Vajaat aikuiset
#12731. Perjantai, 30. huhtikuuta 2010 klo 10.13.39, kirjoittanut Jani. 9
Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa siitä miten haluaisin olla aikuinen, sisäisesti siis, en sellainen stereotyyppinen, jolla on beige jakkupuku ja beige olohuone ja astiasto, jonka kaikki osat samanlaisia. Mutta en oikeastaan tiedä haluanko, vai ajattelenko että minun kuuluu olla. Tunnen itseni valtavan lapselliseksi ja osaamattomaksi, aivan kuin minulta puuttuisi jotain oleellisia taitoja, jotka kaikki muut osaavat jo lapsina tai vähintään teini-iässä. En kyllä keksi niistä nyt yhtään esimerkkiä, muuta kuin ehkä kyvyn hankkia töitä. Tai kyvyn hallita stressiä. Tai sitten ne ovat asioita, jotka tuntuvat muille itsestään selviltä. Esim. työkavereillani kaikilla tuntui olevan käsitys siitä missä ja mitä he haluavat olla viiden vuoden päästä. Minä vain ajelehdin eikä minulle ole tullut edes mieleen tehdä jotain viisivuotissuunnitelmaa. Että muut tietävät ja osaavat asioita, joista minulla ei ole mitään käsitystä mutta jotka ovat olennaisia aikuisena olemisessa. #
Tuo tunne oman aikuisuuden vajavuudesta tuntuu hyvin tutulta, ja sen täsmällisempi määrittely edes esimerkkien kautta on samoin minulle hankalaa. “Kyky hankkia töitä” soittaa kyllä vahvasti kelloja, vaikka jos ajattelen sitä tarkemmin, kyse on enemmänkin näkymättömästä muurista, joka tuntuu seisovan minun ja vaikkapa sitten tuon töiden hankkimisen välissä. Muurissa on portti jonka yläpuolella olevassa kyltissä lukee “vain aikuisille”, enkä minä siksi uskalla mennä siitä, sillä en koe itseäni aikuiseksi. Vaikutus on yhtä tehokas kuin jos kyltissä lukisi “Arbeit macht frei”. #
Huomattavaa tässä on se, että minulta puuttuvat tietysti kyllä kaikki käytännön taidotkin, joita esimerkiksi nyt sitten vaikkapa tuo työn hankkiminen edellyttäisi, mutta ne eivät ole se, mikä töiden hakemisen pääasiassa estäisi, jos sellaiseen alkaisin. Kykyjähän voi hankkia vain harjoittelemalla, eikä uusien asioiden opetteleminen tuota minulle vaikeuksia, jos haluan sitä tehdä. Kyse ei siis vieläkin tarkemmin sanoen olekaan siitä, ettenkö uskaltaisi mennä tuosta portista, vaan siitä, etten halua. #
Syyt siihen, etten halua, menevät sitten jo niin henkilökohtaiselle alueelle, että niissä viimeistään poikennen varmaankin Näkymättömän tytön ongelmasta. Olen miettinyt noita syitä jonkin verran, mutten muistaakseni ole käsitellyt niitä missään terapiakeskusteluissa. Siksi en rohkene väittää käsitystäni niistä tiedoksi, niin kuin monista keskusteluissa käsitellyistä asioista pystyn tekemään. Se hyöty terapiakeskusteluista ainakin on siis ollut, että siellä saa varmuutta itseensä liittyviin käsityksiinsä. #
Teoriani mukaan siinä, etten halua tehdä joitain asioita, jotka miellän aikuisuuden ilmentymiksi, on kyse uhmasta. Muistojeni kokemusmaailmassa on katkera tunne siitä, että minut suljetaan joidenkin asioiden ulkopuolelle siksi, etten ole vielä aikuinen (sitten kun kasvat isoksi sitä ja tätä). Toisaalta taas koin, että minulta edellytetään aikuismaista käyttäytymistä (isot pojat sitä ja tätä), joten olin kahden vastakkaisen voiman ristipaineessa. Vaikka aikaa ja paikkaa en muistakaan, niin muistan kyllä päättäneeni, että minä en koskaan rupea aikuiseksi, jos ne ovat tuollaisia — jos tämän sanan olisin silloin tiennyt — ikärasisteja. #
Siksi ylipäänsä kaikki mitä tuolloin, luultavasti alle kouluikäisenä, mielsin aikuisuuteen kuuluvaksi, muuttui minulle vastenmieliseksi. Siksi esimerkiksi seksi on minulle niin kovin vaikea asia sulattaa: aina, kun minun pitäisi käyttäytyä seksin suhteen aikuismaisesti (olipa se sitten käytännön tai puheen tasolla), tunnen tekeväni väärin sitä pientä poikaa kohtaan, joka koki, että seksi on yksi niitä asioita, jotka määrittelevät näitä vittumaisia ilkiöitä, joita kutsutaan aikuisiksi. #
Tämä on siis se muuri, joka seisoo myös minun ja työntekemisen, ja ensi kädessä kaikkien työntekemisen edellyttämien käytännön taitojen välissä: minä en koskaan halua olla yksi heistä, niistä ilkiöistä. #
“Vaikka aikaa ja paikkaa en muistakaan, niin muistan kyllä päättäneeni, että minä en koskaan rupea aikuiseksi, jos ne ovat tuollaisia — jos tämän sanan olisin silloin tiennyt — ikärasisteja.
Siksi ylipäänsä kaikki mitä tuolloin, luultavasti alle kouluikäisenä, mielsin aikuisuuteen kuuluvaksi, muuttui minulle vastenmieliseksi. Siksi esimerkiksi seksi on minulle niin kovin vaikea asia sulattaa: aina, kun minun pitäisi käyttäytyä seksin suhteen aikuismaisesti (olipa se sitten käytännön tai puheen tasolla), tunnen tekeväni väärin sitä pientä poikaa kohtaan, joka koki, että seksi on yksi niitä asioita, jotka määrittelevät näitä vittumaisia ilkiöitä, joita kutsutaan aikuisiksi.”
Hyvää pohdintaa ja tuttu tunne, paitsi tuon seksin osalta. Minä en luojan kiitos osannut sitä yhdistää aikuisiin, kun en tiennyt siitä ilmiöstä mitään paitsi sen oudon hajun, joka välillä luonnehti äidin aamupissaamista. (Kaikkea informaatiota sitä onkin lapsena kerännyt…) Siitä hajusta en pidä edelleenkään, siitä tulee aina samalla tavalla ontto ja pahoinvoiva olo, tunne, että jotakin on tapahtunut, mutta että jos huolestuu ja kysyy, siihen vastataan vältellen ja naureskellen ja näkyy selvästi, että on joutunut suljetuksi lauman ulkopuolelle, siispä hajua vain koettaa sietää ja olla kuin sitä ei olisikaan, samalla kun levottomuus ja kysymykset kalvavat: miksi ei kerrota, onko se vaarallista jotenkin, ja niin edelleen.
Se tuossa onkin tavallaan koomista, kuinka satunnaisia poimintoja nuo lapsen siihen suureen ja dramaattisen merkitsevään aikuisuuteen kuuluviksi nimeämät asiat ovat. Ihan mielivaltaisia eivät ehkä sentään, mutta että yhdellä ne voivat liittyä yhteen, toisella taas toiseen asiaan, vaikka ihminen sitten myöhemmin käyttäytyisikin niin kuin kyse olisi absoluuteista.
[…] This post was mentioned on Twitter by marginaali. marginaali said: Blogattu: Vajaat aikuiset http://mummila.net/marginaali/2010/04/30/vajaat-aikuiset/ […]
Minä olen aina ajatellut, että aikuisuus on kivaa, koska aikuisella on enemmän oikeuksia kuin lapsella. Lapsen maailmaan kuuluu oleellisesti se pois sulkeinen (lapsi pelkää pimeää yksin sängyssään; vanhemmat saavat nukkua yhdessä), mutta aikuinen saa olla ja tehdä ja ostaa kaupasta ihan mitä haluaa.
Sen sijaan tunnen kyllä, että jotkin hyvin oleelliset taidot ovat minultakin jääneet puuttumaan. Kuten nyt työn hakeminen. Tai itse asiassa työn tarpeellisuuden tajuaminen. En ole koskaan tajunnut sitä. Opiskeluaikoina ei tullut mieleenkään hakea töitä, vaikka rahat eivät riittäneet ruokaan. Olen aina ollut hyvä sopeutumaan vallitsevin olosuhteisiin ja luomaan niiden sisälle oman maailmani. Ja koska olen hyvä sopeutumaan köyhyyteen, en tajua, miksi minun pitäisi mielistellä ketään saadakseni töitä.
Aikuisten oikeuksien suhteen minä koen olevani vähän niin kuin varkaissa: koska en miellä itseäni aikuiseksi, en usko että minulla oikeasti on niitä oikeuksia, joita minulle ulkonaisen aikuisuuteni takia suodaan. Siinä on muuten varmaan yksi iso syy siihen, miksi olen niin herkkä luopumaan niistä aina kun joku vähänkään haastaa ne. Palaan ikään kuin siksi lapseksi, joka todellisuudessa uskon olevani ja ajattelen, että näinhän tämä menee, ei minulla mitään oikeuksia ole toisin kuin tuolla toisella, joka on oikeasti aikuinen.
(sori jos quote meni persiilleen mutten enää osaa)
just noin. sillon kun muutin kotoa pois eli kuvaannollisesti katkaisin napanuoran ja muutuin oikeasti aikuiseksi elin melko lailla, tai erittäinkin, holtittomasti kuin lapsi joka saa jäädä ekaa kertaa yksin kotiin yöksi. O_o tätä jatkui siis ihan tosi pitkään enkä vieläkään tunne itseäni sillä oikealla tavalla aikuiseksi, jos aikuisuus on vastuunottoa, rauhallisuutta ja vakautta. jos miettii muitakin “aikuisuuden” piirteitä niin niitä ei koskaan ole ollut olemassa elämässäni. ei minun itseni ollessa aikuinen eikä joitakin ollessani lapsi. kuten luotettavuus. kehenkään ei voi luottaa koska aina saa haukut. rajansa tunteva -> muut vaikuttavat kyykistelevän peloissaan omien rajojensa sisällä vaikka todellisuudessa (ainakin minun todellisuudessani) mitään rajoja ei ole olemassa, ne ovat vain valvontayhteiskunnan luoma illuusio.
..nyt taitaa riittää. O.o pitää mennä ruokkimaan kalat. vastuunottamisen opettelua päivästä päivään.
Edit: Fiksasin sitaatin tägit. -Jani
Tiedän muitakin, jotka ovat lapsuudenkotoa lähdettyään irrotelleet samaan tyyliin. Meillä kotona kuri ei ollut onnekseni niin ankaraa, että olisin sellaista omilleni lähdettyäni tarvinnut.
Carmabalkin muuten kirjoitti hyvin samasta aiheesta ja sivusi tuota vastuunottamista yhtenä aikuisuuden elementtinä.
[…] sinänsä ole juuri merkitystäkään. Pääpiirteet on helppo johtaa siitä miten suhtaudun aikuisuuteen ja lapsuuteen. Olen joutunut pienenä tekemään valintoja ja ratkaisuja siitä millainen minä […]
[…] muistikuvia. Kyse ei ole ollut tarjokkaiden puutteesta vaan siitä, etten kykene kelpuuttamaan aikuisia ihmisiä tällaiseksi ryhmäksi. #Armeija oli poikkeus, siellä se pakotettiin kurkusta alas. Siksi se saa jäädäkin […]