne tän­ne net­tiin sil­tä varal­ta, että jonain päi­vä­nä joku muu ken­ties jotain aivan muu­ta kaut­ta tulee kek­si­neek­si saman sanan ja googlaa sen, ja on sit­ten aivan älli­käl­lä lyö­ty, kun joku onkin sii­tä sanas­ta jo kir­joit­ta­nut, eikä vähem­män kuin yhden häi­ly­vän unen perus­teel­la. #

Ongel­ma­na näi­den sano­jen ylös­kir­jaa­mi­ses­sa on tie­tys­ti se, että ne häviä­vät muis­tis­ta­ni mel­ko pian, jol­len heti tee muis­tiin­pa­noa, ja muis­tiin­pa­no­jen teke­mi­ses­sä puo­les­taan on se ongel­ma, että kun vie­lä nukun, minun pitäi­si ensin herä­tä, jot­ta voin teh­dä sel­lai­sen muis­tiin­pa­non, että voin sen vie­lä aamul­la­kin lukea. Eikä mir­tat­sa­pii­niu­nes­ta herää­mi­nen ole­kaan ihan yksin­ker­tais­ta, pelk­kä unen­näös­tä tie­toi­sek­si­tu­le­mi­nen ei sii­nä vie­lä rii­tä. #

Olen kehit­tä­nyt kei­non, joka perus­tuu sii­hen, että lihas­tun­toais­ti­ni toi­mii suh­teel­li­sen luo­tet­ta­va­na val­ve- ja uni­ti­lan erot­te­le­va­na sen­so­ri­na. Kyke­nen siis mel­ko hyvin erot­te­le­maan lihas­te­ni liik­kees­tä ker­to­van, aivo­je­ni tuot­ta­man (vale)signaalin sel­lai­ses­ta sig­naa­lis­ta, joka on aidos­ti läh­töi­sin lihak­sis­ta­ni. Uni­hal­vaus puo­les­taan estää lihak­sia­ni liik­ku­mas­ta niin kau­an kuin nukun, joten kun saan lihak­sil­ta­ni vies­tin nii­den liik­ku­mi­ses­ta, tie­dän ole­va­ni hereil­lä enkä vain unek­si­va­ni ole­va­ni hereil­lä. #

Niin­pä kes­ki­tyn unes­sa lii­kut­ta­maan vaik­ka­pa kät­tä­ni. (Tämä tek­niik­ka siis tie­tys­ti edel­lyt­tää, että uuden sanan unes­sa koh­dat­tua­ni tie­dos­tan ole­va­ni vie­lä unes­sa.) Nos­tan lii­ku­tus­sig­naa­lia yhä voi­mak­kaam­mak­si ja voi­mak­kaam­mak­si, eli kes­ki­tyn supis­ta­maan käte­ni lihak­sia aina vain tiu­kem­min ja tiu­kem­min, riuh­to­maan kät­tä­ni yhä rajum­min ja rajum­min, kun­nes vii­mein alan saa­da lihak­sis­ta paluu­vies­ti­nä tie­don oikeas­ti, eli val­ve­to­del­li­suu­des­sa tapah­tu­vas­ta supis­te­lus­ta — ja samal­la jo huo­maan­kin ole­va­ni hereil­lä. #

Täs­sä on tek­nii­kan kriit­ti­nen het­ki: minun tulee välit­tö­mäs­ti tart­tua kän­nyk­kään (sen tulee siis olla käsil­lä) ja alkaa muis­tiin­pa­no­hom­miin, sil­lä uni alkaa vetää minua takai­sin heti, kun lak­kaan lähet­tä­mäs­tä kätee­ni lii­ku­tus­sig­naa­lia. #

Herät­tyä­ni aamul­la en voi enää muis­ti­ni poh­jal­ta olla var­ma sii­tä olen­ko kir­jan­nut sanan ylös val­ve­to­del­li­suu­des­sa vai­ko unes­sa, johon olen tuos­ta kriit­ti­ses­tä tilas­ta takai­sin romah­ta­nut. Vain kän­ny­kän muis­ti­lap­puso­vel­lus ker­too sen. #

Näin. Ja nyt tuo muis­ti­lap­puso­vel­lus ker­too minul­le, että ensim­mäi­nen kah­des­ta jonain yönä ylös­kir­jaa­mas­ta­ni sanas­ta on rol­los­tut­tit­ti. Unes­sa­ni se oli jär­jes­tel­mä­ka­me­raan lins­sin tavoin kiin­ni­tet­tä­vä ja muo­dol­taan­kin hie­man objek­tii­via muis­tut­ta­va esi­ne, mut­ta se oli koko­naan lasi­nen, ja niin­pä objek­tii­via­kin enem­män se muis­tut­ti vain pien­tä lasis­ta purk­kia. #

Unes­sa ei ihan käy­nyt sel­vil­le se, mil­lai­sia kuvia rol­los­tut­tit­til­la varus­te­tul­la kame­ral­la pys­tyy otta­maan, mut­ta jon­kin­lai­ses­ta Lens­ba­byn kal­tai­ses­ta eri­kois­tek­nii­kas­ta sii­nä arva­ten­kin oli kyse. Ja tot­ta kai halusin omaan­kin kame­raa­ni rol­los­tut­tit­tin. #

Toi­sel­ta muis­ti­la­pul­ta löy­tyy sana Pei­li­kel­vi­leik­ke­let. Se kir­joi­te­taan isol­la, sil­lä se oli 1970-luvul­la ilmes­ty­nyt aika­kaus­leh­ti. Kovin­kaan pal­jon tar­kem­pia tie­to­ja sii­tä en vali­tet­ta­vas­ti pys­ty anta­maan, sil­lä käsi­tyk­se­ni sii­tä perus­tuu vain yhteen unes­sa vilah­ta­nee­seen nume­roon, ja sii­tä­kin näin vain kan­si­ku­van. Pei­li­kel­vi­leik­ke­let oli ehkä nais­ten­leh­ti. Se oli kool­taan Suo­men Kuva­leh­den kal­tai­nen, ja näke­mä­ni kan­si­ku­va oli muis­taak­se­ni mus­ta­val­koi­nen (ja saat­toi esit­tää las­ta). Leh­den nimi oli pai­net­tu kel­tai­sel­la kir­ja­si­mel­la. #