Oival­sin taas tänään, psy­ko­lo­gil­la. #

Yri­tin etsiä tähän arkis­tois­ta­ni mer­kin­tää, jos­sa mol­la­sin (ryhmä?)psykoterapiaa ja opus­ta, jon­ka mukaan tera­pias­sa on kyse sii­tä, että sii­nä saa “har­joi­tel­la sosi­aa­li­sia tai­to­ja tur­val­li­ses­sa ympä­ris­tös­sä” (muis­tin­va­rai­nen, yksin­ker­tais­ta­va sitaat­ti). Minus­ta se oli ihan nau­ret­ta­vaa, sil­lä en pidä miten­kään mah­dol­li­se­na sitä, että tuol­lai­ses­sa hiek­ka­laa­ti­kos­sa ope­tel­tu­ja tai­to­ja voi­si yleis­tää myö­hem­min hyö­dyn­net­tä­vik­si muu­al­la, todel­li­ses­sa ulko­maa­il­mas­sa. #

Mut­ta tänään siis oival­sin. Jos­pa kyse ei ole­kaan olen­nai­ses­ti sii­tä tai­to­jen har­joit­te­lus­ta, vaan sii­tä, että tera­pias­sa saat­taa saa­da aiem­min val­lin­neen koke­muk­sen tilal­le uuden val­lit­se­van koke­muk­sen sii­tä, kuin­ka omaan käyt­täy­ty­mi­seen suh­tau­du­taan. #

Ote­taan esi­mer­kik­si vaik­ka­pa ihmi­nen, joka on lap­suu­des­saan ehdol­lis­tu­nut näin: “jos pal­jas­tan viha­ni, minuun suh­tau­du­taan alen­tu­vas­ti, vähek­syen tai pil­kal­li­ses­ti”. Var­hai­ses­sa, oman sel­viy­ty­mi­sen­sä kan­nal­ta kriit­ti­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­saan näin ehdol­lis­tu­nut ihmi­nen kan­taa tätä usko­mus­ta muka­naan aina, ja se värit­tää toden­nä­köi­ses­ti enin­tä osaa hänen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­taan. Viha on sen­tään inhi­mil­li­nen tun­ne, ja vaik­ka sitä ei kai­kis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­teis­sa esiin­tyi­si­kään, sen ilmes­ty­mis­tä ei voi enna­koi­da, joten sen mah­dol­li­suus vaa­nii kum­mi­tuk­sen lail­la aina taka­rai­vos­sa. #

Tera­pias­sa pyri­tään syr­jäyt­tä­mään tuo lap­suu­des­sa syn­ty­nyt ehdol­lis­tu­ma uudel­la koke­muk­sel­la: “minul­la on oikeus pal­jas­taa viha­ni”. Impli­siit­ti­ses­ti se sisäl­tää myös tämän aja­tuk­sen: “uskon, että jos pal­jas­tan viha­ni minul­le mer­ki­tyk­sel­li­ses­sä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tees­sa, sii­hen ei suh­tau­du­ta alen­tu­vas­ti, vähek­syen tai pil­kal­li­ses­ti”. #

Toi­sin sanoen ihmi­nen saat­taa vas­tai­suu­des­sa­kin tör­mä­tä aiem­min koh­ta­lok­kaan vaa­ral­li­se­na ja pelot­ta­va­na pitä­mään­sä pil­kal­li­seen suh­tau­tu­mi­seen, mut­ta ero­na aiem­paan hänel­lä on nyt apu­naan usko sii­hen, että näin ei suin­kaan tapah­du aina. Mikä tär­kein­tä, hänel­lä on joku tai joi­tain sel­lai­sia luot­to­kon­tak­te­ja, mer­ki­tyk­sel­li­siä vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tei­ta, jois­sa hän tie­tää, että näin ei käy, vaik­ka satun­nai­sis­sa vuo­ro­vai­ku­tus­ta­pah­tu­mis­sa oli­si­kin toi­sin. #

En tie­dä voi­ko tähän ongel­maan jol­la­kul­la vie­lä lisäk­si kie­tou­tua ehdot­to­man mus­ta­val­koi­nen ajat­te­lu, eli aja­tus sii­tä, että kaik­kien vuo­ro­vai­ku­tus­suh­tei­den täy­tyi­si olla täl­lä taval­la ehdot­to­man tur­val­li­sia. Jos se on mah­dol­lis­ta, edel­lä kuvaa­ma­ni meka­nis­mi ei tie­ten­kään sel­lai­se­naan rii­tä rat­kai­se­maan ihmi­sen vuo­ro­vai­ku­tus­ti­lan­tei­siin liit­ty­viä ongel­mia. Itses­sä­ni kui­ten­kin tun­nis­tan joi­den­kin asioi­den osal­ta tuon meka­nis­min, joka suo­je­lee minua vas­toin­käy­mi­sis­sä muis­tol­la mer­ki­tyk­sel­li­sil­tä kon­tak­til­ta vas­taa­vis­sa tilan­teis­sa saa­mis­ta­ni posi­tii­vi­sis­ta koke­muk­sis­ta. #