Psy­ko­lo­gil­la oli siis tänään kyse vält­te­ly­käyt­täy­ty­mi­sen tie­dos­ta­mi­ses­ta. Osaan kyl­lä sanoa asia­ni, jos minul­la on asi­aa, ja jos kaik­ki menee laa­tu­vaa­ti­mus­te­ni mukai­ses­ti, minul­la ei ole vai­keuk­sia. Ongel­ma­na on se, että laa­tu­vaa­ti­muk­se­ni ovat niin kovat, että useim­mis­sa tilan­teis­sa jätän asioi­ta sano­mat­ta, kos­ka joko 1) en koe nii­tä riit­tä­vän oikeik­si asioik­si, 2) pel­kään, etten osaa vies­tiä asi­aa­ni riit­tä­vän hyvin, 3) olen vatu­loi­nut asi­aa­ni pääs­sä­ni niin kau­an, etten koe ajoi­tuk­se­ni ole­van enää oikea, tai sit­ten 4) olen onnis­tu­nut hio­maan asias­ta­ni niin kir­kas­ta timant­tia, että se on alka­nut vai­kut­taa koko­naan alku­pe­räi­ses­tä kon­teks­tis­ta irral­li­sel­ta kum­ma­jai­sel­ta, jota ei enää ker­ta kaik­ki­aan keh­taa tuo­da esiin. #

Täs­sä nyt sit­ten oli­si tilai­suus toi­mit­taa vih­doin­kin sitä mokaa­mis­teh­tä­vää kun­nol­la, hyö­dyn­täen tuo­ta raken­net­ta. Nimit­täin, jos pys­tyn tuol­lai­ses­sa tilan­tees­sa huo­maa­maan sen, että olen jät­tä­mäs­sä jotain sano­mat­ta jos­tain edel­lä luet­te­le­mas­ta­ni syys­tä joh­tuen, se mer­kit­see sitä, että voin moka­ta, eli toi­mia noi­ta omia laa­tu­vaa­ti­muk­sia­ni vas­taan: sano­mal­la sanot­ta­va­ni, vaik­ka 1) en koki­si­kaan sitä riit­tä­vän oikeak­si asiak­si, 2) pel­käi­sin­kin, etten onnis­tu sen vies­ti­mi­ses­sä riit­tä­vän hyvin, 3) oli­si­kin jo ihan lii­an myö­häis­tä pala­ta aihee­seen tai 4) sanot­ta­vas­ta oli­si­kin muo­dos­tu­nut kum­ma­jai­nen. #

Jos onnis­tun täs­sä, eli mokaan, seu­rauk­se­na on tie­tys­ti aivan armo­ton­ta häpe­ää ja ties mitä mui­ta muka­via tun­tei­ta. Mut­ta sii­hen täs­sä täh­dä­tään, että nii­tä tulee, jot­ta voi­sin saa­da sel­lai­sen koke­muk­sen, että voin sel­viy­tyä­kin niis­tä. #