Mä näin vii­me yönä unta jos­sa mä pidin luo­kas­sa Gra­ham Chap­mania kädes­tä. Neil Ten­nant piti oppi­tun­tia (myös Chris Lowe oli pai­kal­la) ja alkoi yhtäk­kiä lau­laa niin kau­niis­ti että lii­ku­tuin kyy­ne­liin. Kun herä­sin, mun oli ihan pak­ko kir­jot­taa heti sul­le! Kysy­myk­se­ni onkin: voin­ko pitää Vuit­to­nin punais­ta kas­sia Tom­myn nor­maa­lien fark­ku­jen kans­sa? Olen 178 cm pit­kä ja pai­nan 83 kg. #

Näen unia jois­sa kol­mi­haa­rai­set vir­ve­lin­kou­kut lävis­tä­vät kät­te­ni lihan, enkä saa sii­maa löys­ty­mään vaik­ka kään­te­li­sin vapaa miten. #

Wc:ssä istus­kel­les­sa käy­tä­väl­tä tule­vat, hitaas­ti laa­hus­ta­vien toh­ve­lien äänet on help­po kuvi­tel­la pneu­maat­ti­ses­ti toi­mi­vien ihmis­mäis­ten robot­tien äänik­si. Vaik­ka en ole pak­ko­neu­root­ti­nen kuin lie­väs­ti, rajan­sa kai­kel­la: vää­rin päin teli­nee­seen pan­tu pape­ri­rul­la on pak­ko kään­tää oikein päin (niin, että pape­ri kier­tää takaa ylös ja las­keu­tuu edes­tä alas). #

Pape­ri­te­li­neen vie­reen on pan­tu kah­va, johon voi tart­tua istui­mel­ta nous­tes­saan. Hom­mas­ta vas­tan­nut huol­to­mies, ilmei­ses­ti vank­ku­ma­ton prag­maa­tik­ko, on lävis­tä­nyt ruu­veil­la pape­ri­kyl­tin, jos­sa keho­te­taan pane­maan ter­veys­si­teet “ros­kik­seen, ei wc-pyt­tyyn!!” En minä­kään oli­si uskal­ta­nut kysyä, että saa­ko sen kyl­tin ottaa pois. Oli­sin otta­nut kysy­mät­tä. #

On se kyl­lä hyvä, että tuo kah­va on tuos­sa. Oli­si­han se nyt erin­omai­sen noloa, jos pytyl­tä nous­tes­saan sitä pon­nis­tuk­sis­ta voi­pu­nee­na lysäh­täi­si­kin her­vot­to­ma­na nenäl­leen. Sii­nä­hän sitä sit­ten huu­te­li­si apua, ves­san lat­tial­la kyy­höt­täen, housut yhä nil­kois­sa. #

Hyl­lyl­lä on ter­veys­si­tei­tä talon puo­les­ta ja ros­ka­pön­tön kan­nes­sa toi­nen kon­tak­ti­muo­vat­tu kylt­ti, jos­sa pyy­de­tään kää­ri­mään “siteet pape­riin Kii­tos”. Mie­tin, että mitä­kö­hän tuli­si diag­noo­sik­se­ni, jos repi­sin ne siteet pake­tis­ta ja kie­toi­sin sen jäl­keen jokai­sen yksi­tel­len ja huo­lel­li­ses­ti käsi­pyyh­kee­seen. Latoi­sin ne nätis­ti pinoon sii­hen ros­ka­pön­tön vie­reen ja kir­joit­tai­sin kylt­tiin “ole hyvä”. #

Minul­la on sisäi­nen kel­lo. Kai­kil­la on, var­maan, mut­ta ker­ron täs­sä nyt omas­ta­ni. #

Minun sisäi­nen kel­lo­ni on sem­moi­nen, että se sää­te­lee uni­ryt­miä­ni tai tar­kem­min sanot­tu­na vireys­ti­laa­ni. Kun minun ei tar­vit­se herä­tä tiet­tyyn kel­loon­ai­kaan, minä ruu­kaan herä­tä sään­nöl­li­ses­ti sel­lai­sen tun­nis­ta puo­leen­tois­ta mit­tai­sen aikaik­ku­nan sisäl­lä joka aamu, viik­ko­kausia kes­tä­vän jak­son ajan. #

Sit­ten se kel­lo nak­sah­taa yhtäk­kiä uuteen aikaan niin, että herään­kin pal­jon aikai­sem­min, tai myö­hem­min kuin sii­hen saak­ka. Tämä muu­tos tapah­tuu todel­la­kin kuin veit­sel­lä lei­ka­ten, yhdes­sä yös­sä, ja sen jäl­keen kel­lo­ni pysyy taas sii­nä uudes­sa ajas­sa seu­raa­vien viik­ko­jen ajan. #

Esi­mer­kik­si vie­lä vii­me vii­kol­la minä nukuin aina kym­me­nen ja kah­den­tois­ta välil­le sijoit­tu­van ikku­nan sisäl­lä. Tämän vii­kon alus­sa kel­lo siir­tyi, ken­ties valon vähit­täi­sen lisään­ty­mi­sen vai­ku­tuk­ses­ta, niin, että herään nyt seit­se­män ja yhdek­sän välil­le sijoit­tu­van ikku­nan sisäl­lä. #

Kel­loa­ni ei voi ruka­ta, eli en pys­ty muut­ta­maan vireys­ti­laa­ni kei­no­te­koi­ses­ti esi­mer­kik­si mene­mäl­lä nuk­ku­maan taval­lis­ta aikai­sem­min. Vaik­ka meni­sin, en heräi­si taval­lis­ta aikai­sem­min, ja jos herä­tän itse­ni herä­tys­kel­lol­la, minul­la on väsy­myk­ses­tä kur­ja olo koko aamun. #