Kävin tänään polikli­nik­ka kol­mo­sel­la, sai­raan­hoi­ta­jan jut­tusil­la, kun kut­su kävi. En yhtään tien­nyt mitä odot­taa, mut­ta jos­tain syys­tä en jän­nit­tä­nyt sitä niin pal­jon kuin vie­rail­la lää­kä­reil­lä käy­mi­siä. Ehkä se joh­tui sii­tä, että hoi­ta­jien kans­sa jut­te­lu on aina ollut niin eri­lais­ta, joten­kin tasa­ve­roi­sem­paa kuin lää­kä­rei­den kans­sa. #

Lää­kä­rei­den puhees­ta, vaik­ka se oli­si­kin ole­vi­naan epä­muo­dol­lis­ta rupat­te­lua, on aina help­po poi­mia tie­tyt kaa­va­mai­set kysy­myk­set ja kom­men­tit. Huo­ma­sin odot­ta­va­ni sel­lai­sia täs­sä­kin tilan­tees­sa, mut­ta ei nii­tä tul­lut… tai no, tosia­sias­sa­han ne eivät vain olleet samal­la taval­la ilmei­siä. Kyl­lä nii­tä hoi­ta­jil­la­kin on, mut­ta olen aina saa­nut jutel­la saman ihmi­sen kans­sa useam­pia ker­to­ja ennen kuin olen onnis­tu­nut ne poi­mi­maan. Hoi­ta­jat ovat kai lähes sys­te­maat­ti­ses­ti lää­kä­rei­tä kyvyk­kääm­piä sosi­aa­li­sel­la tasol­la ja osa­na sitä ne kaa­va­mai­suu­det osa­taan kät­keä parem­min aidon vuo­ro­vai­ku­tuk­sen lomaan. #

Sovit­tiin, että käyn tuol­la jat­kos­sa pari ker­taa kuu­kau­des­sa. Mei­na­sin, per­ke­le, sii­tä­kin lii­kut­tua sil­min­näh­den kun yhtäk­kiä tajusin, ettei täs­sä­kään minul­le mitään pahaa sit­ten­kään aiot­tu teh­dä. #

Lues­ke­lin tuos­sa Sla­ten jut­tua ujon mie­hen Paxil-kokei­lus­ta (Paxil on yksi parok­se­tii­nin kaup­pa­ni­mis­tä) ja oli haus­ka huo­ma­ta, että se pään sähi­nä, jota sen lopet­ta­mi­nen minul­le aiheut­ti, onkin suo­ras­taan jon­kin­lai­nen legen­da käyt­tä­jien kes­kuu­des­sa. #

En voi sanoin kuvail­la kuin­ka kam­mot­ta­vaa on kun hui­maa 72 tun­tia put­keen. Yri­tän nos­taa veren­so­ke­ria­ni syö­mäl­lä, mut­ta sil­lä ei ole mitään vai­ku­tus­ta. Mikään ei auta. Sitä­kin huo­les­tut­ta­vam­paa on, että pelä­tyt “sähi­käi­set” ovat alka­neet. Olin luke­nut täs­tä Paxi­lin uhreik­si julis­tau­tu­nei­den Paxil Data­ba­se -sivus­tol­ta, mut­ta luu­lin nii­tä jut­tu­ja kek­si­tyik­si — webis­sä on niin pal­jon luu­lo­tau­ti­sia. #

Sähi­käi­set ovat näkö­jään sit­ten­kin tot­ta. Nii­tä on vai­kea kuvail­la. Kuvit­te­le pie­nen­pie­niä säh­köis­ku­ja joka puo­lel­la pää­tä­si, ikään kuin joku oli­si avan­nut kal­lo­si ja pyyh­ki­si aivo­ja­si staat­ti­sel­la säh­köl­lä varau­tu­neel­la huo­val­la. Sähi­käi­set tule­vat aal­toi­na jot­ka kes­tä­vät vii­ti­sen­tois­ta minuut­tia ja häi­py­vät sit­ten muu­ta­mak­si tun­nik­si. Ne eivät satu mut­ta ovat lie­väs­ti sanot­tu­na pelot­ta­via. #

Seth Ste­ven­son: “Ext­ro­ver­ted Like Me: How a month and a half on Paxil taught me to love being shy.” (Sla­te (via reddit.com); lin­ki­tyk­set ja suo­men­nos omia­ni) #

Seth kyl­lä tuos­sa hiu­kan lii­oit­te­lee. Eivät ne aina­kaan minus­ta niin kar­mei­ta olleet, että oli­sin ollut kovas­ti huo­lis­sa­ni. #

Wiki­pe­dian SSRI discon­ti­nua­tion syndro­me -artik­ke­lis­ta löy­tyi edel­leen link­ki brain shi­ver -artik­ke­liin. Aivo­va­pi­na kuu­los­taa hyvin osu­val­ta, jos­kin sekin ehkä hiu­kan lii­an pelot­ta­val­ta nimel­tä. Sen sijaan Post SSRI Sexual Dys­func­tion ei tur­haan kuu­los­ta pelot­ta­val­ta: ilmei­ses­ti jot­kut onnet­to­mat eivät pää­se niis­tä sivu­vai­ku­tuk­sis­ta eroon kos­kaan, siis edes parok­se­tii­nin syö­mi­sen lopet­tu­aan­kaan. #