marginaali


  Uudempia postauksia »

Mitä sinä haluat

#24813. Sunnuntai, 18. joulukuuta 2011 klo 19.26.15, kirjoittanut Jani. 8 kommenttia.

Ihmi­nen alkaa tyh­jä­nä. #

Seu­raa­vak­si se on, tai voi olla, vail­la hen­keä. Useim­mat ovat; useim­mat eivät syn­ny ilman hen­gen tar­vet­ta, ja on minus­ta kysee­na­lais­ta sekin, voi­ko tuon tar­peen tap­paa, jos se ker­ran on syn­ty­nyt. Mut­ta ihmis­mie­li kyke­nee toki usko­mat­to­miin suo­ri­tuk­siin tar­pei­den­sa peit­te­lys­sä. #

Hen­keä se etsii itsen­sä ulko­puo­lel­ta, emos­ta. Sik­si, jos emo riis­te­tään sil­tä, se jää tyh­jäk­si, hen­keä vail­le. (Tämä ei ole sama kuin tyh­jyys ilman hen­gen tar­vet­ta.) Mut­ta usein emo onnis­tuu vala­maan sii­hen uskon hen­ges­tä, sil­lä niin suu­ri on tyh­jäl­lä hen­gen tar­ve, että min­kä­lai­sen tahan­sa se kel­puut­taa mie­luum­min kuin jää tyh­jäk­si. #

Saa­man­sa uskon se puo­les­taan aika­naan siir­tää itse syn­nyt­tä­mään­sä uuteen ihmi­seen. Ilman omaa uskoa­kin se tulee ehkä syn­nyt­tä­neek­si uudel­le ihmi­sel­leen uskon hen­ges­tä. #

Ja pyö­rä pyö­rii. #

Mut­ta mikä on hen­ki? Jos usko sii­hen (usko, joka on vain osoit­ta­va sor­mi), ote­taan pois, jää­kö mitään jäl­jel­le? #

Avainsanat: masennus, psykologia, psykopatia

मुझे हर रोज अस्तित्व की जंजीरों से मुक्त

#24733. Keskiviikko, 7. joulukuuta 2011 klo 19.14.34, kirjoittanut Jani. 3 kommenttia.

Onnis­tuin tänään psy­ko­lo­gil­la sii­nä mikä, jos se onnis­tui­si omin päin, voi­si olla elä­mä­ni Graa­lin mal­ja: miel­tä­mään kamp­pai­lun masen­nus­ta vas­taan sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lu­na. #

Siis kun minä­hän, niin kuin monet­kin, joko tie­tä­mät­tään tai tie­dos­taen, niin kuin minä, toi­von sotaa/zombiruttoa/mitä vain ilmes­tys­kir­jal­lis­ta mei­nin­kiä tapah­tu­vak­si. Sil­loin täs­tä tyh­jän­päi­väi­ses­tä elä­mäs­tä tuli­si sil­lä taval­la kon­kreet­ti­ses­ti mer­ki­tyk­sel­lis­tä kuin mitä ihmi­sen pri­mi­tii­vi­nen her­mos­to mie­les­tä­ni ympä­ril­leen tar­vit­see voi­dak­seen kokea sen mie­lek­kää­nä: eloon­jää­mis­kamp­pai­lua. #

Se voi olla se mikä poh­jim­mil­taan ajaa ns. hyvää elä­mää viet­tä­vät ihmi­set­kin toi­mi­maan tavoil­la joka tuho­aa sil­tä tasai­sen tap­pa­mat­to­mal­ta ja puu­dut­ta­val­ta arjel­ta poh­jan. Tus­kin moni­kaan sitä tie­tä­mät­tö­myyt­tään tekee, siis sel­lais­ta tie­tä­mät­tö­myyt­tään, ettei­kö kyke­ni­si näke­mään teke­mien­sä valin­to­jen seu­rauk­sia. Sen sijaan sitä teh­dään omia vai­kut­ti­mia tie­dos­ta­mat­ta; vai­kut­taa­han halu tuho­ta oma ns. hyvä elä­mä äkki­sel­tään perin irra­tio­naa­li­sel­ta, eikä sik­si var­mas­ti moni­kaan toteu­ta sitä sen täy­sin tie­dos­taen. #

Tuos­sa ylem­pä­nä siis kui­ten­kin olen sen nyt mie­les­tä­ni riit­tä­väs­ti perus­tel­lut: ihmi­nen tar­vit­see eloon­jää­mis­kamp­pai­lua, kos­ka ihmi­nen laji­na on syn­ty­nyt ko. kamp­pai­lun käy­mis­tä edel­lyt­tä­vis­sä olo­suh­teis­sa. Tämä päte­nee mihin tahan­sa lajiin, mut­ta se, mis­sä ihmi­nen saat­taa muis­ta poi­ke­ta, on kyky etään­tyä kamp­pai­lus­ta niin kau­as, ettei sitä enää tar­vit­se käy­dä. #

Työ, vapaa-aika ja per­he-elä­mä voi­vat kyl­lä ihmi­sen mie­les­sä kyt­key­tyä omaan sel­viy­ty­mi­seen, mut­ta hyvin hel­pos­ti, nyky­ään (hyvin­voin­nin lisään­ty­mi­sen myö­tä) yhä hel­pom­min käy­kin niin, että ne sii­tä koko­naan eril­leen irtoa­vat, jol­loin ne samal­la kamp­pai­lun tar­peen tyy­dyt­ty­mi­sen kaut­ta syn­ty­vän mer­ki­tyk­sel­li­syy­den tun­teen kadot­ta­vat ja täy­sin tyh­jän­päi­väi­sik­si muut­tu­vat. Elä­mä tun­tuu tyh­jäl­tä ja mer­ki­tyk­set­tö­mäl­tä. #

Mut­ta eksyn aihees­ta. Onnis­tuin siis tänään sii­nä, mitä olen kyl­lä mones­ti aiem­min­kin (omin päin) yrit­tä­nyt: sijoit­ta­maan masen­nus­ta vas­taan käy­mä­ni kamp­pai­lun tuo­hon sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lua kuvaa­van muut­tu­jan pai­kal­le. Aiem­min se on aina tun­tu­nut joten­kin tyh­jäl­tä, siis että peri­aat­tees­sa olen niin voi­nut mie­les­sä­ni teh­dä, mut­ten ole tun­te­nut sitä, usko­nut sii­hen. Tänään, ehkä sen vai­ku­tuk­ses­ta, että tulin selit­tä­neek­si sen psy­ko­lo­gil­le, jon­ka uskon ymmär­tä­vän ja ymmär­rän usko­van sen, että kamp­pai­lu masen­nus­ta vas­taan on todel­lis­ta sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lua, huo­ma­sin ihmeek­se­ni itse­kin usko­va­ni sii­hen. #

Peri­aat­tees­sa­han sii­nä ei ole mitään kum­mal­lis­ta: mikä­li en jat­ku­vas­ti teki­si töi­tä masen­nuk­se­ni voit­ta­mi­sek­si, vajoai­sin aivan poh­jal­le, ja mikäs se siel­lä sit­ten palk­kio­na hää­möt­tää­kään, jol­lei sama kuin api­naih­mi­sel­lä joka vii­da­kos­saan kamp­pai­lus­ta luo­pui. Eli: se työ, jota teen masen­nuk­se­ni voit­ta­mi­sek­si, on työ­tä jota teen oman hen­gis­sä sel­viä­mi­se­ni eteen, kon­kreet­ti­ses­ti. #

Niin siis tämä­hän nyt sit­ten oli vain minun kamp­pai­lu­ni. Jol­let sat­tu­mal­ta käy saman­lais­ta tahol­la­si, jou­dut etsi­mään oman kamp­pai­lusi ja siis elä­mä­si tar­koi­tuk­sen jos­tain muu­al­ta, sor­ge. #

Avainsanat: filosofia, masennus, psykologia

En halua

#24634. Perjantai, 25. marraskuuta 2011 klo 12.14.47, kirjoittanut Jani. 1 kommentti.

Kamp­pai­lin taas ylös­nouse­muk­sen kans­sa aamul­la. Kuten aina, yri­tin taas kek­siä syi­tä läh­teä liik­keel­le, mut­ta kokei­lin sitä täl­lä ker­taa tie­tys­tä näkö­kul­mas­ta: kuvit­te­lin sisäi­sen “lap­se­ni” kon­kreet­ti­ses­ti sisäl­lä­ni ole­vak­si hah­mok­si ja koe­tin tie­dus­tel­la sil­tä mah­dol­li­sim­man lem­peäs­ti ja kai­ken sal­li­vas­ti (“aikui­se­na”), oli­si­ko yhtään mitään mikä sai­si sen halua­maan liik­keel­le­läh­töä. #

Tein ehdo­tuk­sia: “haluai­sit­ko sitä-ja-sitä”, “haluai­sit­ko tätä-taik­ka-tätä”. Kuun­te­lin vas­tauk­sia, jois­ta enin osa oli: “en enem­män kuin haluai­sin vain jää­dä tähän pei­ton alle”. Ehdo­tuk­se­ni oli­vat kai­ken­lais­ta lai­das­ta lai­taan, enim­mäk­seen sel­lais­ta mitä kuvit­te­li­sin pie­nen pojan saat­ta­van halu­ta.  #

Löy­sin kak­si asi­aa jois­ta huo­ma­sin pik­kui­sen innos­tu­van enem­män kuin mis­tään muis­ta ehdo­tuk­sis­ta­ni: tie­to­ko­neet ja lätyt. Jäl­kim­mäis­tä itsel­le­ni välit­tö­mäs­ti lupaa­mal­la oli­sin pääs­syt ylös heti. En luvan­nut, mut­ta kehuin kui­ten­kin itseä­ni oikein vuo­laas­ti sii­tä, että olin kek­si­nyt jotain, mis­tä pidän. #

Sil­ti­kin tämä on niin kovin vai­kea tilan­ne: että lap­si­mi­nä ei ker­ta kaik­ki­aan osaa halu­ta mitään muu­ta kuin tuo­ta yhtä asi­aa, ja sekin on sel­lai­nen, että jou­dun sen itsel­tä­ni kiel­tä­mään, kos­ka se ei ole ter­vey­del­le hyväk­si. Eikä sen sal­li­mi­ses­ta­kaan oli­si apua uusien halua­mi­sen koh­tei­den löy­tä­mi­ses­sä; minä­hän kokei­lin sitä vuo­si­kau­det, enkä näkö­jään sil­ti vie­lä­kään osaa halu­ta mitään muu­ta. #

Ei siis ole kyse sii­tä, etten­kö uskal­tai­si halu­ta asioi­ta, tai että aras­te­li­sin nii­den esiin tuo­mis­ta. Ehdo­tuk­se­ni oli­vat tosi­aan ihan mitä tahan­sa, ja kyke­nen sal­li­maan itsel­le­ni min­kä tahan­sa halua­mi­sen (tai aina­kaan en osaa kuvi­tel­la mitään mitä en sal­li­si itse­ni halua­van). Saan vain tois­tu­vas­ti vas­tauk­sek­si: “en halua, haluan vain jää­dä tähän makaa­maan”. #

Avainsanat: masennus

Kurssipäivä 25 + 44

#24438. Torstai, 3. marraskuuta 2011 klo 14.29.12, kirjoittanut Jani. 0 kommenttia.

Väsyt­ti aamul­la taas ihan saa­ta­nas­ti. Pys­tyin ihme kyl­lä sil­ti vään­täy­ty­mään ylös ja uima-altaal­le, vaik­kei siel­lä opet­ta­jaa tänään ollut­kaan. Räpi­köin vain oma­toi­mi­ses­ti, enkä tie­dä oli­ko sii­tä pal­jon­kaan hyö­tyä. Rin­tauin­ti on per­ke­leen vai­ke­aa, se tun­tuu ihan vam­mai­sel­ta koko lii­ke­sar­ja. Tai siis minä tun­nun sitä teh­des­sä­ni. #

Sit­ten menin ohjaa­jan tapaa­mi­seen. Sanoin että nyt pais­ka­taan har­joit­te­lu­hom­mat mäkeen ja kes­ki­ty­tään sii­hen jat­ko­suun­ni­tel­ma­hom­maan, jos­ta vii­me vii­kol­la oli puhet­ta. Se on rek­ry­toin­tioh­jel­ma, jos­sa kou­lut­tau­du­taan jon­kun fir­man puit­teis­sa ja jos­ta peri­aat­tees­sa pitäi­si sit­ten pääs­tä sii­hen kou­lu­tus­ta vas­taa­vaan teh­tä­vään sii­nä fir­mas­sa. #

Koti­mat­kal­la ihmet­te­lin ihmi­siä, että mikä nii­tä oikein lii­kut­taa. Liik­ku­vat niin kuin vie­te­ri­au­tot, vie­te­ri aina aamui­sin kireäl­le vedet­ty. Kul­ke­vat jalan, sil­mis­sä jän­ni­tys sii­tä mitä päi­vä tuo tul­les­saan, toi­vo sii­tä jos vaik­ka jota­kin hyvää­kin. #

On aika yksi­näis­tä tämä, elä­mä vie­te­ri­au­to­jen jou­kos­sa. #

Avainsanat: masennus

Melancholia

#24236. Keskiviikko, 12. lokakuuta 2011 klo 13.05.59, kirjoittanut Jani. 10 kommenttia.

Kävin eilen, Finn­ki­non super­päi­vä­nä (liput puo­leen hin­taan), kat­so­mas­sa Lars von Trie­rin Melanc­ho­lian. Kan­nat­ti, eten­kin sii­hen hin­taan (6 euroa), ja oli­si­pa kan­nat­ta­nut täy­del­lä­kin. #

(Täs­tä eteen­päin mie­to­ja spoi­lauk­sia.) #

Kirs­ten Dunst oli aika hyvä, parem­pi kuin Hol­lywood-ros­kas­sa (joka ei tämän elo­ku­van tasois­ta suo­ri­tus­ta näyt­te­li­jöil­tään tie­tys­ti edel­ly­tä­kään). Char­lot­te Gains­bourg ei ollut ihan niin hyvä kuin Antichris­tis­sa, ja hänen nie­les­ke­ly­ää­nen­sä koet­te­li elo­ku­van lop­pu­puo­lel­la her­mo­ja­ni, vaik­ka se on tie­tys­ti ääni­tuot­ta­jan (ja ohjaa­jan) vika eikä näyt­te­li­jän. Kie­fer Sut­her­lan­dia oli vai­kea olla miel­tä­mät­tä Jack Bau­e­rik­si. Bau­er on kui­ten­kin sen ver­ran iko­ni­nen hah­mo, ettei tätä­kään voi hyväl­lä tah­dol­la las­kea Sut­her­lan­din viak­si; mie­hen irtau­tu­mis­yri­tys oli kyl­lä var­sin hyvä. #

Kai­ken kaik­ki­aan roo­li­tuk­set oli­vat mai­nioi­ta, niin kuin von Trie­ril­lä tun­tuu ole­van tapa­na. Melanc­ho­lian kas­tin nimek­kyys (Duns­tin ja Sut­her­lan­din lisäk­si John Hurt) vain nos­taa saa­vu­tuk­sen arvoa. Toi­saal­ta voi­si myös var­maan yhtä hyvin sanoa, että von Trie­ril­lä on tai­to saa­da näyt­te­li­jäs­tä kuin näyt­te­li­jäs­tä irti enem­män kuin kes­ki­ver­to-ohjaa­jal­la. #

Melanc­ho­lia on sikä­li poik­keuk­sel­li­nen von Trie­rin elo­ku­vak­si, että suo­sit­te­li­sin sen kat­so­mis­ta elo­ku­va­teat­te­ris­sa. Kyse on sci­fi- ja kata­stro­fi­maus­tei­ses­ta elo­ku­vas­ta, jos­sa eri­kois­te­hos­teil­la on paik­kan­sa, ja nämä tehos­teet ja siten siis nii­den kaut­ta elo­ku­van koko­nais­vai­ku­tel­ma on pal­jon tehok­kaam­pi elo­ku­va­teat­te­rin väli­neis­tön kuin koti­teat­te­rin väli­tyk­sel­lä. #

Kata­stro­fi­maus­teis­ta puheen ollen, Melanc­ho­lias­sa von Trier antaa makua sii­tä, mitä minä kata­stro­fie­lo­ku­vil­ta, ja oikeas­taan monil­ta muil­ta­kin elo­ku­vil­ta kovas­ti pal­jon nykyis­tä enem­män toi­voi­sin: ihmis­ten rea­lis­ti­sia pel­ko­reak­tioi­ta. Todel­li­nen uhkaa­van tuhon pel­ko on jotain aivan muu­ta kuin jat­ku­vaa kir­ku­mis­ta, jos­ta toi­vu­taan samal­la het­kel­lä kun uhka väis­tyy. Gains­bour­gin esit­tä­mä Clai­re edus­taa rea­lis­ti­sin­ta tähän men­nes­sä näke­mää­ni pelon­ku­vaus­ta. #

Elo­ku­van aihe yhdis­tää minut tie­tys­ti von Trie­riin, ja koin sik­si äärim­mäi­sen tyy­dyt­tä­viä “juu­ri näin se on, ohjaa­ja tie­tää mis­tä puhuu” -het­kiä. Esi­mer­kik­si Melanc­ho­lian valos­sa pais­tat­te­le­va Jus­ti­ne oli­si voi­nut olla suo­raan minun sivel­ti­mes­tä­ni, mikä­li osai­sin ilmais­ta itseä­ni maa­la­ten. Oli­si mie­len­kiin­tois­ta tie­tää, onnis­tuu­ko von Trier Melanc­ho­lial­la välit­tä­mään masen­nuk­sen koke­muk­sel­li­ses­ta puo­les­ta jotain niil­le, joil­la sitä ei omas­ta takaa ole. #

Avainsanat: Antichrist, Charlotte Gainsbourg, elokuva, Jack Bauer, Kiefer Sutherland, Kirsten Dunst, Lars von Trier, masennus, Melancholia
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.9 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö