Eilen päätin lintata kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli hyödyntää Makuunin kampanjaa ja katsoa Hämähäkkimies 2:n, jota serkku vastikään suositteli. Elokuvan alussa oli Hellboyn mainos; saapa nähdä tuleeko se sitten vuokrattua tämän palautuksen yhteydessä.
Varoitus: Totaalisia spoilereita. Hämähäkkimies kakkosta näkemättömien elokuvanautinto on luultavasti täysin pilalla tämän lukemisen jälkeen.
Toisessa tulemisessaan Hämähäkkimiehellä on ongelma. Kun ikuiseksi kaukorakkaudeksi uhkaavasti lipuva MJ päätyy toisen miehen syliin, Hämis huomaa yhtäkkiä olevansa impotentti: liimanäpit eivät enää pidä, eikä ulokkeista enää pysty ruiskimaan tahmeaa nestettä, jonka tuloksena on monta kivulloista putoamista korkeuksista. #

Sivumennen on todettava, että tässä suhteessa elokuvantekijät ottivat vapauksia sarjakuvasta, sillä ainakin vielä niihin aikoihin, kun minä luin Hämähäkkimiestä, Peter Parker ei ruikkinut seittiä, vaan hän kehitti, tieteellisiä lahjojaan hyväksikäyttäen, ranteisiin kiedottavat laitteet, joista seitti sinkoutui kämmenpohjaan aseteltua napppia painamalla. Siitä johtuu sarjakuvissa usein nähtävä Hämiksen sormien satanistinen asento, napin painamisesta. #

Miksi MJ ei sitten kelpuuta Peter Parkeria? Siksi, että MJ ei tiedä, että PP on Hämis, ja tämän maailman Hämiksillä on kovasti kiireitä, tai ainakin he niin tahtovat itselleen uskotella. Elokuvan PP:n kyvyttömyys olla paikalla sovittuun aikaan on minun nähdäkseni enemmän neuroottista kuin ”suuresta vastuusta” johtuvaa. Peter itsekin toteaa sen MJ:lle melkein suoraan, että on se vaan kummaa, miten vaikeaksi niinkin yksinkertainen asia, kuin olla sovitussa paikassa kello kahdeksan, voi mennä. Se, että PP ei muka voi paljastaa olevansa Hämähäkkimies, on pelkkä tekosyy hänelle itselleen. #

Minusta elokuvan Peter Parker tekee kyllä väärin paitsi siinä, ettei luota MJ:n kykyyn tehdä omia päätöksiään sen suhteen, onko naamiosankarin kanssa heilastelu järkevää, myös siinä, että jättää huomiotta vuokraisännän ihastuttavan ujon tyttären, joka on ilmiselvästi korviaan myöten rakastunut Peteriin. Vähän laihahan tuo on, mutta väliäkö sillä, kun tarjoaa suklaakakkua! #

Tätä elokuvaa katsellessa tulivat mieleen Batman ja Batman – paluu. Molemmille Batmaneille ominaista oli, että konnat ja sivuhahmot varastivat kaiken huomion sankarilta, ja niin käy tässäkin. Alfred Molina tekee vakuuttavaa työtä Tohtori Mustekalan roolissa, ja Mustekalan traaginen hahmo on muutoinkin valtavan hallitseva jo pelkästään fyysisen olemuksensa näyttävyyden vuoksi. Mistäköhän johtuu se, että Tri Mustekala oli paljon paremmin tehty kuin Hämähäkkimies, jonka poikkoilu kaupungilla näytti vielä ykkösosaakin pahemmin päälleliimatulta, mikäli vain mahdollista? Tri Mustekala nivoutui ympäristöönsä täysin saumattomasti. #

 #

 #

Toinen sivuhahmo, joka varasti Parkerin syntisyyskompleksia suuremman siivun huomiosta, oli jo ykkösosassakin loistavasti näytellyt, Kovan lain tohtori Skodana tuttu J. K. Simmons, joka oli kerrassaan erinomainen J. Jonah Jameson. #

Tuon mainitun kompleksin käsittelyssä elokuva teki muuten tavallisesta poikkeavan kunnianosoituksen Matrixin suuntaan, kun Peter yritti hypätä katolta toiselle. #

Vaikka amerikanliput eivät liehuneet tässä elokuvassa enää samalla vastenmielisellä tavalla kuin ykkösosassa (jota tehtiin 9/11:n isänmaankiihkossa), sen tilalla yhtä oksettavasti oli esillä juuri tämä syntisyys- ja kristustematiikka. Muutoin action-elokuvan toimintakohtausten eliittiä edustanut Octaviuksen ja Hämiksen taistelu junan katolla lässähti ristillepanon (vai -asettumisen?), sielläolon tuskan ja sieltä alas ottamisen ärsyttävän ilmiselvään ja täysin turhaan symboliikkaan. #

Kaikkein surullisinta on kuitenkin se, että Peter ei elokuvantekijöiden mielessä näköjään koskaan saa anteeksi syntiään muutoin kuin jatkuvalla hyvitystyöllään: kun Peter tunnustaa syyllisyydentuntonsa syineen koko järjettömyydessään, May-täti lähtee pois ja jättää Peterin yksin sen sijaan, että tekisi niin kuin kuka tahansa normaali ihminen, eli antaisi sen anteeksi täysin aiheettomana. Seuraava keskustelu antaa ymmärtää, että asiasta ei enää tämän jälkeen puhuta, kunhan Hämähäkkimies tulee takaisin näyttämölle.

Elokuvan ansioksi on silti laskettava se, että juuri se, mikä aikoinaan teki Hämähäkkimiehestä suosikkini muiden supersankareiden joukossa, eli hahmon inhimillisyys, on onnistuttu siirtämään valkokankaalle. Tästä hyvänä esimerkkinä oli kohtaus, jossa Hämis joutui käyttämään hissiä.
Kaiken kaikkiaan elokuvan vahvat puolet voittivat pienet juoniaukot ja edellä kritisoidut seikat niin, että kokonaisuus oli varsin viihdyttävä. Tosin, koska, kuten sanoin, olen ollut Hämis-fani jo pienestä pitäen, arvioni voi olla hiukan puolueellinen. #

Yleisarvosana: 8/10 #