Jokeri
#25722. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012 klo 20.02.50, kirjoittanut Jani. 2
Mietiskelin aamulla linikassa Batmania ja Jokeria. Nämä tyypit esiintyvät unissani aika usein, jälkimmäinen etenkin, Yön ritarin näkemisestä lähtien on tehnyt. Hahmojen välisessä konfliktissa on tietysti kyse kirjoittajan itsensä päänsisäisistä ristiriidoista. Mutta millaisista, sitä pohdin. #
Kysehän ei tämän kaksikon kesken suinkaan ole tavanomaisesta hyvä vastaan paha -asetelmasta. Jokeri ei ole klassinen omaneduntavoittelija-superroisto, vaan hänen päämääränsä vaikuttavat pikemminkin mielipuolisilta, sekasorron aiheuttamiseen tähtääviltä. #
Ihmettelin, että mitä kummaa tämä miekkonen minun päässäni oikein tekee. Olen mieltänyt itseni enemmän Batmanin kaltaiseksi; Batmanin, joka tähtää järjestyksen palauttamiseen taistelemalla epäjärjestystä aiheuttavia voimia (kuten Jokeria) vastaan. #
Yritin aluksi sovitella hahmoja Dungeons & Dragons -pelien nelikenttään. Keksin kuitenkin, että ongelmaan puree tässä tapauksessa paremmin tällainen sovellettu nelikenttä: #
Kun pilkon oman organisoituneisuuteni näille kahdelle akselille, käy ilmi, että vaikka metodin järjestelmällisyys (joka vastannee kutakuinkin D&D:n “laillisuus”-akselia) onkin minulle ehdottoman tärkeää, tavoitteen kohdalla tilanne onkin paljon epämääräisempi. Itse asiassa ainakin pikaisella pohdiskelulla tulin siihen tulokseen, että tavoitteena epäjärjestys on minulle paljon mieluisampi kuin järjestys. #
Tämä selittää unissani kummittelevan Jokerin. Batmanhan on järjestelmällisesti järjestystä tavoitteleva hahmo, kun taas Jokeri tavoittelee epäjärjestystä. Miellän lisäksi Jokerin metodissaan järjestelmälliseksi. Mikäli Jokeri menettelisi epäjärjestelmällisesti, hän sohisi kohti tavoitettaan samanlaisella sattumanvaraisuudella kuin millainen tuo tavoite itse on. #
Yön ritarissa Jokeri kyllä väittää olevansa “autoja jahtaava koira”, mutta vastoin puheitaan hän on pyrkimyksissään selvästi johdonmukainen ja jopa juonikas (“a guy with a plan”). Päinvastaista vakuutellessaan hän käyttää hyväkseen sitä, että hänen päämääränsä on epäjärjestys. Se on ilmeisen tehokas hämäys: tavoite ja metodi menevät meiltä helposti sekaisin, vaikka ne ovat tosiasiassa eri akseleilla. #
Esimerkki metodissaan epäjärjestyksellisestä hahmosta voisi olla vaikkapa Batman – paluun Pingviini, joka päättää hetken mielijohteesta mm. ryhtyä pormestariehdokkaaksi. Pingviinin tapauksessa hämärryssuhde meneekin mielenkiintoisesti toisin päin: Pingviinin metodisen epäjärjestyksen takia meidän on vaikea nähdä minkälaatuinen hänen tavoitteensa on (jos mielekästä sellaista onkaan). #
Tämä järjestyksen ja epäjärjestyksen (Batmanin ja Jokerin) välinen sisäinen konfliktini on vaivannut minua toisinaan kovastikin. Olin ajatellut, että olen huono, typerä ja heikko, kun en pysty päästämään irti järjestyksestä, vaikka kuitenkaan toisaalta en enää uskokaan siihen niin kuin vielä nuorempana (kun sisälläni asui vain Batman) uskoin. Tuo yllä kuvaamani akselijako kertoo nyt kuitenkin, että se, mistä haluan pitää kiinni, ja se, mistä en enää kykene pitämään kiinni, ovatkin kaksi eri asiaa. Voin pitää metodini, eikä se ei ole ristiriidassa eri akselille asettuvan tavoitteen kanssa. Kognitiivinen dissonanssi raukeaa. #
Epäjärjestystavoittelemukseni takia olen jo pitkään flirttaillut anarkismin kanssa. Mutta akselijakoni paljastaa tässäkin suhteessa jotain uutta: anarkismi — ainakin useimmat sen muodot — tavoittelee järjestystä, kun taas keinoissa se ottaa vapauksia, joita metodissaan järjestelmällinen ei voi itselleen sallia. Minulle siis anarkismin keinot edustavat päämäärää, kun taas sen päämäärä kuvaa keinojani. #
haa, vihdoinkin joku selittää entropian käsitteen tarpeeksi tyhjentävästi mun rautalanka-aivoille! ;D