marginaali

Where George almost flies

#10904. Torstai, 3. joulukuuta 2009 klo 7.53.21, kirjoittanut Jani.

Pahoinvoiva pallopää #

Omi­tui­nen tau­ti tämä minun tau­ti­ni. Ripu­li alkaa olla taka­na­päin, mut­ta yöl­lä herä­tes­sä­ni oli yrjöt­tä­vä olo, ja aamu­yös­tä tuli pään­sär­ky joka vuo­roin val­vot­ti, vuo­roin tun­keu­tui unen lävit­se. Aamul­la oli kurk­ku kipeä, kipeäm­pi kuin mitä se on ollut muu­ta­man vii­kon. Ja sekin on omi­tuis­ta että kurk­ku­ki­pu jat­kuu niin pit­kään muut­tu­mat­ta mik­si­kään kun­non kuu­me­tau­dik­si. #

Pään­sär­ky läh­ti onnek­si kah­vil­la ja ibu­pro­feii­nil­la, enkä nyt sit­ten enää ole var­ma join­ko eilen päi­vä­kah­via vai unoh­din­ko sen, ja joh­tui­kin­ko tuo sär­ky sit­ten sii­tä. Luu­len yöl­lä sitä päh­kä­tes­sä­ni jo pää­tel­lee­ni muis­ti­ku­vis­ta­ni, että join, mut­ta nyt en enää muis­ta sitä päät­te­ly­ket­jua. Elä­mä on vai­ke­aa! #

Eili­nen meni enim­mäk­seen ilman kes­ki­viik­ko­ma­sen­nus­ta. Sen sijaan kär­sin ran­kas­ta vitu­tuk­ses­ta, kun tie­to­ko­neel­la tun­tui kaik­ki mene­vän per­seel­leen. Tänä­kin aamu­na vie­lä tun­tuu net­ti pät­ki­vän. Sitä ei sen­tään ollut eilen. Voi olla että täs­sä oli­si syn­ty­nyt vähän SER-jätet­tä jos oli­si pät­ki­nyt. #

OpenBSD:n asen­nus ei ollut nii­tä ongel­mal­li­sia jut­tu­ja, vaan ne muut ongel­mat tun­tui­vat loput­to­miin vii­väs­tyt­tä­vän sitä sen kans­sa leik­ki­mään pää­se­mis­tä, mitä olin kovin innois­sa­ni odot­ta­nut. Pää­sin sii­hen asen­nuk­seen lopul­ta vas­ta juu­ri ennen nuk­ku­maan­me­noa, mut­ta sii­nä oli­kin sit­ten sopi­vas­ti aikaa Uni­mat­ti­las­sa tapet­ta­vak­si kun paket­te­ja ladat­tiin. #

Uuden käyt­tö­jär­jes­tel­män lisäk­si kokei­lin eilen myös oluen­juo­mis­ta. Vii­na tulee niin per­ke­leen kal­liik­si, että ajat­te­lin yrit­tää, vaik­ka pahal­ta se on aina tähän men­nes­sä mais­tu­nut. Aiem­min olen mais­tel­lut vain sie­mauk­sen, ja ajat­te­lin, että jos­pa sii­hen makuun tot­tuu kun kit­taa töl­kil­li­sen niin kuin ihmi­set vis­siin ruu­kaa­vat. No mitä vie­lä, yhtä kidu­tus­ta­han se oli ja pahe­ni vain lop­pua koh­den. #

En minä sil­lä, että se vii­na­kaan sen parem­paa oli­si, mut­ta sitä nyt ei sen­tään tar­vi­kaan tuom­mois­ta mää­rää ker­ral­la kita­ta. Tosin saa­han kal­jaa­kin ihan kää­piö­ko­koi­sis­sa töl­keis­sä (ja koh­ta myös jät­ti­mäi­sis­sä). #

dos++;

#10517. Perjantai, 13. marraskuuta 2009 klo 12.15.27, kirjoittanut Jani.

Potentiaali ajan funktiona #

Kävin­pä tuas liä­kä­ris­sä. Kyse­ly­lo­mak­kei­ta täy­tin aluk­si, ja onnek­si täy­tin ne oikein: tulok­set hei­jas­te­li­vat sitä miten koen­kin voin­ti­ni lää­kean­nok­sen nos­ta­mi­sen takia kohen­tu­neen. Ja kun sivu­vai­ku­tuk­set eivät ole kui­ten­kaan pahen­tu­neet, pää­tet­tiin annos­ta nos­taa vie­lä­kin (kos­ka olos­sa paran­ta­mi­sen ja annok­ses­sa nos­ta­mi­sen varaa sil­ti pii­saa). #

Olin varau­tu­nut sii­hen, että hoi­to­ni on jat­kos­sa resep­tien uusi­mis­ta tk:ssa, mut­ta lää­kä­ri kehit­ti­kin kes­kus­te­lu­jen poh­jal­ta opti­mis­ti­sem­man suun­ni­tel­man, johon sisäl­tyy myös käyn­te­jä polil­la sit­ten jos­kus vuo­den­vaih­teen jäl­keen. Olen kuu­lem­ma vie­lä sen ver­ran nuo­ri, että kan­nat­taa kokeil­la, mikä minua huvit­ti, kun olen itse aja­tel­lut ole­va­ni psyyk­ki­sen kehi­tys­kel­poi­suu­te­ni kan­nal­ta jo ikä­lop­pu raak­ki, jon­ka hyvin­voin­nin paran­ta­mis­yri­tyk­siin ei enää juu­ri kan­na­ta lää­ki­tys­tä kum­mem­pia kei­no­ja haas­ka­ta. #

Lisäk­si oli puhet­ta opis­ke­lu­val­men­nuk­ses­ta, mut­ta onnek­si vain hyvin alus­ta­vas­ti ja varo­vai­ses­ti, eli sitä mie­ti­tään sit­ten sen mukaan kuin­ka nämä nyt käyt­töön otet­ta­vat kei­not tep­si­vät, jos tep­si­vät. Hel­lä­kä­ti­siä siel­lä oltiin muu­ten­kin, mut­ta sain myös sanot­tua sen, kuin­ka aina näis­sä tapaa­mi­sis­sa tup­paan ole­maan miel­lyt­tä­mi­sen­ha­lui­nen ja sik­si lii­al­li­sen inno­kas kaik­keen, ja sit­ten jäl­keen päin ahdis­tun jos olen­kin haa­li­nut nis­koil­le­ni lii­ko­ja. #

Lyhyt mutta ytimetön

#10035. Maanantai, 12. lokakuuta 2009 klo 13.45.13, kirjoittanut Jani.

Tai­dan pitää tämän vii­kon kom­men­toin­ti­päi­vän tänään, kun kes­ki­viik­ko­na lähen poh­jo­seen. Lop­pu­vii­kon päi­vi­tyk­set­kin sitä myö­ten har­ve­ne­vat, jos tapah­tu­vat lain­kaan. #

Sen lisäk­si ei mitään uut­ta tänään. Déjà vut jat­ku­vat. Ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen ei aina­kaan vie­lä tun­nu sel­väs­ti mis­sään, vaik­ka kol­me päi­vää­hän minä sitä vas­ta olen­kin syö­nyt. Tuo tosin teho­aa nopeam­min kuin muut lääk­keet, aloit­taes­sa­ni­kin olin huo­maa­vi­na­ni vai­ku­tuk­sia alle vii­kos­sa. #

Ostin tar­pei­ta oman mys­lin teke­mi­seen, mut­ten ole vie­lä teh­nyt. Pitää hom­ma­ta ilma­tii­vis purk­ki sen säi­lö­mis­tä var­ten. Ehkä äitil­lä on yli­mää­rä­siä. #

Kaksi yhdestä, yksi kahdesta

#9958. Torstai, 8. lokakuuta 2009 klo 11.18.55, kirjoittanut Jani.

Tänään saan toi­von mukaan sen ven­la­fak­sii­nian­nok­sen­tuplaus­re­sep­tin. Alkaa täs­sä olo­kin olla taas sel­lai­nen ettei parem­paan sau­maan voi­si tul­la, vaik­kei­hän sii­tä mitään takei­ta ole että sii­tä apua on. Mut­ta onpa­han yri­tys­tä. #

Käyn siel­lä sosi­aa­li­työn­te­ki­jän jut­tusil­la täs­sä vie­lä muu­ta­man ker­ran ennen tois­ta lää­kä­ri­ta­paa­mis­ta. Ihan muka­va ihmi­nen, vaik­ka tilan­ne on sikä­li kiusal­li­nen, että minus­ta tun­tuu, että minä olen siel­lä meis­tä se joka jän­nit­tää vähem­män. #

Aina­kaan tähän men­nes­sä toi­min­ta­tar­mo­ni ei ole vajon­nut niin alas etten jak­sai­si salil­le läh­teä. Koti­kun­toi­luun oli pal­jon han­ka­lam­paa moti­voi­tua ja se oli lopul­ta aina pak­ko heit­tää pois. Oli­si hyvä jos nyt jak­sai­si paah­taa läpi tal­ven. Pel­käs­tään oman hyvin­voin­ti­ni takia. #

Lii­kun­ta­kes­kuk­sel­la on näkö­jään taas tar­jous, että liit­ty­mi­nen (norm. 100 €) nyt ilmais­ta. Mut­ta ihan läs­kik­si­hän täs­sä oli­si tämä­kin kuu­kausi men­nyt, jos oli­sin tuo­ta jää­nyt kärk­ky­mään. Eikä sitä kos­kaan oli­si tul­lut­kaan, jos oli­sin jää­nyt. #

Kuinka unohtaa tuleva

#9730. Tiistai, 22. syyskuuta 2009 klo 10.59.02, kirjoittanut Jani.

Filmi #

Unoh­din eilen blo­ga­ta. Muis­tin sen vas­ta kun aamu­päi­vän aikaik­ku­na oli umpeu­tu­nut, enkä myö­hem­min keren­nyt. (En kir­joit­ta­nut tätä pahoi­tel­lak­se­ni sitä, vaan vain muis­tiin­pa­nok­si mui­den jouk­koon.) #

Lää­ke­ko­kei­lu, jota siel­lä psy­kiat­rian polil­la suun­ni­tel­tiin, oli ven­la­fak­sii­nian­nok­sen tuplaa­mi­nen. Psy­kiat­ri otti sen esil­le, kos­ka sosi­aa­li­siin tilan­tei­siin liit­ty­vien ongel­mien hoi­dos­sa taval­li­sin annos on kuu­lem­ma kak­sin­ker­tai­nen tuo­hon näh­den mitä nyt syön. Sii­nä­kin hän kui­ten­kin oli äärim­mäi­sen varo­vai­nen ja teki sel­väk­si, ettei miten­kään halun­nut pai­nos­taa minua hyväk­si koke­ma­ni lää­ki­tyk­sen kor­jaa­mi­seen. Toi­saal­ta sanoin itse­kin ole­va­ni hyvin avoin kai­ken­lai­sil­le kokei­luil­le. #

Ainut mikä tupla-annok­ses­sa minua vähän arve­lut­ti oli se jos hait­ta­vai­ku­tuk­set­kin sit­ten pahe­ne­vat, mut­ta kuu­lem­ma sekään ei vält­tä­mät­tä mene niin, että annok­sen tuplaa­mi­nen tuplai­si myös ne hait­ta­vai­ku­tuk­set. Pun­ta­roin tuo­ta siel­tä polil­ta läh­det­tyä­ni ja nyt alan kal­lis­tua kokei­lun puo­lel­le. #

[#] (Elän taas jat­ku­vaa déjà vuta. Tätä kir­joit­taes­sa­ni­kin saan jat­ku­via väläh­dyk­siä sii­tä kuin­ka olin muka jos­kus ajat sit­ten juu­ri täs­sä näin, miet­ti­mäs­sä näi­tä ja kir­joit­ta­mas­sa niis­tä. On kuin näi­den yhtey­des­sä oli­si sat­tu­nut jokin näi­hin sinän­sä liit­ty­mä­tön, hyvin dra­maat­ti­nen tapah­tu­ma, joka oli­si teh­nyt näis­tä täy­sin arki­päi­väi­sis­tä­kin asiois­ta niin hui­kean mer­ki­tyk­sel­li­siä, että muis­tan ne etu­kä­teen ikään kuin vaa­ran merk­kei­nä. Teen pahaa tor­juak­se­ni tai­an: panen val­miik­si iki­lin­kin tämän kap­pa­leen eteen, jot­ta sil­le ei tuli­si käyt­töä.) #

Nii­tä sosi­aa­li­sia vai­ku­tuk­sia en ole tähän men­nes­sä mil­lään lääk­keel­lä huo­man­nut ole­van, mut­ta sen sijaan voi olla että omis­sa olois­sa voin­ti­ni para­nee. Para­ne­mi­sen varaa sii­nä nimit­täin on. Tie­dän sen sii­tä, että se oli nykyis­tä parem­pi pian ven­la­fak­sii­nin aloit­ta­mi­sen jäl­keen, suo­ras­taan lois­ta­va. Se paras terä sii­tä kui­ten­kin har­mik­se­ni hii­pui pik­ku hil­jaa, ja nyt vähän niin kuin toi­von, että voi­sin saa­da sii­tä kiin­ni uudes­taan tuol­la annos­tuk­sen nos­ta­mi­sel­la. #

Eivät ne sosi­aa­li­set­kaan vai­ku­tuk­set ehkä pahit­teek­si oli­si, mut­ta nii­den suh­teen en pidä­tä hen­gi­tys­tä­ni. #