Nöyr-nöyr, ahd-ahd, haav-haav, naps!
#520. Torstai, 21. lokakuuta 2004 klo 19.26.35, kirjoittanut Jani. 1
Terapiassa haahuiltiin taas taukoahdistuksen parissa, ja nöyryytin itseäni sanomalla, miten nöyryyttävältä tuntuu sanoa ylipäänsä yhtään mitään tauon jälkeen, mikä on ainut tähän asti kokemani taukoon liittyvä ahdistuksen muoto. Vieläkään se ei minusta ole sitä taukoahdistusta, josta terapeutti puhuu. Minä en tunne sitä ahdistusta, koska tämä minun vetäytymiseni on keino nimenomaan sen ahdistuksen torjumiseksi. Siihen ahdistukseen on parempi löytyä lääkkeet sitten, jos se joskus minussa vielä herää. Sen verran kovasti terapeutti on sitä hypettänyt, että minulle on syntynyt sellainen käsitys, että vasta sitten hän voi päästä tilanteeseemme kiinni jotenkin niin, kuin ei tähän asti ole. #
Sitten käytin tilaisuutta hyväkseni ja tunnustin haaveilevani terapiatilanteesta, jossa terapeutti käyttäytyisi sellaisella tavalla, joka saisi minut menettämään malttini. Jälkikäteen otti tosin päähän se, että olin tehnyt tämän tunnustukseni vain koettaakseni tyydyttää terapeutin kyltymätöntä kiinnostusta taukoahdistukseen, korostaen, että haaveilin tästä varsinkin viime- eli taukoviikolla, vaikka tosipuheessa olen haaveillut siitä alusta asti, eikä viime viikko siinä suhteessa ollut sittenkään mitenkään poikkeuksellinen. #
Näissä päivähaaveissani terapeutti saattaa vaikkapa syyttää ihan yllättäen jotakuta ryhmäläistä (tyypillisesti ei minua) jostain täysin epäoikeudenmukaisesti, jolloin minulla napsahtaa. Siinä suhteessa olin rehellinen, kun sanoin siellä, että en pidä minkään tällaisen tapahtumista ollenkaan mahdollisena terapeutin tosiasiassa melko vähäisen roolin takia, valitettavasti. #
[muokkaukset]
[muokkaus][klo]25.1.2009[/klo] 14:39 Muotoilin WP:lle, päivitin tyyliä ja linkit.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #