#

Unoh­din eilen blo­ga­ta. Muis­tin sen vas­ta kun aamu­päi­vän aikaik­ku­na oli umpeu­tu­nut, enkä myö­hem­min keren­nyt. (En kir­joit­ta­nut tätä pahoi­tel­lak­se­ni sitä, vaan vain muis­tiin­pa­nok­si mui­den jouk­koon.) #

Lää­ke­ko­kei­lu, jota siel­lä psy­kiat­rian polil­la suun­ni­tel­tiin, oli ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen. Psy­kiat­ri otti sen esil­le, kos­ka sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin liit­ty­vien ongel­mien hoi­dos­sa taval­li­sin annos on kuu­lem­ma kak­sin­ker­tai­nen tuo­hon näh­den mitä nyt syön. Sii­nä­kin hän kui­ten­kin oli äärim­mäi­sen varo­vai­nen ja teki sel­väk­si, ettei miten­kään halun­nut pai­nos­taa minua hyväk­si koke­ma­ni lää­ki­tyk­sen kor­jaa­mi­seen. Toi­saal­ta sanoin itse­kin ole­va­ni hyvin avoin kai­ken­lai­sil­le kokei­luil­le. #

Ainut mikä tupla-annok­ses­sa minua vähän arve­lut­ti oli se jos hait­ta­vai­ku­tuk­set­kin sit­ten pahe­ne­vat, mut­ta kuu­lem­ma sekään ei vält­tä­mät­tä mene niin, että annok­sen tuplaa­mi­nen tuplai­si myös ne hait­ta­vai­ku­tuk­set. Pun­ta­roin tuo­ta siel­tä polil­ta läh­det­tyä­ni ja nyt alan kal­lis­tua kokei­lun puo­lel­le. #

[#] (Elän taas jat­ku­vaa déjà vuta. Tätä kir­joit­taes­sa­ni­kin saan jat­ku­via väläh­dyk­siä sii­tä kuin­ka olin muka jos­kus ajat sit­ten juu­ri täs­sä näin, miet­ti­mäs­sä näi­tä ja kir­joit­ta­mas­sa niis­tä. On kuin näi­den yhtey­des­sä oli­si sat­tu­nut jokin näi­hin sinän­sä liit­ty­mä­tön, hyvin dra­maat­ti­nen tapah­tu­ma, joka oli­si teh­nyt näis­tä täy­sin arki­päi­väi­sis­tä­kin asiois­ta niin hui­kean mer­ki­tyk­sel­li­siä, että muis­tan ne etu­kä­teen ikään kuin vaa­ran merk­kei­nä. Teen pahaa tor­juak­se­ni tai­an: panen val­miik­si iki­lin­kin tämän kap­pa­leen eteen, jot­ta sil­le ei tuli­si käyt­töä.) #

Nii­tä sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia en ole tähän men­nes­sä mil­lään lääk­keel­lä huo­man­nut ole­van, mut­ta sen sijaan voi olla että omis­sa olois­sa voin­ti­ni para­nee. Para­ne­mi­sen varaa sii­nä nimit­täin on. Tie­dän sen sii­tä, että se oli nykyis­tä parem­pi pian ven­la­fak­sii­nin aloit­ta­mi­sen jäl­keen, suo­ras­taan lois­ta­va. Se paras terä sii­tä kui­ten­kin har­mik­se­ni hii­pui pik­ku hil­jaa, ja nyt vähän niin kuin toi­von, että voi­sin saa­da sii­tä kiin­ni uudes­taan tuol­la annos­tuk­sen nos­ta­mi­sel­la. #

Eivät ne sosi­aa­li­set­kaan vai­ku­tuk­set ehkä pahit­teek­si oli­si, mut­ta nii­den suh­teen en pidä­tä hen­gi­tys­tä­ni. #