Ro-2
#13288. Tiistai, 29. kesäkuuta 2010 klo 10.30.02, kirjoittanut Jani. 11
Venusveistoksen povihan se siinä. Mustaihoinen kantaäiti kädet vienosti selän taakse taitettuina. #
Venusveistoksen povihan se siinä. Mustaihoinen kantaäiti kädet vienosti selän taakse taitettuina. #
Itämaisissa kulttuureissa oopiumia käytetään enemmän oopiumkamferitippojen muodossa ripulin hoitoon. Se on kuitenkin tehottomampaa kuin laudanumi, oopiumin alkoholiuute jota ennen käytettiin kipu- ja unilääkkeenä. Oopiumitinktuuraa on määrätty reseptillä muun muassa vaikeaan ripuliin. Puoli tuntia ennen ateriaa nautittuna se hidastaa merkittävästi suoliston liikkeitä, jolloin ruuansulatuskanavalla on enemmän aikaa poistaa nestettä ulosteesta. #
Wikipedia: Opium, 2.6: Consumption (suomennos omani) #
Endorfiinit ovat endogeenisiä opioidipeptidejä, jotka toimivat aivojen välittäjäaineina. #
Wikipedia: Endorphin (suomennos omani) #
Ahaa, eli ripulini johtuu endogeenisten opioidipeptidieni vähäisyydestä! Lääkärin pitäisi siis määrätä minulle oopiumia, mutta koska se vaikuttaa aika epätodennäköiseltä, täytyy kehittää sitä jostain itse. #
Uskonto on ahdistetun luontokappaleen huokaus, sydämettömän maailman sydän aivan kuten se on hengettömien olosuhteiden henki. Se on kansan oopiumia. #
Porttiteoria on teoria, jonka mukaan mietojen huumeiden käyttö toimii “porttina” kovempiin aineisiin, eli johtaa ennen pitkää siihen, että niiden käyttäjä alkaa käyttää vaarallisempia huumeita. #
Siinä missä järjestäytynyt uskonto on kansan oopiumia, epäjärjestäytynyt uskonto on mielipuolisen marginaalin kannabista. #
Wikiquotes: Kerry Thornley (Omar Khayyam Ravenhurst): Principia Discordia, 1.12 THUS ENDS PRINCIPIA DISCORDIA (suomennos omani) #
Aivan niin, Oivahan se siinä. Ja mikäli huomaat kuvassa jotain hassua, niin ei, kyse ei ole illuusiosta. #
Eturenkaan kohtaloksi koitui nuori jalkapallolupaus, joka kentältä karanneeseen pelivälineeseensä fokusoituneena ei havainnut uhkaavasti päin syöksyvää kaistapäätä ennen kuin oli liian myöhäistä. Oivallaratsastaja lensi mukkelis makkelis ja jalkapalloilija makkelis mukkelis, ja törmäyksen osapuolten kokoerosta johtuen enin osa muodonmuutoksista koitui jälkimmäisen osaksi. #
Poika tokeni kuitenkin lopulta onneksi siinä määrin, että pääsi omin voimin terkkariin tarkistettavaksi. #
Tähän viikonlopun kynnykselle voisin ottaa osaksi vakio-ohjelmointia lottoamisen. En minä tosin rahaa siihen aio haaskata, vaan ajattelin köyhän miehen lottoa: veikkaan vain numeroita, ja katson sitten aina arvonnan jälkeen miten paljon olisin voittanut. Samalla voin pitää kirjaa siitä kuinka paljon tulen säästäneeksi, kun en pulita rivistäni mitään. #
Tämän metodin myötä voitoista tulee siis ei-toivottuja, koska nehän vähentävät säästämääni rahamäärää. (Taloustieteilijät voivat tässä kohtaa ottaa naamapalmun.) En kuitenkaan aio pyrkimällä pyrkiä veikkaamaan mahdollisimman epätodennäköisiä rivejä kuten perinteinen 1-2-3-4-5-6-7. (Matemaatikot ja muut todennäköisyyssääntönsä tuntevat ottakoot naamapalmunsa tässä kohtaa.) Sen sijaan luotan tässäkin sattumanvaraisuuteen, ja arvon omat numeroni mekanismilla, joka minun täytyy nyt keksiä, jotta voin kirjoittaa sen seuraavaan kappaleeseen. #
Okei, tässä se on. Nörttinä käytän siis tietysti Linuxin komentoriviä: #
echo $(( 1+(`od -An -N2 -i /dev/random` )%(39-1+1) )) #
Toistan tämän niin monta kertaa, että saan seitsemän eri numeroa. #
Ensimmäinen rivini on tässä. Sen ostamatta jättämisellä säästin tällä viikolla Veikkauksen sivuston mukaan 0,80 euroa. #
2, 8, 13, 17, 24, 32, 36 #
Piru vieköön, tulipa uskottavan näköinen rivi! Huomenna saatan tuolla hävitä jopa 2 200 000 euroa. Kyllä nyt jännittää. (Kaikki loput saavat naamapalmunsa tässä kohtaa.) #
Oivalsin taas tänään, psykologilla. #
Yritin etsiä tähän arkistoistani merkintää, jossa mollasin (ryhmä?)psykoterapiaa ja opusta, jonka mukaan terapiassa on kyse siitä, että siinä saa “harjoitella sosiaalisia taitoja turvallisessa ympäristössä” (muistinvarainen, yksinkertaistava sitaatti). Minusta se oli ihan naurettavaa, sillä en pidä mitenkään mahdollisena sitä, että tuollaisessa hiekkalaatikossa opeteltuja taitoja voisi yleistää myöhemmin hyödynnettäviksi muualla, todellisessa ulkomaailmassa. #
Mutta tänään siis oivalsin. Jospa kyse ei olekaan olennaisesti siitä taitojen harjoittelusta, vaan siitä, että terapiassa saattaa saada aiemmin vallinneen kokemuksen tilalle uuden vallitsevan kokemuksen siitä, kuinka omaan käyttäytymiseen suhtaudutaan. #
Otetaan esimerkiksi vaikkapa ihminen, joka on lapsuudessaan ehdollistunut näin: “jos paljastan vihani, minuun suhtaudutaan alentuvasti, väheksyen tai pilkallisesti”. Varhaisessa, oman selviytymisensä kannalta kriittisessä vuorovaikutussuhteessaan näin ehdollistunut ihminen kantaa tätä uskomusta mukanaan aina, ja se värittää todennäköisesti enintä osaa hänen vuorovaikutustilanteistaan. Viha on sentään inhimillinen tunne, ja vaikka sitä ei kaikissa vuorovaikutustilanteissa esiintyisikään, sen ilmestymistä ei voi ennakoida, joten sen mahdollisuus vaanii kummituksen lailla aina takaraivossa. #
Terapiassa pyritään syrjäyttämään tuo lapsuudessa syntynyt ehdollistuma uudella kokemuksella: “minulla on oikeus paljastaa vihani”. Implisiittisesti se sisältää myös tämän ajatuksen: “uskon, että jos paljastan vihani minulle merkityksellisessä vuorovaikutussuhteessa, siihen ei suhtauduta alentuvasti, väheksyen tai pilkallisesti”. #
Toisin sanoen ihminen saattaa vastaisuudessakin törmätä aiemmin kohtalokkaan vaarallisena ja pelottavana pitämäänsä pilkalliseen suhtautumiseen, mutta erona aiempaan hänellä on nyt apunaan usko siihen, että näin ei suinkaan tapahdu aina. Mikä tärkeintä, hänellä on joku tai joitain sellaisia luottokontakteja, merkityksellisiä vuorovaikutussuhteita, joissa hän tietää, että näin ei käy, vaikka satunnaisissa vuorovaikutustapahtumissa olisikin toisin. #
En tiedä voiko tähän ongelmaan jollakulla vielä lisäksi kietoutua ehdottoman mustavalkoinen ajattelu, eli ajatus siitä, että kaikkien vuorovaikutussuhteiden täytyisi olla tällä tavalla ehdottoman turvallisia. Jos se on mahdollista, edellä kuvaamani mekanismi ei tietenkään sellaisenaan riitä ratkaisemaan ihmisen vuorovaikutustilanteisiin liittyviä ongelmia. Itsessäni kuitenkin tunnistan joidenkin asioiden osalta tuon mekanismin, joka suojelee minua vastoinkäymisissä muistolla merkityksellisiltä kontaktilta vastaavissa tilanteissa saamistani positiivisista kokemuksista. #