Tapoi­hi­ni ei kuu­lu haa­veil­la sanan sii­nä mer­ki­tyk­ses­sä kuin sen kai useim­mat ymmär­tä­vät. Sen jäl­keen kun minul­ta vii­mek­si kysyt­tiin, että mitä teki­sin, jos sai­sin pal­jon rahaa (sil­loin ei ollut kyse tämä­nil­tai­ses­ta jät­ti­po­tis­ta, vaan täs­tä on jo kai kuu­kausia), olen kui­ten­kin koet­ta­nut miet­tiä asioi­ta, joi­ta mää­rät­tö­män omai­suu­den saa­tua­ni teki­sin. #

Pari ensim­mäis­tä kek­sin kyl­lä sil­loin jo heti kysyt­täes­sä, mut­ta nii­tä ei jos­tain syys­tä kel­puu­tet­tu vas­tauk­sik­si. Ole­tet­ta­vas­ti sen taus­tal­la ole­va logiik­ka eli­mi­noi­si myös ensim­mäi­sen sit­tem­min kek­si­mis­tä­ni (alla ole­val­la lis­tal­la kol­man­te­na). #

Lis­ta ei ole mis­sään jär­jes­tyk­ses­sä. #

• Meni­sin rasvaimuun.
• Leik­kaut­tai­sin sil­mät. En ulko­nä­kö­syis­tä --- itse asias­sa ulko­nä­kö­syis­tä pitäi­sin luul­ta­vas­ti leik­kauk­sen jäl­keen toi­si­naan nol­la­la­se­ja --- vaan kos­ka sil­mä­la­sien kans­sa ihmi­nen on ihan invalidi.
• Meni­sin psy­ko­te­ra­pi­aan. En ryh­mä­te­ra­pi­aan (kos­ka edel­li­se­ni­kään ei toi­mi­nut) enkä hel­ve­tis­sä psy­koa­na­lyy­siin, mut­ta johon­kin inten­sii­vi­seen, pit­kä­kes­toi­seen yksi­lö­te­ra­pi­aan. Oli­sin siel­lä niin kau­an että oli­sin saa­nut tarpeekseni.
• Hank­ki­sin makuu­huo­neen kat­toon näky­män täh­ti­tai­vaal­le. Siis että sän­gys­sä seläl­lä maa­tes­saan näki­si öisin yllä ole­van täh­ti­tai­vaan mah­dol­li­sim­man luonnollisena.

Näi­den kek­si­mis­tä isom­man osuu­den “jos minus­ta tuli­si lot­to­mil­jo­nää­ri” -suun­ni­tel­mie­ni laa­din­nas­sa on kui­ten­kin muo­dos­ta­nut sen päh­käi­ly, että kuin­ka hel­ve­tis­sä minä pys­tyi­sin pitä­mään sen rikas­tu­mi­se­ni salas­sa. Sil­lä salas­sa minä sen haluai­sin pitää, mie­lui­ten ihan kai­kil­ta. No ehkä tiu­kan pai­kan tul­len saat­tai­sin vih­ja­ta lähei­sim­mil­le ihmi­sil­le, että ei tämä mitään, minul­la on sen ver­ran sääs­tös­sä että kyl­lä täs­tä sel­vi­tään. #

Mut­ta noin muu­toin eläi­sin ihan niin kuin tähän­kin asti. Tai no, sikä­li en, että oli­sin hiu­kan nykyis­tä ren­nom­pi. Ja vaih­tai­sin asun­toa hiu­kan nykyis­tä vii­leäm­pään, mut­ta sii­nä kaik­ki. Kukaan ei jou­tui­si mureh­ti­maan nis­koil­le­ni koi­tu­nut­ta omai­suut­ta ennen kuin kuo­len. #