Läs­kis­te­lyk­si meni tämä päi­vä. Näin ihan koh­ta­lai­sen jär­ke­viä unia kyl­lä… tai no, yhdes­sä kyl­lä niis­tin nenäs­tä­ni ulos jotain veris­tä klönt­tiä, joka oli osa nenän sisu­ka­lu­ja. No mut­ta, joka tapauk­ses­sa sit­ten herät­tyä­ni tie­dos­tin taas pii­nal­li­sen sel­väs­ti kai­ken hyö­dyt­tö­myy­den, joten jätin salin väliin. #

Asun­too­ni, tai koko tähän taloon on tulos­sa put­ki­re­mont­ti. Ensi vuo­den alus­sa pää­sen eroon kyl­py­am­mees­ta, hur­raa! Mut­ta jou­dun evak­koon tääl­tä sen ajak­si ja eva­kuoi­maan omai­suu­te­ni­kin, buu. #

Näin muu­ten täs­sä yksi yö sem­mois­ta­kin unta, että olin pil­ven­piir­tä­jäs­sä ja astuin sen avoi­mel­ta reu­nal­ta tyh­jän pääl­le. Jäin sii­hen lei­ju­maan, mut­ta ikään kuin kui­ten­kin puto­sin, ja minun kuu­lui sii­nä har­joi­tel­la sitä putoa­mis­ta, etten enää pel­käi­si. Se siis tun­tui ihan pil­ven­piir­tä­jäs­tä putoa­mi­sel­ta kau­hui­neen kaik­ki­neen, pait­si etten pudon­nut. Har­joit­te­lun tar­koi­tuk­se­na oli mitä ilmei­sim­min, että osai­sin sit­ten jos­kus astua tyh­jän pääl­le ihan oikeas­ti, mut­ta pel­kää­mät­tä. #

Nämä sosi­aa­lis­te­lun ja muun ns. nor­maa­lin elä­män har­joi­tuk­set­han ne sii­nä ovat niin kuin päh­ki­nän­kuo­res­sa. #

Yksi vakio­ai­heis­ta unis­sa­ni on muu­ten täl­lai­nen: mum­mi­la, siis se fyy­si­nen paik­ka, sijait­see mäel­lä, ja ton­til­la on pää­ra­ken­nuk­sen vie­res­sä, hie­man alem­pa­na rin­tees­sä paja. Kah­den tasoi­te­tun alu­een väli­sen kor­keus­e­ron kiin­ni kuro­mi­sek­si raken­nus­ten välil­lä on jyrk­kä pen­ke­re, näin: #

Tuo pen­ke­re oli unis­sa­ni var­sin­kin aiem­min usein. Se liit­tyy juu­ri tähän kor­keal­ta putoa­mi­sen tee­maan, joka on yksi vakiois­ta sekin. Näis­sä unis­sa hyp­pään tuon pen­ke­reen ylä­reu­nal­ta mon­tun poh­jal­le. Kor­keus­e­ro ei todel­li­suu­des­sa ole kovin val­ta­va, eten­kään aikui­sel­le, mut­ta unis­sa se tun­tuu sil­tä kuin mil­tä se pie­ne­nä vai­kut­ti: val­ta­val­ta kan­jo­nil­ta. #

Tuon pen­ger­män toi­ses­ta pääs­tä, talon taka­pi­hal­ta löy­tyy toi­nen unie­ni vakio­pai­kois­ta, jos­kin sekin on vii­me vuo­si­na esiin­ty­nyt aiem­paa har­vem­min. Pen­ger­män pääs­sä mont­tu lop­puu, tai tasoit­tuu luon­nol­li­seen rin­tee­seen, ja sii­nä mon­tun pääs­sä oli ennen koi­ra ket­jun nokas­sa. Koi­ra ylsi ket­jul­laan pen­ke­reen reu­nal­le niin, ettei sii­tä kaut­ta kul­kies­saan voi­nut vält­tyä joko mon­tul­ta tai koi­ral­ta. #

Tuo koi­ran revii­rin ja mon­tun yhtei­nen raja­ris­teys on unis­sa­ni usein yli­tet­tä­vä­nä paik­ka­na. Pel­kään koi­raa, niin kuin pie­ne­nä vähän pel­kä­sin, joten yri­tän vält­tyä jou­tu­mas­ta sen revii­ril­le, mut­ta toi­saal­ta pel­kään myös mont­tua, jon­ka poh­jal­la tuos­sa koh­taa oli iso­ja kiven­loh­ka­rei­ta. #

Täl­lai­nen ahdis­ta­va kah­den tulen väliin jou­tu­mi­nen kie­lii var­maan jotain hyvin olen­nais­ta lap­suu­des­ta­ni. #

Putoa­mis­tee­maan pala­tak­se­ni, huo­maan vie­lä­kin usein poh­ti­va­ni, mikä oli­si paras mah­dol­li­nen tapa las­keu­tua, jos sat­tui­si putoa­maan vaa­ral­li­sen kor­keal­ta. Siis vaik­ka len­to­ko­nees­ta tai juu­ri pil­ven­piir­tä­jäs­tä. Pitäi­si­kö las­keu­tua jalat edel­lä ja kerien, vai­ko ken­ties tasai­se­na lät­ty­nä seläl­leen. Entä pitäi­si­kö yrit­tää hyö­dyn­tää pääl­lä ole­via vaat­tei­ta, ja entä jos muka­na sat­tui­si ole­maan perä­ti jokin isom­pi esi­ne (tuo­li tms.). Tämä tuli ehkä nyt mie­leen sii­tä, että röl­li­fy­sii­kas­sa­han putoa­vas­sa his­sis­sä kuu­luu odot­taa vii­me tip­paan, ja sit­ten hypä­tä pois kyy­dis­tä. Mikä on tie­tys­ti ihan itses­tään sel­vää kai­kil­le meil­le näi­tä sään­nöl­li­ses­ti miet­ti­vil­le. #