marginaali

मुझे हर रोज अस्तित्व की जंजीरों से मुक्त

#24733. Keskiviikko, 7. joulukuuta 2011 klo 19.14.34, kirjoittanut Jani.

Onnis­tuin tänään psy­ko­lo­gil­la sii­nä mikä, jos se onnis­tui­si omin päin, voi­si olla elä­mä­ni Graa­lin mal­ja: miel­tä­mään kamp­pai­lun masen­nus­ta vas­taan sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lu­na. #

Siis kun minä­hän, niin kuin monet­kin, joko tie­tä­mät­tään tai tie­dos­taen, niin kuin minä, toi­von sotaa/zombiruttoa/mitä vain ilmes­tys­kir­jal­lis­ta mei­nin­kiä tapah­tu­vak­si. Sil­loin täs­tä tyh­jän­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tä tuli­si sil­lä taval­la kon­kreet­ti­ses­ti mer­ki­tyk­sel­lis­tä kuin mitä ihmi­sen pri­mi­tii­vi­nen her­mos­to mie­les­tä­ni ympä­ril­leen tar­vit­see voi­dak­seen kokea sen mie­lek­kää­nä: eloon­jää­mis­kamp­pai­lua. #

Se voi olla se mikä poh­jim­mil­taan ajaa ns. hyvää elä­mää viet­tä­vät ihmi­set­kin toi­mi­maan tavoil­la joka tuho­aa sil­tä tasai­sen tap­pa­mat­to­mal­ta ja puu­dut­ta­val­ta arjel­ta poh­jan. Tus­kin moni­kaan sitä tie­tä­mät­tö­myyt­tään tekee, siis sel­lais­ta tie­tä­mät­tö­myyt­tään, ettei­kö kyke­ni­si näke­mään teke­mien­sä valin­to­jen seu­rauk­sia. Sen sijaan sitä teh­dään omia vai­kut­ti­mia tie­dos­ta­mat­ta; vai­kut­taa­han halu tuho­ta oma ns. hyvä elä­mä äkki­sel­tään perin irra­tio­naa­li­sel­ta, eikä sik­si var­mas­ti moni­kaan toteu­ta sitä sen täy­sin tie­dos­taen. #

Tuos­sa ylem­pä­nä siis kui­ten­kin olen sen nyt mie­les­tä­ni riit­tä­väs­ti perus­tel­lut: ihmi­nen tar­vit­see eloon­jää­mis­kamp­pai­lua, kos­ka ihmi­nen laji­na on syn­ty­nyt ko. kamp­pai­lun käy­mis­tä edel­lyt­tä­vis­sä olo­suh­teis­sa. Tämä päte­nee mihin tahan­sa lajiin, mut­ta se, mis­sä ihmi­nen saat­taa muis­ta poi­ke­ta, on kyky etään­tyä kamp­pai­lus­ta niin kau­as, ettei sitä enää tar­vit­se käy­dä. #

Työ, vapaa-aika ja per­he-elä­mä voi­vat kyl­lä ihmi­sen mie­les­sä kyt­key­tyä omaan sel­viy­ty­mi­seen, mut­ta hyvin hel­pos­ti, nyky­ään (hyvin­voin­nin lisään­ty­mi­sen myö­tä) yhä hel­pom­min käy­kin niin, että ne sii­tä koko­naan eril­leen irtoa­vat, jol­loin ne samal­la kamp­pai­lun tar­peen tyy­dyt­ty­mi­sen kaut­ta syn­ty­vän mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­teen kadot­ta­vat ja täy­sin tyh­jän­päi­väi­sik­si muut­tu­vat. Elä­mä tun­tuu tyh­jäl­tä ja mer­ki­tyk­set­tö­mäl­tä. #

Mut­ta eksyn aihees­ta. Onnis­tuin siis tänään sii­nä, mitä olen kyl­lä mones­ti aiem­min­kin (omin päin) yrit­tä­nyt: sijoit­ta­maan masen­nus­ta vas­taan käy­mä­ni kamp­pai­lun tuo­hon sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lua kuvaa­van muut­tu­jan pai­kal­le. Aiem­min se on aina tun­tu­nut joten­kin tyh­jäl­tä, siis että peri­aat­tees­sa olen niin voi­nut mie­les­sä­ni teh­dä, mut­ten ole tun­te­nut sitä, usko­nut sii­hen. Tänään, ehkä sen vai­ku­tuk­ses­ta, että tulin selit­tä­neek­si sen psy­ko­lo­gil­le, jon­ka uskon ymmär­tä­vän ja ymmär­rän usko­van sen, että kamp­pai­lu masen­nus­ta vas­taan on todel­lis­ta sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lua, huo­ma­sin ihmeek­se­ni itse­kin usko­va­ni sii­hen. #

Peri­aat­tees­sa­han sii­nä ei ole mitään kum­mal­lis­ta: mikä­li en jat­ku­vas­ti teki­si töi­tä masen­nuk­se­ni voit­ta­mi­sek­si, vajoai­sin aivan poh­jal­le, ja mikäs se siel­lä sit­ten palk­kio­na hää­möt­tää­kään, jol­lei sama kuin api­naih­mi­sel­lä joka vii­da­kos­saan kamp­pai­lus­ta luo­pui. Eli: se työ, jota teen masen­nuk­se­ni voit­ta­mi­sek­si, on työ­tä jota teen oman hen­gis­sä sel­viä­mi­se­ni eteen, kon­kreet­ti­ses­ti. #

Niin siis tämä­hän nyt sit­ten oli vain minun kamp­pai­lu­ni. Jol­let sat­tu­mal­ta käy saman­lais­ta tahol­la­si, jou­dut etsi­mään oman kamp­pai­lusi ja siis elä­mä­si tar­koi­tuk­sen jos­tain muu­al­ta, sor­ge. #

Yksin

#24455. Maanantai, 7. marraskuuta 2011 klo 22.31.45, kirjoittanut Jani.

Tulta uunissa Sitä läh­tee sii­tä, että ihmi­ses­sä on kak­si tilaa: se joka toi­mii, ja se joka kysee­na­lais­taa, poh­tii. Toi­mies­saan ei poh­di, eikä voi poh­tia toi­mien. #

Kysee­na­lais­ta­mi­nen sam­mut­taa toi­min­nan, ja kään­tyy sit­ten sam­mut­ta­maan kaik­kea, mikä joh­tai­si toi­min­taan. Kysee­na­lais­taa kysee­na­lais­ta­mas­ta pääs­ty­ään­kin, kun­nes jäl­jel­lä ei ole mitään muu­ta kuin kysee­na­lais­ta­mi­nen. #

Sil­loin huo­maa, että kadon­nut on kai­ken muun myö­tä myös­kin itse. Onko minä siis har­haa? Se ehkä het­kek­si on lakan­nut ole­mas­ta, mut­ta olles­saan se on. Se ehkä olles­saan­kin muut­taa jat­ku­vas­ti muo­to­aan, mut­ta kui­ten­kin se olles­saan on. Se ehkä aina on hei­jas­tu­maa jos­tain, mut­ta hei­jas­tu­maa olles­saan­kin se on. #

Pelk­kä kysee­na­lais­ta­mi­nen se ei kui­ten­kaan ole. Kysee­na­lais­ta­mi­nen voi läh­teä sii­tä, mut­ta irto­aa sii­tä eril­leen ja tuho­aa lopul­ta syn­nyt­tä­jän­sä­kin. #

Kuka sil­loin on jäl­jel­lä, kysee­na­lais­ta­mis­ta kan­nat­te­le­mas­sa? Kuka sil­loin on, kysy­mys­tä kysy­mäs­sä? #

Itteetilasuak

#23928. Perjantai, 23. syyskuuta 2011 klo 19.45.48, kirjoittanut Jani.

Kat­soin pari ensim­mäis­tä osaa kol­mio­sai­ses­ta tans­ka­lais­dok­ka­ris­ta Mie­len salat­tu voi­ma (Psy­kets dol­da kraf­ter; löy­tyy vie­lä tätä kir­joit­taes­sa­ni Aree­nal­ta). Ykkös­osas­sa hom­ma pysyi vie­lä joten kuten kasas­sa, ja tapausa­nek­doo­tit pla­se­bos­ta ja nose­bos­ta oli­vat mie­len­kiin­toi­sia. #

Kak­kos­osas­sa men­tiin jo sit­ten kilo­met­ri­tol­kul­la mie­li­ku­vi­tus­met­sään. Mut­ta poi­min siel­tä mie­len­kiin­toi­sen idean rais­kat­ta­vak­si: syyn ja seu­rauk­sen jär­jes­tyk­sen kään­tä­mi­nen. Min­kä­lai­sia mie­len­kiin­toi­sia seu­rauk­sia voi­si olla sii­tä, jos olet­tai­si, että olem­me ajan­suun­ta­vam­mai­sia, ja että syyt voi­vat­kin olla seu­raus­ta, seu­rauk­set syi­tä? #

Eli kun esi­mer­kik­si yleen­sä aja­tel­laan, että len­to­ko­neen putoa­mi­nen on seu­raus, ja polt­toai­neen lop­pu­mi­nen syy, mitä jos putoa­mi­nen onkin syy, ja polt­toai­neen lop­pu­mi­nen seu­raus? Vain aika­pers­pek­tii­vim­me takia luu­lem­me päin­vas­toin. #

Jos pys­tyi­sin kat­so­maan aikaa myös vas­tak­kai­seen suun­taan kuin mihin oikeas­ti kyke­nen, mitä näki­sin? Len­to­ko­neen putoa­mi­ses­ta seu­rai­si, että sen polt­toai­ne on lop­pu. Vää­jää­mät­tö­mäs­ti­kö? Äkki­sel­tään tun­tui­si, ettei vää­jää­mät­tö­mäs­ti: voi­han putoa­mi­ses­ta seu­ra­ta myös vaik­ka­pa se, että len­tä­jä saa sydän­koh­tauk­sen. #

Mut­tem­me edel­ly­tä seu­rauk­sen vää­jää­mät­tö­myyt­tä syy-seu­raus­suh­teil­ta myös­kään meil­le tutum­mas­sa ajan suun­nas­sa: polt­toai­neen lop­pu­mi­ses­ta voi seu­ra­ta putoa­mi­sen sijaan vaik­ka­pa onnis­tu­nut hätä­las­keu­tu­mi­nen. Seu­raus on eri, mut­tem­me sen mah­dol­li­suu­teen vedo­ten hyl­kää syy-seu­raus-suh­teen ole­mas­sao­loa tapauk­ses­sa, jos­sa polt­toai­neen lop­pu­mi­ses­ta on seu­ran­nut len­to­ko­neen putoa­mi­nen. #

Aja­tus­koe on mie­len­kiin­toi­nen sel­lai­se­naan­kin, mut­ta pyhä Graa­lin mal­ja oli­si tie­tys­ti se, jos tämän nik­sin avul­la voi­si teh­dä ennus­tei­ta, jot­ka kon­ven­tio­naa­li­sen aika­kä­si­tyk­sem­me puit­teis­sa oli­si­vat mah­dot­to­mia teh­dä. Jos pys­tyi­sim­me ennus­ta­maan onnet­to­muuk­sia, joi­ta nykyi­sin emme pys­ty enna­koi­maan, voi­sim­me pelas­taa ihmis­hen­kiä. #

Worms & Angry Birds

#23680. Keskiviikko, 7. syyskuuta 2011 klo 17.04.29, kirjoittanut Jani.

Kastemadon poikkileikkaus Näin unta, että pela­sin tie­to­ko­ne­pe­liä, jos­sa olin itse peli­hah­mo­na peli­maa­il­mas­sa, joka oli visu­aa­lis­ten tehos­teit­ten­sa osal­ta ihan val­ve­to­del­li­suu­den kal­tai­nen. Vihol­li­sia oli­vat aina­kin lin­nut ja suku­lai­set, ja myös jokin ylei­nen, epä­mää­räi­nen uhka lei­jui ilmas­sa. Mene­tin jos­sain vai­hees­sa tajun­ta­ni Suvan­nos­sa mökin pihal­la ruo­hi­kol­la. #

Kun tulin tajui­hi­ni, vasen käte­ni oli peit­ty­nyt ruo­hoon niin kuin oli­sin maan­nut pai­kal­la­ni viik­ko­tol­kul­la. Lin­tu, joku ras­tas se vis­siin oli, oli teh­nyt pesän sii­hen käm­me­ne­ni seu­tu­vil­le, ja nok­ki­nut kes­ki­sor­men pään koko­naan irti. Sii­tä aukos­ta sor­men sisään oli men­nyt kas­te­ma­to­ja, ja ne oli­vat näi­ver­tä­neet koko sor­men ontok­si ja kie­mur­te­li­vat yhte­nä möyk­ky­nä sor­men­pään ympä­ril­lä. En tun­te­nut kipua, mut­ta ilje­tys­tä kyl­lä sitä­kin enem­män. Ravis­te­lin madot pois niin, että minul­le jäi vain ont­to sor­mi. #

Kävin aamul­la Kelas­sa hake­mas­sa mat­ka­kor­vaus­lo­mak­kei­ta. Ne on kum­man tiu­kas­sa tuos­sa mei­dän Kelas­sa, aina ovat lop­pu sii­tä loma­ke­rä­kis­tä. Tänään­kin löy­sin koko­nais­ta yhden kap­pa­leen suo­mek­si, loput oli­vat ruot­sin­kie­li­siä. Otin sit­ten nivas­kan nii­tä ruot­sin­kie­li­siä. Oli­sin vaa­ti­nut nii­tä suo­men­kie­li­siä taas vir­kai­li­jal­ta, mut­ta siel­lä oli jonoa ja minul­la oli lou­nas­ju­na ehdit­tä­vä­nä. #

Junas­sa tun­sin olo­ni itse­var­mak­si ja mie­tin, että jon­kun pitäi­si teh­dä tie­det­tä mie­len repeä­mi­ses­tä ja sen myö­tä ihmi­sel­le pal­jas­tu­vis­ta asiois­ta. Sii­hen sisäl­tyy uskoak­se­ni val­ta­vas­ti filo­so­fis­ta poten­ti­aa­lia, johon ei muu­toin pääs­tä miten­kään käsik­si. #

Pala­tes­sa­ni kuun­te­lin Röyk­sop­pin The Unders­tan­din­gia ja mie­tin, kuin­ka perin­poh­jai­ses­ti muusi­kon täy­tyi­si uudis­tua debyyt­tial­bu­min­sa jäl­keen kye­täk­seen tuot­ta­maan toi­sen saman­lai­sen lah­jan maa­il­mal­le kuin debyyt­ti on ollut, jos on ollut, niin kuin se vaik­ka­pa nyt Röyk­sop­pin Melo­dy A.M.:n koh­dal­la oli. Ennen Melo­dy A.M.:ää jotain ei ollut, eikä The Unders­tan­ding tuo­nut saman­lais­ta uut­ta jotain, vaan vain saman­lais­ta jotain kuin Melo­dy A.M., mikä ei tie­ten­kään näin Melo­dy A.M.:n jäl­kei­ses­sä maa­il­mas­sa ole uut­ta niin kuin se vie­lä ennen Melo­dy A.M.:ää oli. #

Mie­tin myös lem­piai­het­ta­ni, psy­ko­paat­te­ja. Nuo juna­mat­kat ovat hyvää aikaa psy­ko­paat­tien miet­ti­mi­seen. #

Eli siis siiseli

#23321. Tiistai, 16. elokuuta 2011 klo 19.29.25, kirjoittanut Jani.

Aamul­la masen­si anka­ras­ti, tai sano­taan­ko hie­man kes­ki­mää­räis­tä ran­kem­min. (Sano­taan?) #

Kana­voin sen sit­ten, tai sano­taan­ko, että se kana­voi­tui sit­ten poh­dis­ke­luun moraa­lis­ta. (Sano­taan? Ja pidä­hän kuu­le vas­te­des ne kysy­mys­mer­kit kysy­myk­sie­si peräs­sä!) Joten­kin näin: #

Sii­tä, vali­taan­ko moraa­li­suus vai ei, seu­raa sel­keäs­ti ei-tri­vi­aa­le­ja ero­ja eri valin­nan teh­nei­den toi­mi­joi­den kes­ken, mut­ta mik­si tuo valin­ta on sil­ti­kin niin yhden­te­ke­vä? Mik­sei sitä, pitäi­si­kö vali­ta moraa­li­suus vai ei, voi päät­tää perus­tel­len a prio­ri? #

(“Moraa­li­suu­del­la” tar­koi­tan täs­sä yksin­ker­tai­sin­ta “toi­mi niin, että se hyö­dyt­tää itse­si ohel­la aina­kin välil­li­ses­ti myös mui­ta” -ajat­te­lua, sen valit­se­mat­ta jät­tä­mi­sel­lä taas kuta­kuin­kin “toi­mi itseä­si hyö­dyt­täen ja sen mah­dol­li­ses­ti muil­le aiheut­ta­mas­ta hai­tas­ta tyys­tin piit­taa­mat­ta” -ajat­te­lua.) #

Moraa­li­suu­den valin­ta sii­tä koi­tu­vien seu­raus­ten takia on näh­däk­se­ni itses­sään (edel­lä ole­van mää­ri­tel­män mukai­nen) moraa­li­nen valin­ta, enkä sik­si kel­puu­ta sitä. Vas­taa­vas­ti moraa­lit­to­muu­den valin­ta samoin perus­tein on moraa­lit­to­muu­den poh­jal­ta teh­ty valin­ta. Haluai­sin voi­da sanoa moraa­lit­to­muu­den valit­se­val­le, että valin­ta­si on hyvin perus­tel­tu sik­si-ja-sik­si, ja vie­lä­kin enem­män (kos­ka uskon tähän edel­lis­tä­kin vähem­män) haluai­sin voi­da sanoa moraa­li­suu­den valit­se­val­le, että valin­ta­si on hyvin perus­tel­tu sik­si-ja-sik­si. #

Eikä minul­la ole mitään! #

Ei kai moraa­li voi olla niin kuin joku ulot­tu­vuus, jon­ka ulko­puo­lel­la (sitä ennen) ei ole mitään? #