CC:stä PD:hen
#3069. Tiistai, 26. elokuuta 2008 klo 13.58.00, kirjoittanut Jani. 0
Tajusin, että teen ajatuksilleni vain karhunpalveluksen yrittäessäni pitää anaalisesti kiinni joistain keinotekoisista rajoituksista niiden leviämiselle. Niinpä luovuin kaikista tekijänoikeuksistani tämän blogin suhteen. #

Tarinoissa, joissa esiintyy sotaveteraani, sillä veteraanilla on usein vanha sotavamma, jota silloin tällöin kolottaa. Minusta se on aina ollut erityisen hieno verbi tällaisessa yhteydessä. Sitä käyttämällä sotavamman aiheuttama kipu saadaan kuulostamaan joltain muulta kuin kivulta. Eikä se pelkästään menetä negatiivisuuttaan, vaan siitä tulee kolottaa-verbin ansiosta suorastaan jotain positiivista, kuin jokin mystinen kello, jonka tehtävä on soimalla muistuttaa muita ihmisiä veteraanin tekemästä uhrauksesta. 

