“Esi­tän lyhen­nel­ty­nä Samuel Res­nikin jul­kai­se­man hoi­to­ker­to­muk­sen psy­koot­tis­ten ryh­mäs­tä (Res­nik, 1985). […] #

Ryh­män jäse­net oli­vat liik­ku­mat­to­mia kuin kivet­ty­nees­sä, tun­teet­to­mas­sa maa­il­mas­sa. He teki­vät toi­si­naan mekaa­ni­sia liik­kei­tä. Lausah­dus: »Minä olen ping­vii­ni!« Ryh­män iden­ti­teet­ti, perus­per­soo­nal­li­suus, esi­tet­tiin täs­sä muo­dos­sa: »len­to­ky­vy­tön, jää­ty­nees­sä ympä­ris­tös­sä ole­va lin­tu». […] Pit­kän hil­jai­suu­den jäl­keen muu­ta­mat alkoi­vat tupa­koi­da. Tera­peut­ti ei polt­ta­nut ja viha­si sitä. Tera­peut­ti apri­koi ääneen, mitä tämä savui­nen tila mah­toi mer­ki­tä. Seu­raa­vas­sa istun­nos­sa nuo­ri tyt­tö sanoi savua kat­sel­len: »Tämä paik­ka on kau­nis — kuin kate­draa­li.« Toi­nen poti­las kir­joit­ti tau­lul­le: »Älkää kuun­nel­ko toh­to­ria, uskon­kaup­pias­ta.« Täs­sä yri­tet­tiin ehkä kehit­tää ryh­mäi­den­ti­teet­tiä idea­li­soi­mal­la, joka saman tien mitä­töi­tiin. #

Kuu­kaut­ta myö­hem­min ryh­mä oli elä­väm­pi: vilk­kaut­ta, melui­suut­ta, lau­lua, tans­sia. Tun­te­mi­sen ja ymmär­tä­mi­sen jat­ku­mis­ta ilme­ni, mut­ta sen jäsen­ty­mi­sen tuhoa­ja­na näyt­ti ole­van kai­kil­le tasoil­le tun­ke­va ero­ti­soi­tu­mi­nen. #

Joku mai­nit­si, että Hit­ler on tär­keä ja voi­ma­kas. Ryh­mä ilmai­si tuhoa­vaa nar­sis­mia, expan­sii­vis­ta idea­li­soin­tia, mie­li­hy­vää tuhoa­mi­ses­ta. Kate­draa­li­tyt­tö alkoi lau­laa surul­li­sel­la, mon­o­to­ni­sel­la äänel­lä. Toi­set liik­kui­vat ja ilmeh­ti­vät ste­reo­tyyp­pi­ses­ti. Yksi heis­tä lausui sanan: »mas­tur­baa­tio«. Kaik­ki aloit­ti­vat kiih­ty­nei­nä impul­sii­vi­sen kii­vaan itse­tyy­dy­tyk­sen. Sit­ten yhtäk­kiä ryh­mä muut­tui hil­jai­sek­si ja mekaa­ni­sek­si kuin elo­ton mario­net­ti. […] Iden­ti­tee­tin vai­keuk­sia alet­tiin taas ilmais­ta: »Olen mer­kit­ty alus­ta alkaen, pih­ti­syn­ny­tys, haa­vo­ja ole­mas­sa.« — »Olen Eif­fel-tor­ni.« — »Olen Camus, en kir­jai­li­ja.« […] #

Ryh­mä muut­tui vil­li­pe­to­lau­mak­si. »Ping­vii­ni« sanoi että hänen mahas­saan elää kro­ko­tii­li. Het­ken kulut­tua hän kat­soi ikku­nas­ta tai­vaal­le ja huusi kiih­ty­nee­nä: »Kro­ko­tii­li on men­nyt pois ja len­tää.« Ihme oli tapah­tu­nut. »Kro­ko­tii­li on lohi­käär­me, juma­la.« »Minul­la on vah­va rat­su, minun juma­la­ni on hasis, hevo­se­ni hyp­pää joen yli, en tar­vit­se sil­taa.« »Mei­dän tulee pela­ta molem­mil­la puo­lil­la, jot­ta emme ris­kee­rai­si.«” #

Ris­to Rii­jär­vi: “Tuhoa­mi­sen ilmen­ty­miä ryh­mis­sä”. ([#] Rit­va Pölö­nen, Tert­tu Sito­lah­ti (toim.): Ryh­mä hoi­taa - teo­ri­aa ja käy­tän­töä, s.217-218.; koros­tuk­set omia­ni) #

Koko ajan kir­joit­ta­ja “tul­kit­see” näi­tä tapah­tu­mia ihan onnes­saan, ikään kuin niis­tä oli­si jotain hyö­dyl­li­siä tul­kin­to­ja löy­det­tä­vis­sä. Minä alan olla vakuut­tu­nut sitä miel­tä, että koko tämä psy­koa­na­lyy­si­pas­ka on ihan täyt­tä huu­haa­ta. Uskon­nol­li­sis­sa­kin teks­teis­sä on enem­män jär­keä kuin täl­lai­ses­sa, jopa siis täy­sin sär­ky­neen­kin mie­len pääs­tä­mien aivo­pie­ru­jen ton­ki­mi­ses­sa, ja mer­ki­tyk­sen väki­sin­kek­si­mi­ses­sä sil­loin­kin, kun sel­lais­ta ei ilmi­sel­väs­ti­kään ole. #

[#] No entä­pä se skit­so­pa­ra­noi­di posi­tio? #

“Saa­des­saan rin­taa vau­va on tyy­ty­väi­nen ja rau­has­sa, mut­ta ilman rin­taa hän kokee tur­hau­tu­mis­ta. Tur­hau­tu­nei­suus aiheut­taa sen, että vau­va kehit­tää fan­t­asian pahas­ta rin­nas­ta pro­ji­soi­mal­la sisäi­sen pahan jon­kin kuvit­teel­li­seen rin­taan, jos­ta siten tulee pait­si paha, myös vai­noa­va, kos­ka se tun­tuu teke­vän vas­ta­hyök­käyk­siä. Mela­nie Klein nimit­ti tätä skit­so­pa­ra­noi­dik­si posi­tiok­si. Pro­jek­tii­vi­set meka­nis­mit ovat sii­nä val­lit­se­via ja se koet­tiin psy­koot­ti­sek­si. Kaik­ki vas­ta­syn­ty­neen viha ja väki­val­tai­nen viha­mie­li­syys hei­jas­te­taan rin­taan.” #

Trickcyclists.co.uk: Psyc­hoa­na­ly­sis (suo­men­nos ja koros­tuk­set omia­ni) #

Ei jee­sus. Jee­sus! #

Skit­so­pa­ra­noi­di posi­tio on se, jos­sa ryh­män aja­tel­laan ole­van, mut­ta se, pätee­kö se yhtä lail­la yksit­täi­siin jäse­niin vai­ko “ryh­mään koko­nai­suu­te­na”, on minul­le vie­lä epä­sel­vää. Puhu­mat­ta­kaan sii­tä, että “ryh­mä koko­nai­suu­te­na” on minul­le täy­sin käsit­tä­mä­tön abstrak­tio. Mikä­li vain mah­dol­lis­ta, se on jopa hyö­dyt­tö­mäm­pi kuin “Juma­la”. #

Mut­ta jos nyt muu­ten vain ole­te­taan, että se ryh­mä on “koko­nai­suus”, niin mikä sit­ten on se rin­ta, johon suh­tees­sa ryh­mä on skit­so­pa­ra­noi­dis­sa posi­tios­sa? Kai sen­kin nyt jos­sain on täs­sä kuvios­sa olta­va, vai laven­ne­taan­ko se vain suju­vas­ti pois yhtä­lös­tä sopi­van koh­teen puut­tues­sa? #

Tämä mer­kin­tä jul­kais­tiin alun perin Kuol­lee­na­syn­ty­nyt-blo­gis­sa. Uudel­leen­jul­kai­su mar­gi­naa­lis­sa tapah­tui 18. kesä­kuu­ta 2005 klo 16.13. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]18.6.[/klo] 16:13 Jul­kai­sin marginaalissa.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]16.1.2007[/klo] 20:21 Nyky­ai­kais­tin tyyliä.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]29.1.2009[/klo] 22:32 Lisä­sin iki­lin­kin skitsoparanoidi-ikilinkin.[/muokkaus]
[muokkaus][klo]3.2.2009[/klo] 21:09 Lisä­sin Pölö­nen & Sito­lah­ti -ikilinkin.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

← osa 1: Int­roi­tus, Praeceps Tran­si­to Spa­tium #

Kyse on lyhyes­ti sanot­tu­na sii­tä, että minun on mah­do­ton­ta suh­tau­tua luon­te­vas­ti yhteen­kään nais­puo­li­seen hen­ki­löön (tut­tuun tai tun­te­mat­to­maan), kos­ka tosi­aan pel­kään sitä tuos­sa edel­lä vii­ta­tus­sa kom­men­tis­sa­kin mai­nit­se­maa­ni tor­ju­tuk­si­tu­le­mi­sen­tun­net­ta. Se, mitä jätin kom­men­tis­ta pois, oli se, että tosia­sias­sa en oli­si niin­kään var­ma sii­tä omien, toi­seen koh­dis­tu­vien tun­tei­de­ni ole­mas­sao­le­mat­to­muu­des­ta. En sil­ti meni­si niin pit­käl­le, että väit­täi­sin, että­kö nii­tä oli­si esi­mer­kik­si tätä kysees­sä ollut­ta hen­ki­löä koh­taan, vaan pikem­min­kin on kyse sii­tä, että pel­kään koko asian tut­ki­mis­ta itses­sä­ni. Ehkä­pä — ja tämä on se kiusal­li­nen osuus — juu­ri sii­nä pelos­sa, että siel­tä sit­ten­kin löy­tyy jotain. #

On kui­ten­kin se toi­nen­kin vaih­toeh­to, ja itse­ni tun­tien väit­täi­sin näin alus­ta­vas­ti, että se on se, jota pel­kään enem­män. Minus­ta on nimit­täin aivan jär­kyt­tä­vän hir­vit­tä­vän kam­mot­ta­vaa kuvi­tel­la itse­ni sii­hen tor­ju­jan roo­liin. Kau­hus­ke­naa­rio on siis tämä: minä olen toi­mil­la­ni (sanoil­la­ni, eleil­lä­ni, et cete­ra) saa­nut vas­ta­puo­les­sa aikaan yri­tyk­sen lähes­tyä minua, ja minä tie­dän omat tun­tee­ni var­mas­ti, ja ne ovat tor­ju­mis­ta edel­lyt­tä­vät. Minun tuli­si siis tuot­taa täl­le minua lähes­ty­väl­le nais­puo­li­sel­le hen­ki­löl­le se muser­ta­va häpeän ja pet­ty­myk­sen tun­ne, joka tor­ju­tuk­si­tu­le­mis­ta oman koke­muk­se­ni mukaan seu­raa. #

Olen tuot­ta­nut tai aina­kin koke­nut tuot­ta­nee­ni tämän koke­muk­sen toi­sel­le ihmi­sel­le pari ker­taa tähä­nas­ti­sen elä­mä­ni aika­na, ja nämä koke­muk­set kal­va­vat omaa­tun­toa­ni pahem­min kuin mikään muu. #

osa 3: Can­tus Excio → #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]25.1.2009 17:47[/klo] Muo­toi­lin WP:lle, päi­vi­tin tyy­liä ja linkit.
[/muokkaus]
[/muokkaukset] #