Ihmi­nen alkaa tyh­jä­nä. #

Seu­raa­vak­si se on, tai voi olla, vail­la hen­keä. Useim­mat ovat; useim­mat eivät syn­ny ilman hen­gen tar­vet­ta, ja on minus­ta kysee­na­lais­ta sekin, voi­ko tuon tar­peen tap­paa, jos se ker­ran on syn­ty­nyt. Mut­ta ihmis­mie­li kyke­nee toki usko­mat­to­miin suo­ri­tuk­siin tar­pei­den­sa peit­te­lys­sä. #

Hen­keä se etsii itsen­sä ulko­puo­lel­ta, emos­ta. Sik­si, jos emo riis­te­tään sil­tä, se jää tyh­jäk­si, hen­keä vail­le. (Tämä ei ole sama kuin tyh­jyys ilman hen­gen tar­vet­ta.) Mut­ta usein emo onnis­tuu vala­maan sii­hen uskon hen­ges­tä, sil­lä niin suu­ri on tyh­jäl­lä hen­gen tar­ve, että min­kä­lai­sen tahan­sa se kel­puut­taa mie­luum­min kuin jää tyh­jäk­si. #

Saa­man­sa uskon se puo­les­taan aika­naan siir­tää itse syn­nyt­tä­mään­sä uuteen ihmi­seen. Ilman omaa uskoa­kin se tulee ehkä syn­nyt­tä­neek­si uudel­le ihmi­sel­leen uskon hen­ges­tä. #

Ja pyö­rä pyö­rii. #

Mut­ta mikä on hen­ki? Jos usko sii­hen (usko, joka on vain osoit­ta­va sor­mi), ote­taan pois, jää­kö mitään jäl­jel­le? #