Mei­na­sin plä­jäyt­tää tähän Beck-vas­tauk­se­ni, mut­ta sii­nä­kin per­ke­leen teki­jä­noi­keu­det tule­vat eteen. Täy­tyy siis tyy­tyä vain nos­ta­maan täs­sä esiin muu­ta­mia koh­tia esi­merk­kei­nä sii­tä miten nämä masen­nus­ky­se­lyt ovat mones­ti type­riä kysy­mys­te­na­set­te­lus­saan. #

Ensin­nä­kin monis­sa väit­tä­mis­tä ver­ra­taan nyky­het­keä epä­mää­räi­seen tilan­tee­seen “ennen”: #

1. Asiat tuot­ta­vat minul­le tyy­dy­tys­tä kuten ennenkin.
2. En osaa naut­tia asiois­ta samal­la taval­la kuin ennen.

Kos­ka ennen? Kuu­kausi sit­ten? Vuo­si sit­ten? Vuo­sia sit­ten? #

Tämä ongel­ma joh­tuu kai sii­tä, että kaa­va­ke on suun­ni­tel­tu pikem­min­kin vas­ti­kään puh­jen­neen kuin vuo­si­kausia jat­ku­neen masen­nuk­sen diag­no­soi­mi­seen. Mie­le­ni teki­si vas­ta­ta, että “kuten ennen­kin”, mis­sä “ennen” viit­taa tilan­tee­seen vuo­sia sit­ten, kun olin jo masen­tu­nut. #

Vaih­toeh­dois­sa on toi­nen­kin ver­tai­lu­koh­tei­siin liit­ty­vä ongel­ma: Beck pitää itses­tään­sel­vyy­te­nä, että arvot­to­muu­den­tun­net­ta koke­va ihmi­nen pitää itse­ään mui­ta ihmi­siä arvot­to­mam­pa­na: #

1. En pidä itseä­ni arvottomana.
2. Tun­nen ole­va­ni vähem­män tar­peel­li­nen kuin aikaisemmin.
3. Olen arvot­to­mam­pi kuin muut ihmiset.
4. Tun­nen ole­va­ni aivan arvoton.

Minä esi­mer­kik­si en koe ole­va­ni “arvot­to­mam­pi kuin muut ihmi­set”, vaik­ka pidän­kin itseä­ni arvot­to­ma­na: pidän itseä­ni yhtä arvot­to­ma­na kuin muut ihmi­set. Toi­sin sanoen te olet­te kaik­ki sitä samaa kuraa kuin minä­kin. Valit­sin vii­mei­sen vaih­toeh­don, vaik­kei sekään täy­sin rehel­li­nen vas­taus ole, sil­lä en pidä itseä­ni täy­sin arvot­to­ma­na. Pidin kui­ten­kin ehkä­pä tes­tin pis­teyt­tä­jän kan­nal­ta totuu­den­mu­kais­ta vas­taus­ta tär­keäm­pä­nä pro­tes­toi­da sitä mie­les­tä­ni vit­tu­mai­sen pöl­jää pre­mis­siä vas­taan, että arvot­to­muu­den­tun­tee­ni oli­si alem­muu­den­tun­net­ta suh­tees­sa mui­hin ihmi­siin. Ei ole. #

Sitä en edes halua aja­tel­la, mitä pre­mis­se­jä “vähem­män tar­peel­li­nen” -ilmai­sun taak­se kät­key­tyy. Onnek­si sii­hen voi hak­ke­roi­da rehel­li­sen vas­tauk­sen ajat­te­le­mal­la tar­peel­li­suut­ta vaik­ka­pa luon­non kan­nal­ta (0 = 0), vaik­ka se tus­kin on sitä mitä tes­tin laa­ti­ja on tar­koit­ta­nut. #

Vaih­toeh­dot on ase­tel­tu astei­kol­le neut­raa­lis­ta nega­tii­vi­sim­paan — posi­tii­vi­sia vaih­toeh­to­ja ei ole. Esi­mer­kik­si: #

1. Olen yhtä ener­gi­nen kuin ennen­kin. [Taas tuo “ennen”!]
2. Minul­la on vähem­män ener­gi­aa kuin ennen.
3. En jak­sa teh­dä paljoakaan.
4. En jak­sa teh­dä mitään.

Entä­pä, jos koen­kin olo­ni aiem­paa ener­gi­sem­mäk­si? Mikä nois­ta vaih­toeh­dois­ta ei koh­dal­la­ni oli­si valeh­te­lua? #

Sit­ten on näi­tä kysy­myk­siä, jois­sa vas­taus­vaih­toeh­to­ja on kak­sin­ker­tai­nen mää­rä, jos­ta jo kuvit­te­li­si nir­soim­mal­le­kin vas­tai­li­jal­le sopi­van vaih­toeh­don löy­ty­vän. Mut­ta… #

1. Ruo­ka­ha­lu­ni ei ole muuttunut.
2. 1. Syön hie­man vähem­män kuin ennen. 
   2. Syön hie­man enem­män kuin ennen. 
3. 1. Syön pal­jon vähem­män kuin ennen. 
   2. Syön pal­jon enem­män kuin ennen. 
4. 1. Minul­la ei ole enää lain­kaan ruokahalua. 
   2. Himoit­sen ruo­kaa jatkuvasti. 

Ruo­ka­ha­lu­ni on pie­nen­ty­nyt, mut­tei tar­peek­si pal­jon voi­dak­se­ni sanoa, ettei sitä ole lain­kaan. Syön kui­ten­kin samal­la lail­la kuin “ennen”. Min­kä vaih­toeh­don siis valit­sen ollak­se­ni rehel­li­nen? #

Lopuk­si on liu­ta “kyl­lä” tai “ei” -väit­tä­miä, jot­ka täy­tyy ras­tit­taa sen mukaan pitää­kö väit­tä­mä paik­kaan­sa minun koh­dal­la­ni vai ei. Mik­si siis vaih­toeh­dot ovat “kyl­lä” ja “ei” eivät­kä “pitää paik­kan­sa” ja “ei pidä paik­kaan­sa”? Kuu­los­taa ehkä nipo­tuk­sel­ta, mut­ta havain­nol­lis­tan esi­mer­kil­lä sitä miten ongel­mal­lis­ta täl­lai­seen vas­taa­mi­nen voi “kyl­lä”- ja “ei”-vaihtoehdoin olla: #

16. En kos­kaan saa mitä haluan, joten on tyh­mää toi­voa mitään. #

Kyl­lä vai ei? #

Tuol­lai­sen virk­keen jäl­keen aina­kin minun on vai­kea enää muis­taa, mihin kysy­myk­seen oikeas­ti vas­taan vas­ta­tes­sa­ni “kyl­lä” tai “ei”. #

Ja entä­pä, jos olen sitä miel­tä (niin kuin olen­kin), että on tyh­mää toi­voa mitään, mut­ta en sik­si, etten kos­kaan saa mitä haluan, vaan jos­tain muus­ta syys­tä? Vas­taan­ko kyl­lä vai ei? #

Sama ongel­ma kos­kee tätä­kin väit­tä­mää: #

20. Yrit­tä­mi­ses­sä ei ole mitään miel­tä, kos­ka en kui­ten­kaan saa sitä mitä haluan. #

Yrit­tä­mi­ses­sä ei ole mitään miel­tä, mut­ta ei tuos­ta syys­tä. #

3. Kun asiat mene­vät huo­nos­ti, oloa­ni hel­pot­taa tie­to sii­tä, ettei näin voi jat­kua ikui­ses­ti. #

Kun asiat mene­vät oikein huo­nos­ti, oloa­ni saat­taa hel­pot­taa aja­tus kuo­le­mas­ta eli sii­tä, ettei näin voi jat­kua ikui­ses­ti. Mut­ta tar­koit­taa­ko kysy­jä ken­ties sit­ten­kin ikui­suu­del­laan täs­sä sitä, että uskon, että asiat kään­ty­vät parem­paan päin vie­lä jos­sain vai­hees­sa elä­mä­ni sisäl­lä? Sii­tä riip­puen minun pitäi­si vas­ta­ta joko kyl­lä tai ei, mut­ta enhän minä voi kysy­jän tar­koi­tus­ta tie­tää. #

Kuten jo nois­ta aiem­mis­ta­kin näkyy, monet näis­tä väit­tä­mis­tä nojaa­vat myös vah­vas­ti tiet­tyi­hin ole­tuk­siin vas­taa­jan arvo­maa­il­mas­ta. Vas­taa­jan ole­te­taan esi­mer­kik­si pitä­vän joi­tain asioi­ta tär­kei­nä, halua­van asioi­ta, ja tie­tä­vän mitä tah­too. #

5. Luo­tan sii­hen, että minul­la on tar­peek­si aikaa teh­dä sitä mitä haluan. #

Kun ei halua mitään, t:n arvo voi olla nol­la ja sil­ti se riit­tää. #

6. Uskon onnis­tu­va­ni sii­nä, mitä pidän tär­keä­nä. #

Uskon onnis­tu­va­ni mis­sä, ja mik­si pidän tär­keä­nä sitä, että uskon onnis­tu­va­ni sii­nä? Ja jos yli­mää­räi­nen pilk­ku sivuu­te­taan: jos ei pidä mitään tär­keä­nä, kuin­ka voi esit­tää min­kään­lai­sia ole­tuk­sia mis­sään tär­keäs­sä onnis­tu­mi­ses­taan? #

12. En usko saa­va­ni sitä mitä todel­la haluan. #

Mitä ihmet­tä tähän pitäi­si vas­ta­ta, jos ei todel­la halua yhtään mitään? #

Tai jos halu­aa vain kuol­la? #