Menneisyyden ote viidellä sanalla
#10658. Tiistai, 5. helmikuuta 2008 klo 9.17.54, kirjoittanut Jani. 0
Voi Jeesus miten paska elokuva. #
Voi Jeesus miten paska elokuva. #
Nyt kun Yön ritari on tuloillaan, ajattelin vihdoinkin paikata sivistyksessäni jo pari vuotta ammottaneen aukon nimeltä Batman Begins. #
Yhteinen nimittäjä kriitikoiden reaktioissa tähän elokuvaan tuntuu olevan, ettei yhteistä nimittäjää ole; jokainen tuntuu löytäneen elokuvasta omat arvostelun ja ylistyksen aiheensa. Elokuvan nyt nähtyäni en lainkaan ihmettele sitä, sillä minusta kyse on hyvin poikkeuksellisesta Hollywood-tuotteesta. Beginsin juoni on vahvempi kuin kokonaisen vuoden aikana tuotetuissa, tavanomaisissa Hollywood-elokuvissa yhteensä. Samanaikaisesti elokuva kuitenkin kärsii niin kummallisista teknisistä ongelmista, etten äkkiä kykene muistamaan koska viimeksi olisin nähnyt samanlaista Hollywood-elokuvassa. #
Teknisillä ongelmilla en tässä suinkaan tarkoita erikoistehosteita, jotka olivat ihan kohdallaan. Esimerkiksi alku-Batmanin varusteet olivat primitiivisyydessään juuri niin karheanseksikkäitä kuin pitikin, eikä elokuva muutenkaan tehosteiden osalta kärsinyt lainkaan uskottavuusongelmista. Myöskään designissa Beginsillä ei ole mitään hävettävää. Christopher Nolanin visio Gothamista ylittää mielestäni Tim Burtoninkin vision, eikä se ole mikään vähäinen saavutus. Nolanin elokuvassa Gotham sijoittuu tosin enemmän taustalle kuin Burtonilla, joka nosti sen lähes roolihahmojen veroisesti esille, mitä en suinkaan edelleenkään pidä huonona ratkaisuna; jos jotain burtonmaista olisin Beginsiin kaivannut, niin se olisi ehkä ollut juuri Gothamin esillepano. Eri asia on sitten tietysti, olisiko sellainen toiminut Beginsissä, sillä elokuva poikkesi Batmanista muilta osin niin valtavasti. #
Teknisillä ongelmilla tarkoitan tässä lähinnä kahta asiaa: kuvausta ja leikkausta. Huomasin useaan otteeseen pitäväni valittuja kuvakulmia jotenkin kummallisen ahtaina tai sitten vain tylsinä, mistä syystä elokuvaan liimautui mielessäni hyvin pian amatöörimäinen leima — ja juuri tämä tällainen leima on jotain, mitä en ole tottunut viime vuosien Hollywood-elokuvissa näkemään, vaikka minähän kyllä pyrinkin välttelemään surkeimpien floppien katsomista mikäli vain mahdollista. Elokuvauksen ongelmat olivat kahdesta mainitusta se pienempi; amatöörimäisyyden leimaa pahensi entisestään leikkaustyyli. Minä olen visuaalisille klaffivirheille lähes täysin sokea, mutta tämän elokuvan leikkauskohdat hyppäsivät ärsyttävän selvästi korvilleni. Huomasin ne toistuvasti omituisista äänenpainoista ja repliikkien ajoituksista. Lisäksi jotkin leikkauksista olivat niin yksinkertaisesti niin tökeröitä, äkkinäisiä ja viimeistelemättömiä, että silmiin sattui. #
Jos haluaa vakuuttua sanomani todenperäisyydestä, riittää, kun katsoo Beginsistä yhden ainoan kohtauksen: sen, jossa Batman ajaa huumattu Rachel kyydissään poliiseja pakoon. Eikä tässä kannata tarttua sanaan “huumattu”, sillä vaikka se selittäisikin kohtauksen rakenteellista omituisuutta varsin erinomaisesti, niin kyse ei ole siitä, että se olisi tehty huumatun ihmisen näkökulmasta. Leikkausjälki on tässä kohtaa vain yksinkertaisesti niin paskaa, että se rikkoo väkisinkin sen mahtavan neljännen seinän, jonka elokuvan uskomattoman vahva juoni on siihen mennessä rakentanut. #
Tietenkään paraskaan leikkaaja ei voi kursia kokoon toimivaa elokuvaa, jos lähtökohtainen materiaali ei sellaiseen veny, joten en osaakaan sanoa täysin varmasti, kuuluvatko moitteet tästä ongelmasta leikkaajalle vai ohjaajalle. Jälkimmäinen selitys tuntuu kuitenkin aika kaukaa haetulta, sillä se tarkoittaisi, että Beginsin kuvaukset on hoidettu päin vittua, ja sen jälkeen materiaali on annettu überhyvälle leikkaajalle, joka on pelastanut siitä sen mitä pelastettavissa oli, synnyttäen samalla yhden kaikkien aikojen elokuvatarinoista. #
Muiden kriitikoiden suosikkiriitelynaihe tuntuu olevan elokuvan roolitus. Minulla siitä ei ole pahaa sanottavaa. Tosin Christian Bale, johon olen salaisesti vähän ihastunut, oli jotenkin vaisun oloinen, mutta vähän niin se on aina. Sen sijaan Katie Holmes Bruce Waynen lemmittynä ei ollut sittenkään niin kertakaikkisen huono kuin etukäteen kovasti pelkäsin. Ehkä Kim Basingerin Vicki Valen jäljiltä rima sitten vain on niin matalalla, että sen ylittämiseen ei paljoa vaadita. #
Myös siitä, oliko Balen ja Holmesin välillä sellaista kipinää kuin muissa supersankarielokuvissa niiden tähtien välillä on väitetysti ollut, tunnutaan kiistelevän. Minusta sitä oli juuri sopivasti, eli hyvin vähän, koska siihen keskityttiin elokuvassa juuri niin paljon kuin minusta pitääkin, eli ei juuri ollenkaan. Mutta minun ideaalisupersankarielokuvassanihan naisia ei olisikaan ollenkaan. Tai sitten ne olisivat kaikki niin kuin Kissanainen oli elokuvassa Batman – paluu. #
Kun aikoinaan luin ketä kaikkia Beginsin roolitus sisälsi, aloin hyvin vahvasti epäillä elokuvan uskottavuutta. Sin City kuitenkin osoitti, että sellainen tähtisade voi toimiakin, ja ilokseni huomasin nyt sen pätevän myös Batman Beginsin kohdalla. Morgan Freeman, Liam Neeson? Rautaa. Rutger Hauer, Gary Oldman? Terästä. #
Kaiken kaikkiaan elokuva kärsi tietynlaisesta epätasaisuudesta. Enimmän osan aikaa se oli äärimmäisen vakava ja vakavastiotettava, ja sitten taas muutamissa kohdissa käytettyä huumoria voisi helposti luonnehtia näin: Poliisiopisto. Osa huumorista oli kyllä ihan toimivaakin, mutta onneksi sitä oli kaiken kaikkiaan vähän, koska toimivan osuus tuskin ylitti puolta. #
Elokuva oli siis enimmäkseen vakava, ja toisin kuin ilmeisesti jotkin kriitikot, minusta Beginsin kuvaus Batmanin synnyttäneistä psykologisista tekijöistä on täysin vakavastiotettava tavalla, jollaista aiemmissa Batman-elokuvissa ei ole nähty. Elokuvan suurin vahvuus onkin siinä, että se tarjoaa juuri sen, mitä nimi lupaa: vahvan tarinan erään supersankarin synnystä. Lyhkäisesti ja teatraalisesti, mutta liioittelematta sanottuna legendan. #
Elokuvan teknisistä ongelmista ja laadullisesta epätasaisuudesta huolimattakin pidin kokonaisuudesta niin paljon, että taidan hankkia Batman Begins -DVD:n omakseni. #
Sain vihdoinkin toisaalla jo aiemminkin mainitsemani Something Is Out There -sarjan katseltavakseni, ja Elonetin avulla sille löytyi suomenkielinenkin nimi: Jotain pimeästä. Innostuin peräti rykäisemään siitä tuollaisen Wikipedia-artikkelin. #
Jotain pimeästä on kyllä aika jännä nimi, sillä tuollaisen scifi-sarjan nimenä se kuulostaa juuri siltä mitä itse sarja onkin: jotain niin kornia, että siitä on tullut aikaa myöten suorastaan helmi. Siis, sitä voi suorastaan kuvitella kuinka sellaiselle sarjalle nimeä miettineen suomentajan ajatukset ovat menneet jotain tähän tyyliin: “No tää on taas näitä avaruusörkkijuttuja, sen nimihän voisi olla jotain… jotain pimeästä. Oikeastaan sillä ei niin ole väliä, että mitä sieltä pimeästä nyt tulee, kunhan se on jotain pimeästä. Itse asiassa, sehän voisi olla ihan vaikkapa vain että Jotain pimeästä. Näin! Tämä hommahan hoituu minulta nykyisin jo ihan itsestään.” #
Mutta jos kuvitellaan jotain perinteisempää fiktiota, siis vähemmän mielikuvituksellista, niin sellaisen otsikkona Jotain pimeästä kuulostaa jo melkeinpä syvälliseltä. Ja jos jonain päivänä onnistun lopultakin kirjoittamaan oman pääni sisällön auki, ei niinkään fiktiona kuin itsereflektiivisenä pohdintana, niin voisinpa ihan hyvin nimittää sitä tuolla nimellä tuntematta sortuvani läheskään niin pahasti korniuteen kuin mitä tuollainen scifi-sarjan suomentaja saman nimen valitessaan on tehnyt, joko tiedostamattaan tai — toivon mukaan — täysin tiedostaen. #
Tämän pohdiskelun jälkeen minua askarruttaa tuossa nimessä oikeastaan enää vain se, että vetääkö se korniudessaan vertoja samasta sarjasta videolevityksessä käytetylle nimelle Isku ulkoavaruudesta vai ei. #
Varevare-va vareva varevare varevare-va. Vare varevare vare-va varevare vareva. Varevare-va vare vareva varevare-va. Varevare vare-va varevare-va varevare-va. Varevare varevare-va varevare-va varevare vareva. #
Vatikaani tuomitsi keskiviikkona Kultainen kompassi -elokuvan, jota on väitetty kristinuskonvastaiseksi, koska se edustaa “kylmää ja toivotonta maailmaa vailla jumalaa”. Vatikaanin l’Osservatore Romano -lehden pääkirjoituksessa arvosteltiin myös Philip Pullmania, jonka kirjaan elokuva perustuu. #
“Pullmanin maailmassa toivoa ei kerta kaikkiaan ole, koska siellä ei ole mitään muuta pelastusta kuin yksilön kyky hallita tilannetta ja tapahtumia”, pääkirjoituksessa sanottiin. #
Pullmanin trilogian fantasiamaailmassa kirkko liitetään lapsilla tehtyihin kokeisiin, joilla tutkitaan syntiä ja pyritään samalla tukahduttamaan tosiasioita, jotka nakertaisivat kirkon oikeutusta ja valta-asemaa. Elokuvaversiosta on riisuttu kaikki viittaukset kirkkoon, sillä ohjaaja Chris Weitz pelkäsi loukkaavansa uskovaista elokuvayleisöä. #
Siitäkin huolimatta jotkin yhdysvaltalaiset katoliset järjestöt ovat vaatineet elokuvan boikotointia, koska pelkäävät sen houkuttelevan kirjasarjalle lisää lukijoita. Konservatiivinen Catholic League on kehottanut kristittyjä välttämään elokuvan katsomista, koska sen päämääränä on “halventaa kristinuskoa ja edistää ateismia” lasten keskuudessa. #
Reuters ((via uusisuomi.fi): “Vatican blasts “Golden Compass” as Godless and hopeless”; suomennos omani) #
Hitto soikoon, en olisi muuten uhrannut koko elokuvalle puolta ajatustakaan, mutta tämän luettuanihan minun tekisi mieleni tutustua noihin kirjoihin! Eihän mikään, mikä halventaa kristinuskoa ja edistää ateismia lasten keskuudessa, voi olla täysin huonoa. #
Elokuvaan ei kylläkään tuon perusteella kannata rahoja haaskata. Toivottavasti Weitz tuntee Kompassin flopattua nahoissaan sen, että jos yrittää miellyttää kaikkia, ei miellytä lopulta ketään. Olisi nyt vaan reippaasti ottanut kaiken irti Pullmanin alkuperäistarinasta. Veikkaan, että silloin kirkkojen paniikki olisi ollut niin valtava, että se olisi toiminut elokuvalla rahastavien eduksi. #