Vajaat aikuiset
#12731. Perjantai, 30. huhtikuuta 2010 klo 10.13.39, kirjoittanut Jani. 9
Olen tainnut aikaisemminkin kirjoittaa siitä miten haluaisin olla aikuinen, sisäisesti siis, en sellainen stereotyyppinen, jolla on beige jakkupuku ja beige olohuone ja astiasto, jonka kaikki osat samanlaisia. Mutta en oikeastaan tiedä haluanko, vai ajattelenko että minun kuuluu olla. Tunnen itseni valtavan lapselliseksi ja osaamattomaksi, aivan kuin minulta puuttuisi jotain oleellisia taitoja, jotka kaikki muut osaavat jo lapsina tai vähintään teini-iässä. En kyllä keksi niistä nyt yhtään esimerkkiä, muuta kuin ehkä kyvyn hankkia töitä. Tai kyvyn hallita stressiä. Tai sitten ne ovat asioita, jotka tuntuvat muille itsestään selviltä. Esim. työkavereillani kaikilla tuntui olevan käsitys siitä missä ja mitä he haluavat olla viiden vuoden päästä. Minä vain ajelehdin eikä minulle ole tullut edes mieleen tehdä jotain viisivuotissuunnitelmaa. Että muut tietävät ja osaavat asioita, joista minulla ei ole mitään käsitystä mutta jotka ovat olennaisia aikuisena olemisessa. #
Tuo tunne oman aikuisuuden vajavuudesta tuntuu hyvin tutulta, ja sen täsmällisempi määrittely edes esimerkkien kautta on samoin minulle hankalaa. “Kyky hankkia töitä” soittaa kyllä vahvasti kelloja, vaikka jos ajattelen sitä tarkemmin, kyse on enemmänkin näkymättömästä muurista, joka tuntuu seisovan minun ja vaikkapa sitten tuon töiden hankkimisen välissä. Muurissa on portti jonka yläpuolella olevassa kyltissä lukee “vain aikuisille”, enkä minä siksi uskalla mennä siitä, sillä en koe itseäni aikuiseksi. Vaikutus on yhtä tehokas kuin jos kyltissä lukisi “Arbeit macht frei”. #
Huomattavaa tässä on se, että minulta puuttuvat tietysti kyllä kaikki käytännön taidotkin, joita esimerkiksi nyt sitten vaikkapa tuo työn hankkiminen edellyttäisi, mutta ne eivät ole se, mikä töiden hakemisen pääasiassa estäisi, jos sellaiseen alkaisin. Kykyjähän voi hankkia vain harjoittelemalla, eikä uusien asioiden opetteleminen tuota minulle vaikeuksia, jos haluan sitä tehdä. Kyse ei siis vieläkin tarkemmin sanoen olekaan siitä, ettenkö uskaltaisi mennä tuosta portista, vaan siitä, etten halua. #
Syyt siihen, etten halua, menevät sitten jo niin henkilökohtaiselle alueelle, että niissä viimeistään poikennen varmaankin Näkymättömän tytön ongelmasta. Olen miettinyt noita syitä jonkin verran, mutten muistaakseni ole käsitellyt niitä missään terapiakeskusteluissa. Siksi en rohkene väittää käsitystäni niistä tiedoksi, niin kuin monista keskusteluissa käsitellyistä asioista pystyn tekemään. Se hyöty terapiakeskusteluista ainakin on siis ollut, että siellä saa varmuutta itseensä liittyviin käsityksiinsä. #
Teoriani mukaan siinä, etten halua tehdä joitain asioita, jotka miellän aikuisuuden ilmentymiksi, on kyse uhmasta. Muistojeni kokemusmaailmassa on katkera tunne siitä, että minut suljetaan joidenkin asioiden ulkopuolelle siksi, etten ole vielä aikuinen (sitten kun kasvat isoksi sitä ja tätä). Toisaalta taas koin, että minulta edellytetään aikuismaista käyttäytymistä (isot pojat sitä ja tätä), joten olin kahden vastakkaisen voiman ristipaineessa. Vaikka aikaa ja paikkaa en muistakaan, niin muistan kyllä päättäneeni, että minä en koskaan rupea aikuiseksi, jos ne ovat tuollaisia — jos tämän sanan olisin silloin tiennyt — ikärasisteja. #
Siksi ylipäänsä kaikki mitä tuolloin, luultavasti alle kouluikäisenä, mielsin aikuisuuteen kuuluvaksi, muuttui minulle vastenmieliseksi. Siksi esimerkiksi seksi on minulle niin kovin vaikea asia sulattaa: aina, kun minun pitäisi käyttäytyä seksin suhteen aikuismaisesti (olipa se sitten käytännön tai puheen tasolla), tunnen tekeväni väärin sitä pientä poikaa kohtaan, joka koki, että seksi on yksi niitä asioita, jotka määrittelevät näitä vittumaisia ilkiöitä, joita kutsutaan aikuisiksi. #
Tämä on siis se muuri, joka seisoo myös minun ja työntekemisen, ja ensi kädessä kaikkien työntekemisen edellyttämien käytännön taitojen välissä: minä en koskaan halua olla yksi heistä, niistä ilkiöistä. #
