Läh­ties­sään mies päät­ti jät­tää repun kotiin, sil­lä hän tie­si tun­te­van­sa olon­sa taval­lis­ta­kin epä­var­mem­mak­si, mikä­li muis­tut­tai­si pul­lo­jen­ke­ruul­la elä­ket­tään täy­den­tä­vää van­hus­ta. Repun sijaan mies rut­ta­si tas­kuun­sa kan­kai­sen kas­sin. Tas­ku muo­dos­ti sen takia housui­hin kiusal­li­sen pul­lis­tu­man, jol­le ei ollut edes toi­sen puo­len tas­kus­sa mitään sym­met­ris­ta tasa­pai­not­ta­jaa, siel­lä kun oli vain lom­pak­ko ja avain­nip­pu. Tämä­kin rumuus uhka­si itse­var­muut­ta, mut­ta mies päät­ti kes­tää sen kuin mies. #

Vaik­ka hän­tä oli keho­tet­tu kysy­mään neu­voa, apteek­kiin astues­saan mies huo­ma­si toi­vo­van­sa, että voi­si pii­lou­tua näky­mät­tö­miin juhan­nus­per­jan­tain ihmis­ruuh­kan sekaan. Hel­po­tuk­sek­seen hän näki lää­ke­voi­de­hyl­lyn heti ovel­ta, mut­ta ennät­ti tut­kia sitä oma­toi­mi­ses­ti vain puo­li minuut­tia ennen kuin jou­tui saa­maan pal­ve­lua. #

Täs­sä vai­hees­sa vahin­ko oli jo tapah­tu­nut, eikä mitään mene­tet­tä­vää enää ollut, joten mies kysyi asian­sa: jotain jal­ka­sil­saan. Ei hän sen parem­min­kaan sitä oli­si osan­nut sanoa, mut­ta sil­ti hän­tä kadut­ti heti se, ettei ollut kyen­nyt ilmai­se­maan asian koko lai­taa samas­sa virk­kees­sä: että Dak­tacor­tia on kokeil­tu, mut­ta se ei tun­nu tehoa­van. Mitä jos hänel­le nyt suo­si­tel­tai­siin Dak­tacor­tia? Kuin­ka hän voi­si selit­tää, että hänen oli­si pitä­nyt sanoa jo heti tuos­sa alus­sa, että sitä hän on jo kokeil­lut, mut­ta oli jät­tä­nyt sen sano­mat­ta, kos­ka… mitä? #

Myy­jä vei mie­hen oikeal­le hyl­lyl­le ja antoi hänel­le tilaa kor­ja­ta erheen, jol­loin mies sanoi: “Tuo­ta Dak­tacor­tia olen kokeil­lut, mut­ta se ei tun­nu tehoa­van.” Niin­pä myy­jä alkoi esi­tel­lä vaih­toeh­toa, Lami­sil Soloa. Epä­var­muus alkoi jäl­leen hii­piä mie­heen, sil­lä hänen muis­tin­sa mukaan se vaih­toeh­to, jon­ka hän oli etu­kä­teen val­miik­si kat­so­nut, oli jotain muu­ta. Hän antoi myy­jän puhua, ei hän iki­nä oli­si kyen­nyt kes­keyt­tä­mään ketään. #

Mut­ta myy­jän esit­te­le­mä tuo­te oli­kin oikea: se oli juu­ri sitä, jota ei tar­vin­nut käyt­tää kuin ker­ran. Täs­tä roh­kais­tu­nee­na mies ava­si suun­sa ja esit­ti kysy­myk­sen, jon­ka sano­mis­ta oli har­joi­tel­lut mie­les­sään koko käve­ly­mat­kan: “Toi­mii­ko­han se muka ihan oikeas­ti?” Se tuli hyvin luon­te­vas­ti, ja mies tun­si tyy­ty­väi­syyt­tä myy­jän ker­toes­sa ihan kuin kenel­le tahan­sa, että niin usko­mat­to­mal­ta kuin se tun­tuu­kin, että vain yksi käyt­tö­ker­ta riit­tää, se ihan oikeas­ti teho­aa, ja monet ovat olleet tyy­ty­väi­siä. #

Täs­sä vai­hees­sa mies alkoi olla tus­kal­li­sen tie­toi­nen hikoi­lus­taan ja sii­tä, että jou­tui jat­ku­vas­ti pyyh­ki­mään suu­ria kar­pa­loi­ta otsal­taan. Mie­hen oli­si teh­nyt mie­li ker­toa myy­jäl­le, että se joh­tui hänen juu­ri käve­le­mis­tään kilo­met­reis­tä, ja ettei sil­lä tosia­sias­sa ollut mitään teke­mis­tä hänen myy­jäl­tä yhtäk­kiä saa­man­sa huo­mion kans­sa, min­kä kans­sa sil­lä tosia­sias­sa oli teke­mis­tä vähin­tään yhtä pal­jon kuin hänen juu­ri käve­le­mien­sä kilo­met­rien kans­sa. #

Mies oli­si halun­nut sanoa kuin­ka pal­jon hän­tä pelot­ti myy­jän vil­pit­tö­myys ja tämän asia­kas­pal­ve­lun ammat­ti­tai­toi­suus samal­la kun hän­tä hävet­ti oma, het­ki het­kel­tä hei­kom­mak­si muut­tu­va ole­muk­sen­sa. Mut­ta mies tie­si, että se oli­si vain pahen­ta­nut tilan­net­ta. Ase­tel­ma oli­si kyl­lä tasa-arvois­tu­nut het­kek­si, mut­ta sit­ten erot oli­si­vat jäl­leen alka­neet kas­vaa, ja mies oli­si pian jäl­leen kau­ka­na taka­na­päin, mut­ta sen lisäk­si toi­nen kuvit­te­li­si nyt, ettei mies enää ollut, vaik­ka oli­kin. #

Myy­jä otti kui­ten­kin esil­le ken­kien desin­fioin­nin, ja mies onnis­tui junai­le­maan asiat niin, että pää­si läh­te­mään kas­sal­le Neo-Ami­sep­tin kans­sa luvat­tu­aan hakea sitä var­ten suih­ke­pul­lon vie­rei­ses­tä mar­ke­tis­ta. Kas­sa­poi­ka ker­toi, että kau­pan­pääl­li­sik­si mies sai­si muis­ti­kir­ja­sen, ja kai­vaes­saan kan­gas­kas­sia tas­kus­taan mies koet­ti nos­taa naa­mal­leen par­haan mah­dol­li­sen “Kyl­lä­hän me mie­het tie­de­tään, mitä me mie­het muis­ti­kir­ja­sia muka­naan kan­ta­vis­ta mie­his­tä aja­tel­laan!” -hymyn­sä samal­la, kun myy­jä otti naa­mal­leen “Olen kovin pahoil­la­ni tämän “muis­ti­kir­ja­nen kau­pan pääl­le” -kam­pan­jam­me sinus­sa mah­dol­li­ses­ti herät­tä­mis­tä homo­fo­bi­sis­ta miel­leyh­ty­mis­tä!” -hymyn­sä. #

Astut­tu­aan ulos aptee­kis­ta mies käve­li suo­raan vie­res­sä ollee­seen Alkoon tun­tien pis­ton sydä­mes­sään sii­tä, ettei ollut men­nyt suo­raan mar­ket­tiin hake­maan suih­ke­pul­loa. Hän toi­voi, että aptee­kin myy­jä­kin ymmär­täi­si, että kos­ka mitään puhet­ta sii­tä, kuin­ka välit­tö­mäs­ti mar­ket­tiin mie­hen oli­si aptee­kis­ta läh­det­ty­ään men­tä­vä, ei ollut ollut, oli jär­ke­vin­tä, että hän meni­si sin­ne vas­ta käy­ty­ään lähem­pä­nä ollees­sa vii­na­kau­pas­sa. #

Kos­ka oli jo useas­ti aiem­min­kin käy­nyt sitä hai­kail­len kat­se­le­mas­sa, mies tie­si tark­kaan, mis­tä Jäger­meis­ter-pul­lo löy­tyi­si. Hän tie­si myös sen hin­nan, ja sii­tä huo­li­mat­ta se sai hänet pysäh­ty­mään ja miet­ti­mään, oli­si­ko hänel­lä sit­ten­kään sii­hen varaa; tämä sisäi­ses­ti käy­tet­tä­vä lää­ke mak­sai­si enem­män kuin ulkoi­ses­ti käy­tet­tä­vä Lami­sil Solo. Sit­ten hän muis­ti jo aiem­min vakaas­ti päät­tä­neen­sä, että hänel­lä oli­si sii­hen varaa, joten hän poi­mi pul­lon mukaan­sa ja suun­nis­ti kas­sal­le. #

Mies arpoi het­ki­sen kah­den vara­tun kas­san välil­lä ja vil­kui­li samal­la kol­mat­ta, joka oli varaa­ma­ton. Sen myy­jä kat­se­li ystä­väl­li­ses­ti takai­sin ilmei­se­nä pyr­ki­myk­se­nään vies­tit­tää “ter­ve­tu­loa”, mut­ta joka niin teke­mäl­lä sai mie­hen sen sijaan het­ken ajak­si tees­ken­te­le­mään, ettei ollut huo­man­nut koko kas­saa. Kat­seen väl­tet­tyä mies hyök­kä­si, ja seu­ra­si tuli­koe: mak­su­kor­tin käyt­tä­mi­nen kor­tin­lu­ki­jas­sa. #

Kor­tin­lu­ki­jan kort­ti­paik­ka tun­tui kutis­tu­van näky­mät­tö­mäk­si niin, että mies tun­si vii­mei­seen saak­ka epä­var­muut­ta sii­tä työn­si­kö kort­ti­aan sit­ten­kään kort­ti­paik­kaan, vai tun­ki­ko sitä sit­ten­kin par­hail­laan kor­tin­lu­ki­jan muo­vio­sien väli­seen sau­maan. Epä­var­muut­ta ei hel­pot­ta­nut sekään, kuin­ka lyhyen mat­kaa kort­ti­paik­ka kort­tia nie­li, mut­ta sit­ten kor­tin­lu­ki­jan näyt­tö­ruu­dun teks­ti har­haut­ti mie­hen het­kek­si usko­maan, että hänen suo­ri­tuk­sen­sa oli onnis­tu­nut. Niin se oli­kin, mut­ta sitä tuo teks­ti ei tosia­sias­sa täy­sin epäi­lyk­set­tä sit­ten­kään jäl­ki­kä­teen aja­tel­tu­na ollut vies­tit­tä­nyt. #

Mies näp­päi­li tun­nus­lu­kun­sa ja ainoas­ta tätä edel­tä­nees­tä mak­su­kor­tin­lu­ki­jan käyt­tö­ker­ras­taan hän tie­si, että sen lopuk­si tulee pai­naa vih­re­ää näp­päin­tä. Yli-inhi­mil­lis­tä kes­kit­ty­mis­ky­kyä osoit­taen mies hil­lit­si kor­til­la mak­sa­mis­ta taval­li­ses­ti reflek­sin­omai­ses­ti seu­raa­van kynän­poi­min­nan, ja pois­tui Alkos­ta yrit­täen ole­muk­sel­laan ker­toa kai­kil­le, että ei täs­sä mitään eili­sen tee­ren poi­kia olla, mitä näi­hin kor­tin­lu­ki­jal­la mak­sa­mis­hom­miin tulee! #

Mies siir­tyi mar­ket­tiin uhra­ten sisään­me­no­por­til­la vii­si sekun­tia sil­le aja­tuk­sel­le, että hänel­lä on muka­naan kan­gas­kas­si jos­sa on tava­raa, jol­lai­set mar­ket­tien kir­joit­ta­mat­to­mien, jos­kus kir­joi­tet­tu­jen­kin sään­tö­jen mukaan kuu­luu jät­tää loke­rik­koon. #

Mies etsiy­tyi kos­me­tiik­kao­sas­tol­le, joil­ta pie­niä suih­ke­pul­lo­ja aptee­kin myy­jän mukaan saat­tai­si löy­tyä. Ei löy­ty­nyt, ja sii­vous­tar­vi­keo­sas­tol­ta löy­tyi vain suu­ria suih­ke­pul­lo­ja. Miet­ties­sään tuli­si­ko miten­kään toi­meen ilman suih­ke­pul­loa mies muis­ti, että hänel­lä on koto­na entuu­des­taan juu­ri sel­lai­nen sopi­va, jos­sa on ollut sil­mä­la­sien­pe­su­nes­tet­tä. Het­ken mies­tä huo­let­ti, että entä­pä, jos sii­hen on kui­vu­nut saip­pu­aa, mut­ta sit­ten hän päät­ti, että olkoon kui­vu­nut saip­pu­aa. #

Sit­ten mies muis­ti taas, että hänel­lä on muka­naan kas­si, ja kos­ka suih­ke­pul­loa ei löy­ty­nyt, hänen pitäi­si nyt men­nä kas­sin kans­sa kas­san ohi. Tuli­si­ko hänen ava­ta kas­sin­sa, esi­tel­lä sen sisäl­töä kas­sa­nei­dil­le niin kuin joku höl­mö? “Aivan: sil­sa­voi­det­ta, desin­fioin­tiai­net­ta, liköö­riä — kun­non juhan­nus­juh­lat tulos­sa!” Vai kai­vai­si­ko hän ken­ties kuit­tin­sa esiin ja esit­te­li­si nii­tä? “Kat­so­kaa, näin, nämä minä olen mak­sa­nut, en ole varas­ta­nut tei­dän kau­pas­tan­ne!” #

Niin­pä hän aste­li vie­lä vii­si askel­ta aja­tuk­se­naan löy­tää suih­ke­pul­lo, tai edes jotain, mitä tahan­sa, mikä pelas­tai­si hänet, mut­ta sit­ten hän päät­ti, että mitään hänen kas­sis­saan ole­vaa ei kyl­lä myy­dä mar­ke­teis­sa. Ainut, joka hän­tä vie­lä het­ken huo­les­tut­ti, oli Neo-Ami­sept, sil­lä se on niin kau­ka­na lääk­kees­tä, että sitä ehkä saa­tet­tai­siin myy­dä­kin. Lopul­ta mies roh­kais­tui ja käve­li kas­san ohi. #

Taval­li­seen tapaan­sa mies alkoi kas­san jäl­keen vies­tit­tää ole­muk­sel­laan sala­kul­jet­ta­neen­sa juu­ri jotain kau­pas­ta mak­sa­mat­ta. Mies kuvit­te­li, toi­voi että var­ti­ja tuli­si ja vei­si hänet pie­neen har­maa­seen huo­nee­seen, jota valai­si­si him­meä heh­ku­lamp­pu. #

Jär­kä­le­mäi­nen, vuo­ri­mai­nen var­ti­ja sanoi­si: “Kat­so­taan­pa, mitä siel­lä kas­sis­sa on.” Vii­leäs­ti hymyil­len, hitaas­ti mies tyh­jen­täi­si kas­sin­sa. Var­ti­ja sanoi­si: “Jaa­ha, no niin, eipä täs­sä tai­da­kaan olla mitään… mut­ta täs­sä­hän on Neo-Ami­sep­tia! Ette­kö te tie­dä, että se on niin kau­ka­na lääk­kees­tä, että sitä ehkä saa­tet­tai­siin myy­dä­kin mar­ke­tis­sa!” #

Mies hymyi­li­si entis­tä­kin yli­mie­li­sem­min samal­la kun kai­vai­si tas­kus­taan kui­tin, joka todis­tai­si sii­tä, että Neo-Ami­sept on ostet­tu het­ki sit­ten aptee­kis­ta. Sen jäl­keen var­ti­jan oli­si pak­ko yrmeä­nä pahoi­tel­la aiheut­ta­maan­sa vai­vaa, ja pääs­tää mies mene­mään. Mie­hen pois­tut­tua huo­nees­ta var­ti­ja romah­tai­si lat­tial­le itkien, häpeäs­tä suun­nil­taan. Sit­ten hän ottai­si kote­los­ta pis­too­lin­sa ja ampui­si itsen­sä. #

Mut­ta sit­ten mies huo­ma­si, ettei­hän var­ti­joil­la tai­da­kaan olla pis­too­lei­ta. Niin­pä var­ti­ja ottai­si pis­too­lin sijaan patuk­kan­sa ja osoit­tai­si sil­lä ohi­mo­aan niin kuin se oli­si pis­too­li, ja ampui­si itsen­sä. #

Aloit­taes­saan koti­mat­kaan­sa mies miet­ti kuin­ka hän kotiin pääs­ty­ään kir­joit­tai­si kai­kes­ta täs­tä. Ei niin kuin se todel­li­suu­des­sa tapah­tui, vaan niin kuin sii­tä voi­si kir­joit­taa joku hänen kal­tai­sen­sa: jät­täen pois kai­ken olen­nai­sen. #