Inhoan epä­var­muut­ta, niin kuin var­maan useim­mat teke­vät jos­sain mää­rin. Sen vähen­tä­mi­sek­si, vält­tä­mi­sek­si ja voit­ta­mi­sek­si haluai­sin luo­da itsel­le­ni var­muut­ta uhku­van maa­il­man- ja minä­ku­van. Luu­len, että kaik­ki teke­vät intui­tii­vi­ses­ti niin. Minä­kin olen teh­nyt, mut­ta se sil­lä lail­la luo­ma­ni kuva jou­tui jos­sain vai­hees­sa niin kovil­le että hajo­si. Sik­si haluai­sin teh­dä sen nyt jär­keen enkä intui­tioon noja­ten. En kyl­lä tie­dä onko se edes mah­dol­lis­ta. #

Kyl­lä­hän minun maa­il­man­ku­vas­sa­ni, siis sii­nä, mitä sii­tä intui­tii­vi­ses­ti raken­ta­mas­ta­ni on vie­lä jäl­jel­lä, on jo nyt pal­jon tie­tees­tä peräi­sin ole­via, ratio­naa­li­sia ele­ment­te­jä, sil­lä nii­tä elä­män tuu­let eivät sen­tään ole muren­ta­neet — pikem­min­kin päin­vas­toin. Ne ovat kui­ten­kin enim­mäk­seen hyvin kau­ka­na arkie­lä­mäs­tä­ni, enkä täs­sä suh­tees­sa var­maan­kaan poik­kea pal­joa muis­ta ihmi­sis­tä. Fyy­si­nen maa­il­ma muo­dos­taa lähin­nä ne kau­ka­na alla ole­vat perus­teet, jol­le kaik­ki muu raken­tuu. Sen pääl­lä on siis niin suun­nat­to­man pal­jon läpi­nä­ky­mä­tön­tä, epä­kon­kreet­tis­ta höt­töä, että ihmi­nen voi ihan hyvin elää elä­män­sä täs­sä maa­il­mas­sa, vaik­ka hänen käsi­tyk­sen­sä sen fyy­si­sis­tä perus­teis­ta oli­si­vat ihan päin per­set­tä. #

Minä haluai­sin saa­da tie­teel­lis­tä muis­tut­ta­vil­la meto­deil­la jon­kin­lais­ta raken­net­ta sii­hen höt­töön. Siis hie­rar­ki­aa, luo­kit­te­lua ja tie­toa objek­tien väli­sis­tä relaa­tiois­ta. Jotain sel­lais­ta, jon­ka kans­sa elä­män hötös­tä se puo­li, jota ei miten­kään voi saa­da ojen­nuk­seen, oli­si hel­pom­min kes­tet­tä­vis­sä. #

Esi­merk­ki täl­lai­ses­ta raken­tees­ta on “minä olen hyvä”. Useim­mat pyr­ki­vät intui­tii­vi­ses­ti luo­maan itsel­leen juu­ri täl­lai­sen raken­teen ja käsi­tyk­sen itses­tään, sil­lä se toi­mii poik­keuk­sel­li­sen hyvä­nä suo­ja­na maa­il­man epä­var­muut­ta vas­taan. Minä en kui­ten­kaan siis valit­si­si tätä raken­net­ta intui­tii­vi­ses­ti ja vain sen takia, että se toi­mii hyvä­nä suo­ja­na, vaan jos pää­tyi­sin sii­hen, sen täy­tyi­si tapah­tua jon­kin­lai­sen ratio­naa­li­sen pro­ses­sin kaut­ta. Sel­lai­sen, jon­ka kulues­sa arvioi­sin tuo­ta raken­net­ta ensi­si­jai­ses­ti sii­tä näkö­kul­mas­ta, että pitää­kö se paik­kan­sa, ja mis­sä olo­suh­teis­sa se niin tekee, jos tekee.Sivumennen sanot­tu­na minul­la on juu­ri tämän asian suh­teen päin­vas­tai­nen, intui­tii­vi­ses­ti syn­ty­nyt raken­ne jo entuu­des­taan: “minä olen huo­no”. Ei kui­ten­kaan siten, että “minä olen huo­nom­pi kuin muut”, vaan että “minä olen yhtä huo­no kuin muut”. Jois­sain suh­teis­sa pidän itseä­ni kyl­lä mui­ta parem­pa­na, mut­ta “minä olen hyvä” -raken­net­ta, joka mie­les­tä­ni kuvaa ihmi­sen käsi­tys­tä itses­tään lajin­sa edus­ta­ja­na (“minä olen ihmi­nen, ja ihmi­set ovat hyviä, joten minä olen hyvä”), vas­taa­va raken­tee­ni on siis tuol­lai­nen (“minä olen ihmi­nen, ja ihmi­set ovat huo­no­ja, joten minä olen huo­no”). #

Todel­li­suu­del­le vie­rai­ta raken­tei­ta en kel­puut­tai­si, vaik­ka ne suo­je­li­si­vat minua pahal­ta maa­il­mal­ta kuin­ka tehok­kaas­ti. Yhtä hyvin sitä voi­si vali­ta vaik­ka luo­mi­so­pin pel­käs­tään sen takia, että on pak­ko pitää kyn­sin ja ham­pain kiin­ni uskos­ta juma­laan joka suo­je­lee minua ja tah­too paras­ta­ni, kos­ka muu­toin elä­mä oli­si lii­an pelot­ta­vaa elet­tä­väk­si. Minus­ta sem­moi­nen on vas­ten­mie­lis­tä. #