marginaali

Pätmanni

#11987. Keskiviikko, 3. maaliskuuta 2010 klo 14.25.02, kirjoittanut Jani.

Näin unta, että ohja­sin his­to­rian huo­noim­man Bat­man-elo­ku­van. Itse nahk­hii­riuk­ke­li­kaan ei esiin­ty­nyt sii­nä kuin vas­ta ihan vii­mei­sil­lä minuu­teil­la, ja sil­loin­kin vain ker­toak­seen pahis­ten pahaa suun­ni­tel­maa pake­ne­val­le ris­tei­ly­väel­le, että mitään vaa­raa ei ole. Ensi-iltay­lei­sö­ni oli lie­väs­ti sanot­tu­na pet­ty­nyt. #

Mitä­hän muu­ten Bat­man teki­si tilan­tees­sa, jos­sa ainut toi­min­ta­ta­pa oli­si vaa­ras­ta tie­dot­ta­mi­nen kuu­lu­vaa ään­tä käyt­täen? Pitäi­si­kö hän kiin­ni möri­si­jä­ni­ma­gos­taan vai pelas­tai­si ihmi­set? Lyön­pä vetoa, että jos Bat­man alkai­si kai­lot­taa, hänen äänen­sä kohoai­si kimeäk­si kie­ku­nak­si, tai vähin­tään­kin se sor­tui­si fal­set­tiin kes­ken lauseen, eikä äänen­mö­ris­tin­kään pys­tyi­si pelas­ta­maan super­san­ka­rin kas­vo­ja. #

Ihmisyyden lima

#11973. Tiistai, 2. maaliskuuta 2010 klo 12.08.33, kirjoittanut Jani.

Se on niin kuin… siis, aiem­pi toi­veik­kuu­te­ni perus­tui kuvi­tel­maan, että ihmi­syy­den lima on jotain, min­kä tar­peek­si pon­nis­te­le­mal­la, ken­ties jos­kus, joten­kin, oikei­den olo­suh­tei­den val­li­tes­sa pys­tyi­si täy­del­li­ses­ti pyyh­ki­mään pois sen peit­tä­män super­tie­to­ko­neen pääl­tä. Herää­mi­nen oli sen oival­ta­mi­nen, ettei se lima ole­kaan pel­käs­tään minun itse­ni ulko­puo­lel­ta, olo­suh­teis­ta sen oman lois­ta­van sisäi­sen itse­ni pääl­le räit­tyä, vaan osa minua itseä­ni, minun oman ihmi­syy­te­ni, super­tie­to­ko­neen omaa eri­tet­tä, eikä ole kuvi­tel­ta­vis­sa ihmis­ten maa­il­maa ilman ihmi­syy­den limaa, eikä minus­ta kos­kaan tule sii­tä vapaa­ta, eikä maa­il­mal­la ole sel­lais­ta toi­voa kenes­sä­kään. #

Sitä, miten kukaan voi elää täs­tä omas­ta inhi­mil­li­ses­tä vas­ten­mie­li­syy­des­tään tie­toi­suu­des­ta huo­li­mat­ta onnel­lis­na, minä en käsi­tä. Niin pal­jon onnel­li­suut­ta on, että vai­kut­taa sil­tä ikään kuin se oli­si mah­dol­lis­ta, mut­ta sil­ti­kin se on minus­ta niin ris­ti­rii­tais­ta, että pidän tämän ilmiön aitout­ta toden­nä­köi­sem­pä­nä seli­tyk­se­nä itse­pe­tok­sen eri astei­ta ja laje­ja, jot­ka ovat tie­tys­ti tavat­to­man moni­nai­set. #

Että täl­lais­ta taas tänään mie­les­sä. Täten olet­te armah­de­tut lin­keil­tä Wiki­me­dia Com­mon­sin Bodi­ly fluids -luo­kan sisäl­töön. #

Elävien kuolleiden yö

#11962. Maanantai, 1. maaliskuuta 2010 klo 21.45.33, kirjoittanut Jani.

Barbra Elävien kuolleiden yössäOlin taas aamu­yös­tä sil­mu­kas­sa unen ja val­veen välil­lä. Unes­sa kis­koin ala­vii­su­ria vasem­man käden sor­mil­la, kun­nes havah­duin ja tajusin, että käte­ni lepää­kin vuo­teel­la vie­res­sä­ni, ja sii­tä valuin hil­jal­leen takai­sin uneen, jos­sa jat­koin ham­paan kis­ko­mis­ta. Sain sen ham­paan sit­ten lopul­ta irti­kin. #

Näi­den aamu­yön val­veil­la­häi­ly­mi­su­nien lisäk­si olen näh­nyt lisää suut­tu­mi­su­nia. #

Cree­pyflicks lähet­ti eilen Elä­vien kuol­lei­den yön. Olen minä sitä tääl­lä ennen­kin heh­kut­ta­nut, mut­ta se vain on niin mah­ta­va. Joten­kin niin täy­del­li­nen kuvaus… mis­tä? Ihmis­kam­moi­suu­des­ta? En tie­dä. Se vain kos­ket­taa, ja kar­mii sil­lä hii­pi­väl­lä lail­la mil­lä kau­hue­lo­ku­van minus­ta pitää, ilman BÖÖÖÖÖÖÖ-efek­te­jä. En tai­da tois­ta oikean­lais­ta tie­tää­kään. #

Niin ja onhan sii­nä nii­tä elä­viä kuol­lei­ta­kin. Zom­bie­lo­ku­vis­sa kuol­leis­ta teh­dään uhka luul­ta­vas­ti pie­nim­mäl­lä yli­pään­sä mah­dol­li­sel­la yli­luon­nol­li­sel­la vivah­teel­la: kor­vaa­mal­la ainoas­taan nii­den kuol­lee­nao­le­mi­nen elä­vyy­del­lä (hädin tus­kin). Sik­si­kin Elä­vien kuol­lei­den yö luul­ta­vas­ti minuun veto­aa, sil­lä tämä hie­no­va­rai­nen muu­tos tun­te­mis­sam­me todel­li­suu­den sään­nöis­sä tekee sitä seu­raa­vis­ta tapah­tu­mis­ta para­dok­saa­li­ses­ti äärim­mäi­sen toden­kal­tai­sia: ihmis­ten pon­nis­te­lut ilmiön ymmär­tä­mi­sek­si eivät ole läh­tö­koh­tai­ses­ti tuhoon­tuo­mit­tu­ja niin kuin täy­sin mie­li­ku­vi­tuk­sel­lis­ten sään­tö­jen hal­lit­se­mis­sa elo­ku­va­to­del­li­suuk­sis­sa. Pon­nis­te­lut voi­vat olla epä­toi­voi­sia ja nii­den kes­täes­sä ilmiön kans­sa kamp­pai­lun pii­na jat­kuu, mut­ta vähi­tel­len ilmiö ote­taan hal­tuun ja lopul­ta sii­tä pääs­tään jopa voi­tol­le. #

Lopul­li­nen voit­to ei kui­ten­kaan ole sinän­sä niin­kään tär­ke­ää kuin  se, että kamp­pai­lus­sa on rea­lis­tis­ta mie­lek­kyyt­tä. Ja kamp­pai­lus­ta­han elo­ku­va ker­too. Lop­pu tulee heti kun alkaa vai­kut­taa sil­tä, että voit­to on saa­vu­tet­tu. #

I mistook you for a fly

#11951. Sunnuntai, 28. helmikuuta 2010 klo 19.32.42, kirjoittanut Jani.

Ihminen suurpainenatriumlampun valokeilassa, lumisateessa Kuta­kuin­kin tuos­sa katu­tai­de­teok­sen koh­dal­la Hal­li­tus­ka­tua minä unes­sa sei­son, odot­te­len lin­ja-autoa ris­teyk­ses­tä tule­vak­si. Tai­de­teok­sen tilal­la on lin­ja-auto­py­säk­ki, jol­lais­ta sii­nä ei kai kos­kaan ole ollut, mut­ta lii­ken­teen­ja­ka­ja on, ja toi­nen pysäk­ki sen toi­sel­la puo­lel­la, enkä minä ole täy­sin var­ma kum­mal­la pysä­kil­lä minun pitäi­si olla. #

Ja, toi­sin kuin Googlen katu­nä­ky­mäs­sä, on tie­ten­kin tal­vi, ja pime­ää, pait­si suur­pai­ne­nat­rium­lamp­pu­jen hoh­det­ta, ja sataa lun­ta. Jos sai­sin toi­voa katu­nä­ky­mäl­tä vie­lä jotain, toi­voi­sin sitä, että tar­jol­la oli­si myös sel­lai­nen tal­vel­la otet­tu puner­ta­van­kel­tai­nen näky­mä. Vas­ta­kos minä voi­sin fii­lis­tel­lä. #

Mut­ta sykäh­dyt­tä­viä elä­myk­siä tämä tar­jo­aa nykyi­sel­lään­kin. On kuin avai­sin paket­te­ja, ja aina uuden ava­tes­sa­ni saan väläh­dyk­se­nä takai­sin sil­mie­ni eteen muis­ton sii­tä, mitä seu­raa­vas­ta tulee pal­jas­tu­maan. Ja se seu­raa­va­kin on avat­ta­va, kos­ka muu­ten ei pys­ty palaut­ta­maan mie­leen sitä, mitä sitä seu­raa­vas­ta tulee pal­jas­tu­maan, ja niin edel­leen. #

Onko muil­la näin per­vers­siä suh­det­ta men­nei­syy­den paik­koi­hin? Tämä ei siis minul­la suin­kaan rajoi­tu Rova­nie­meen, vaan minä esi­mer­kik­si voin jo nyt krui­sail­la Jyväs­ky­läs­sä ja saa­da pää­ni ja maha­ni myl­ler­tä­mään kai­puun­vä­räh­dyk­sil­lä, ja Jyväs­ky­läs­tä-läh­dös­tä­ni on hädin tus­kin kulu­nut puo­li vuot­ta. #