Var­hais­ta lap­suut­ta­ni sävyt­ti tämä koke­mus: isä juo, min­kä jäl­keen äiti ja isä rii­te­le­vät, ja minä itken kos­ka äiti­kin itkee. Pie­nel­le lap­sel­le mah­dot­to­min­ta oli kui­ten­kin sen sulat­ta­mi­nen, että isän ilkey­des­tä huo­li­mat­ta­kin äiti halusi olla isän kans­sa. Lap­sen näkö­kul­mas­ta­ni äiti siis valit­si isän tämän viois­ta huo­li­mat­ta­kin eikä minua. #

Niin­pä tyy­dyin toi­sek­si­par­haa­seen eli väli­neen roo­liin: yri­tin pitää sopua yllä, sii­nä epä­on­nis­tut­tua­ni palaut­taa sovun, ja vie­lä sii­nä­kin epä­on­nis­tut­tua­ni loh­dut­taa äitiä.  #

Tuo valin­ta oli kai­ke­ti var­hai­suu­ten­sa takia var­sin perin­poh­jai­nen, ja selit­tää sen, mik­sen vie­lä nuo­rel­la aikui­siäl­lä­kään tun­te­nut mitään muu­ta tapaa “rakas­taa” kuin sen, että pyrin otta­maan sil­loi­sen kump­pa­ni­ni pahan olon pois. Lisäk­si se selit­tää sen, mik­si sit­ten, kun epä­on­nis­tuin täs­sä hank­kees­sa­ni, jäin ker­ta kaik­ki­aan tyh­jän pääl­le: ihmi­sar­voa minul­la ei kos­kaan ollut ollut­kaan, ja nyt minul­ta oli riis­tet­ty myös väli­near­vo­ni, johon tähän saak­ka olin saat­ta­nut tur­vau­tua. #

Koti­mai­sia popu­laa­rip­sy­ko­lo­ge­ja jäl­ji­tel­läk­se­ni voi­sin kiteyt­tää täs­tä jon­kin isku­lauseen­omai­sen yleis­pä­te­vyy­den. Kut­su­taan­pa sitä vaik­ka väli­ne­lap­sen mur­he­näy­tel­mäk­si. Väli­ne­lap­si on lap­si, jon­ka toi­veil­le ja tar­peil­le ei lap­suu­de­nym­pä­ris­tös­sä ole tilaa, ja joka sen sijaan kehit­tää ole­mas­sao­lol­leen oikeu­tuk­sen van­hem­pien­sa tai mui­den ihmis­ten tar­peis­ta ja toi­veis­ta. Väli­ne­lap­si voi jopa alkaa uskoa, että hänet on nime­no­maan luo­tu täyt­tä­mään näi­tä toi­sil­le kuu­lu­via toi­vei­ta ja tar­pei­ta. #

Väli­ne­lap­sen tra­ge­dia voi sovel­tua alko­ho­lion­gel­mai­sen per­heen lap­sen lisäk­si yhtä hyvin vaik­ka­pa sek­su­aa­li­ses­ti hyväk­si­käy­tet­tyyn, pahoin­pi­del­tyyn tai avio­ero­lap­seen. Hyväk­si­käy­tet­ty lap­si voi kokea ole­van­sa oikeu­tet­tu ole­mas­sao­loon­sa ainoas­taan toi­sen fyy­si­sen tar­peen tyy­dyt­tä­mi­sen väli­nee­nä, pahoin­pi­del­ty taas ainoas­taan toi­sen vihan kaa­toas­tia­na. #

Mur­he­näy­tel­mä syn­tyy, kun tämä lap­suu­de­nym­pä­ris­tös­sä toi­mi­nut vält­tä­mä­tön sopeu­tu­ma ei väli­ne­lap­sen kas­vet­tua väli­ne­ai­kui­sek­si enää toi­mi­kaan, tai alkaa toi­mi­mi­ses­taan huo­li­mat­ta kään­tyä kan­ta­jan­sa elä­mää rajoit­ta­vak­si taa­kak­si. Ääri­ta­pauk­ses­sa, kuten omas­sa­ni, se voi tör­mä­tä sei­nään ja hajo­ta ker­ta kaik­ki­aan omaan mah­dot­to­muu­teen­sa. #