marginaali


 

Kuinka unohtaa tuleva

#9730. Tiistai, 22. syyskuuta 2009 klo 10.59.02, kirjoittanut Jani. 12 kommenttia.

Filmi #

Unoh­din eilen blo­ga­ta. Muis­tin sen vas­ta kun aamu­päi­vän aikaik­ku­na oli umpeu­tu­nut, enkä myö­hem­min keren­nyt. (En kir­joit­ta­nut tätä pahoi­tel­lak­se­ni sitä, vaan vain muis­tiin­pa­nok­si mui­den jouk­koon.) #

Lää­ke­ko­kei­lu, jota siel­lä psy­kiat­rian polil­la suun­ni­tel­tiin, oli ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen. Psy­kiat­ri otti sen esil­le, kos­ka sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin liit­ty­vien ongel­mien hoi­dos­sa taval­li­sin annos on kuu­lem­ma kak­sin­ker­tai­nen tuo­hon näh­den mitä nyt syön. Sii­nä­kin hän kui­ten­kin oli äärim­mäi­sen varo­vai­nen ja teki sel­väk­si, ettei miten­kään halun­nut pai­nos­taa minua hyväk­si koke­ma­ni lää­ki­tyk­sen kor­jaa­mi­seen. Toi­saal­ta sanoin itse­kin ole­va­ni hyvin avoin kai­ken­lai­sil­le kokei­luil­le. #

Ainut mikä tupla-annok­ses­sa minua vähän arve­lut­ti oli se jos hait­ta­vai­ku­tuk­set­kin sit­ten pahe­ne­vat, mut­ta kuu­lem­ma sekään ei vält­tä­mät­tä mene niin, että annok­sen tuplaa­mi­nen tuplai­si myös ne hait­ta­vai­ku­tuk­set. Pun­ta­roin tuo­ta siel­tä polil­ta läh­det­tyä­ni ja nyt alan kal­lis­tua kokei­lun puo­lel­le. #

[#] (Elän taas jat­ku­vaa déjà vuta. Tätä kir­joit­taes­sa­ni­kin saan jat­ku­via väläh­dyk­siä sii­tä kuin­ka olin muka jos­kus ajat sit­ten juu­ri täs­sä näin, miet­ti­mäs­sä näi­tä ja kir­joit­ta­mas­sa niis­tä. On kuin näi­den yhtey­des­sä oli­si sat­tu­nut jokin näi­hin sinän­sä liit­ty­mä­tön, hyvin dra­maat­ti­nen tapah­tu­ma, joka oli­si teh­nyt näis­tä täy­sin arki­päi­väi­sis­tä­kin asiois­ta niin hui­kean mer­ki­tyk­sel­li­siä, että muis­tan ne etu­kä­teen ikään kuin vaa­ran merk­kei­nä. Teen pahaa tor­juak­se­ni tai­an: panen val­miik­si iki­lin­kin tämän kap­pa­leen eteen, jot­ta sil­le ei tuli­si käyt­töä.) #

Nii­tä sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia en ole tähän men­nes­sä mil­lään lääk­keel­lä huo­man­nut ole­van, mut­ta sen sijaan voi olla että omis­sa olois­sa voin­ti­ni para­nee. Para­ne­mi­sen varaa sii­nä nimit­täin on. Tie­dän sen sii­tä, että se oli nykyis­tä parem­pi pian ven­la­fak­sii­nin aloit­ta­mi­sen jäl­keen, suo­ras­taan lois­ta­va. Se paras terä sii­tä kui­ten­kin har­mik­se­ni hii­pui pik­ku hil­jaa, ja nyt vähän niin kuin toi­von, että voi­sin saa­da sii­tä kiin­ni uudes­taan tuol­la annos­tuk­sen nos­ta­mi­sel­la. #

Eivät ne sosi­aa­li­set­kaan vai­ku­tuk­set ehkä pahit­teek­si oli­si, mut­ta nii­den suh­teen en pidä­tä hen­gi­tys­tä­ni. #

Avainsanat: déjà vu, lääke, masennus, sosiaalisten tilanteiden pelko

Kaikki kerralla

#8655. Perjantai, 19. kesäkuuta 2009 klo 15.17.21, kirjoittanut Jani. 6 kommenttia.

Läh­ties­sään mies päät­ti jät­tää repun kotiin, sil­lä hän tie­si tun­te­van­sa olon­sa taval­lis­ta­kin epä­var­mem­mak­si, mikä­li muis­tut­tai­si pul­lo­jen­ke­ruul­la elä­ket­tään täy­den­tä­vää van­hus­ta. Repun sijaan mies rut­ta­si tas­kuun­sa kan­kai­sen kas­sin. Tas­ku muo­dos­ti sen takia housui­hin kiusal­li­sen pul­lis­tu­man, jol­le ei ollut edes toi­sen puo­len tas­kus­sa mitään sym­met­ris­ta tasa­pai­not­ta­jaa, siel­lä kun oli vain lom­pak­ko ja avain­nip­pu. Tämä­kin rumuus uhka­si itse­var­muut­ta, mut­ta mies päät­ti kes­tää sen kuin mies. #

Vaik­ka hän­tä oli keho­tet­tu kysy­mään neu­voa, apteek­kiin astues­saan mies huo­ma­si toi­vo­van­sa, että voi­si pii­lou­tua näky­mät­tö­miin juhan­nus­per­jan­tain ihmis­ruuh­kan sekaan. Hel­po­tuk­sek­seen hän näki lää­ke­voi­de­hyl­lyn heti ovel­ta, mut­ta ennät­ti tut­kia sitä oma­toi­mi­ses­ti vain puo­li minuut­tia ennen kuin jou­tui saa­maan pal­ve­lua. #

Täs­sä vai­hees­sa vahin­ko oli jo tapah­tu­nut, eikä mitään mene­tet­tä­vää enää ollut, joten mies kysyi asian­sa: jotain jal­ka­sil­saan. Ei hän sen parem­min­kaan sitä oli­si osan­nut sanoa, mut­ta sil­ti hän­tä kadut­ti heti se, ettei ollut kyen­nyt ilmai­se­maan asian koko lai­taa samas­sa virk­kees­sä: että Dak­tacor­tia on kokeil­tu, mut­ta se ei tun­nu tehoa­van. Mitä jos hänel­le nyt suo­si­tel­tai­siin Dak­tacor­tia? Kuin­ka hän voi­si selit­tää, että hänen oli­si pitä­nyt sanoa jo heti tuos­sa alus­sa, että sitä hän on jo kokeil­lut, mut­ta oli jät­tä­nyt sen sano­mat­ta, kos­ka… mitä? #

Myy­jä vei mie­hen oikeal­le hyl­lyl­le ja antoi hänel­le tilaa kor­ja­ta erheen, jol­loin mies sanoi: “Tuo­ta Dak­tacor­tia olen kokeil­lut, mut­ta se ei tun­nu tehoa­van.” Niin­pä myy­jä alkoi esi­tel­lä vaih­toeh­toa, Lami­sil Soloa. Epä­var­muus alkoi jäl­leen hii­piä mie­heen, sil­lä hänen muis­tin­sa mukaan se vaih­toeh­to, jon­ka hän oli etu­kä­teen val­miik­si kat­so­nut, oli jotain muu­ta. Hän antoi myy­jän puhua, ei hän iki­nä oli­si kyen­nyt kes­keyt­tä­mään ketään. #

Mut­ta myy­jän esit­te­le­mä tuo­te oli­kin oikea: se oli juu­ri sitä, jota ei tar­vin­nut käyt­tää kuin ker­ran. Täs­tä roh­kais­tu­nee­na mies ava­si suun­sa ja esit­ti kysy­myk­sen, jon­ka sano­mis­ta oli har­joi­tel­lut mie­les­sään koko käve­ly­mat­kan: “Toi­mii­ko­han se muka ihan oikeas­ti?” Se tuli hyvin luon­te­vas­ti, ja mies tun­si tyy­ty­väi­syyt­tä myy­jän ker­toes­sa ihan kuin kenel­le tahan­sa, että niin usko­mat­to­mal­ta kuin se tun­tuu­kin, että vain yksi käyt­tö­ker­ta riit­tää, se ihan oikeas­ti teho­aa, ja monet ovat olleet tyy­ty­väi­siä. #

Täs­sä vai­hees­sa mies alkoi olla tus­kal­li­sen tie­toi­nen hikoi­lus­taan ja sii­tä, että jou­tui jat­ku­vas­ti pyyh­ki­mään suu­ria kar­pa­loi­ta otsal­taan. Mie­hen oli­si teh­nyt mie­li ker­toa myy­jäl­le, että se joh­tui hänen juu­ri käve­le­mis­tään kilo­met­reis­tä, ja ettei sil­lä tosia­sias­sa ollut mitään teke­mis­tä hänen myy­jäl­tä yhtäk­kiä saa­man­sa huo­mion kans­sa, min­kä kans­sa sil­lä tosia­sias­sa oli teke­mis­tä vähin­tään yhtä pal­jon kuin hänen juu­ri käve­le­mien­sä kilo­met­rien kans­sa. #

Mies oli­si halun­nut sanoa kuin­ka pal­jon hän­tä pelot­ti myy­jän vil­pit­tö­myys ja tämän asia­kas­pal­ve­lun ammat­ti­tai­toi­suus samal­la kun hän­tä hävet­ti oma, het­ki het­kel­tä hei­kom­mak­si muut­tu­va ole­muk­sen­sa. Mut­ta mies tie­si, että se oli­si vain pahen­ta­nut tilan­net­ta. Ase­tel­ma oli­si kyl­lä tasa-arvois­tu­nut het­kek­si, mut­ta sit­ten erot oli­si­vat jäl­leen alka­neet kas­vaa, ja mies oli­si pian jäl­leen kau­ka­na taka­na­päin, mut­ta sen lisäk­si toi­nen kuvit­te­li­si nyt, ettei mies enää ollut, vaik­ka oli­kin. #

Myy­jä otti kui­ten­kin esil­le ken­kien desin­fioin­nin, ja mies onnis­tui junai­le­maan asiat niin, että pää­si läh­te­mään kas­sal­le Neo-Ami­sep­tin kans­sa luvat­tu­aan hakea sitä var­ten suih­ke­pul­lon vie­rei­ses­tä mar­ke­tis­ta. Kas­sa­poi­ka ker­toi, että kau­pan­pääl­li­sik­si mies sai­si muis­ti­kir­ja­sen, ja kai­vaes­saan kan­gas­kas­sia tas­kus­taan mies koet­ti nos­taa naa­mal­leen par­haan mah­dol­li­sen “Kyl­lä­hän me mie­het tie­de­tään, mitä me mie­het muis­ti­kir­ja­sia muka­naan kan­ta­vis­ta mie­his­tä aja­tel­laan!” -hymyn­sä samal­la, kun myy­jä otti naa­mal­leen “Olen kovin pahoil­la­ni tämän “muis­ti­kir­ja­nen kau­pan pääl­le” -kam­pan­jam­me sinus­sa mah­dol­li­ses­ti herät­tä­mis­tä homo­fo­bi­sis­ta miel­leyh­ty­mis­tä!” -hymyn­sä. #

Astut­tu­aan ulos aptee­kis­ta mies käve­li suo­raan vie­res­sä ollee­seen Alkoon tun­tien pis­ton sydä­mes­sään sii­tä, ettei ollut men­nyt suo­raan mar­ket­tiin hake­maan suih­ke­pul­loa. Hän toi­voi, että aptee­kin myy­jä­kin ymmär­täi­si, että kos­ka mitään puhet­ta sii­tä, kuin­ka välit­tö­mäs­ti mar­ket­tiin mie­hen oli­si aptee­kis­ta läh­det­ty­ään men­tä­vä, ei ollut ollut, oli jär­ke­vin­tä, että hän meni­si sin­ne vas­ta käy­ty­ään lähem­pä­nä ollees­sa vii­na­kau­pas­sa. #

Kos­ka oli jo useas­ti aiem­min­kin käy­nyt sitä hai­kail­len kat­se­le­mas­sa, mies tie­si tark­kaan, mis­tä Jäger­meis­ter-pul­lo löy­tyi­si. Hän tie­si myös sen hin­nan, ja sii­tä huo­li­mat­ta se sai hänet pysäh­ty­mään ja miet­ti­mään, oli­si­ko hänel­lä sit­ten­kään sii­hen varaa; tämä sisäi­ses­ti käy­tet­tä­vä lää­ke mak­sai­si enem­män kuin ulkoi­ses­ti käy­tet­tä­vä Lami­sil Solo. Sit­ten hän muis­ti jo aiem­min vakaas­ti päät­tä­neen­sä, että hänel­lä oli­si sii­hen varaa, joten hän poi­mi pul­lon mukaan­sa ja suun­nis­ti kas­sal­le. #

Mies arpoi het­ki­sen kah­den vara­tun kas­san välil­lä ja vil­kui­li samal­la kol­mat­ta, joka oli varaa­ma­ton. Sen myy­jä kat­se­li ystä­väl­li­ses­ti takai­sin ilmei­se­nä pyr­ki­myk­se­nään vies­tit­tää “ter­ve­tu­loa”, mut­ta joka niin teke­mäl­lä sai mie­hen sen sijaan het­ken ajak­si tees­ken­te­le­mään, ettei ollut huo­man­nut koko kas­saa. Kat­seen väl­tet­tyä mies hyök­kä­si, ja seu­ra­si tuli­koe: mak­su­kor­tin käyt­tä­mi­nen kor­tin­lu­ki­jas­sa. #

Kor­tin­lu­ki­jan kort­ti­paik­ka tun­tui kutis­tu­van näky­mät­tö­mäk­si niin, että mies tun­si vii­mei­seen saak­ka epä­var­muut­ta sii­tä työn­si­kö kort­ti­aan sit­ten­kään kort­ti­paik­kaan, vai tun­ki­ko sitä sit­ten­kin par­hail­laan kor­tin­lu­ki­jan muo­vio­sien väli­seen sau­maan. Epä­var­muut­ta ei hel­pot­ta­nut sekään, kuin­ka lyhyen mat­kaa kort­ti­paik­ka kort­tia nie­li, mut­ta sit­ten kor­tin­lu­ki­jan näyt­tö­ruu­dun teks­ti har­haut­ti mie­hen het­kek­si usko­maan, että hänen suo­ri­tuk­sen­sa oli onnis­tu­nut. Niin se oli­kin, mut­ta sitä tuo teks­ti ei tosia­sias­sa täy­sin epäi­lyk­set­tä sit­ten­kään jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na ollut vies­tit­tä­nyt. #

Mies näp­päi­li tun­nus­lu­kun­sa ja ainoas­ta tätä edel­tä­nees­tä mak­su­kor­tin­lu­ki­jan käyt­tö­ker­ras­taan hän tie­si, että sen lopuk­si tulee pai­naa vih­re­ää näp­päin­tä. Yli-inhi­mil­lis­tä kes­kit­ty­mis­ky­kyä osoit­taen mies hil­lit­si kor­til­la mak­sa­mis­ta taval­li­ses­ti reflek­sin­omai­ses­ti seu­raa­van kynän­poi­min­nan, ja pois­tui Alkos­ta yrit­täen ole­muk­sel­laan ker­toa kai­kil­le, että ei täs­sä mitään eili­sen tee­ren poi­kia olla, mitä näi­hin kor­tin­lu­ki­jal­la mak­sa­mis­hom­miin tulee! #

Mies siir­tyi mar­ket­tiin uhra­ten sisään­me­no­por­til­la vii­si sekun­tia sil­le aja­tuk­sel­le, että hänel­lä on muka­naan kan­gas­kas­si jos­sa on tava­raa, jol­lai­set mar­ket­tien kir­joit­ta­mat­to­mien, jos­kus kir­joi­tet­tu­jen­kin sään­tö­jen mukaan kuu­luu jät­tää loke­rik­koon. #

Mies etsiy­tyi kos­me­tiik­kao­sas­tol­le, joil­ta pie­niä suih­ke­pul­lo­ja aptee­kin myy­jän mukaan saat­tai­si löy­tyä. Ei löy­ty­nyt, ja sii­vous­tar­vi­keo­sas­tol­ta löy­tyi vain suu­ria suih­ke­pul­lo­ja. Miet­ties­sään tuli­si­ko miten­kään toi­meen ilman suih­ke­pul­loa mies muis­ti, että hänel­lä on koto­na entuu­des­taan juu­ri sel­lai­nen sopi­va, jos­sa on ollut sil­mä­la­sien­pe­su­nes­tet­tä. Het­ken mies­tä huo­let­ti, että entä­pä, jos sii­hen on kui­vu­nut saip­pu­aa, mut­ta sit­ten hän päät­ti, että olkoon kui­vu­nut saip­pu­aa. #

Sit­ten mies muis­ti taas, että hänel­lä on muka­naan kas­si, ja kos­ka suih­ke­pul­loa ei löy­ty­nyt, hänen pitäi­si nyt men­nä kas­sin kans­sa kas­san ohi. Tuli­si­ko hänen ava­ta kas­sin­sa, esi­tel­lä sen sisäl­töä kas­sa­nei­dil­le niin kuin joku höl­mö? “Aivan: sil­sa­voi­det­ta, desin­fioin­tiai­net­ta, liköö­riä — kun­non juhan­nus­juh­lat tulos­sa!” Vai kai­vai­si­ko hän ken­ties kuit­tin­sa esiin ja esit­te­li­si nii­tä? “Kat­so­kaa, näin, nämä minä olen mak­sa­nut, en ole varas­ta­nut tei­dän kau­pas­tan­ne!” #

Niin­pä hän aste­li vie­lä vii­si askel­ta aja­tuk­se­naan löy­tää suih­ke­pul­lo, tai edes jotain, mitä tahan­sa, mikä pelas­tai­si hänet, mut­ta sit­ten hän päät­ti, että mitään hänen kas­sis­saan ole­vaa ei kyl­lä myy­dä mar­ke­teis­sa. Ainut, joka hän­tä vie­lä het­ken huo­les­tut­ti, oli Neo-Ami­sept, sil­lä se on niin kau­ka­na lääk­kees­tä, että sitä ehkä saa­tet­tai­siin myy­dä­kin. Lopul­ta mies roh­kais­tui ja käve­li kas­san ohi. #

Taval­li­seen tapaan­sa mies alkoi kas­san jäl­keen vies­tit­tää ole­muk­sel­laan sala­kul­jet­ta­neen­sa juu­ri jotain kau­pas­ta mak­sa­mat­ta. Mies kuvit­te­li, toi­voi että var­ti­ja tuli­si ja vei­si hänet pie­neen har­maa­seen huo­nee­seen, jota valai­si­si him­meä heh­ku­lamp­pu. #

Jär­kä­le­mäi­nen, vuo­ri­mai­nen var­ti­ja sanoi­si: “Kat­so­taan­pa, mitä siel­lä kas­sis­sa on.” Vii­leäs­ti hymyil­len, hitaas­ti mies tyh­jen­täi­si kas­sin­sa. Var­ti­ja sanoi­si: “Jaa­ha, no niin, eipä täs­sä tai­da­kaan olla mitään… mut­ta täs­sä­hän on Neo-Ami­sep­tia! Ette­kö te tie­dä, että se on niin kau­ka­na lääk­kees­tä, että sitä ehkä saa­tet­tai­siin myy­dä­kin mar­ke­tis­sa!” #

Mies hymyi­li­si entis­tä­kin yli­mie­li­sem­min samal­la kun kai­vai­si tas­kus­taan kui­tin, joka todis­tai­si sii­tä, että Neo-Ami­sept on ostet­tu het­ki sit­ten aptee­kis­ta. Sen jäl­keen var­ti­jan oli­si pak­ko yrmeä­nä pahoi­tel­la aiheut­ta­maan­sa vai­vaa, ja pääs­tää mies mene­mään. Mie­hen pois­tut­tua huo­nees­ta var­ti­ja romah­tai­si lat­tial­le itkien, häpeäs­tä suun­nil­taan. Sit­ten hän ottai­si kote­los­ta pis­too­lin­sa ja ampui­si itsen­sä. #

Mut­ta sit­ten mies huo­ma­si, ettei­hän var­ti­joil­la tai­da­kaan olla pis­too­lei­ta. Niin­pä var­ti­ja ottai­si pis­too­lin sijaan patuk­kan­sa ja osoit­tai­si sil­lä ohi­mo­aan niin kuin se oli­si pis­too­li, ja ampui­si itsen­sä. #

Aloit­taes­saan koti­mat­kaan­sa mies miet­ti kuin­ka hän kotiin pääs­ty­ään kir­joit­tai­si kai­kes­ta täs­tä. Ei niin kuin se todel­li­suu­des­sa tapah­tui, vaan niin kuin sii­tä voi­si kir­joit­taa joku hänen kal­tai­sen­sa: jät­täen pois kai­ken olen­nai­sen. #

Avainsanat: sosiaalisten tilanteiden pelko, terveys

Exclusive

#7761. Lauantai, 9. toukokuuta 2009 klo 16.34.15, kirjoittanut Jani. 3 kommenttia.

Ryppyinen otsa #

Odot­te­lin sateen lak­kaa­mis­ta pääs­täk­se­ni mar­ke­teil­le, mut­ta kun se vain jat­kui ja jat­kui, piti men­nä sateen­var­jon kans­sa. Ei sii­nä mitään, se oli vain pää­tök­sen­te­ko­ky­sy­mys (tar­vin­ko sateen­var­joa vai en). Sade on pel­käs­tään hyväs­tä. #

Huo­ma­sin mat­kal­la, että sateen­var­jol­la (so. sateen­var­jon var­jol­la) oli hyvä sul­kea muut ihmi­set pois näkö­ken­täs­tä. Sitä saat­toi vajo­ta kuvi­tel­maan, että onkin ihan yksi­nään liik­keel­lä. Musii­kin kuun­te­lu tulp­pa­kuu­lok­keil­la sul­kee samal­la lail­la muut pois tie­toi­suu­des­ta. Käy­tän sitä junas­sa teh­däk­se­ni itsel­le­ni tilaa, jota muu­ten on siel­lä pii­nal­li­sen rajal­li­ses­ti. #

Olen venlafaksiinin(kin) kans­sa odo­tel­lut, että tuli­si­ko tähän ihmi­sar­kuu­tee­ni jotain muu­tos­ta, mut­ta ei sii­tä kyl­lä nyt­kään näy mitään merk­ke­jä. Sitä tulee mel­ko sään­nöl­li­ses­ti ja usein mitat­tua kaup­pa­reis­su­ni var­rel­la taval­li­ses­ti bus­sia odot­te­le­vien ihmis­ten avul­la. Sei­so­vien ihmis­ten ohi käve­ly on juu­ri sopi­van ahdis­ta­vaa. #

Nyt­kin olin tuol­la mar­ket­ti­reis­sul­la vähän itse­ni koet­te­lu­mie­les­sä: ajat­te­lin, että voi­sin ehkä käy­dä vii­na­kau­pas­sa. Ei sii­tä kui­ten­kaan mitään tul­lut, se on ihan yhtä vai­ke­aa vie­lä­kin. Ei nyt ehkä muu­ten, kyl­lä­hän minä kau­pan kas­sas­ta­kin sel­viän, mut­ta kun siel­lä vii­na­kau­pas­sa jou­tuu arpo­maan sen kort­ti­lait­teen kans­sa. Pitäi­si tie­tää etu­kä­teen tasan tark­kaan, että kuin­ka sii­nä kuu­luu mene­tel­lä, eikä sel­lais­ta tai­toa voi hank­kia muu­toin kuin yri­tyk­sen ja ereh­dyk­sen kaut­ta. Ja että minä­kö rupe­ai­sin räm­pi­mään vir­heis­sä sil­lä lail­la? For­get it! #

Sit­ten ker­ran vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tee­seen jos­tain pakos­ta jou­dut­tua­ni tosin vai­kut­tai­sin ole­van vähän ren­nom­pi. Eilen oli taval­lis­ta puhe­li­aam­pi apteek­ka­ri pal­ve­le­mas­sa, ja yllä­tyk­sek­se­ni huo­ma­sin jäl­ki­kä­teen jopa vas­tan­nee­ni muu­ta­man ker­ran sanoil­la ynäh­te­lyn sijas­ta. (Olkoon­kin, että äänen­käyt­tö­ni takia muti­sen var­maan ulko­puo­li­sen kor­vis­sa ihan samal­la lail­la, vas­ta­sin­pa sit­ten koko­nai­sil­la virk­keil­lä tai ynäh­del­len.) #

Äsken kävin Smar­ke­tis­sa, kun rupe­si teke­mään mie­li tum­maa suklaa­ta. Kas­sal­le tul­les­sa­ni etee­ni ennät­tä­nyt nai­nen tar­jo­si paik­kan­sa minul­le, niin kuin jär­ke­vää ostos­tem­me mää­rät (suklaa­le­vy vs. kär­ryl­li­nen tava­raa) huo­mioi­den oli­kin. Ilah­duin niin etten älyn­nyt edes kiit­tää, mut­ta aina­kaan en (luul­lak­se­ni) vai­kut­ta­nut poik­keuk­sel­li­sen yli­mie­li­sel­tä, niin kuin taval­li­ses­ti. Jos­kus teen sitä kyl­lä tahal­la­ni­kin, pitääk­se­ni muut loi­tol­la. Vie­hät­tä­vim­mil­lä­ni olen tähän saak­ka ollut, kun olen jät­tä­nyt sen tahal­li­ses­ti­te­ke­mät­tä (sic). #

Suklaak­si valk­ka­sin pie­nim­män pak­kauk­sen mitä hyl­lys­tä löy­tyi: se oli 80 gram­man Faze­rin Exclusi­ve Thin Dark. Nie­lai­sen sen tänään ryy­pyn sijas­ta, kun en ker­ran siel­lä vii­na­kau­pas­sa käy­nyt. Pris­mas­ta ostin mal­toa ja heraa. Ame­rican Pro Wheytä ei ollut maus­ta­mat­to­ma­na, piti ottaa suklaan­ma­kuis­ta, per­ke­le. #

Avainsanat: ahdistuneisuus, sosiaalisten tilanteiden pelko

I WILL say things online that I wouldn’t say in person

#2711. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2007 klo 15.24.08, kirjoittanut Jani. 4 kommenttia.

One frequent­ly brought out point about onli­ne discus­sions, most recent­ly in O’Reil­ly’s sug­ges­tion for a code of con­duct (via Kari), is that you shouldn’t say anyt­hing onli­ne that you wouldn’t say in per­son. Though I disagree to some extent with most of what O’Reil­ly suggests[alaviite]The code has been dis­sec­ted pret­ty well elsew­he­re, for example over at ars tech­nica and TNL.net (via Boing Boing).[/alaviite], this is the rule that I have the big­gest beef with.

It is no sec­ret to people who know me (eit­her by my wri­tings or IRL) that I have some serious issues with face to face social inte­rac­tions. Call it shy­ness or call it by some other, more cli­nical name, I am not what you would call a nor­mal per­son in my inte­rac­tions with people, not even by Fin­nish stan­dards. I am qui­et to the extent that people tend to notice and com­ment upon it vir­tual­ly eve­ry time I’m in a situa­tion with others around me. They usual­ly think I am deeply troubled by somet­hing in my life when in fact the only thing troubling me is the cur­rent situa­tion of being around them. #

Now, even if you knew the way I was, it is pos­sible you didn’t know the way I feel in such situa­tions. #

The most pro­mi­nent fee­ling I have around people is usual­ly fear. Most of the time I have to keep my hands clin­ged to some other part of my body just to hide the fact that I’m sha­king. It’s as if I was in a cons­tant fear of being phy­sical­ly attac­ked by tho­se around me, simply because of my own being phy­sical­ly around them. (Such an inci­dent has never occu­red, mind you. I’m just making an ana­lo­gy, because the true causes of my fear are pret­ty abstract and not ful­ly known even to myself at this time.) #

If you are what would pro­bably be cal­led a nor­mal per­son in this res­pect, you might feel the same way about making a pre­sen­ta­tion to a room full of stran­ge people. By ima­gi­ning this you may see that for me, saying most things in per­son is usual­ly just out of the pic­tu­re enti­re­ly. It’s not that I didn’t have things to say (though my head is usual­ly just emp­ty, as might hap­pen to you whi­le making a pre­sen­ta­tion - a night­ma­re come true, isn’t it?), it’s just that I’m way too frigh­te­ned to say them. #

Pro­bably the last obs­tacle for me is that whi­le all this is hap­pe­ning, I’m ful­ly awa­re of how abnor­mal my beha­viour must seem. I know that I’m not expec­ted to be making a pre­sen­ta­tion to a room full of stran­gers, I just feel like I am, and I can­not accept my own ina­dequacy and so deem it bet­ter to just not open my mouth at all. #

But onli­ne it’s dif­fe­rent. #

Out here, no one can see the phy­sical symp­toms of how ner­vous I am about saying somet­hing. My heart may be poun­ding like I was run­ning the marat­hon, I may be sha­king like I had Par­kin­son’s - and nobo­dy knows about it! In other words, the final obs­tacle for my being able to say things has sud­den­ly disap­pea­red enti­re­ly. #

You can pro­bably see whe­re I’m get­ting at with this: to me, saying I should limit the things I should say to what I would say in per­son is like saying I should shut up enti­re­ly. Obvious­ly, I won’t accept that. Obvious­ly, I find it even hurt­ful to be sug­ges­ted that. This onli­ne world to me and others like me is a place whe­re we’­ve found free­dom from our worst fears, a place whe­re we can beha­ve the way other people find natu­ral to beha­ve in face to face situa­tions. And now you’­re tel­ling us we should go back to the way we are out­si­de this world? No way Jose. #

Now, you may be thin­king that “oh, but you’­re just an excep­tion, not accoun­ted for by the rule.” Wrong. Though I pro­bably do repre­sent an ext­re­me case, I’m hard­ly alo­ne in my situa­tion. But what’s more impor­tant is that we’­re all on the same sca­le here. We’­re all limi­ted to some extent in what we dare to say in per­son, and it’s not due to what you might want to think: that wit­hout such reser­va­tions, anarc­hy would reign. If your thin­king real­ly went down that path just now, I have news for you: you’­re foo­ling your­self in order to keep your over­ly posi­ti­ve self-ima­ge intact. #

Some of the things you nor­mal­ly lea­ve unsaid and undo­ne, would undoub­ted­ly cont­ri­bu­te to col­lap­sing of your exis­ting social struc­tu­res when said and done. Howe­ver, I argue that each moment a vast num­ber of things are left unsaid out of unfoun­ded and irra­tio­nal fear - the kind so fami­liar to me as a social incom­pe­tent - also by the so-cal­led nor­mal people in the world. May­be somet­hing the other per­son just said made you feel a litt­le uncer­tain, may­be the meal you just had made you tem­po­ra­ri­ly pre­fer the nice and cosy ins­tead of cont­ro­ver­sy - such minuscu­le rea­sons play a part in our inte­rac­tions, and most of us are wired to help our social struc­tu­res at the cost of expres­sing our own views to a variable extent. And it is this cost which the onli­ne world enti­re­ly eli­mi­na­tes. #

This also allows you to play the part of a total dick­head, agreed, but I argue that it is also an ext­re­me case and not the rule. It is a mino­ri­ty that total­ly loses it and beco­mes a so-cal­led cyber­bul­ly when given a litt­le more free­dom than face to face inte­rac­tions do. Otherwi­se anarc­hy real­ly would reign, in the onli­ne world. The fact that it doesn’t, to me is a proof that people alrea­dy know how to be civil enough to allow for social struc­tu­res in cybers­pace. Because the­re is less anxie­ty resul­ting from face to face inte­rac­tion, the­se struc­tu­res are bound to be dif­fe­rent from their real-world coun­ter­parts. This is why I see attempts to impo­se real-world rules onto onli­ne discus­sions as deeply troubling, vio­lent attempts to rip apart its natu­ral flow of things, and my own safe haven from my fears. #

(Täs­tä mer­kin­näs­tä on myös suo­men­kie­li­nen ver­sio.) #

Avainsanat: sosiaalisten tilanteiden pelko

Ja minähän kyllä sanon asioita joita en sanoisi kasvotusten!

#2712. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2007 klo 15.22.54, kirjoittanut Jani. 17 kommenttia.

Yksi useim­min mai­ni­tuis­ta net­ti­kes­kus­te­lui­ta kos­ke­vis­ta sään­nöis­tä on, ettei kos­kaan pitäi­si sanoa mitään sel­lais­ta mitä ei voi­si sanoa kasvokkainkin[alaviite]Viimeksi tämä sään­tö nousi tape­til­le O’Reil­lyn käy­tös­sään­tö­jen (via Kari) yhtey­des­sä. O’Reil­lyn sään­nös­tö on purek­sit­tu pala­sik­si esi­mer­kik­si ars tech­nicassa ja TNL.net:issä (via Boing Boing).[/alaviite]. Vaik­ka olen­kin ylei­ses­ti kai­ken­lai­sia kes­kus­te­lun­kah­lit­se­mi­sia vas­taan, tämä sään­tö on minus­ta se kaik­kein epä­on­nis­tu­nein. #

Kuten tun­net­tua, sosi­aa­li­sen kans­sa­käy­mi­sen tilan­teet ovat minul­le hyvin vai­kei­ta. Nimit­ti­pä sitä sit­ten ujou­dek­si tai sosi­aa­lis­ten tilan­tei­den pelo­ko­si, en joka tapauk­ses­sa­kaan ole niin­sa­no­tus­ti nor­maa­li, mitä vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­siin tulee, en edes suo­ma­lai­sek­si. Olen niin hil­jai­nen että ihmi­set yleen­sä huo­maa­vat sen ja tun­te­vat tar­vet­ta kom­men­toi­da sitä joten­kin. He olet­ta­vat, että minua vai­vaa jokin, vaik­ka todel­li­suu­des­sa minua vai­vaa vain hei­dän läs­nä­olon­sa. #

Jos tämä oli­kin sinul­le tut­tua, niin ehkä se on uut­ta, että mitä minä tun­nen sel­lai­sis­sa tilan­teis­sa. #

Pääl­lim­mäi­sin tun­ne, joka minul­la ihmis­ten seu­ras­sa on, on pel­ko. Mones­ti jou­dun pite­le­mään itseä­ni käsil­lä­ni, jot­tei vapi­se­mis­ta huo­mat­tai­si. Se on vähän niin kuin pel­käi­sin jon­kun käy­vän kimp­puu­ni minä het­ke­nä hyvän­sä. (Sel­lais­ta en muis­ta kos­kaan tapah­tu­neen, ja kyse onkin pikem­min­kin ver­taus­ku­vas­ta kuin kon­kreet­ti­ses­ta seli­tyk­ses­tä pelol­le­ni. Todel­li­sia syi­tä pel­koo­ni en tie­dä itse­kään.) #

Nor­maa­li ihmi­nen voi kokea saman­lais­ta pel­koa sil­loin, kun hän jou­tuu pitä­mään esi­tel­män isol­le jou­kol­le vie­rai­ta ihmi­siä. Jos tie­dät, mis­tä puhun, ymmär­rät ehkä, että asioi­den sano­mi­nen kas­vo­tus­ten on minul­le useim­mi­ten täy­sin pois­sul­jet­tua. Kyse ei siis ole sii­tä ettei­kö minul­la oli­si sanot­ta­vaa (vaik­ka pää­ni onkin yleen­sä ihan tyh­jä niin kuin pai­na­jais­mai­ses­ti mene­väs­sä esi­tel­mäs­sä saat­ti­si tapah­tua), vaan olen vain lii­an pelois­sa­ni sanoak­se­ni yhti­käs mitään. #

Lopul­li­nen este suu­ni avaa­mi­sel­le on, että olen koko ajan tie­toi­nen sii­tä miten epä­nor­maa­lia pel­ko­ni on. Tie­dän­hän minä hyvin, ettei minun ole­te­ta pitä­vän esi­tel­mää ven­to­vie­rail­le, mut­ta sil­tä minus­ta tun­tuu, enkä pys­ty hyväk­sy­mään omaa riit­tä­mät­tö­myyt­tä­ni enkä sik­si sano yhtään mitään. #

Mut­ta ver­kos­sa kaik­ki on toi­sin. #

Tääl­lä kukaan ei näe her­mos­tu­mi­se­ni merk­ke­jä. Sydä­me­ni saat­taa takoa kuin urhei­lusuo­ri­tus­ta teh­täes­sä ja täri­sen kuin Mic­hael J. Fox - eikä kukaan tie­dä sii­tä mitään! Toi­sin sanoen, lopul­li­nen estee­ni onkin yhtäk­kiä kadon­nut koko­naan. #

Täs­sä vai­hees­sa lie­nee jo ilmeis­tä mihin minä täl­lä täh­tään: jos minua käs­ke­tään rajoit­ta­maan sano­mi­sia­ni sii­hen mitä minä sanoi­sin kas­vo­tus­ten, se on sama kuin jos minua käs­ket­täi­siin tuk­ki­maan tur­pa­ni koko­naan. Enhän minä tie­ten­kään voi sel­lais­ta hyväk­syä, ja koen sen jopa louk­kaa­va­na. Minul­le ja kal­tai­sil­le­ni tämä verk­ko­maa­il­ma on paik­ka jos­sa voim­me vapau­tua pahim­mis­ta pelois­tam­me, ja olla niin kuin ihmi­set, joil­le kas­vok­kain tapah­tu­va vuo­ro­vai­ku­tus on luon­te­vaa. Ja sit­ten mei­dän pitäi­si­kin yhtäk­kiä tääl­lä­kin taan­tua saman­lai­seen tilaan kuin ulko­maa­il­mas­sa? Ei tule kaup­po­ja. #

Joku voi ehkä aja­tel­la, että minä­hän olen poik­keus­ta­paus, jota sään­nös­sä ei vain ole otet­tu huo­mioon. Mut­ta vaik­ka minä edus­tan­kin ehkä äärim­mäi­syyt­tä, olen kaik­kea muu­ta kuin ainoa laa­tua­ni. Ja sitä­kin tär­keäm­pää on, että poik­kea­vuu­te­ni ei ole laa­dul­lis­ta vaan mää­räl­lis­tä: me kaik­ki olem­me samal­la akse­lil­la, jätäm­me enem­män tai vähem­män asioi­ta sano­mat­ta kas­vo­tus­ten. Ja jos nyt ereh­dyit ajat­te­le­maan, että sehän joh­tuu sii­tä, että ilman sel­lai­sia varauk­sia kaik­ki vajoai­si anar­ki­aan, minul­la on ikä­viä uuti­sia: kyse on vain itse­tun­to­si yri­tyk­ses­tä säi­lyt­tää posi­tii­vi­nen minä­ku­va. #

Jot­kin sano­mat­ta ja teke­mät­tä jää­vät asiat oli­si­vat epäi­le­mät­tä omi­aan luhis­ta­maan val­lit­se­vat sosi­aa­li­set kuviot, jos ne sanot­tai­siin ja teh­täi­siin. Väi­tän kui­ten­kin, että joka het­ki maa­il­mas­sa jäte­tään sano­mat­ta val­tai­sa mää­rä asioi­ta täy­sin perus­teet­to­mien, jär­jet­tö­mien pel­ko­jen takia (ja ne sel­lai­set­han minä tun­nen kuin omat tas­ku­ni), ja sano­mat­ta jät­tä­jät ovat juu­ri näi­tä niin­sa­not­tu­ja nor­maa­lei­ta ihmi­siä. Ehkä jokin, mitä toi­nen ihmi­nen sanoi, tekee olo­si hie­man epä­var­mak­si, tai ehkä tuh­ti ate­ria saa sinut het­kel­li­ses­ti tukeu­tu­maan muka­van lokoi­saan ja tur­val­li­seen oloon ja vält­tä­mään konflik­tia; täl­lai­set mität­tö­mät syyt vai­kut­ta­vat pää­tök­siim­me ja useim­mat meis­tä on ohjel­moi­tu suo­si­maan sosi­aa­lis­ten suh­teit­tem­me vaa­li­mis­ta omien näke­mys­ten aja­mi­sen kus­tan­nuk­sel­la vaih­te­le­vis­sa mää­rin, ja juu­ri tämän kus­tan­nuk­sen verk­ko­maa­il­ma eli­mi­noi koko­naan. #

Tot­ta kai se mah­dol­lis­taa myös ääliö­mäi­sen käyt­täy­ty­mi­sen, mut­ta sel­lai­nen on minun mie­les­tä­ni kui­ten­kin aina ääri­ta­paus eikä sään­tö. Kas­vo­kon­tak­tin puut­tu­mi­sen anta­ma vapaus tekee verk­ko­kiusaa­jia lop­pu­jen lopuk­si kui­ten­kin vähem­mis­tös­tä. Muu­toin­han tääl­lä verk­ko­maa­il­mas­sa val­lit­si­si se täy­del­li­nen anar­kia. Se, ettei niin ole käy­nyt, todis­taa minus­ta sii­tä, että riit­tä­vän monet ihmi­set osaa­vat käyt­täy­tyä asial­li­ses­ti, jot­ta myös ver­kos­sa on mie­le­käs­tä muo­dos­taa sosi­aa­li­sia suh­tei­ta. Kos­ka kas­vo­tus­ten tapah­tu­vien vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­den aiheut­ta­mis­ta pelois­ta ei tääl­lä tar­vit­se kär­siä, nämä suh­teet ovat vää­jää­mät­tä eri­lai­sia kuin mitä ne oli­si­vat ulko­maa­il­mas­sa. Tämän takia minä pidän kovin huo­les­tut­ta­vi­na yri­tyk­siä tuo­da ulko­maa­il­man sään­tö­jä tän­ne. Se rik­koo tääl­lä val­lit­se­van asioi­den luon­nol­li­sen tolan ja uhkaa omaa, peloil­ta löy­tä­mää­ni tur­va­paik­kaa. #

(Teen täs­tä mer­kin­näs­tä poik­keuk­sel­li­ses­ti englan­nin­kie­li­sen rin­nak­kais­ver­sion, kos­ka läh­tö­koh­ta­na ollut kir­joi­tus oli englan­nin­kie­li­nen, ja aihees­ta on kes­kus­tel­tu laa­jas­ti nime­no­maan englan­nin­kie­li­sis­sä blo­geis­sa.) #

(This ent­ry is also avai­lable in English.) #

Avainsanat: sosiaalisten tilanteiden pelko
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.9 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö