En ole juu­ri­kaan sel­lai­sis­ta neu­roo­seis­ta kär­si­nyt, eikä sitä var­maan nor­maa­li ihmi­nen kovin hel­pos­ti tule aja­tel­leek­si, mut­ta juo­lah­ti mie­lee­ni tänään, että päi­vit­täis­ta­va­ra­kau­pas­sa käy­mi­nen on mel­ko herk­kää hom­maa. #

Eri­tyi­ses­ti ostos­ten kans­sa kas­san läpi mene­mi­nen on. Sii­nä sitä on het­ken pelk­kää ulkoi­sen ole­muk­sen­sa pal­jas­ta­mis­ta­kin avoi­mem­pa­na, kun omat ostok­set valu­vat liu­ku­hih­nal­la koh­ti vie­ras­ta ihmis­tä, joka ottaa ne yksi­tel­len käteen­sä ja kat­soo ne läpi ennen kuin siir­tää hih­nal­la eteen­päin. Pal­jas­tan itse­ni sinul­le: tätä ja tätä minä tänään tar­vit­sen elääk­se­ni, näis­tä aion tänään val­mis­taa ruu­an, jon­ka panen suu­ni kaut­ta keho­ni sisään. #

Ja lopuk­si koh­ta­lon het­ki: mak­se­taan. Kat­so­taan, riit­tä­vät­kö raha­ni sinul­le, läpäi­sen­kö kokeen, hyväk­syt­kö teke­mä­ni valin­nat, hyväk­syt­kö minut. Pääs­tät­kö minut läh­te­mään vai usu­tat­ko koi­rat kimp­puu­ni. #

Ei ihme­kään, että sii­tä joil­le­kin muo­dos­tuu ylit­se­pää­se­mä­tön kyn­nys. Oma kaup­pa­neu­root­ti­suu­te­ni on tähän men­nes­sä rajoit­tu­nut sii­hen, että minua hävet­tää käy­dä pie­nes­sä kau­pas­sa mon­ta ker­taa saman päi­vän aika­na. Sekin pel­ko siis yleen­sä huk­kuu auto­mar­ke­tis­sa, jos­sa voi par­haas­sa tapauk­ses­sa kier­tää eri kas­san kaut­ta, edel­li­sen näke­mät­tä. #

Auto­mar­ke­tit ovat­kin minus­ta parem­pia kuin pie­net kau­pat. Niis­sä on parem­mat mah­dol­li­suu­det väl­tel­lä neu­roo­se­ja aiheut­ta­via asioi­ta, ja neu­roo­se­ja aiheut­ta­vil­la asioil­la eli ihmi­sil­lä on niin pal­jon muu­ta teke­mis­tä, ettei­vät pys­ty kovin hyvin kes­kit­ty­mään neu­roo­sien aiheut­ta­mi­seen. #