Luin­pa sit­ten Odys­seuk­sen. Olo on kuin oli­sin luke­nut Raa­ma­tun kan­nes­ta kan­teen, tai jon­kin muun teok­sen, jos­ta on help­po ymmär­tää, että kyse on yhdes­tä kir­jal­li­suus­his­to­rian mer­kit­tä­vim­mis­tä teok­sis­ta, mut­ta jos­ta en hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti tul­lut hul­lua hurs­kaam­mak­si. #

Ehkä sii­nä tapauk­ses­sa, että oli­sin itse­kin har­ras­ta­nut klas­sil­li­sia teok­sia sii­nä mää­rin kuin Joyce on Ulys­sesta työs­täes­sään epäi­le­mät­tä teh­nyt, oli­sin saa­nut täs­tä irti val­ta­van pal­jon enem­män, mut­ten kui­ten­kaan voi väit­tää, etten­kö nyt jotain minä­kin: nau­tin val­ta­vas­ti var­si­nai­sis­ta tajun­nan­vir­ta­jak­sois­ta, eri­to­ten vii­mei­sen luvun, Pene­lo­pen paris­sa. #

Oli­si aivan mah­ta­vaa, jos tuol­lais­ta teks­tiä voi­si tuot­taa siten kuin mil­tä kir­jai­li­ja saa sen näyt­tä­mään: että aja­tuk­set muun­tui­si­vat kir­jai­mik­si sel­lai­si­naan, kuin itses­tään. Lähim­mäk­si tuo­ta olen pääs­syt kir­joi­tel­les­sa­ni ilman backs­pace-näp­päin­tä. #

Wiki­pe­dian mukaan Joyce valit­te­li jäl­ki­kä­teen sys­te­ma­ti­soi­neen­sa teos­ta lii­kaa, ja se on kyl­lä help­po alle­kir­joit­taa. Pääl­lim­mäi­nen vai­ku­tel­ma, joka kir­jas­ta aina­kin minun sil­mil­le­ni hyp­pä­si, oli kir­jai­li­jan yri­tys bras­sail­la tai­doil­laan: “kat­so­kaa, kuin­ka laa­ja on hal­lit­se­mie­ni tyy­lien ja tek­nii­koi­den kir­jo!” #

Eipä sil­lä, etten­kö itse­kin niin teki­si, jos kyky­ni oli­si­vat yhtä mah­ta­vat kuin Joycen oli­vat. #

Saa­ri­kos­ken suo­men­nok­ses­ta oli­si help­po löy­tää kri­ti­soi­ta­vaa, mut­ta työ on ollut niin val­ta­va, että oli­sin houk­ka jos väit­täi­sin pys­ty­nee­ni itse parem­paan. Sitä pait­si Saa­ri­kos­ki lupa­si jäl­ki­kir­joi­tuk­ses­saan ottaa kai­ken jul­kai­se­mi­sen jäl­keen tule­van kri­tii­kin nöy­räs­ti vas­taan työn­sä paran­ta­mi­sek­si, wiki­pe­dia­mai­sel­ta vai­kut­ta­vas­sa hen­ges­sä, mikä sekin on kun­nioi­tet­ta­vaa. #