Kelas­ta ei kuu­lu­nut mitään, joten jono­tin puhe­lin­pal­ve­luun ja pur­na­sin vas­taa­jal­le (ihmi­sel­le joka vas­ta­si). Siel­tä luvat­tiin soit­to tänä päi­vä­nä. #

Se tuli­kin ihan parin tun­nin sisäl­lä, ja ystä­väl­li­nen ihmi­nen, joka tosin ei ilmei­ses­ti ollut ennät­tä­nyt tapauk­see­ni ennal­ta pereh­tyä (alku­pe­räi­nen soit­to­pyyn­tö lie­nee hävin­nyt jon­ne­kin byro­kra­tian moo­lo­kin­ki­taan), ker­toi, ettei TE-toi­mis­tos­sa ilmoit­tau­tu­mi­se­ni vai­ku­ta kun­tou­tus­tu­keen. #

Niin­pä menin sit­ten sin­ne TE-toi­mis­toon. Ensim­mäi­nen haas­te oli oikean reiän valit­se­mi­nen, sil­lä toi­mis­tol­la oli ovi kadun kum­mal­la­kin puo­lel­la. Vää­rää kokeil­tua­ni, oikeas­ta men­tyä­ni kysyin infon ihmi­sel­tä min­ne men­nä, ja hän kehot­ti käy­mään perem­mäl­le ja jon­kun vapaa­na ole­van vir­kai­li­jan huo­nee­seen. Olin hiu­kan häm­men­nyk­sis­sä­ni sii­tä, ettei siel­lä ollut jono­tus­lip­pusys­tee­miä. #

Valit­sin tie­tys­ti nais­vir­kai­li­jan, joka pani minut ensin täyt­tä­mään tie­to­ni net­ti­lo­mak­keel­le ja sen jäl­keen pape­ril­le (byro­kra­tia!). Sit­ten verk­ko­ver­sio käy­tiin yhdes­sä läpi ja täy­tel­tiin yksi­tyis­koh­tia. Siel­lä pitää käy­dä uudes­taan sit­ten jos rek­ry­hom­ma alkaa vetä­mään, tai vii­meis­tään tam­mi­kuun lop­puun men­nes­sä. (Muis­ta ottaa kaik­ki mah­dol­li­set todis­tuk­set mukaan: lää­kä­rin-, opis­ke­lu-, työ-, elä­ke- jne.) #

Asiain­hoi­dos­ta itsee­ni tyy­ty­väi­se­nä menin sit­ten psy­ko­lo­gil­le. #

Siel­lä tuli ihan luon­to­jaan puhe sil­miin­kat­so­mi­ses­ta. Psy­ko­lo­gi pelot­te­li har­joi­tuk­sel­la, mut­ten suos­tu­nut sii­hen. Ver­ta­sin sitä tois­tu­vas­ti sii­hen, että pitäi­si istua siel­lä niin että molem­mat oli­si­vat alas­ti. Vas­ta jäl­ki­kä­teen tulin aja­tel­leek­si, miten huo­no ver­taus se oli sikä­li, että moni mies oli­si sii­tä pel­käs­tään innois­saan (psy­ko­lo­gi on kau­nis). Enkä minä onne­ton osan­nut sel­lais­ta tul­la edes aja­tel­leek­si, saa­ti­ka että moni­mut­kai­sem­pia vas­ta­han­kai­suu­te­ni impli­kaa­tioi­ta. #

Kävin aamul­la siel­lä uima­hal­lil­la. Ei se reis­su huk­kaan men­nyt, nyt­pä tie­dän ettei kan­na­ta. Siel­lä oli niin mität­tö­män pie­ni se alla­sa­lue jol­la minä pys­tyin ole­maan, ja syve­ni niin jyr­käs­ti, ettei har­joit­te­lus­ta tul­lut mitään. Sitä pait­si se on peri­aat­tees­sa kiel­let­ty­kin minun­lai­sil­ta­ni, jot­ka eivät pysy pin­nal­la. Juu­ri niin kuin etu­kä­teen olin sen aja­tel­lut­kin: siel­lä on las­ten allas uima­tai­dot­to­mil­le ja uima­tai­tois­ten allas muil­le. Tera­pia-allas oli yhtä ole­ma­ton kuin ison altaan minul­le sopi­va nurk­ka, ja sitä pait­si täyn­nä lap­sia. #

Ja vie­lä mel­kein kuusi euroa pitäi­si mak­saa sii­tä. Pitä­kää tunk­kin­ne. #

Per­jan­tai­na kävin Kelas­sa kyse­le­mäs­sä työt­tö­mäk­si ilmoit­tau­tu­mi­sen vai­ku­tuk­ses­ta kun­tou­tus­tu­keen. Vir­kai­li­ja ei tien­nyt neu­voa, eikä sen taus­ta­tues­ta­kaan ollut apua, mut­ta se pani minut kir­joit­ta­maan tilan­tee­ni ja aikoi jät­tää soit­to­pyyn­nön elä­ke­asiois­ta tie­tä­vil­le ihmi­sil­le. Mikä­pä sii­nä, kyl­lä­hän minä kir­joit­taa osaan. #

Olin läh­dös­sä uima­hal­lil­ta tänään kun soit­to tuli, mut­ta se oli jos­tain syys­tä kun­tou­tuk­ses­ta eikä kun­tou­tus­tues­ta. Ja ne vie­lä olet­ta­vat kan­sa­lais­ten otta­van näis­tä saman­ni­mi­sis­tä eri kun­tou­tus­sys­tee­meis­tä tolk­kua, vaik­kei­vät itse­kään osaa! Se kun­tou­tusih­mi­nen ei oikeas­taan sit­ten sano­nut­kaan muu­ta kuin että ohjaa asia­ni edel­leen niil­le elä­keih­mi­sil­le (joil­le sen piti alun alku­jaan­kin men­nä). Lupa­si uut­ta soit­toa tänään tai huo­men­na. #

Sit­ten kävin salil­la loh­du­tuk­sek­si repi­mäs­sä itte­ni hikeen. #