Lääkkeet mielen hoidossa
#2966. Tiistai, 5. elokuuta 2008 klo 14.20.21, kirjoittanut Jani. 4
Siitä on minulle aina hupia, kun tietokirjailija hyppää alas faktoissa pitäytyvän tieteilijän roolistaan ja vetää saarnaajan liperit kaulaansa. Näin tekee näköjään myös Matti O. Huttunen kirjassaan Lääkkeet mielen hoidossa, jonka nimi saa minut kierittelemään nyrkkejäni, sillä niin mainio tilaisuus kliseiseen sanaleikkiin (Mieli lääkehoidossa) on tuossa hukattu. #
“Pessimistinen tapa suhtautua elämään ja itseesi on vain opittu tapa, josta voi työskentelemällä päästä eroon.” #
[#] Matti O. Huttunen: Lääkkeet mielen hoidossa, s. 83 #
Älä välitä, Matti. Tuo optimistinen tapasi suhtautua elämään ja itseensä on vain opittu tapa, josta voi työskentelemällä päästä eroon. #
“Jokapäiväisen elämän järjestäminen omien arvojen ja päämäärien mukaiseksi on hyvä keino vähentää alttiutta sairastua masennukseen.” #
ed. #
Tämän voin kokemuksesta allekirjoittaa. Lähes täydellinen erakoituminen ja sen jälkeen omien, päivästä toiseen ja viikosta toiseen samanlaisina toistuvien rutiinien luominen perimmäisestä toivottomuudestani pakenemiseksi on se mikä on suojellut minua masennukseni pahenemiselta viimeiset vuodet. Siitä todistaa myös se, miten helposti ja nopeasti se pahenee heti kun poikkean tästä nykyisestä elämäntyylistäni. #
Jostain syystä minusta kuitenkin tuntuu sen perusteella, mitä kaikkea muuta Matti tässä masennuksesta puhuessaan kirjoittaa (ja mitä eivät myöskään alempana olevat sitaatit kovin kattavasti esittele), ettei hän pitäisi eristäytymistäni hyvänä asiana. #
“Uskallus ilmaista itseään minä-muodossa ja kertoa tulleensa väärinymmärretyksi on iso askel ulos masennuskierteestä.” #
ed. #
Tämä ei kuulosta minusta yleispätevältä totuudelta, vaikka Matti näkemyksensä sellaisena esittääkin (hence teh funny), vaan sellaiselta, joka riippuu ihmisestä. Omakohtaista kokemusta minulla ei tästä ole, mutta veikkaisin, että minä kuulun niihin, joiden kohdalla tämä pitäisi paikkansa. Jos uskoisin siihen, että minulla on oikeus nostaa itseni esiin fyysisissä vuorovaikutustilanteissa (vastoin sitä, miten olen kasvanut), en ehkä kokisi niitä niin ahdistavina kuin nyt koen. #
Tietysti se sitten vielä riippuisi siitäkin, että miten fyysisessä kokemuspiirissäni olevat ihmiset suhtautuisivat minuun sellaisena kuin todellisuudessa olen. Voihan olla, että minusta ei pidettäisikään, jolloin siitä tulisi uusi vuorovaikutustilanteisiin liittyvä ahdistuksenaihe. #
“Masentuneet tuntevat usein syyllisyyttä kaikesta. Tällöin kannattaa pysähtyä pohtimaan mikä on omalla vastuulla ja mikä toisten. Ihminen voi vastata vain omista teoistaan tai tekemättä jättämisistä. Me emme vastaa toisten hyvinvoinnista, vaan ainoastaan omastamme. Loputon itsensä uhraaminen toisten vuoksi johtaa usein uupumuksen kautta masennukseen. Jokaisella on oikeus olla terveesti itsekäs.” #
ed. #
Mainitsinko minä jotain saarnaamisesta ja sen koomisuudesta? #
Ei sillä, minusta on vain sitä parempi, mitä useammat masennuksen parannuskeinoja omassa mielessään itsestäänselvyyksinä pitävät lääkärit ja muut tohtorisihmiset tuovat niitä julki, jotta niille voidaan tällä tavalla yleisesti vähän naureskella. Vain sillä tavalla tulevat, mielenterveydenhoidosta vastaavat sukupolvet saavat näille yksinkertaistuksille immuniteetin, minkä seurauksena heidän näkemyksiensä on pakko olla vahvemmalla pohjalla. Ja se on pelkästään hyvä asia. #
Jollei edellinen sitaatti vielä kuulostanut vaaralliselta yksinkertaistukselta, niin miten olisi tämä: #
“Hyväntahtoinen ihminen ei ole koskaan masentunut, siksi hyväntahtoisuutta kannattaa kehittää.” #
ed., s. 85 #
Tarkoitukseni ei kuitenkaan ole tässä teilata Lääkkeet mielen hoidossa -teosta ihan täysin. Enimmältä osaltaan kirja vaikuttaa olevan täyttä asiaa, enkä tälläkään tarkoita sitä, että se olisi silkkaa kuivaa faktaa toisensa perään. Se sama ilmeisen vankan psykiatrisen kokemuksen omaava ihminen, joka ylläolevien sitaattien taustalta paistaa läpi hiukan koomisestikin, on kirjoittanut myös enemmän faktoissa pitäytyvät osuudet, mikä tekee niistä hyvin uskottavantuntuista ja samalla kuitenkin sujuvaa luettavaa. #
“Hyväntahtoinen ihminen ei ole koskaan masentunut, siksi hyväntahtoisuutta kannattaa kehittää.”
en ole koskaan kuullut mitään näin hauskaa. ja tämähän ei toki syyllistä ketään masentunutta ajattelemaan, että jos hän vain olisi hyväntahtoisempi, uhrautuvampi ja vähemmän itsekäs, hän selviäisi masennuksestaan oitis!
Niinpä. Jollei tuo olisi huvittava jo sinälläänkin, niin ainakin se olisi kummallisesti ristiriidassa tuon vain hetkeä aiemmin annetun uhrautuvuudenvastaisen vuodatuksen kanssa. Tai sitten toisen hyvinvoinnista vastuuta kantava ei tämän logiikan mukaan voi olla hyväntahtoinen.
Itsehän koin aikaisemmasta masennuksesta parantuneena monet noistakin kommenteista hyödyllisiksi keinoiksi. Vaikka useimmat noista ovat irrallaan huvittavia voivat ne olla juuri se tärkeä osa kirjasta joka palauttaa elämän raiteilleen, jopa viimeinen joka sinällään on surkea väite voi valaa ihmiseen uskoa, että hänessä itsellään on voima parantaa masennus ja auttaa häntä
Kirjan tärkein funktio on kuitenkin luoda itsehoitoa masennukseen eikä kaiken esittäminen mahdollisimman totuusmukaisesti.
Oho, jostain syystä en ole saanut sähköpostiin ilmoitusta kommentistasi, enkä siksi ole reagoinut siihen aiemmin. Pahoittelen.
Ehkä joku noista voi olla jonkun kohdalla toimiva resepti (esimerkiksihän mainitsin tuon kolmannen luultavasti pätevän omalla kohdallani), mutta minusta useimmat noista ovat siltikin vaarallisia. Tuollaisten yksinkertaistuksien pohjalle rakentuva tulevaisuudenluottamus on mielestäni pelottavan huteralla pohjalla.
Iskulauseiksi typistyneet ajatukset voivat tuntua hyviltä ja auttaa omaan toipumiseen johtaneiden assosiaatioreittien muistamisessa, mutta perimmiltään tie ulos masennuksesta ei voi olla niin yksinkertainen, että sen voisi puristaa tuolla tavalla pariin kappaleeseen. Siksi noista ei mielestäni ole apua kuin korkeintaan jo valmiiksi masennuksesta parantuneille.