Suh­tee­ni Gös­ta Sund­qvis­tin musiik­kiin on aina ollut hie­man ris­ti­rii­tai­nen. Toi­saal­ta Lee­vi And The Lea­ving­sin bii­seis­sä ihan­noi­daan rap­pio­elä­mää ja vapaa­ta sek­siä, mikä on minus­ta äärim­mäi­sen vas­ten­mie­lis­tä. Tämä herät­ti hie­man ihmet­te­lyä tuol­la kom­men­teis­sa, mut­ta Pik­ku Hii­ri kiteyt­ti oivas­ti sen, mitä tar­koi­tan: #

“Vuo­ro­kau­den miet­ti­mi­sen jäl­keen mä (»Team Ahma«) hoka­sin: siis niis­sä bii­seis­sä­hän roman­ti­soi­daan se kur­ja ras­su, joka kui­ten­kin omien valin­to­jen­sa seu­rauk­se­na on jamaan­sa jou­tu­nut.” #

Pik­ku Hii­ri naker­taa hän­tään­sä #

Toi­saal­ta nii­hin sanoi­tuk­siin sisäl­tyy kui­ten­kin myös sitä samaa loh­dut­to­muut­ta, jota itse­kin tun­nen, ja jon­ka takia oli­sin aivan taa­tus­ti itse­kin rap­piol­la jos en oli­si abso­lu­tis­ti. Lisäk­si melo­dioi­den naii­vius, las­ten­lau­lu­mai­suus veto­aa minuun (samas­ta syys­tä pidän tek­no­musii­kis­ta­kin). #

En täs­tä unes­ta herää,
en enää käsil­lä voi sua kos­ket­taa,
ja nyt se kaik­ki mitä sinul­le annoin on kyl­mää jää­tä #

Lee­vi And The Lea­vings: En tah­do sinua enää #

Voi­sin­pa uut­taa itses­tä­ni sen tun­teen, joka tuon­kin kap­pa­leen syn­te­ti­soi­dun melo­dian kuul­les­sa­ni minua viil­tää, ja säi­löä sen kap­se­lei­hin. Voi­sin sit­ten myy­dä nii­tä kap­se­lei­ta hyväl­lä hin­nal­la. Aina­kin Poh­jois-Korea, USA ja muu­ta­mat Ete­lä-Ame­ri­kan maat ostai­si­vat nii­tä minul­ta niin pal­jon kuin pys­tyi­sin toi­mit­ta­maan. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]11.11. 9:57[/klo] Lisä­sin sitaa­tin ja viit­tauk­sen Pik­ku Hiireen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Toi­sin kuin ylei­ses­ti luul­laan, Ylel­lä ei mene­kään huo­nos­ti. Päin vas­toin: Ylel­lä menee jopa niin hyvin, että sii­nä, mis­sä muut tele­vi­sio­yh­tiöt kil­pai­le­vat toi­si­aan vas­taan, Ylel­lä on varaa jopa omien kana­vien kes­ki­näi­seen kil­pai­luun! #

Todis­tee­na täs­tä esi­tän tämän illan ohjel­mis­tos­ta seu­raa­van yksi­tyis­koh­dan: Luon­to­het­ki, tuo Ava­ran luon­non mai­nio, puo­li­tun­ti­nen pik­ku­ve­li, tulee tänä ilta­na TV1:ltä kel­lo 18:40. Se päät­tyy kel­lo 19:10, mut­ta jo kym­me­nen minuut­tia aikai­sem­min, eli kel­lo 19:00, on Yle Tee­mal­la alka­nut toi­nen Luon­to­het­ki! #

Niin­pä täl­lai­nen luon­to­het­kien hams­te­ri kuten minä jou­tuu her­mo­ro­mah­duk­sen par­taal­le jou­tues­saan valit­se­maan kum­man nois­ta tal­len­taa ja kum­man kat­soo, vai kat­soo­ko kum­mas­ti. #

 #

Kuvan hams­te­ri ei lii­ty jut­tuun mil­lään taval­la. Ei kun het­ki­nen, liit­tyy­päs, kos­ka sehän on Luon­to­het­ken hams­te­ri, ja tämä jut­tu käsit­te­li Luon­to­het­keä ja täs­sä mai­nit­tiin hams­te­ri. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]14:34[/klo] Lisä­sin kuvan ja kuva­teks­tin. Vii­la­sin sanamuotoa.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Taas mei­naa pie­ni syyl­li­syys kal­vaa sii­tä, että jul­kai­sin kysy­myk­sel­lä alka­van jutun ja lui­kin sen jäl­keen itse tera­pi­aan ja tääl­lä sil­lä välin olet­te, ystä­vät rak­kaat, oikein vas­taus­ryö­pyn hulaut­ta­neet kom­ment­tei­hin, ja nyt minä vaan uut­ta jut­tua rus­taan sen sijaan, että kävi­sin kom­ment­tien­ne kimp­puun. Mut­ta vie­lä minä käyn nii­den kimp­puun, huo­men­na, lupaan! #

Oltiin taas tänään kriit­tis­ten kysy­mys­ten äärel­lä. Suo­raan sanot­tu­na en vie­lä vähän aikaa sit­ten usko­nut sii­hen kos­kaan pääs­tä­vän, mut­ta on hie­noa havai­ta, että niin kävi. Kaik­ki kier­tyy sen ympä­ril­le, min­kä ympä­ril­le tääl­lä­kin: kuin­ka uskal­taa ja ennen kaik­kea kuin­ka kye­tä ilmai­se­maan se tus­ka, se epä­toi­vo, joka sisäl­lä­ni on. #

Uskal­luk­sen tiel­lä on toi­saal­ta pel­ko epä­on­nis­tu­mi­ses­ta, toi­saal­ta onnis­tu­mi­ses­ta, mut­ta sitä­kin suu­rem­mat esteet ovat kyke­ne­mi­sen tiel­lä. Kuin­ka saa­da toi­set kou­ris­tel­len ulvo­maan samas­ta tus­kas­ta, kuin­ka kat­kais­ta sel­kä­ran­gat, kuin­ka tuho­ta toi­vo vii­mei­sin­tä­kin pien­tä ripet­tä myö­ten, voi­dak­seen näh­dä, vie­lä­kö nouse­vat, ja jos, niin mil­lä jaloil­la, jos jalat on syö­ty? #