Näin unta nuo­res­ta Timo Soi­nis­ta. Tai no, “nuo­ri” on ehkä täs­sä lii­oit­te­lua, sil­lä kyse oli 1990-luvus­ta. Soi­nil­la oli Keke Ros­berg -viik­set ja -tuk­ka. Näin useam­pia­kin unia samas­ta aihees­ta, ja lisäk­si jois­tain vaa­leis­ta (vaa­li → vaa­lit → vaa­leis­ta, tum­mis­ta → tum­mit → tum­mi), jois­sa Perus­suo­ma­lai­set sai­vat murs­ka­voi­ton. Mel­koi­sen köy­käis­tä kat­sel­ta­vaa siis taas, mut­ta sen­tään parem­paa kuin ne iäni­kui­set har­hat jois­ta en pys­ty herää­mään. #

Aina välil­lä näi­tä kir­joi­tel­les­sa mei­naa taka­rai­vos­ta ääni kuis­ku­tel­la, ettei ketään kiin­nos­ta lukea näis­tä sinun unis­ta­si. Aina­kin tähän men­nes­sä olen kyen­nyt tosi hyvin vai­en­ta­maan sen sil­lä, että juu­ri sik­si­hän minä nii­tä ylös kir­joi­tan­kin, kun ne ovat minun pers­koh­tai­sia asioi­ta­ni, joi­den ympä­ril­le tämä blo­gi raken­tuu. Ei tämän siis ole tar­koi­tus­kaan olla mitään tär­ke­ää. Sitä pait­si heti kun ereh­dyn kuvit­te­le­maan, että tämä on tär­ke­ää, alan kasa­ta itsel­le­ni pai­nei­ta, ja kir­joit­ta­mi­ses­ta tulee han­ka­laa. Ja sil­loin todel­li­nen tar­koi­tus, itse­ni huvit­ta­mi­nen, lak­kaa täyt­ty­mäs­tä. Tämän­kin kap­pa­leen kir­joi­tin itsel­le­ni enkä pel­käs­tään tei­tä tyl­sis­tyt­tääk­se­ni, sil­lä täs­tä on hyvä muis­tut­taa itseä aina tasai­sin välia­join. #

Olin taas eilen koi­ra-GPS-tuke­na, täl­lä ker­taa etä­nä. Tuen tar­pees­ta oli kiit­tä­mi­nen nii­tä web-suun­nit­te­li­joi­ta, jot­ka vii­sau­des­saan rii­su­vat pon­nah­dusik­ku­nois­ta vali­kot ja muut tar­peel­li­set toi­min­not pois. Koke­ma­ton käyt­tä­jä on sil­loin hukas­sa, kun pitäi­si vaik­ka­pa tulos­taa sen ikku­nan sisäl­tö. Kirot­tu­ja olkoot nuo pon­nah­dusik­ku­noi­ta käyt­tä­vät suun­nit­te­li­jat! #