Odo­tuk­sien madal­ta­mi­nen, var­sin­kaan tai aina­kaan itsee­ni liit­tä­mie­ni odo­tuk­sien madal­ta­mi­nen ei käy minul­ta kovin hel­pos­ti. Niin oli­si kui­ten­kin teh­tä­vä, sil­lä vain sen avul­la pahoin­voin­tia on hel­pom­pi kes­tää. #

Mitä sii­tä, jos en nyt taas jak­sa­kaan teh­dä mitään? Eihän sitä jak­sa­mis­ta minul­ta kukaan muu odo­ta kuin minä itse. #

Sii­nä, mis­sä vie­lä muu­ta­ma viik­ko sit­ten päi­vä­ni tavoi­te saat­toi olla, että suo­ri­tan tavan­omai­sen kun­toi­lu­ni, ja käyn ehkä lisäk­si kau­pun­gil­la, nyt sen täy­tyy pakos­ta­kin olla vain jotain pal­jon vähem­män. Esi­mer­kik­si, että kat­son jon­kin videon. Se kuu­los­taa aika sur­keal­ta, mut­ta juu­ri sii­nä ongel­ma pii­lee­kin. Sen ei pitäi­si kuu­los­taa, kos­ka ainoa, joka minul­le aset­taa näi­tä odo­tuk­sia, jot­ka sii­tä teke­vät sur­ke­aa, olen minä itse. Ver­taan sitä väki­sin­kin tuo­hon aikai­sem­paan, johon vie­lä sen kes­täes­sä olin ihan tyy­ty­väi­nen, vaik­ka sopi­vas­ta kul­mas­ta kat­sot­tu­na sekin näyt­täi­si ihan yhtä sur­keal­ta. #

Haluai­sin kyl­lä aina­kin sel­lais­ta todel­li­suut­ta sen parem­min tun­te­mat­ta, että tämä sel­viy­ty­mis­kamp­pai­lu, jota arke­ni on, oli­si kon­kreet­ti­sem­paa, eli että oli­si joku vihol­li­nen jon­ka voi­sin aina­kin yrit­tää voit­taa omin käsin. Sil­loin tap­pio ja sen myö­tä tuhou­tu­mi­nen oli­si joten­kin kun­niak­kaam­paa, kuin jos hävi­ää ei vain näky­mät­tö­mäl­le, vaan täy­sin ole­mat­to­mal­le vas­tus­ta­jal­le; minä en vain jätä ant­ro­po­mor­fi­soi­mat­ta sitä, mitä minus­sa lää­ke­tie­de nimit­tää sai­rau­dek­si, vaan en edes miel­lä sen ole­mas­sao­loa eril­li­se­nä, rajat­ta­va­na olio­na. #

Jo pel­käs­tään itse­ni­kin miel­tä­mi­nen sil­lä taval­la teet­tää vai­keuk­sia. On vain tämä todel­li­suus, ja sen lisäk­si ehkä havain­to­lait­teis­to, jos­sa voi olla vikaa tai sit­ten ei. Havain­noit­si­jal­le ei ole tilaa eikä edes tar­vet­ta. Tai ehkä sil­le niin­kin oli­si tar­vet­ta, tai aina­kin sii­tä oli­si hyö­tyä täs­sä kiel­tä­mät­tä hyvin vah­vas­ti indi­vi­dua­lis­ti­ses­sa todel­li­suu­des­sa, mut­ta minun havain­to­lait­teis­to­ni kiel­täy­tyy itse­pin­tai­ses­ti näke­mäs­tä sitä muu­na kuin vika­na muis­sa ympä­ril­lä ole­vis­sa havain­to­lait­teis­tois­sa. #

Eksyn aihees­ta. Pala­tak­se­ni sii­hen: jokai­nen het­ki, jon­ka onnis­tun taval­la tai toi­sel­la viet­tä­mään har­has­sa, jon­ka ansios­ta en tul­lut viet­tä­neek­si tätä­kin het­keä poh­tien, kuin­ka tus­kal­lis­ta ole­mas­sao­lo oikeas­ti on, on voit­toa niin kau­an, kuin pitäy­dyn pää­tök­ses­sä­ni sin­ni­tel­lä tääl­lä niin kau­an kuin on mui­ta, joi­den välit­tä­mi­sel­lä on minul­le väliä. #

Olen taas hukan­nut hyvä­no­lon­tun­teen täy­del­li­ses­ti. Kaik­ki on tus­kaa jota mikään muu ei hel­po­ta kuin her­kut­te­lu, ja sekin tie­tys­ti vain sen het­ken ajan kun sitä kes­tää. Päi­vien sisäl­tö on ahmi­mis­kiusauk­sen vas­tus­ta­mis­ta, kyvyt­tö­mä­nä makaa­mis­ta, tyh­jyy­teen tui­jot­ta­mis­ta, haa­vei­ta mur­his­ta, pom­meis­ta ja tules­ta. #

Ja tyh­jäs­tä, valon ja kohi­nan täyt­tä­mäs­tä huo­nees­ta, johon kukaan ei pää­se, ja jos­ta kos­kaan en pois­tu. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]14:04[/klo] Vaih­doin otsi­kon, vein enti­sen seu­raa­van mer­kin­nän otsikoksi.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #