Lapsi välineenä
#16582. Sunnuntai, 2. tammikuuta 2011 klo 11.08.26, kirjoittanut Jani. 0
Varhaista lapsuuttani sävytti tämä kokemus: isä juo, minkä jälkeen äiti ja isä riitelevät, ja minä itken koska äitikin itkee. Pienelle lapselle mahdottominta oli kuitenkin sen sulattaminen, että isän ilkeydestä huolimattakin äiti halusi olla isän kanssa. Lapsen näkökulmastani äiti siis valitsi isän tämän vioista huolimattakin eikä minua. #
Niinpä tyydyin toiseksiparhaaseen eli välineen rooliin: yritin pitää sopua yllä, siinä epäonnistuttuani palauttaa sovun, ja vielä siinäkin epäonnistuttuani lohduttaa äitiä. #
Tuo valinta oli kaiketi varhaisuutensa takia varsin perinpohjainen, ja selittää sen, miksen vielä nuorella aikuisiälläkään tuntenut mitään muuta tapaa “rakastaa” kuin sen, että pyrin ottamaan silloisen kumppanini pahan olon pois. Lisäksi se selittää sen, miksi sitten, kun epäonnistuin tässä hankkeessani, jäin kerta kaikkiaan tyhjän päälle: ihmisarvoa minulla ei koskaan ollut ollutkaan, ja nyt minulta oli riistetty myös välinearvoni, johon tähän saakka olin saattanut turvautua. #
Kotimaisia populaaripsykologeja jäljitelläkseni voisin kiteyttää tästä jonkin iskulauseenomaisen yleispätevyyden. Kutsutaanpa sitä vaikka välinelapsen murhenäytelmäksi. Välinelapsi on lapsi, jonka toiveille ja tarpeille ei lapsuudenympäristössä ole tilaa, ja joka sen sijaan kehittää olemassaololleen oikeutuksen vanhempiensa tai muiden ihmisten tarpeista ja toiveista. Välinelapsi voi jopa alkaa uskoa, että hänet on nimenomaan luotu täyttämään näitä toisille kuuluvia toiveita ja tarpeita. #
Välinelapsen tragedia voi soveltua alkoholiongelmaisen perheen lapsen lisäksi yhtä hyvin vaikkapa seksuaalisesti hyväksikäytettyyn, pahoinpideltyyn tai avioerolapseen. Hyväksikäytetty lapsi voi kokea olevansa oikeutettu olemassaoloonsa ainoastaan toisen fyysisen tarpeen tyydyttämisen välineenä, pahoinpidelty taas ainoastaan toisen vihan kaatoastiana. #
Murhenäytelmä syntyy, kun tämä lapsuudenympäristössä toiminut välttämätön sopeutuma ei välinelapsen kasvettua välineaikuiseksi enää toimikaan, tai alkaa toimimisestaan huolimatta kääntyä kantajansa elämää rajoittavaksi taakaksi. Ääritapauksessa, kuten omassani, se voi törmätä seinään ja hajota kerta kaikkiaan omaan mahdottomuuteensa. #