marginaali

Jos kohtaat Buddhan

#11584. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 17.32.52, kirjoittanut Jani.

“On sekun­te­ja, nii­tä saat­taa olla ker­ral­laan vain vii­si tai kuusi, jol­loin te tun­net­te ikui­sen jo aivan täy­del­li­ses­ti saa­vu­te­tun har­mo­nian läs­nä­olon. Se ei ole maal­lis­ta; en minä sitä­kään, että se oli­si tai­vaal­lis­ta, vaan sitä, että maal­li­ses­sa muo­dos­sa ole­va ihmi­nen ei voi sitä kes­tää. Täy­tyy muut­tua fyy­sil­li­ses­ti tai kuol­la. Tämä tun­ne on sel­vä ja kiis­tä­mä­tön. Aivan kuin te äkkiä aavis­tai­sit­te, mil­lai­nen on koko luon­to, ja äkkiä sanoi­sit­te: niin, tämä on tot­ta. Luo­des­saan maa­il­man Juma­la aina kun­kin päi­vän lopus­sa sanoi: »Niin, se on tot­ta, tämä on hyvä». Tämä … tämä ei ole ihas­tu­mis­ta, vaan se on muu­toin vain iloa. Te ette anna enää mitään anteek­si, kos­ka ei ole enää mitään anteek­si annet­ta­vaa. Te ette enää vain rakas­ta, oi, tämä on kor­keam­paa kuin rak­kaus! Pelot­ta­vin­ta on, että tämä kaik­ki on niin kau­hean sel­vää, että syn­tyy suu­ri ilo, että jos se kes­täi­si viit­tä sekun­tia kau­em­min, niin sie­lu ei sitä kes­täi­si, vaan katoai­si ole­mat­to­miin. Näis­sä vii­des­sä sekun­nis­sa minä elän koko elä­mä­ni ja annan niis­tä vaik­ka koko elä­mä­ni, sil­lä se kan­nat­taa sen. Voi­dak­seen kes­tää kym­me­nen sekun­tia täy­tyy muut­tua fyy­si­ses­ti. Luu­len, että ihmi­sen täy­tyy laka­ta syn­nyt­tä­mäs­tä. Min­kä vuok­si tar­vit­tai­siin lap­sia, min­kä vuok­si kehi­tys­tä, jos ker­ran pää­mää­rä on jo saa­vu­tet­tu? Raa­ma­tus­sa sano­taan, että uudes­ti­syn­ty­nee­nä ei enää syn­ny­te­tä, vaan kaik­ki ovat kuin Her­ran enke­lit. Se on viittaus.”
Fjo­dor Dos­to­jevs­ki: Rii­vaa­jat. Suom. Ida Peka­ri. #

Olen nähnyt hänet ennenkin

#11583. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 17.23.42, kirjoittanut Jani.

“Minus­ta tun­tuu, että olen näh­nyt hänet ennen­kin. Minul­le tulee yhä useam­min se tun­ne kas­vois­ta ja pai­kois­ta. En tie­dä, joh­tuu­ko se sii­tä että näh­tyä alkaa jo olla niin pal­jon, vai onko maa­il­ma alka­nut tois­taa itse­ään, vai onko syy­nä minun hen­ki­sen koneis­to­ni var­hai­nen kuluminen.”
Peter Høeg: Lumen taju. Suom. Pirk­ko Tal­vio-Jaa­ti­nen #

Hämärää lukemista

#6438. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 17.10.28, kirjoittanut Jani.

Kaksi ihmishahmoa suhteessa toisiinsa #

Minus­ta tus­kin tuli­si vaka­vas­tio­tet­ta­vaa kir­jal­li­suu­den­har­ras­ta­jaa muu­ta­mien luki­jal­li­suuk­sien heik­kouk­sie­ni takia. Joi­hin­kin niis­tä, kuten kes­kit­ty­mis­ky­vyn puut­tee­seen, voi­si toki har­joit­te­lul­la vai­kut­taa, mut­ta kak­si vaka­vin­ta puu­tet­ta tai­ta­vat olla hyvin var­hain opit­tu­ja (tai pikem­min­kin oppi­mat­ta jää­nei­tä) ja syväs­sä, jol­lei­vät perä­ti syn­nyn­näi­siä. #

Ensin­nä­kään en kos­kaan hah­mo­ta kir­jan ihmi­siä ennen kuin aikai­sin­taan jos­sain teok­sen puo­li­vä­lin paik­keil­la. Sii­hen saak­ka nimet ja hen­ki­löt sekoit­tu­vat jat­ku­vas­ti toi­siin­sa. Var­sin­kin venä­läisklas­si­koi­den luke­mi­nen on yleen­sä tun­tu­nut aika toi­vot­to­mal­ta täs­tä syys­tä, ja se ehkä jo pal­jas­taa­kin, mis­tä ongel­ma­ni joh­tuu: en ilmei­ses­ti juu­ri­kaan osaa sijoit­taa ihmi­siä miel­le­kar­tal­le­ni näi­den roo­lin perus­teel­la tai hei­dän suh­teis­saan mui­hin hah­moi­hin. Ainut taker­tu­mis­koh­tee­ni ovat nimet vail­la mitään sel­kei­tä atribuutteja[alaviite]Sic.[/alaviite] Pro­pa­goin “kir­joi­te­taan kuten ään­ne­tään” -mee­miä., ja sen­hän nyt voi arva­ta miten hyvin sel­lai­nen toi­mii. Nii­den nimien ei tar­vit­se edes alkaa samal­la kir­jai­mel­la, että nii­tä vas­taa­vat hah­mot mene­vät pääs­sä­ni sekai­sin. #

Toi­nen yhtä hämä­rä ele­ment­ti ovat pai­kat. Kuvauk­set sii­tä mikä paik­ka on idäs­sä, mikä län­nes­sä, ja miten pai­kat sijoit­tu­vat toi­siin­sa näh­den muu­ten­kin, mene­vät minul­ta lukies­sa­ni ihan ohi. Kaik­ki tapah­tu­mat ovat pääs­sä­ni yhdel­lä ja samal­la näyt­tä­möl­lä, jos­sa koh­taus­ten välil­lä kor­kein­taan vaih­de­taan vähän lavas­tei­ta ja hen­ki­lö­hah­mo­ja (ja jäl­kim­mäis­ten sijas­ta ensin­mai­ni­tun ongel­ma­ni takia vie­lä­pä pikem­min­kin vain hei­dän nimi­ään). En tie­dä mil­lai­nen ava­ruu­del­li­nen hah­mo­tus­ky­ky­ni on noin muu­toin, mut­ten ehkä toi­saal­ta oli­si vält­tä­mät­tä val­mis ihan suo­raan yhdis­tä­mään­kään sitä tähän kyvyt­tö­myy­tee­ni taju­ta tila­ku­vauk­sia. Ei sen hah­mo­tus­ky­vyn mah­dol­li­ses­ta heik­kou­des­ta tosin var­maan apua­kaan täs­sä toi­ses­sa kyvyt­tö­myy­des­sä ole. #

Olen aina kii­tol­li­nen, jos kir­jan muka­na tulee kart­ta, mitä tie­tys­ti sat­tuu lähin­nä vain var­sin vähän har­ras­ta­ma­ni fan­ta­sia­kir­jal­li­suu­den koh­dal­la. Yhtä hyö­dyl­li­nen tar­kis­tus­vä­li­ne on näy­tel­mä­kä­si­kir­joi­tus­mai­nen hen­ki­lö­hah­mo­jen esit­te­ly­luet­te­lo. Muis­taak­se­ni jos­kus jos­sain kir­jas­sa oli sel­lai­nen­kin. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]23.2.2009 17:33[/klo] Venäläisklassikoiden-linkki.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Muistiinpanoja monistamisesta

#6433. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 14.03.51, kirjoittanut Jani.

  1. Kelan kun­tou­tus­tu­ki­pää­tös on kak­si­puo­li­nen, joten sen monis­ta­mi­sek­si täy­tyy ottaa kak­si kopio­ta tai sit­ten yksi kaksipuolinen.
  2. Kir­jas­ton kopio­ko­ne syl­kee monis­teet perin­tei­sen lai­ta­tar­jot­ti­men sijas­ta kum­mal­li­seen onte­loon, joka sijait­see skan­naus­ta­son alapuolella.
  3. Kan­nat­taa prio­ri­soi­da monis­tet­ta­vat pape­rit kopioi­ta­vik­si tär­keim­mäs­tä vähi­ten tär­ke­ään. Näin yllät­tä­vän esteen ilme­tes­sä ei sii­he­nas­ti­sia monis­tus­ker­to­ja ole aina­kaan tul­lut haas­kan­neek­si vähi­ten tär­kei­den kopiointiin.
 

Mielekkyysgiljotiini

#6415. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 13.21.50, kirjoittanut Jani.

Tasapainovaaka (piirros) #

Masen­nuk­sen sai­ras­ta­mi­nen on eri­tyi­ses­ti käy­tän­nön asioi­den kan­nal­ta var­sin vit­tu­mai­nen jut­tu. Eteen nouse­via estei­tä vas­taan tais­te­le­mi­sen palk­kio­na on kor­kein­taan pel­käs­tään oman ole­mas­sao­lon jat­ku­vuus, ja jos sitä ole­mas­sao­loa ei pidä arvok­kaa­na, tai jos itse­ni tavoin pitää sitä suo­ras­taan rie­sa­na, on mah­do­ton­ta moti­voi­tua sen puo­lus­ta­mi­seen. Tämän joh­don­mu­kai­suus tus­kin vaa­tii taus­tak­seen edes masen­tu­nei­suut­ta muu­toin kuin pre­mis­sin­sä osal­ta. #

Elä­mä­ni mah­dol­li­sen mie­lek­kyy­den eris­tääk­se­ni lei­kin eilen aja­tus­leik­kiä: jos hyvä hal­ti­ja ilmes­tyi­si minul­le ja lupai­si, että voi­si halu­tes­sa­ni lak­kaut­taa ole­mas­sao­lo­ni ilman, että se miten­kään vai­kut­tai­si läheis­te­ni (so. ihmis­ten, joi­den hyväl­lä mie­lel­lä on minul­le mer­ki­tys­tä) elä­mään, tart­tui­sin­ko tar­jouk­seen? Mikä­li uskon, että pys­tyi­sin vas­ta­maan kiel­tei­ses­ti, sil­loin elä­mää­ni täy­tyy sisäl­tyä aina­kin jon­kin ver­ran sen jat­ka­mi­seen moti­voi­vaa mie­lek­kyyt­tä. #

Kaik­ki asiat, joi­ta tuol­lai­ses­ta läh­tö­koh­das­ta mie­lee­ni nouse­vat, tun­tu­vat ole­van mie­li­hy­vän tun­teen tuot­ta­jia. Ne ovat kui­ten­kin vas­ta pelk­kiä ehdok­kai­ta syik­si eivät­kä riit­tä­vik­si sel­lai­sik­si auto­maat­ti­ses­ti hyväk­sy­miä­ni asioi­ta. Lisäk­si niis­tä moni­kos­sa puhu­mi­nen syn­nyt­tää var­maan­kin aina­kin ter­veen luki­jan mie­les­sä hiu­kan har­haan­joh­ta­van kuvan, sil­lä kyse ei todel­la­kaan omal­la koh­dal­la­ni ole isos­ta mää­räs­tä asioi­ta. Suo­ral­ta kädel­tä pys­tyi­sin nimeä­mään kor­kein­taan kol­me. Jo diag­noo­si­ni takia­kin­han minun kuu­luu olla alen­tu­nut kyvys­sä­ni kokea mie­li­hy­vää. #

Flow on var­mas­ti kaik­kein paras ehdo­kas syyk­si, tai oikeas­taan laa­jem­min näi­den elä­mää mie­lek­kääk­si teke­vien mie­li­hy­vä­syi­den luo­kak­si. Vali­tet­ta­vas­ti vain kyky sii­hen­kin on koke­muk­se­ni mukaan vah­vas­ti her­mos­ton säh­kö­ke­mi­aan sidot­tu, ja sekin on sik­si nykyi­sen kun­toi­sel­la lait­teis­tol­la­ni äärim­mäi­sen har­vi­nais­ta herk­kua. Tar­vi­taan luonn­ot­to­miin mie­les­tä­ni aina­kin vie­lä täl­lä het­kel­lä lukeu­tu­via, yli­voi­mak­kai­ta ärsyk­kei­tä sen saa­vut­ta­mi­seen. #

Aja­tus­leik­ki­ni gil­jo­tii­ni voi teh­dä sii­tä hyö­dyt­tö­män sel­lai­sel­le, jol­le nime­no­maan suh­teet mer­ki­tyk­sel­li­siin lähei­siin muo­dos­ta­vat tär­kei­den mie­li­hy­vää tuot­ta­vien syi­den luo­kan. Minun on vai­kea sanoa onko näin, kos­ka itse olen erak­ko, mut­ta aina­kaan peri­aat­tees­sa en näe ris­ti­rii­taa sii­nä, että näi­tä syi­tä pitäi­si mie­lek­kyyt­tä lisää­vien asioi­den vaa­ka­ku­pis­sa sii­tä huo­li­mat­ta, ettei­vät samat ihmi­set oman ole­mas­sao­lon kat­ke­tes­sa mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­ses­ti sii­tä miten­kään kär­si­si­kään. #