Video­jul­kai­se­mi­nen on räjäh­tä­mäi­sil­lään. Jat­koin Näky­mät­tö­män tytön esi­mer­kin innoit­ta­ma­na kokei­lu­ja­ni, mut­ta mitään jul­kais­ta­vaa minul­la ei vie­lä­kään ole, vali­tan. #

Sen sijaan käsi­tyk­se­ni esiin­ty­mi­see­ni liit­ty­väs­tä inhos­ta on täs­men­ty­nyt. Nyt en enää niin­kään kam­mok­su ään­tä­ni — nyt alkaa tun­tua sil­tä, että sen voi­sin sie­tää­kin — kuin puhe­tyy­liä­ni noin muu­toin. Suu­ni tekee näkö­jään vir­he­lyön­te­jä jota­kuin­kin samaa tah­tia kuin sor­me­ni teke­vät nii­tä näp­päi­mis­töl­lä, mut­ta videol­ta nii­tä ei voi pyyh­kiä aloit­ta­mat­ta vir­ket­tä tai kap­pa­let­ta koko­naan alus­ta. #

Ja sit­ten, jos teki­sin uudel­leen­ot­to­ja niin kau­an, että tulos tyy­dyt­täi­si itseä­ni, lop­pu­tu­los ei kui­ten­kaan tyy­dyt­täi­si minua. Se ei nimit­täin enää oli­si minua itseä­ni, vaan har­joi­tel­tu ohjel­ma­nu­me­ro, jon­ka esit­tä­jäl­lä ei ole mer­ki­tys­tä. Aargh, kuin­ka ris­ti­rii­tais­ta! #

Ehkä kaik­kein eni­ten minua tuos­sa omas­sa esiin­ty­mi­ses­sä­ni risoo tol­ku­ton epä­var­muu­te­ni ja sii­tä joh­tu­va epä­mie­huu­den­tun­ne. Itse­var­muus oli­si valt­tia, ja sitä minul­la pii­saa vain niin kau­an kuin saan pitää suu­ni kiin­ni. Mut­ta suun avaa­mi­nen avaa tien mil­joo­nal­le demo­nil­le pääs­tä sisään ja ulos… ja tuos­sa puo­les­taan tuli juu­ri hyvä esi­merk­ki sii­tä, mil­lä yri­tän kom­pen­soi­da epä­var­muut­ta­ni: suun­nat­to­mal­la teen­näi­syy­del­lä. #

Tääl­lä teks­tis­sä se ei minua niin­kään hait­taa jos­tain syys­tä. Sil­lä kyl­lä­hän sitä teen­näi­syyt­tä tääl­lä­kin pii­saa, niin kuin hyvin tie­dät­te. Tääl­lä minä pys­tyn kui­ten­kin joten­kin hyväk­sy­mään sen, että täl­lai­nen minä olen, enkä ota sitä niin vaka­vas­ti. Mut­ta sit­ten kun näen videol­ta, että sel­lai­nen minä tosi­aan olen, niin… huh huh. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]2008-08-27 18:18[/klo] Lisä­sin iki­lin­kin epä­var­muu­des­ta ker­to­vaan kappaleeseen.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Tari­nois­sa, jois­sa esiin­tyy sota­ve­te­raa­ni, sil­lä vete­raa­nil­la on usein van­ha sota­vam­ma, jota sil­loin täl­löin kolot­taa. Minus­ta se on aina ollut eri­tyi­sen hie­no ver­bi täl­lai­ses­sa yhtey­des­sä. Sitä käyt­tä­mäl­lä sota­vam­man aiheut­ta­ma kipu saa­daan kuu­los­ta­maan jol­tain muul­ta kuin kivul­ta. Eikä se pel­käs­tään mene­tä nega­tii­vi­suut­taan, vaan sii­tä tulee kolot­taa-ver­bin ansios­ta suo­ras­taan jotain posi­tii­vis­ta, kuin jokin mys­ti­nen kel­lo, jon­ka teh­tä­vä on soi­mal­la muis­tut­taa mui­ta ihmi­siä vete­raa­nin teke­mäs­tä uhrauk­ses­ta. #

Nykyi­sin minua itseä­ni kolot­taa aina sil­loin täl­löin, pääs­tä. Jos­tain syys­tä se ei kui­ten­kaan psyyk­ki­sen vam­man yhtey­des­sä tun­nu yhtään niin hie­nol­ta kuin mil­tä se sota­ve­te­raa­nin sir­pa­le- tai luo­ti­ko­lo­tuk­sen yhtey­des­sä kuu­los­taa. Se joh­tuu ehkä sii­tä­kin, ettei minun uhrauk­ses­sa­ni ole mitään, mis­tä voi­sin kolo­tuk­ses­ta­ni puhu­mal­la kans­saih­mi­siä muis­tut­taa. Tapoi­hi­ni ei kuu­lu pitää kynt­ti­lää­ni vakan alla, vaan kyse on sii­tä, että jos ihmi­nen hajo­aa pel­käs­tään hei­ve­röyt­tään, niin sehän on vain luon­nol­lis­ta ja kor­kein­taan häpeäk­si, jos mitään. #

Sun äitis on aloit­ta­nut video­blo­gauk­sen, tie­tääk­se­ni ensim­mäi­se­nä Suo­mes­sa. Jos olen täs­sä suh­tees­sa vää­räs­sä, haluan, että sii­tä ker­ro­taan heti, sil­lä olen kovas­ti innois­sa­ni video­blo­gaa­mi­sen ran­tau­tu­mi­ses­ta tän­ne, ja lupaan tila­ta kaik­ki koti­mai­set video­blo­git jois­ta minul­le ker­ro­taan. #

Tosin supis­tan kyl­lä täs­sä video­blo­gaa­mi­sen käsit­teen vas­taa­maan sitä, min­kä monet miel­tä­vät sik­si oikeak­si blo­gaa­mi­sek­si kai­ken blo­gaa­mi­sen jou­kos­sa: päi­vä­kir­jai­lua. Aidon video­blo­gauk­sen nimit­täin aina­kin minä miel­län siten, että sii­nä ihmi­nen puhuu omal­la äänel­lään ja esiin­tyy pää­asias­sa yksi­nään, ker­toen asiois­ta jois­ta nyt sil­lä het­kel­lä sat­tuu teke­mään mie­li puhua.Muuta sisäl­töä tar­joa­via koti­mai­sia video­syöt­tei­tä kyl­lä niin­kin jo löy­tyy — esi­mer­kik­si jokai­sen suo­ma­lai­sen You­Tu­be-käyt­tä­jän syö­te­hän on nimel­li­ses­ti koti­mai­nen video­syö­te. Lisäk­si tar­vi­taan ehdot­to­mas­ti rosoi­suut­ta. Jotain sel­lais­ta joko sisäl­lös­sä, sen esi­tys­ta­vas­sa tai sit­ten tek­nii­kas­sa, joka pal­jas­taa kat­so­jan sil­mäl­le heti, että tämä on yksi­tyi­sen ihmi­sen omaeh­toi­ses­ti tuot­ta­ma jul­kai­su eikä min­kään… tahon.Tässä näkyy se, että rajauk­se­ni video­blo­gaa­mi­sen mää­ri­tel­mäl­le on kei­no­te­koi­nen. Jos haluai­sin täs­mäl­li­syyt­tä, ottai­sin luul­ta­vas­ti rajauk­sen sisään ihan kaik­ki päi­vit­ty­vät video­jul­kai­sut ja nimeäi­sin yllä rajaa­ma­ni eri­tyi­sa­lu­een tar­peen vaa­ties­sa toi­sin. #

Video­kär­pä­nen puri Mau­re­li­taa­kin, ja voi että minua­kin hou­kut­te­li­si niin kovas­ti, mut­ta kun en mil­lään pää­se yli sii­tä mil­tä kuu­los­tan omis­sa kor­vis­sa­ni. Ulko­nä­kö­asiat minua eivät voi­si vähem­pää huo­let­taa; jos osai­sin viit­to­ma­kiel­tä, niin video­blo­gai­sin jo luul­ta­vas­ti täyt­tä pää­tä. Viit­to­ma­kie­li­nen video­blo­gaa­mi­nen oli­si sitä pait­si mar­gi­naa­li­suu­des­saan ihan hiton siis­tiä. #

Mut­ta kun avaan suu­ni, tun­nen ensin­nä­kin itse­ni täy­del­li­sek­si ääliök­si jo sii­nä vai­hees­sa, kos­ka kukaan ei ole kuulemassa.Pelkästään itsel­le­ni kir­joit­ta­mi­nen tun­tuu minus­ta samal­la taval­la ääliö­mäi­sel­tä. Mui­den teke­mä­nä se on vain siis­tiä, mut­ta minä itse en sii­hen pys­ty. Ja sit­ten kun yri­tän kuun­nel­la mitä olen sano­nut… voi hyvä Jee­sus. #

Olen nyt jo muu­ta­man päi­vän ajan poh­ti­nut tätä äänia­si­aa juu­ri tämän video­blo­gaa­mi­sin­to­hi­mon takia, ja olen tul­lut sii­hen tulok­seen, että en minä suo­ra­nai­ses­ti vihaa omaa ään­tä­ni, niin pal­jon kuin mie­le­ni teki­si sanoa­kin niin (kos­ka se välit­täi­si kaik­kein vah­vim­min sen, mitä tun­nen sitä kuun­nel­les­sa­ni). Äänes­sä­ni ei sinän­sä ole mitään hir­ve­ää vikaa, aina­kaan omas­ta mie­les­tä­ni. Ei se todel­la­kaan mikään ammat­ti­pu­hu­jan ääni ole, mut­ta ei esi­mer­kik­si ihan kam­mot­ta­van nari­se­va­kaan, tai väri­se­vä, tai mitään sel­lais­ta. Lähin­nä ehkä vähän nenään vetä­vä (kal­lon­muo­dos­ta joh­tuen) ja tie­tys­ti kovin hil­jai­nen (mis­tä voi­si ehkä oppia eroon). Puhun epä­sel­väs­ti, mut­ta en minä täy­del­li­syyt­tä edel­lyt­täi­si­kään; juu­ri­han minä perään­kuu­lu­tin sitä rosoi­suut­ta. #

Ongel­ma on sii­nä, että en ollen­kaan pys­ty miel­tä­mään ään­tä­ni omak­se­ni. Kun kat­son video­ta, jos­sa ääni näen­näi­ses­ti tulee minun pää­ni sisäl­tä, se tun­tuu samal­ta kuin sil­loin, kun näkee Simp­so­nei­den ääni­näyt­te­li­jöi­den puhu­van roo­li­hah­mo­jen­sa äänil­lä. Ääni ei vain ker­ta kaik­ki­aan sovi sii­hen pää­hän, jos­ta se tulee ulos, kun on tot­tu­nut sii­hen, että se tulee ulos kel­ta­nah­kai­sen, piir­re­tyn hah­mon pääs­tä. #

Voi tie­tys­ti olla, että minut tun­te­vien mie­les­tä tämä ei pidä ollen­kaan paik­kaan­sa, kos­ka he ovat nime­no­maan tot­tu­neet sii­hen, että minun ääne­ni tulee minun naa­mas­ta­ni. Ja on vähän vai­kea kek­siä syy­tä sil­le, mik­si se ei omas­ta mie­les­tä­ni tun­nu luon­nol­li­sel­ta. Toi­sin kuin noi­den Simp­sons-näyt­te­li­jöi­den tapauk­ses­sa, minä en ole tot­tu­nut sii­hen, että tämä ääni tulee ulos jos­tain muu­al­ta kuin täs­tä pääs­tä. Puhues­sa­ni se kuu­los­taa oman pää­ni sisäl­lä ihan eri­lai­sel­ta kuin tal­len­teil­la (niin kuin se kai useim­mil­la tekee, joh­tuen sen eri­lai­ses­ta kul­ku­rei­tis­tä). Näin ollen en ole voi­nut kuul­la tätä ulos­päin kuu­lu­vaa ään­tä­ni muu­toin kuin niil­tä tal­len­teil­ta, ja niis­sä se on poik­keuk­set­ta liit­ty­nyt minun naa­maa­ni sil­loin, kun kyse on ollut videos­ta. Mut­ta sil­ti­kin se tun­tuu sil­tä, ettei sen kuu­lu tul­la ulos tuos­ta naa­mas­ta, joka kuvas­sa näkyy. #

Tai ehkä kyse on sit­ten­kin erään­lai­ses­ta oudos­ta laak­sos­ta. Tal­len­teel­ta tois­tues­saan ääni muis­tut­taa niin mer­kit­tä­väs­ti sitä, mil­tä se kuu­los­taa pää­ni sisä­puo­lel­la puhues­sa­ni, että huo­mio­ni koh­dis­tuu sen nii­hin piir­tei­siin, jot­ka ovat sii­tä poik­kea­via, ja seu­rauk­se­na on juma­la­ton vas­ten­mie­li­syy­den­tun­ne. Vas­ten­mie­li­syys tun­tuu­kin osu­van pal­jon lähem­mäk­si totuut­ta kuin tuo aiem­min epä­täs­mäl­li­sek­si mai­nit­se­ma­ni viha. #

Se, miten muut minus­ta ote­tut videot näke­vät, ei huo­le­ta minua ensi­si­jai­ses­ti, vaan vas­ta tois-. Jos nimit­täin pys­tyi­sin pää­se­mään yli täs­tä, että itse koen ne ihan omi­tui­si­na, uskoi­sin pys­ty­vä­ni pää­se­mään suh­teel­li­sen hel­pos­ti yli sii­tä jän­ni­tyk­ses­tä, min­kä nii­den videoi­den näyt­tä­mi­nen muil­le mah­dol­li­ses­ti aiheut­tai­si. Ei minul­le teks­ti­blo­gaa­mi­nen­kaan ole ylit­se­pää­se­mät­tö­män vai­ke­aa, vaik­ka sil­loin täl­löin tie­tys­ti saat­taa­kin käy­dä mie­les­sä, että mitä­hän nyt se-ja-sekin ajat­te­lee tätä lukies­saan. #

Ehkä minun pitäi­si teh­dä kokei­lu­ja huu­li­syn­kan kans­sa, niin näki­sin, että sopii­ko mikään muu­kaan ääni tähän pää­hän sen omaa parem­min. #