Minä tavoit­te­len jat­ku­vas­ti alle mur­ro­si­käi­se­nä koke­mie­ni kult­tuu­rie­lä­mys­ten uudel­leen elä­mis­tä. #

Ala-aste­ai­koi­na­ni, öky­tuh­lai­lun sävyt­tä­mäl­lä kul­tai­sel­la 1980-luvul­la kou­lus­sa kävi aina sil­loin täl­löin kier­tä­vä elo­ku­vae­si­tys. Suo­ral­ta kädel­tä muis­tin ainoas­taan Kar­hun nimen, ja sen olen näh­nyt sit­tem­min­kin mon­ta ker­taa (DVD löy­tyy hyl­lys­tä), mut­ta yri­tin tuos­sa muis­tel­la nii­tä paria muu­ta­kin elo­ku­vaa, jot­ka muis­tan meil­le sil­loin näy­te­tyn. #

Jäl­ji­tin toi­sen koh­tuul­li­sen pian: se oli valais­ta ker­to­va piir­ret­ty, toden­nä­köi­sim­min nimel­tään Sim­son ja Sal­li (Sam­son & Sal­ly: The Song of the Wha­les). Muis­tan sii­tä vain koh­tauk­sen, jos­sa nimi­hah­mo­jen piti pysy­tel­lä pin­nan alla hir­veän pit­kän ajan (oli­si­ko ollut jää­ti­kön tai 80-luku­lai­sen ympä­ris­tö­ka­ta­stro­fi­tie­tou­den hen­ges­sä öljy­lau­tan alit­se sukel­taak­seen). Luul­ta­vas­ti muis­tan sen sik­si kun se oli sil­loin niin jän­nit­tä­vä. Muis­tin ilmei­ses­ti vää­rin sen, että toi­nen nois­ta hah­mois­ta oli­si ollut vaa­lean­pu­nai­nen. #

Tois­ta elo­ku­vaa en onnis­tu­nut vie­lä jäl­jit­tä­mään. Se ei ollut piir­ret­ty, mut­ta muis­taak­se­ni se oli ruot­sin­kie­li­nen ja teks­ti­tet­ty. Sii­nä oli jotain peik­ko­ja tai men­nin­käi­siä. Muis­tan sii­tä kak­si koh­taus­ta, ensim­mäi­ses­sä peik­ko (lap­si) rat­sas­ti (mah­dol­li­ses­ti val­koi­sel­la) hevo­sel­la puu­pi­non edit­se nopeu­te­tus­sa kuvas­sa. Voi olla että sii­nä koh­tauk­ses­sa oli mui­ta­kin hah­mo­ja: ihmi­siä, jot­ka aina­kaan kaik­ki eivät olleet nii­tä peik­ko­ja sitä ennen näh­neet. #

Toi­nen koh­taus tapah­tui nii­den peik­ko­jen pesäs­sä. Siel­lä oli joi­tain ihmi­siä, luul­ta­vas­ti kaik­ki lap­sia. Pei­kot tar­jo­si­vat ruu­ak­si ihan oikei­ta tai lap­sen sil­mis­sä oikean näköi­siä kas­te­ma­to­ja, jot­ka muu­tet­tiin tai­ka­tem­pul­la ker­ma­ka­kuk­si. Trik­ki­ku­va oli teh­ty yksin­ker­tai­sim­mal­la mah­dol­li­sel­la tek­nii­kal­la, leik­kaa­mal­la yhteen kuva käsis­sä ole­vis­ta madois­ta ja samois­sa käsis­sä ole­vas­ta kakus­ta, mah­dol­li­ses­ti säes­tet­ty­nä sil­lä tyy­pil­li­sel­lä… mikäs se chi­me nyt onkaan suo­mek­si? Kui­ten­kin se sama ääni kuin mikä soi­tet­tiin Dis­neyn satu­ka­se­teis­sa aina sivun kään­tä­mi­sen mer­kik­si. #

Nuo satu­ka­se­tit ovat­kin sit­ten luku sinän­sä. Muis­tan niis­tä oikeas­taan vain kak­si, jot­ka perus­tui­vat elo­ku­viin: Robin Hoodin ja Aris­to­ka­tit. Hai­ka­ra-valea­suun pukeu­tu­nut Robin Hood herät­ti häm­men­nys­tä, sil­lä ket­tu ei minun pääs­sä­ni mil­lään mah­tu­nut hai­ka­ran nah­koi­hin. Aris­to­ka­teis­ta on pää­hä­ni jää­nyt ainoas­taan lausah­dus “illal­la he oli­vat taas takai­sin iha­nas­sa Parii­sis­sa”, sil­lä “olla takai­sin jos­sain” kuu­los­ti minus­ta ihan kum­mal­li­sel­ta ilmai­sul­ta. Anglis­mil­ta tuo lause tot­ta puhuen hais­kah­taa minus­ta vie­lä­kin. #

Jo mai­nit­tu­jen lisäk­si minua kiin­nos­tai­si näh­dä 80-luvul­la koke­mia­ni ani­me­ja. Niis­tä muis­tan aina­kin Luo­la­poi­ka Rain (Gens­hi Sho­nen Ryuu), Galaxy Express 999:n, Ihme­maa Ozin ja Lii­sa Ihme­maas­san, johon kos­ke­tuk­se­ni tuol­loin tai­si tosin tul­la vain väri­tys- ja teh­tä­vä­kir­jan muo­dos­sa. #

Nykyi­sin ani­me on minus­ta kyl­lä niin täyt­tä pas­kaa kuin vain olla voi, mut­ta noi­ta lap­suu­den­ko­ke­muk­sia uudel­leen eläes­sä­ni pys­tyi­sin kyl­lä luul­ta­vas­ti pää­se­mään sen yli ihan hel­pos­ti. #