marginaali

Tietoliikenneperusturva

#10737. Torstai, 26. marraskuuta 2009 klo 9.20.27, kirjoittanut Jani.

“Se on vii­me kädes­sä sit­ten­kin val­tio, joka vas­taa sii­tä, että yhteis­kun­nan perus­toi­min­not kai­kis­sa olo­suh­teis­sa pyö­ri­vät. Täs­sä suh­tees­sa ei pidä pelä­tä myös­kään val­tiol­lis­ta omis­ta­mis­ta. Se saat­taa usein olla se var­min tapa tiet­ty­jen asioi­den tur­vaa­mi­sek­si, [pää­mi­nis­te­ri Mat­ti Van­ha­nen] sanoo.” #

Yle: “Van­ha­nen: Val­tiol­le tiu­kem­pi ote tie­to­lii­ken­teen tur­vaa­mi­ses­sa” #

Har­vas­sa ovat ne ker­rat, jol­loin Van­ha­sen suus­ta tulee perä­jäl­keen näin­kin mon­ta lauset­ta ilman, että nis­ka­vil­la­ni nouse­vat pys­tyyn ja alan vään­nel­lä käsiä­ni tus­kai­ses­ti. #

Minun anar­kis­mi­ni on aika kesyä, sil­lä poh­jim­mil­ta­ni uskon var­maan­kin pal­jon isom­paan hal­lin­to­val­lan roo­liin kuin mitä pitäi­si. Uskon nimit­täin skan­di­na­via­lai­sit­tain tähän, että val­tion pitää tur­va­ta tiet­ty perus­ta­so rat­kai­se­van tär­keis­sä asiois­sa, kuten ter­vey­den­huol­los­sa ja infra­struk­tuu­ris­sa. #

Se ei tar­koi­ta sitä, että val­tion pitäi­si mie­les­tä­ni kil­pail­la näis­sä asiois­sa samoil­la mark­ki­noil­la yksi­tyis­ten kans­sa. Päin­vas­toin, sen oman roo­lin kuris­sa­pi­tä­mi­nen on mie­les­tä­ni ehkä­pä tär­kein teh­tä­vä, jon­ka val­tio voi itsel­leen ottaa. Sen tuli­si siis pyr­kiä tosi­aan­kin takaa­maan esi­mer­kik­si vain se, että jokai­nen saa hoi­toa tar­vit­taes­sa varal­li­suu­des­ta, eli varat­to­muu­des­ta riip­pu­mat­ta. Teh­dä tai teet­tää toi­sin sanoen ne vält­tä­mät­tö­mät hom­mat, joi­den teke­mi­nen ei yksi­tyi­sel­le toi­mi­jal­le miten­kään oli­si kan­nat­ta­vaa ilman val­tion apua. Kan­nat­ta­vuu­den pitäi­si olla val­tioil­ta kiel­let­tyä hom­maa, ja sen pitäi­si vähäi­siin tuloi­hin yhdis­tet­ty­nä toi­mia niil­le oman roo­lin­sa mini­moi­mi­sen moti­vaa­tio­na. #

Tie­to­lii­ken­teen suh­teen sama hom­ma: val­tion roo­lin pitäi­si sii­nä näkyä mie­les­tä­ni oikeas­taan vain sil­loin, kun kaik­ki sen pääl­le kasa­tut sys­tee­mit pet­tä­vät. Esi­mer­kik­si siis viran­omais­ten tie­don­kul­ku on tur­vat­ta­va. Ylei­nen säh­kö­pos­ti voi­si olla yksi tur­vat­ta­vis­ta, samoin tiet­ty Inter­net-yhteyk­sien mini­mi­no­peus. Mini­mi oli­si kau­ka­na nykyi­sis­tä kes­ki­no­peuk­sis­ta, lähin­nä sen pitäi­si riit­tää säh­kö­pos­tin siir­toon ja tek­ni­ses­ti kevyen uutis­si­vus­ton seu­raa­mi­seen. Ja sen kevyen uutis­si­vus­ton toi­mit­ta­mi­seen tar­vi­taan mie­les­tä­ni myös val­tiol­lis­ta medi­aa, joka ei sekoit­tai­si tek­nis­tä keveyt­tä asia­si­säl­lön kevey­teen. (Tämä ei ole viit­taus asian nyky­ti­laan. Ylen pää­verk­ko­uu­tis­ten toi­mi­tus tekee mie­les­tä­ni täs­sä suh­tees­sa koh­ta­lai­sen hyvää työ­tä. Maa­kun­ta­toi­mi­tuk­set ovat sit­ten asia erik­seen.) #

Val­tion takuu­roo­li ei mie­les­tä­ni myös­kään tar­koi­ta auto­maat­ti­ses­ti val­tion suo­raa omis­ta­juut­ta. Omis­ta­juus on vaih­toeh­to, jota ei kan­na­ta sul­kea pois, vaan jota voi­daan käyt­tää sil­loin jos se on jär­ke­vin eli tehok­kain tapa perus­ta­son tur­vaa­mi­sek­si, mut­ta mui­ta­kin vaih­toeh­to­ja on. Pel­kän pers­tun­tu­ma­ni perus­teel­la epäi­li­sin, että tie­to­ver­kois­sa ne muut vaih­toeh­dot voi­si­vat olla jär­ke­väm­piä. Lähin­nä tulee mie­leen, että val­tio voi­si sää­tää perus­ta­son lail­la, ja sen jäl­keen edel­lyt­tää ja val­voa sen tur­vaa­mis­ta run­ko­ver­kon kriit­tis­ten pis­tei­den omis­ta­jil­ta. Var­si­nais­ta omis­ta­juut­ta tar­vit­tai­siin vain, mikä­li nii­tä kriit­ti­siä pis­tei­tä puut­tuu (syr­jä­seu­tu), tai mikä­li nii­den tur­vaa­mi­sen tuke­mi­nen tuli­si suo­raa omis­ta­juut­ta kal­liim­mak­si. #

Olen siis Van­ha­sen kans­sa samaa miel­tä sekä sii­tä, että val­tio on se joka vas­taa perus­toi­min­nois­ta, että sii­tä, ettei val­tio-omis­tei­suut­ta pidä pelä­tä. Se, että se “saat­taa usein olla se var­min tapa tiet­ty­jen asioi­den tur­vaa­mi­sek­si” on taas jo niin kes­kus­ta­lai­sen ympä­ri­pyö­reäs­ti sanot­tu, ettei­hän sii­tä voi olla mitään miel­tä. Edel­lä olen kui­ten­kin kuvail­lut näke­mys­tä­ni, jon­ka on tar­koi­tus vas­tus­taa tuo­hon Van­ha­sen savu­pil­veen kät­key­ty­vää käsi­tys­tä, että val­tio-omis­tei­suus oli­si var­mas­ti var­min tapa useim­mi­ten. #

Mini-interventio

#10605. Maanantai, 23. marraskuuta 2009 klo 8.29.08, kirjoittanut Jani.

Pal­ve­li­mel­le, jol­la minä­kin vaa­ti­ma­ton­ta sivus­toa­ni hal­lin­noin, mur­tau­dut­tiin eili­sen aika­na. Jos siis tääl­lä yhtäk­kiä lähiai­koi­na jul­kais­taan vaik­ka­pa val­ta­vas­ti Via­gra-aihei­sia link­ke­jä, niin se ei joh­du muus­ta lää­ki­tyk­ses­tä­ni, vaan en vain keren­nyt vaih­taa sala­sa­no­ja riit­tä­vän nopeas­ti. #

kuulee unia

#10441. Tiistai, 10. marraskuuta 2009 klo 10.53.09, kirjoittanut Jani. 

M: Hei!
J: Hei.
M: Noh, minkäslaista tänään olis mielessä?
J: (Hymyilee.) No... eipä mitään, erityisempiä.
M: (Odottaa.)
J: (Hiljaa.)
M: Ei mitään ihmeempiä?
J: Ei.
M: Viimeksihän puheltiin vähän siitä mitä, minkälaisia ajatuksia sinulla oli, tai muistelit että mitä mietit silloin pienempänä, semmoisena kouluikäsenä.
J: (Havahtuu.) Joo.
M: ...onko siitä, tullut jotain ehkä mieleen nyt?
J: No... tuli vain, taikka muistin tuossa, että näin viime yönä, tai että minkälaista unta näin viime yönä. (Hiljaa.) Semmosta... näen vissiin aika monestiki, tai ei nyt jatkuvasti, mutta sillä lailla kausittain, semmosia että olen, tai useinki olen koulussa kyllä unissa, mutta sitte näin joskus ne on semmosiaki että, niinku viime yönä, että... että olen niinku hirviän väsyny sielä... aiemmin ne oikiastaan oli semmosia että olin niinku ensin koulussa, tai menin sinne, ja sitte huomasin että enhän minä tähän pysty-
M: Eli oliko tämä nyt, se sinun peruskoulu vai joku-
J: Joo, peruskoulu, tai lukio, ku net oli meillä yläaste ja lukio samassa. Niin sielä olen, ja sitte yhtäkkiä tajuan, että koulua on vielä monta tuntia, tai vaikka etes tuntiki, ja se tuntuu ihan musertavalta, että niin musertavan pitkä, pitkä aika on vielä ku pitää olla. Ja muistan siinä sitte että enhän minä ole tähän pystyny enää aikoihin, miksi ihmeessä minä tänne nyt tulin, ku en jaksa... (Otsa rypistyy, vaikenee.)
M: (Odottaa.)
J: Ja sitte yleensä niinku, sillä lailla, lähen sieltä tai olen lähössä pois sitte, ku tajuan etten jaksa, eikä siinä mitään, sillä lailla, etten ole huolissani siitä että mitä siitä opettajat ajattelee vaikka lähen kesken päivän, ku tiiän itte että olen... (Synkistyy, vaikenee.) Että olen niin pahasti sairas että se varmasti ymmärretään.
M: Niin. (Odottaa.)
J: Se on... sillä lailla, varmaan ihan suoraan sieltä, sillon ku oikiasti sairastuin, tai että sitä niinku heijastelee, ja se on... aika synkkää tai sillä lailla, surullista että, oikiastaan en kyllä sillon ajatellu yhtään sitä mitä siitä jokku opettajat ajattelee, mutta se on pikemminki niinku miten olin pienenä, tai että miten sillon olisin ajatellu, että nyt minä tiiän että olen niin kipiä että sillon voi olla pois koulusta. (Vaikuttaa alakuloiselta.)
M: (Odottaa.)
J: (Hiljaa.)
M: Eli se tuntuu surulliselta kun sitä ajattelee?
J: Niin. Sillai... että seki niinku, oikiastaan niin, siitä pitiki sanoa, että se miksi viimeksi puhuin, tai aloin puhua siitä miten sillon pienenä ajattelin, että se niinku, sen takia, tai sen jälkeen, ku olin niinku huomannu, tai jotenki... kasvanu siihen, että tämähän on kaikki ihan mieletöntä, ettei ole mitään järkiä, tai tarkotusta, semmonen, niin se niinku herätti semmosen tar... tai että sen takia sitte niinku ikään ku kasvatin itselleni semmosen... valepersoonan (pysähtyy. Odottaa, hiukan kysyvänä.)
M: (Rohkaisevasti.) Niin.
J: Niin semmosen, joka sitte, niinku, että sen turvin sitte niinku pystyin kasvamaan, tai että se niinku tuli mulle pelastuk- (vaikenee. Nieleskelee. Alkaa kyynelehtiä.)
M: (Ymmärtävästi.) Niin, eli ikään kuin nostit itse itsesi siitä... että kun oli vaikea olla silloin pienenä, niin...
J: Niin, niin sillä lailla, rupesin itse itselleni, että se ehkä oli se pienenä se semmonen tunne ettei ole mitään, niin se ehkä oli semmosta vähän niinku yksinäisyyttä, tai semmosta mitä niinku lapsi, ku lapsella pitää olla semmonen tunne, että voi olla turvallisesti ja että, että on joku aikuinen... (vaikenee taas.)
M: (Odottaa.)
J: Niin että lapsella pitää olla joku johon voi sillä lailla tuntea että voi turvautua, ettei ole niin vaikeaa. Niin ehkä mulla vähän... että koin, ettei voi olla sillä lailla, turvautua keneenkään, ja siksi, siitä tuli se semmonen tunne, että tämä maailma on niin lohuton paikka. (Hiljaa.) Ja siihen sitten, tosiaan niinku itte ittelleni ikään ku rupesin semmoseksi, aikuseksi. Joka... (nyyhkii.) Joka sitten...
M: (Odottaa.)
J: Se uni..., olen sen kertonukki, siinä on se hevonen...
M: (Rohkaisevasti.) Joo, minä muistan sen.
J: Niin se on semmonen, vaikka siinä toisaalta on kyse vähän mummistaki, että mummi oli mulle semmonen aikunen, ja se sitten kuoli, niin olen ajatellu, että se kuitenki on se hevonen jotaki semmosta... minun sisäistäki, ja se on varmaan se minun semmonen, oma sisäinen aikuinen, se semmonen... valepersoona, jonka avulla, taikka turvin kasvoin sitte niin, sillä lailla pääsin siitä yksinäisyyestä tai turvattomuuesta mikä oli sillon pienenä.
M: Niin.
J: Ja sitten se kuoli... olin lähellä, tai etten päässy, se minusta, sen takia — tai senki takia niin surullinen on se, että siinä unessa se matka minkä sillä pääsin oli niin lyhyt, etten päässy ku semmosen ehkä kilometrin sieltä mummilasta, etten sen kauemmas.
M: (Odottaa.)
J: (Miettivänä.) Niin se sillä lailla... jotenki ehkä liittyy tähän... näihin uniin joissa nyt sitte olen koululla. Että ku se miten tajuan, että olen niin sairas, niin se on hyvin sillä lailla, sitä justiin miten ajattelin sillon pienenä, että oli hyvin selvä semmonen mulla raja niinku, että tiesin ite mikä on aikusesta ihmisestä hyväksyttävä syy olla pois koulusta ja se... tai ehkä sen nyt tietää muutki, mutta että siinä hyvin vahvasti se tuntuu minusta niinku, että se miten minä sen ajattelin, niin sen ajattelin justiin sillä minun, aikuispersoonalla.
M: Niin.
J: Ymmärräkkö, tai että onko tässä, (alkaa hymyillä) mitään järkiä?
M: Kyllä minä, luulen ymmärtäväni. Eli että sen takia tuli näistä koulujutuista niin vahvasti sulla nyt mieleen tämä aiempi uni, kun se muistutti siitä mikä siinä unessa niin vahvasti, tai selkeästi kiteytyy.
J: Niin.
M: Eli se sellainen sinulla ollut turva tai tuki, joka auttoi sinut sieltä mummilasta matkan alkuun, mutta sitten kuitenkin sille kävi jotenkin... huonosti siinä.
J: Niin. (Liikuttuu taas.)
M: ...tai että se ei jaksanut kovin pitkälle, ja se, oliko se ehkä, minulla tulee nyt mieleen, että mikä piste sinun elämässä se sitten ehkä oli se, missä sinä sen... lapsuuden tuen menetit?
J: (Keskittyy.) Se oli... varmaan se oli se siinä, sillon ku sairastuin. Se oli se (liikuttuu) piste justiin, siis sillon minä sen unen näinkin...
M: (Oivaltavasti.) No niin.
J: ...siis sillon, sillon se ikään ku lopullisesti, murtui taikka hajos se (kyynelehtien), ettei se enää niinku toiminu, se minkä olin sieltä saanu, taikka itelleni kasvattanu, se semmonen... tuki.
M: Niin.
J: (Haudanvakavana.) Eli ikään ku sillon se osa minusta kuoli, niinku siinä unessa tapahtuki.
M: (Odottaa.)
J: (Hiljaa.)
M: No... mitä sinä ajattelet... nyt siitä, tai että, onko kenties jotain tullut sen tilalle, minkä koet, että silloin menetit?
J: No ei... se... olen (hymähtäen) ikään ku jumahtanu siihen, niinku näistä unistaki, siis näistä mitä nyt näen, näitä koulu-unia, että niissäki muka yritän jotaki, ja sitte tajuanki että enhän minä tähän pysty... (ajatuksiinsa vajoten.) Etten pysty tähän tietenkään, nyt ku mulla ei ole... mitään...
M: Ei ole sitä mikä oli silloin pienempänä?
J: (Kyynelehtien taas.) Niin.
M: (Odottaa.)
J: (Ryhdistäytyen.) Ja siis, se ajatus, mikä mulla oli, taikka mikä piti sanoa, että justiin että, sen tilalle ei ole niinku tullu mitään, vaan että nyt ku sitä ei ole, olen joutunu palaamaan siihen mikä oli sillon, sillon ennen sitä, se semmonen-
M: (Oivaltaen.) Niin.
J: ...semmonen tila missä, ettei niinku missään ole mitään järkiä. Et
tä, että kaikki on ihan toivotonta.
M: (Yhteen ääneen.) Toivotonta, niin.
J: (Ajatuksiinsa vajonneena.)
M: (Odottaa.)
J: (Hiljaa, yhä miettivänä, ei enää kyynelehdi.)
M: No, pikku hiljaa voitaisiin ruveta tältä kertaa lopettelemaan-
J: (Havahtuu.)
M: ...mutta millainen, että miltä sinusta nyt tuntuu, näiden tällä kertaa juteltujen asioiden jälkeen?
J: No... (hymyilee vähän) ihan hyvältä.
M: (Vastaa hymyyn.) Että vaikka vähän... vähän tuollaisia vaikeita ja surullisiakin asioita on nyt tässä käsitelty, niin nyt kuitenkin, että pärjäät kuitenkin ihan hyvin?
J: (Mielihyvästä punehtuen, hymyillen ilahtuneesti.) Joo, kyllä.
M: (Puolittain todeten.) Että ihan hyvin.
J: (Vakuutellen, yhä hymyillen) Joo.
M: No hyvä, sitten voitaisiin tältä kertaa lopettaa?
J: (Nyökkää myöntävästi.)
M: Selvä. Seuraavalla kerralla sitten lisää. (Hymyillen.)
J: (Iloisena.) Joo.
M: No niin.
J: (Lähtee) Hei!
M: Heippa!

Risteymä

#9620. Tiistai, 15. syyskuuta 2009 klo 9.47.39, kirjoittanut Jani.

Poi­mi­taan­pa vaih­teek­si taas jutun juur­ta muil­ta. #

“Lisäk­si pel­kään kovia ääniä. Tämä on ongel­ma, esi­mer­kik­si keit­tiö­tä remon­toi­des­sa. Sei­nä kun sat­tuu ole­maan jon­kin­lai­sen beto­nin ja tii­len ris­tey­mää, ja poran hel­ve­til­li­nen ääni tun­tuu repi­vän pään rie­ka­leik­si. Onnek­si kau­niim­mal­la meis­tä pysyy pora hyvin kädes­sä, joten kuu­liai­ses­ti kat­se­len vie­res­tä, par­haas­sa tapauk­ses­sa toi­ses­ta huo­nees­ta mikä­li täl­lai­nen mah­dol­li­suus on.” #

Mie­li­nen: “Se vähän huo­nom­pi mies” #

Minä­kin tun­nen itse­ni epä­mie­hek­kääk­si täs­sä suh­tees­sa. Jos ihan tark­ko­ja ollaan, niin en meni­si niin pit­käl­le, että väit­täi­sin suo­ras­taan pel­kää­vä­ni kovia ääniä, mut­ta ne teke­vät kui­ten­kin olo­ni epä­mu­ka­vak­si. Sitä on ikään kuin jat­ku­vas­sa häly­tys­val­miu­des­sa niin kau­an kuin joku tuol­lai­nen kova ääni hal­lit­see ympä­ris­töä, ja se on inhot­ta­vaa. #

Vas­taa­vas­ti yksi iljet­tä­vim­piä mie­hek­kyy­den ilmen­ty­miä on minus­ta kovis­ta äänis­tä tyk­kää­mi­nen. Se on niin äärim­mäi­sen mie­he­käs­tä että se on minul­le vie­rau­des­saan okset­ta­vaa. Niin puh­taas­sa mie­hek­kyy­des­sä on jotain vajaa­ta sanan kai­kis­sa mer­ki­tyk­sis­sä. Sitä­kin masen­ta­vam­paa on sel­lai­ses­ta mie­hek­kyy­des­tä aiheu­tu­va eroot­ti­nen veto­voi­ma. Minä olen tyys­tin sel­lai­sen ulko­puo­lel­la ja jään siis koko­naan pait­si sen aiheut­ta­mal­ta huo­miol­ta. #

Yksi par­hai­ta omis­sa olois­sa ole­mi­sen puo­lia on se, että voi halu­tes­saan viet­tää vaik­ka koko päi­vän niin ettei ulkoa kan­tau­tu­vien äänien lisäk­si kuu­lu mitään muu­ta kuin tie­to­ko­neen tuu­let­ti­men pöhi­nä ja näp­päi­mis­tön naput­te­lu. Hil­jai­suus antaa tilaa, ja minä tar­vit­sen tilaa ympä­ril­le­ni tun­teak­se­ni olo­ni tur­val­li­sek­si. #

Eris­tys­tä. #

Pie­ne­nä haa­vei­lin van­ki­laan pää­se­mi­ses­tä. En tie­ten­kään sil­loin tien­nyt yksi­tyis­koh­tia, mut­ta tosia­sias­sa haa­vei­lin eris­tä­mi­ses­tä, ylei­nen osas­to­han oli­si minul­le pai­na­jais­ta. Eris­tys­sel­liin sul­je­tuk­si tule­mi­nen oli­si suo­jel­lut minua muil­ta ja mui­ta minul­ta. #

En pääs­syt van­ki­laan. #

Pel­jät­kää. #

Rullaa

#9408. Keskiviikko, 2. syyskuuta 2009 klo 12.49.32, kirjoittanut Jani.

Varoitusliikennemerkki pyöräilijöistä #

Nyt minul­la on Kirk­ko­num­men Lii­kun­ta­kes­kuk­sen jäse­nyys, jihaa! Mikä­li et pel­kää sokeu­tu­mis­ta, voit vil­kais­ta pai­kan 1990-hen­ki­set koti­si­vut. “Auto­maat­ti­set selai­men päi­vi­tyk­set saat­ta­vat estää sivuil­le pää­syn.” #

Luu­lin, että se tuo jäsen­nyy­den hom­maa­mi­nen meni opti­maa­li­ses­ti, kun irto­ker­rat lop­pui­vat kor­tis­ta vii­me kuun vii­mei­nen päi­vä, ja otin suo­ra­ve­loi­tus­so­pi­muk­sen tämän kuun alus­ta, mut­ta se suo­ra­ve­loi­tus ote­taan­kin aina kuun lop­pu­puo­lel­la seu­raa­val­ta kuu­kau­del­ta. Mut­ta ei pal­jon hait­taa, nyt saa repiä niin pal­jon kuin jak­saa! Tänään­kin kävin sou­te­le­mas­sa hul­lu­na ja pyö­räi­le­mäs­sä. #

[#] Pyö­räi­lys­tä puheen ollen, pitäi­si kyl­lä ope­tel­la kul­ke­maan tuon­ne kes­kus­taan vähän eri reit­tiä kuin mitä nyt kul­jen. Olen jos­tain syys­tä sisäis­tä­nyt rei­tin, joka kul­kee kol­men auto­tien yli. Niis­tä kak­si on suht’ vil­kas­lii­ken­teis­tä eikä yhdes­sä­kään ris­teyk­ses­sä ole valo­ja. Se toi­nen reit­ti ylit­täi­si kak­si tie­tä, jois­ta toi­nen on vähä­lii­ken­tei­nen ja toi­nen valo­ris­teyk­si­nen, joten se oli­si pal­jon tur­val­li­sem­pi. Mut­ta tuo tur­vat­to­mam­pi tulee aina sel­kä­ran­gas­ta kun ei ajat­te­le. #

Olen vis­siin tulos­sa van­hak­si, kun olen har­kin­nut jopa pyö­räi­ly­ky­pä­rän hank­ki­mis­ta. #

[#] Pos­tis­sa tuli edel­li­sel­le asuk­kaal­le tar­koi­tet­tu las­ku. Keneen­kö­hän sitä tuos­ta pitäi­si ottaa yhteyt­tä? Repäi­sin sen auki­kin kun en edes kat­so­nut että kenel­le se oli, ennen kuin tajusin että eihän Sam­pon las­kul­la voi olla mitää teke­mis­tä minun kans­sa­ni. #