Oival­sin tai muis­tin kau­pas­sa vii­me vii­kol­la sat­tu­neen tapauk­sen jäl­keen jotain, mikä ei oikein sovel­tu­nut skee­ma­päi­vä­kir­jan pre­mis­sei­hin: yhden var­hai­sim­pia elä­män­kat­so­muk­sel­li­sia kehi­tel­miä­ni. #

Se meni jota­kuin­kin näin: ihmi­sil­lä, siis kel­lään, ei todel­li­suu­des­sa ole oikeut­ta pitää puo­li­aan, siis aja­tel­la omaa etu­aan, kos­ka se on itsek­kyyt­tä, joka on kai­kis­ta paheis­ta pahin. Itsek­kyyt­tä ja siis omak­si par­haak­si toi­mi­mis­ta esiin­tyy kui­ten­kin, kos­ka lähes­kään kaik­ki eivät tie­dä, että näin on. He toi­mi­vat omak­si par­haak­seen, kos­ka eivät tie­dä, että niin teh­des­sään ovat itsek­käi­tä. #

Yhdis­tin siis var­sin näp­pä­räs­ti itsek­kyy­den tie­tä­mät­tö­myy­teen, eli seli­tin maa­il­man par­hain päin; voi­han nimit­täin ihmi­set tie­tä­mät­tö­myy­des­tä paran­taa toi­sin kuin tuos­ta (pie­nen lap­sen käsi­tys­ky­vyl­lä) hyvin hämä­räs­tä (ja paheel­li­ses­ta) itsek­kyy­des­tä. #

Teo­ria­ni antoi perus­te­lun sil­le että, tai pikem­min­kin kuva­si sitä tapaa jol­la, kas­va­tuk­sen tulok­se­na miel­sin itse­ni mui­ta, eli näi­tä “itsek­käi­tä” parem­mak­si. Tämä perus­te­lu teki samal­la mui­den itsek­kyy­des­tä minul­le aiheu­tu­nees­ta mie­li­pa­has­ta kes­tä­mi­sen arvois­ta. “Jään täs­sä tilan­tees­sa häviöl­le, mut­ta mie­luum­min niin, kuin että voi­tan täs­sä, ja olen sen seu­rauk­se­na itse­käs.” #

Se ei siis pois­ta mie­li­pa­haa koko­naan, ja toi­si­naan tämä ase­tel­ma, sen jäl­keen kun olin sen täl­lä taval­la hah­mot­ta­nut, aiheut­ti seli­tys­voi­mas­taan huo­li­mat­ta kat­ke­ruut­ta. Epäi­len, että tämä kat­ke­ruu­den­tun­ne reso­noi vah­vas­ti aina­kin kris­tit­ty­jen, ehkä mui­den­kin uskon­sa takia häviöl­le jää­vien tun­te­man tus­kan kans­sa: “Mik­si minä oikea­mie­li­se­nä jou­dun kär­si­mään täs­sä maa­il­mas­sa sii­nä, mis­sä paheel­li­set (itsek­käät) saa­vat tun­tea ole­van­sa voi­tol­la?” #

Tämä ei tie­ten­kään ole sat­tu­maa. Vaik­ka minua ei kas­va­tet­tu nimel­li­ses­ti kris­ti­tyk­si, ei uskon­nol­li­suut­ta suku­puus­ta­ni löy­tääk­seen tar­vit­se men­nä iso- ja isoi­so­van­hem­pia­ni kau­em­mak­si. Vaik­ka omas­sa kas­va­tuk­ses­sa­ni uskon­toa yleen­sä ja kris­ti­nus­koa eri­tyi­ses­ti nimel­li­ses­ti vähek­syt­tiin ja jopa hal­vek­sut­tiin­kin, sen käy­tän­nön sisäl­tö ja raken­ne hei­jas­te­li edel­leen tuon samai­sen hölyn­pö­lyn sisäl­töä ja raken­net­ta. Itsek­kyys oli syn­tiä, itsen­sä alen­ta­mi­nen tie tai­vaa­seen. “Jokai­nen, joka itsen­sä korot­taa, alen­ne­taan, mut­ta joka itsen­sä alen­taa, se koro­te­taan.” #

Minua ei siis tar­koi­tuk­sel­li­ses­ti kas­va­tet­tu ego­paa­tik­si, vaan se oli kas­va­tuk­sen käy­tän­nön sisäl­lön ja tuon sisäl­lön poh­jal­ta teke­mä­ni päät­te­lyn sum­ma. Kyky­ni yleis­tää eri­tyi­ses­tä, mitä yleen­sä pide­tään ihmi­sel­le hyö­dyl­li­se­nä, toi­mi sii­nä koh­taa mel­ko pahas­ti etua­ni vas­taan. #

Tosin voi tie­tys­ti hyväl­lä syyl­lä kysyä, mik­sen alu­nal­ku­jaan­kaan kyen­nyt kapi­noi­maan saa­ma­ni kas­va­tuk­sen vies­tit­tä­mää sig­naa­lia vas­taan. Sii­nä mie­les­sä olen luul­ta­vas­ti vain hei­ve­röi­se­nä syn­ty­nyt. #