Patricia M. Crittenden: Qui aime bien châtie bien
#17078. Tiistai, 8. helmikuuta 2011 klo 11.10.06, kirjoittanut Jani. 6
Patricia M. Crittenden, jolla on “kolmenkymmenen vuoden kokemus risikilasten ja -perheiden tutkimisesta ja hoidosta”, ja joka on “kansainvälisesti tunnustettu asiantuntija erityisesti laiminlyötyjen ja pahoinpideltyjen lasten kiintymyssuhteiden arviointimenetelmien kehittämisessä”, on sitä mieltä, että koska keskiluokan alapuolella olevat kansanosat viettävät vaarallisempaa elämää kuin keskiluokka, lasten ruumiillisesta rankaisusta voi “kohtuullisesti käytettynä” olla köyhien parissa etua. Tämä käy ilmi hänen vuonna 1998 julkaisemastaan artikkelista Dangerous Behavior and Dangerous Contexts: A Thirty-five Year Perspective on Research on the Developmental Effects of Child Physical Abuse, jonka Jari Sinkkonen ja Mirjam Kalland ovat silmät auktoriteettiuskoa hehkuen suomennuttaneet vuonna 2002 julkaistuun kirjaansa Varhaiset ihmissuhteet ja niiden häiriintyminen. Lisäksi Crittenden vaikuttaa tosissaan uskovan, että lapsiaan pahoinpitelevät vanhemmat tekevät niin suojellakseen lapsiaan, rakkaudesta. #
Minusta tämä paljastaa lähinnä kiusallisen selvästi sen, kuinka ns. tiede on useinkin vain ihmisen sisimmässään hautomien, pelkoihin ja toiveisiin pohjautuvien näytöttömien uskomusten ilmaisua hienostelevalla käsitteistöllä. Crittenden on ilmeisesti järkeillyt, että koska ei pysty suojelemaan lapsia väkivallalta, koska se edellyttäisi hänen ulottumattomissaan olevaa yhteiskunnallista rakennemuutosta, hänen täytyy selittää pahoinpitelyt hyvänäpitelyiksi, jolloin — simsalabim! — ongelma vaikuttaakin ratkaistulta. #
Tosiasiassahan lapsen suojelu on vain tekosyy, veruke, jälkikäteisselitys, jolla lapsiaan pahoinpitelevät vanhemmat pitävät omatuntonsa kurissa. En nähnyt Crittendenin artikkelissa yhtään mainintaa projisoinnista tai muista pahoinpitelyn todellisista, edeltävistä kausaalitekijöistä. Ehkä ne olivat liian likaisia motivaattoreita noin hienoon artikkeliin sisällytettäviksi. #