Etola
#25675. Torstai, 5. huhtikuuta 2012 klo 21.58.21, kirjoittanut Jani. 5
Heräsin viideltä omituiseen akuuttiin yökötykseen. Piti mennä vessan lattialle puhkailemaan. Ei tullut yrjö yökylään, muttei se olo ohikaan mennyt, joten kuolemanväsyneenä kaivoin kaapista paljun ja menin sen kanssa takaisin petiin. Tai siis paljun panin lattialle vuoteeni viereen. Siinä sitten kuulostelin oloani uskaltamatta nukahtaa, ja sitten se meni yhtäkkiä pois yhtä nopeasti kuin oli tullutkin (palju?). Mutta kello oli jo niin paljon että piti nousta ylös. #
Linja-autossa luin American Psychosta erityisen raakaa väkivaltakuvausta, kun kuvotus iski uudestaan. Se oli siis ihan oikeaa fyysistä pahoinvointia sekin. Sellaista ei ole ennen sattunut, vaikka olen tuonkin kirjan jo muutamaan kertaan lukenut, joskin aiemmin aina suomeksi. Ehkä se oli alkuperäiskielen vaikuttavuudemmuutta, tai sitten kuvotus oli vain vielä aamuöisen jäljiltä tavallista herkemmässä. Todellisia raakuuksia kuvina tai videona nähdessäni saatan kyllä silloinkin reagoida voimakkaasti, mutta silloin se on henkisesti paljon voimakkaampaa ja fyysisesti paljon heikompaa kuin mitä tämä oli. #
Johduin siitä miettimään, miksi ihmiseläimen toista ihmistä kohtaan harjoittama raaka väkivalta tuntuu niin erilaiselta kuin ei-ihmis-eläimen ihmistä kohtaan harjoittama väkivalta. Tai se ei oikeastaan tunnu erilaiselta, vaan pikemminkin vain miellämme ne hyvin eri tavoin. Ensimmäinen siitä heräävä ajatus on tietysti, että kyse on väkivallan erilaisista tarkoitusperistä. Josta edelleen johduin pohtimaan, onko eläimen eri tarkoitusperillä sitten eroja sen väkivallanteon mieltämisen kannalta. #
Ihmisen joutuminen villieläimen surmaamaksi on tietysti useimmiten murhenäytelmä, mutta vaikuttaako eläimen vaikutin tragedian laatuun? Jos nälkiintynyt leopardi raatelee ja syö lapsen, onko se pienempi tragedia kuin jos vastasyönyt leopardi raatelee tielleen sattuneen lapsen vain opportunistisesti, ja jättää saaliinsa syömättä kun ei satu maistumaan? #
Ainakin minusta tuntuu vahvasti siltä, että noilla tapahtumilla ei murheellisuudessa mitattuna ole mitään eroa. Olen ilmeisen taipuvainen mieltämään eläimen harjoittaman väkivallan yhtä neutraalisti kuin puun kaatumisen, lumivyöryn, maanjäristyksen tai minkä tahansa täysin tahdottomasti toimivan luonnonilmiön aiheuttaman murhenäytelmän. Ja siltikään en missään tapauksessa allekirjoittaisi väitettä, että eläimet ovat tahdottomia. #
Miksi en siis arvostele niiden tekoja samalla tavalla kuin ihmisten, joiden teoissa ilman muuta katsoisin ensimmäisenä tarkoitusperiä? Seuraavaksi mieleen tulee (taas, minusta, “tietysti”), että eläimellä ei ole samanlaista kykyä nähdä tekonsa seurauksia kuin ihmisellä. #
Tässä tullaan sitten taas siihen, että minusta psykopaatinkaan suorittamaa väkivallantekoa ei näin ollen voi pitää sen isompana murhenäytelmänä kuin vaikkapa leopardin suorittamaa. Tarkemmassa tarkastelussa paljastuu nimittäin, että kyky nähdä ennalta teon seurauksia, siitä konkreettisesti seuraavia asioita ei olekaan niinkään merkityksellisiä teon merkitystä arvosteltaessa kuin on kyky nähdä ennalta teon aiheuttama sosiaalinen iskuaalto. #
Psykopaatilla on käsittääkseni hyvinkin kehittynyt kyky nähdä tekojensa seuraukset konkreettisesta, utilitaristisesta näkökulmasta. Sen sijaan hänellä on äärimmäisen heikko, jopa täysin olematon kyky tuntea tekojensa toisissa ihmisissä herättämää tunnevaikutusta. Ja juuri kyky tuntea tuo tunnevaikutus on se, johon minun intuitioni pohjaa teon murheellisuutta arvostellessaan #
Empatiakyvystään ja sen ilmaisemasta teon tunnevaikutuksesta huolimatta väkivaltaa tekevän olennon väkivalta on minusta turhempaa, vältettävissäolevampaa, ja siten paljon murheellisempaa kuin empatiakyvyttömän harjoittama väkivalta. Jälkimmäinen toimii nähdäkseni aivan kuten eläin, joka ei kykene tunnevaikutuksen arviointiin yleisesti vaillinaisen seurauksien arviointikykynsä takia. #
Vieläkin tarkemmin sanoen: psykopaatti ei miellä tekojensa tunnevaikutusta siten kuin minä tai (kenties) sinä. Sillä on hänelle yhtä vähän merkitystä kuin minulle on vaikkapa matkapuhelimeni tunne-elämällä (jollaisen sille voin suhteellisen helpostikin kuvitella). Ei mikään määrä hiilipohjaiselottomaan liitettyä antropomorfismia riitä siihen, että alkaisin pitää esinettä pahoinpitelevää olentoa empatiakykynsä vastaiseen toimintaan syyntakeisena. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]2012-04-05 22:35[/klo] +(palju?)[/muokkaus]
[/muokkaukset] #
jos yöyökkäilyä ei lasketa viimeisin pahoinvointi-mikä-lie tuli muutaman sekunnin ajan tekojensa seurausten tajuamisesta (http://criminalprofiler.tumblr.com/post/19798800360/charles-albright-born-august-10-1933-was). vaikka yritän (ja osa nykyistä terapiaa on juuri sitä) ymmärtää ja hahmottaa sitä sekä muiden ihmisten reaktioiden syitä se on hyvin vaikeaa. voin tajuta jotain muutaman sekunnin ajan mutta siihen hyvin harvoin liittyy mitään tunnetta. born this way. :| nyt on ollut pakko parin päivän ajan yrittää välttää väkivallan kelaamista koska aloin seota pahasti. keskityn eläimiin, aseisiin ja musiikkiin. vanhemmat tulee huomenna käymään joten pitää myös siivota tää karmea raadolle (pilaantunut kissanruoka, et voi ymmärtää jos et ole haistanut ;D) haiseva kaatopaikka jossa olen elänyt viikkokausia…
eläinten kautta on helppo oppia tai edes tuntea lyhyen aikaa empatiaa. :D