marginaali

Olisiko oloni parempi jos jotkin asiat olisivat toisin

#6375. Maanantai, 29. lokakuuta 2007 klo 12.13.42, kirjoittanut Jani.

Eilen ja tänään olen taas jos­tain tun­te­mat­to­mas­ta syys­tä ollut taval­lis­ta masen­tu­neem­pi. Aina näin ollen yri­tän jäl­jit­tää sitä syy­tä miet­ti­mäl­lä oli­si­ko olo­ni parem­pi jos jot­kin asiat oli­si­vat toi­sin. Täl­lä het­kel­lä oloa­ni toden­nä­köi­sim­min hel­pot­ta­va asia oli­si se jos edes­sä ole­va muut­to kaik­ki­neen oli­si jo ohi. Itse pon­nis­tus, sit­ten kun sen aika on, on kaik­ki­nen­sa kaik­kein ahdis­ta­vin­ta, mut­ta tämä, kun se vas­ta häi­lyy edes­sä epä­mää­räi­sen ajan pääs­sä, syö voi­mia pik­ku­hil­jaa ja sala­ka­va­las­ti. #

Täl­lä lail­la masen­tu­neim­mil­la­ni teen myös kokei­ta mie­lia­lal­la­ni: yri­tän tar­jo­ta itsel­le­ni asioi­ta jot­ka nor­maa­lis­ti piris­täi­si­vät minua ja kat­son mil­lai­nen reak­tio­ni nii­hin on nyt. Itse asias­sa sen perus­teel­la voin­kin sanoa että täl­lä het­kel­lä olen sel­väs­tä not­kah­duk­ses­ta huo­li­mat­ta edel­leen kau­ka­na sii­tä mitä olen pahim­mil­la­ni ollut, sil­lä sil­loin kaik­ki nuo ehdo­tuk­set masen­ta­vat minua vain enti­ses­tään. Täl­lä het­kel­lä suh­tau­tu­mi­se­ni nii­hin on vain lie­vä hai­keus, ja jot­kin asiat (kah­vi!) jopa toi­mi­vat yhä piris­tei­nä. #

Päiväni täyttyvät tyhjyydestä

#6373. Tiistai, 23. lokakuuta 2007 klo 16.20.08, kirjoittanut Jani.

Sisäl­lä vält­te­len jäl­leen ulos­me­noa, ulko­na ihmi­siä. Päi­vä­ni täyt­ty­vät tyh­jyy­des­tä, ja sisäi­nen tyh­jiö pyr­kii täyt­ty­mään kuten tyh­jiöt yleen­sä. Kun tie­toi­suu­te­ni jät­tää hen­ki­sen täyt­ty­mis­tar­peen huo­miot­ta, jäl­kim­mäi­nen yrit­tää vedo­ta mie­le­ni alem­piin ker­rok­siin naa­mioi­tu­mal­la nälän­tun­teek­si. Tätä lukuu­not­ta­mat­ta en kär­si tyh­jyy­des­tä­ni val­veil­la olles­sa­ni. #

Unis­sa mie­le­ni suo­jak­seen raken­ta­mat muu­rit sen sijaan mur­tu­vat ja olen alas­ton pel­ko­je­ni ja kivu­liai­den muis­to­je­ni edes­sä. Sik­si nuk­ku­maan­me­ne­mi­nen tun­tuu vas­ten­mie­li­sel­tä. On kuin kaik­ki päi­vän aika­na, mie­len tur­va­me­ka­nis­mien suo­jis­sa kerää­mä­ni voi­mat pitäi­si vapaa­eh­toi­ses­ti valut­taa maa­han. Aamul­la herään rasit­tu­neem­pa­na ja ahdis­tu­neem­pa­na kuin illal­la olin. #

Taistele tai pakene

#2834. Maanantai, 3. syyskuuta 2007 klo 13.37.59, kirjoittanut Jani.

Sulakerasia Minus­ta tun­tuu taas täl­lä het­kel­lä hyvin vah­vas­ti sil­tä, että oma pahoin­voin­ti­ni on mel­ko suo­raa seu­raus­ta käräh­tä­nyt­tä säh­kö­tau­lua muis­tut­ta­vas­ta stres­si­kes­kuk­ses­ta­ni. Olen jat­ku­vas­sa tais­te­le tai pake­ne -tilas­sa, ja yri­tyk­set rau­hoit­taa ympä­ris­töä­ni ja vähen­tää stres­siä ihan oikeas­ti aiheut­ta­via teki­jöi­tä päi­vis­tä­ni joh­ta­vat vain tuon tilan entis­tä sel­vem­pään havait­se­mi­seen sen sijaan, että ne hel­pot­tai­si­vat sitä. #

Lisäk­si nyt, kun olen taas kar­si­nut nuo oikeas­ti stres­saa­vat teki­jät mini­miin, huo­maan hyvin sel­väs­ti sen kuin­ka aivo­ni yrit­tä­vät väen vän­gäl­lä hei­jas­taa tuo­ta yli­kuor­mi­tus­ti­laan­sa ympä­ris­tös­sä­ni ole­viin teki­jöi­hin, joil­la ei oikeas­ti ole sen kans­sa mitään teke­mis­tä. Ja kun mitään sel­lai­sia teki­jöi­tä ei ole välit­tö­mäs­ti havait­ta­vis­sa, olo on jat­ku­vas­ti sel­lai­nen kuin jokin jos­sa­kin oli­si men­nyt kam­mot­ta­val­la taval­la pie­leen. #

Olen jos­kus kuvan­nut tilaa­ni siten, että se on kuin istui­si kat­se­le­mas­sa tele­vi­sio­ta talos­sa joka on ilmi­lie­keis­sä. Kaik­kial­la ympä­ril­lä on hir­vit­tä­vän uhan merk­ke­jä, enkä minä tee mitään mikä ede­saut­tai­si pelas­tu­mis­ta­ni. Ver­taus kuvaa kyl­lä osu­vas­ti omia tun­te­muk­sia­ni, mut­ta motii­vie­ni osal­ta se ontuu. Minä kyl­lä tie­tys­ti haluai­sin pelas­tua, mut­ta ver­taus­ku­vas­ta puut­tuu se pak­ko pysyä siel­lä pala­van talon sisäl­lä: en tie­ten­kään voi pae­ta omaa itseä­ni yhtään min­ne­kään. #

kuva: image*after; Public Domain #

Poor Leno

#2813. Sunnuntai, 12. elokuuta 2007 klo 15.08.10, kirjoittanut Jani.

Tämä viik­ko on men­nyt minul­la vähän vitu­ral­leen kun­toi­lun ja osin syö­mi­sen­kin osal­ta, aina­kin näen­näi­ses­ti taas ihan tyh­jäs­tä ja yhtäk­kiä tul­leen mie­lia­lan las­kun myö­tä. Kai­ken­lai­nen teke­mi­nen tun­tuu joten­kin ihan yli­voi­mai­sel­ta, ja teke­mät­tä jää­mi­nen taas puo­les­taan on omi­aan las­ke­maan sitä mie­lia­laa enti­ses­tään joka tapauk­ses­sa (siis sen­het­ki­ses­tä ylei­ses­tä hen­ki­ses­tä virees­tä­ni riip­pu­mat­ta). #

Jotain yli­mää­räis­tä sen sijaan sain teh­tyä, kun kävin ter­veys­a­se­man luu­kul­la jut­te­le­mas­sa nois­ta aller­gia­lääk­keis­tä. Niis­tä kun ei ollut mitään hyö­tyä, ja sii­tä anti­bioot­ti­kuu­ris­ta vie­lä sitä­kin vähem­män. #

En nyt jak­sa näkö­jään muo­toil­la näi­tä virk­kei­tä­kään tai sisäl­lön joh­don­mu­kai­suut­ta… pas­kat, olkoot. #

Niis­tä aller­gia­lääk­keis­tä rupe­si ole­maan hyö­tyä sit­ten kun omin päin tupla­sin sen suih­keen annos­tuk­sen, mut­ta vie­lä sit­ten­kin nok­ka menee aina iltai­sin tuk­koon. Ja kun se annos­tus on peri­aat­tees­sa (tuo­te­se­los­teen mukaan) ihan lii­an iso, niin halusin lää­kä­rin mie­li­pi­teen sii­tä että mitä noi­den kans­sa sit­ten teh­dään. Sain nuo lääk­keet minul­le alun perin mää­rän­neel­le lää­kä­ril­le soit­toa­jan tule­val­le tiis­tail­le. Se anti­bioot­ti­kuu­rin mää­rän­nyt lää­kä­ri oli eri, tämä oma­lää­kä­ri­ni oli lomal­la tämän vii­kon lop­puun. #

Tuli­pa täs­tä nyt tök­säh­te­le­vää. Aivan sama. Kun­han tulee ylös­pan­tua. #

Näin pit­käs­tä aikaa kalas­tusun­ta, sem­mois­ta jos­sa nos­tel­tiin pil­kin tavoin käy­te­tyl­lä vir­ve­lin­pät­käl­lä juma­lat­to­mia von­ka­lei­ta (aina­kin hau­kia ja lohia) jään alta. Sit­ten olin auto­kou­lus­sa ja len­to­ko­nees­sa. #

Puhuessaan hänen hengityksensä haisi pahalle ja hän paljasti skandaalin omassa talossaan

#2721. Keskiviikko, 25. huhtikuuta 2007 klo 13.40.50, kirjoittanut Jani.

Vii­meis­ten viik­ko­jen aika­na olen vajon­nut masen­nuk­ses­sa­ni syvem­mäl­le kuin pit­kiin aikoi­hin. Se tuli kum­mal­li­ses­ti kes­ken ihan hyvän jak­son, näen­näi­ses­ti ilman mitään ulkoi­sia syi­tä. Kaik­ki se vähä­kin teke­mi­nen, jota olen päi­vii­ni ohjel­moi­nut, alkoi vain ihan yhtäk­kiä taas tun­tua lähes yli­voi­mai­sel­ta, ja on ollut taas pit­käs­tä aikaa pari sel­lais­ta­kin päi­vää, joi­na en ole saa­nut teh­tyä ker­ta kaik­ki­aan mitään. #

Tämä ei kui­ten­kaan aina­kaan vie­lä ole onnek­si ihan niin pahaa kuin mil­lais­ta olo­ni on pahim­mil­laan ollut. En myös­kään ole rep­sah­ta­nut takai­sin loh­tusyö­mi­seen, vaan joten­kin olen kyen­nyt pitä­mään kiin­ni ruo­ka­va­lios­ta­ni. Haa­vei­len kyl­lä­kin jat­ku­vas­ti vii­kon­lo­pun her­kut­te­lu­päi­väs­tä niin kuin juop­po odot­taa per­jan­tai­pul­lo­aan. Elä­mä on tur­haa, tyh­jää kai­kes­ta muus­ta kuin tyh­jän­päi­väi­syy­des­tä. #

Blo­gin kir­joit­ta­mi­nen ei ole ainoa itseil­mai­sun muo­to joka on täs­tä kär­si­nyt: en yksin­ker­tai­ses­ti jak­sa ker­toa ihmi­sil­le mitään ja yksin­ker­tais­tan tai jopa valeh­te­len, jot­ta vält­tyi­sin selit­tä­mi­sel­tä. Ei jak­sa. Ei hyö­dy­tä. Tämän­kin kir­joit­ta­mi­nen tun­tuu lähes täy­sin tur­hal­ta. Vie­lä eilen oli­si tun­tu­nut täy­sin tur­hal­ta, joten ehkä tämä nyt sit­ten on taas merk­ki sii­tä, että suun­ta on parem­paa päin. #

Olen salaa ylpeä sii­tä etten koe tar­vet­ta pitää tääl­lä melua tauois­ta etu­kä­teen, saa­ti­ka sit­ten, että uhoai­sin lopet­ta­va­ni heti jos on täl­lai­nen viik­ko, ettei kir­joit­ta­mi­nen huvi­ta. Sii­tä en ole ylpeä, että halusin pal­jas­taa sen täs­sä. #