“Yksi­lön minuus siis jou­tuu eris­tyk­siin sen seu­rauk­se­na, että hän pyr­kii kont­rol­loi­maan itse­ään. Hän mie­luum­min vaik­ka varas­taa kuin ottaa vas­taan. Hän mie­luum­min antaa itse kuin sal­lii mui­den mie­les­tään varas­taa hänel­tä, ts. hänel­lä on vah­va tar­ve kont­rol­loi­da kuka tai mitä häneen tulee ja kuka tai mitä hänes­tä läh­tee. Koko tämän puo­lus­tus­jär­jes­tel­män hän [on luul­ta­vas­ti] pys­tyt­tä­nyt kor­vaa­maan meta­fyy­si­sen tur­val­li­suu­den perus­puu­tet­ta. Ole­mi­ses­taan var­man yksi­lön ei tar­vit­se tur­vau­tua täl­lai­siin toi­men­pi­tei­siin. Mut­ta yri­tys yllä­pi­tää eril­leen kohon­nut­ta minää, joka oli­si vaa­ro­jen tavoit­ta­mat­to­mis­sa ja kau­ko-ohjauk­sel­la sää­te­li­si välit­tö­miä elä­myk­siä ja toi­min­to­ja, joh­taa näen­näi­se­tu­jaan ehkä monin ver­roin suu­rem­piin epä­suo­tui­suuk­siin. #

Eris­ty­nyt ja sitou­tu­ma­ton minuus ei suos­tu luo­vaan yhtey­teen toi­sen kans­sa vaan kes­kit­tyy kuvi­tel­miin, aja­tuk­siin, muis­toi­hin jne. (ima­goi­hin); niin­pä sil­le (erääs­sä mie­les­sä) kaik­ki onkin mah­dol­lis­ta. Sitä eivät sivua eivät­kä sido mit­kään vale­mi­nä­jär­jes­tel­män epä­on­nis­tu­mi­set tai menes­tyk­set. Kuvi­tel­ma­ta­sol­la minuus voi olla kuka tahan­sa ja mis­sä tahan­sa, se voi teh­dä ja omis­taa mitä tahan­sa. Se on siis kaik­ki­voi­pa ja ehdot­to­man vapaa — mut­ta vain kuvi­tel­ma­ta­sol­la.” #

R. D. Laing: Pirs­tou­tu­nut minuus (suo­men­ta­nut Erk­ki Pura­nen) #

Vaik­ka Lain­gin tar­koi­tuk­se­na on kuvail­la skit­so­fre­nian syn­tyä, minus­ta hän kuvaa pikem­min­kin ris­ti­pai­nei­ses­sa lap­suu­des­sa tapah­tu­via ylei­sin­hi­mil­li­siä ilmiöi­tä, jot­ka jois­sain ihmi­sis­sä saat­ta­vat olla psy­koo­siin joh­ta­vien tapah­tu­mien ket­jun alku­pääs­sä, mut­ta jot­ka useim­mis­sa kui­ten­kin joh­ta­vat joi­hin­kin mui­hin psyyk­ki­siin ongel­miin, tai eivät vält­tä­mät­tä yhtään mihin­kään. #

Perus­tan tämän näke­myk­se­ni var­sin­kin sil­le, että tun­nis­tan ison, ehkä jopa enim­män osan nois­ta Lain­gin kuvai­le­mis­ta, minuu­den suo­je­le­mi­sek­si syn­ty­vis­tä raken­teis­ta omik­se­ni, mut­ta minul­la­han ei tiet­tä­väs­ti ole skit­so­fre­ni­aa (eikä edes skit­soi­di­suut­ta, aina­kaan diag­no­soi­tua). Näh­däk­se­ni kysy­mys sii­tä miten nämä raken­teet sit­ten jois­sain ihmi­sis­sä kehit­ty­vät siten, että hei­dät lopul­ta ulko­puo­lel­taan mää­ri­tel­lään todel­li­suu­des­ta vie­raan­tu­neek­si, on se, johon Laing on tar­koit­ta­nut vas­ta­ta, ja jon­ka käsit­te­ly sivu­men­nen sanot­tu­na oli­si minus­ta­kin näi­den läh­tö­koh­tien käsit­te­lyä mie­len­kiin­toi­sem­paa. Aina­kin tähän men­nes­sä mies on siis kui­ten­kin ampu­nut vas­ta maa­li­tau­lun­sa jalus­taa. #

Lain­gin suu­rin ansio on mie­les­tä­ni hänen halun­sa ymmär­tää poti­lai­ta kri­ti­soi­maan­sa van­haa kou­lu­kun­taa inhi­mil­li­sem­mäs­tä näkö­kul­mas­ta, aidon eläy­ty­mi­sen kaut­ta. Toi­sin sanoen poti­laan ulkois­ten oirei­den (“puhuu seka­via”) tark­kai­lun sijas­ta hän yrit­tää ymmär­tää nii­den syn­tyä poti­laan itsen­sä kan­nal­ta ja tämän elä­män­his­to­rian huo­mioo­not­taen. Tämä eläy­ty­mis­nä­kö­kul­ma ei tosin var­maan­kaan tar­joai­si vas­taus­ta tuon edel­lä­mai­ni­tun rin­nak­kais­ky­sy­myk­sel­le mik­si — eli “mik­si jot­kut, eivät­kä kaik­ki”. Uskal­lan väit­tää näin, kos­ka se vas­taus­han on tie­tys­ti meil­le gene­tii­kan kul­ta-aikaa elä­vil­le var­sin ilmei­nen ja epä­mie­len­kiin­toi­nen. #

Lei­kin muu­ten tätä kir­jaa luke­maan alet­tua­ni Google Trend­sil­lä ja huo­ma­sin siel­lä, että schizoph­re­nia-haku­jen piik­ki näyt­täi­si osu­van aina heti vuo­den toi­sen puo­lis­kon alku­puo­lel­le, ja poh­ja ihan vuo­den­vaih­teen tun­tu­maan. Alkusyk­syn piik­ki tun­tuu tois­tu­van myös depres­sion-hauis­sa ja flu-hauis­sa. Fluns­san vuo­den­ai­ka­vaih­te­lu­han on tie­tys­ti itses­tään­sel­vyys, mut­ta oli mie­len­kiin­tois­ta huo­ma­ta saman­lais­ta vaih­te­lua myös kiin­nos­tuk­ses­sa psyyk­ki­siä sai­rauk­sia koh­taan. Löy­sin äkki­sel­tään aina­kin yhden artik­ke­lin, jon­ka mukaan skit­so­fre­nian takia ensi ker­taa sai­raa­laan tul­laan yleen­sä kesäi­sin. Se selit­täi­si pian sen jäl­keen ilme­ne­vää piik­kiä schitzoph­re­nia-hauis­sa: kun diag­noo­si sel­vi­ää, sii­tä etsi­tään lisä­tie­toa netis­tä. Sen sijaan depres­sion-hauis­sa oli­sin olet­ta­nut pii­kin sijoit­tu­van kau­em­mak­si tal­veen. #