marginaali

Sure this is so old, will disappear soon

#9388. Tiistai, 1. syyskuuta 2009 klo 13.21.44, kirjoittanut Jani.

Täs­sä on aamu men­nä hujah­ta­nut salioh­jel­maa suun­ni­tel­les­sa. Joten­kin se jäse­nyy­den han­kin­ta ahdis­taa, vaik­ka tai­taa taas olla enem­män­kin kyse sii­tä että mie­li hake­mal­la hakee jotain ulkois­ta syy­tä sisäi­sil­le tun­ne­ti­loil­le, joil­la ei tosia­sias­sa ole mitään teke­mis­tä min­kään ulkoi­sen kans­sa. Van­hat, kote­loi­tu­neet asiat ne siel­lä vain taas kolot­ta­vat. #

Ishi­ma­ru asia­na­ja­ja sanoi, “laki kes­kus­tas­ta mat­rii­si”, joka tun­ne­taan myös nimel­lä kom­men­taat­to­ri­na ja tele­vi­sio. #

“行列のできる石丸弁護士、著作権侵害訴えられる” (Dai­ly Yomiu­ri; Google-kään­tä­jän suo­men­nos) #

Sain ala­ti jat­ku­vaan satun­nai­sen etsin­tää­ni het­kek­si uut­ta pot­kua tuos­ta Googlen kään­nös­ko­nees­ta. Olen lues­kel­lut japa­nin­kie­li­siä läh­tei­tä sen läpi, ja tulok­set ovat, kuten arva­ta saat­taa, var­sin satun­nai­sia. Alan olla huo­les­tut­ta­van has­sah­ta­nut japa­ni­lai­suu­teen, mut­ta toi­sin kuin ilmei­ses­ti useim­pien län­si­mais­ten hiki­ko­mo­rien tapauk­ses­sa, minul­la tämän tau­din syy­nä ei ole ani­me vaan Godzil­la. Ani­men ystä­vää minus­ta ei ilmei­ses­ti ker­ta kaik­ki­aan kos­kaan tule. #

Heh, sain tuos­sa sala­sa­na­ke­hot­teen ilman mitään merk­ke­jä sen alku­pe­räs­tä, enkä siis tien­nyt mikä ohjel­ma sitä sala­sa­naa kysyi ja mik­si, joten syö­tin sii­hen sala­sa­na­ni, vain sik­si kos­ka niin­hän juu­ri ei pitäi­si teh­dä. Näin sää­lit­tä­vil­lä tavoil­la ilme­nee minun itse­tu­hoi­suu­te­ni. #

Paska anime

#8867. Lauantai, 11. heinäkuuta 2009 klo 9.23.43, kirjoittanut Jani.

Tar­joan seu­raa­van ani­me-idean vapaas­ti kenen tahan­sa toteu­tet­ta­vak­si: #

Pää­hen­ki­löm­me on var­hais­tei­ni-ikäi­sen ja nuo­ren aikui­sen välil­le epä­mää­räi­ses­ti sijoit­tu­va (so. ei lii­an hel­pos­ti iäl­tään tark­kaan mää­ri­tel­tä­vis­sä ole­va) poi­ka, tyt­tö tai her­mafro­diit­ti. Hän on hiu­kan ujo ja syr­jään­ve­täy­ty­vä, ja hän­tä ehkä kiusa­taan kou­lus­sa. #

Pilot­ti­jak­son juo­ni kuu­luu lyhyes­ti näin: erää­nä päi­vä­nä pää­hen­ki­löm­me on tulos­sa kou­lus­ta kotiin, kun hän kom­pas­tuu ja kaa­tuu naa­mal­leen kadul­la ole­vaan pas­ka­pö­kä­lee­seen. Mut­ta tämä ei ole­kaan mikään taval­li­nen pas­ka­pö­kä­le, vaan yksi kah­dek­sas­ta Mui­nais­ten Vii­sai­den Vään­tä­mäs­tä Tai­ka­tor­tus­ta. #

Tai­ka­tort­tu herää eloon, ja ker­too pää­hen­ki­löl­lem­me, että legen­dan mukaan se, joka koh­taa Vii­sai­den Vään­tä­män Tai­ka­tor­tun, on Suu­ri Son­ta­so­tu­ri. Suu­ren Son­ta­so­tu­rin teh­tä­vä on kerä­tä kaik­ki kah­dek­san tai­ka­tort­tua, ja tais­tel­la nii­den avul­la Ava­ruu­den Ilkei­tä Örk­ki­pö­kä­lei­tä vas­taan. #

Sii­tä läh­tien sar­jas­sa seu­ra­taan Suu­rek­si Son­ta­so­tu­rik­si meta­mor­foi­tu­neen pää­hen­ki­lön seik­kai­lu­ja, kun tämä etsii jäl­jel­lä ole­via Tai­ka­tort­tu­ja. Aina välil­lä Ava­ruu­den Ilkeät Örk­ki­pö­kä­leet hyök­kää­vät, mut­ta Suu­rek­si Son­ta­so­tu­rik­si Valit­tu onnis­tuu aina kukis­ta­maan ne kerää­mien­sä Tai­ka­tort­tu­jen avul­la. #

Suu­rin osa sar­jan tuo­tois­ta syn­tyy luon­nol­li­ses­ti oheis­tuot­tei­den kau­pas­ta: sar­jan tii­moil­ta myy­dään kaik­kea mah­dol­lis­ta pas­kaa, ja ihmi­set, var­sin­kin lap­set osta­vat sitä hul­lun kiil­to sil­mis­sään. #

Ennen olivat lastenohjelmatkin mieleenpainuvampia

#10639. Lauantai, 22. joulukuuta 2007 klo 12.11.40, kirjoittanut Jani.

Minä tavoit­te­len jat­ku­vas­ti alle mur­ro­si­käi­se­nä koke­mie­ni kult­tuu­rie­lä­mys­ten uudel­leen elä­mis­tä. #

Ala-aste­ai­koi­na­ni, öky­tuh­lai­lun sävyt­tä­mäl­lä kul­tai­sel­la 1980-luvul­la kou­lus­sa kävi aina sil­loin täl­löin kier­tä­vä elo­ku­vae­si­tys. Suo­ral­ta kädel­tä muis­tin ainoas­taan Kar­hun nimen, ja sen olen näh­nyt sit­tem­min­kin mon­ta ker­taa (DVD löy­tyy hyl­lys­tä), mut­ta yri­tin tuos­sa muis­tel­la nii­tä paria muu­ta­kin elo­ku­vaa, jot­ka muis­tan meil­le sil­loin näy­te­tyn. #

Jäl­ji­tin toi­sen koh­tuul­li­sen pian: se oli valais­ta ker­to­va piir­ret­ty, toden­nä­köi­sim­min nimel­tään Sim­son ja Sal­li (Sam­son & Sal­ly: The Song of the Wha­les). Muis­tan sii­tä vain koh­tauk­sen, jos­sa nimi­hah­mo­jen piti pysy­tel­lä pin­nan alla hir­veän pit­kän ajan (oli­si­ko ollut jää­ti­kön tai 80-luku­lai­sen ympä­ris­tö­ka­ta­stro­fi­tie­tou­den hen­ges­sä öljy­lau­tan alit­se sukel­taak­seen). Luul­ta­vas­ti muis­tan sen sik­si kun se oli sil­loin niin jän­nit­tä­vä. Muis­tin ilmei­ses­ti vää­rin sen, että toi­nen nois­ta hah­mois­ta oli­si ollut vaa­lean­pu­nai­nen. #

Tois­ta elo­ku­vaa en onnis­tu­nut vie­lä jäl­jit­tä­mään. Se ei ollut piir­ret­ty, mut­ta muis­taak­se­ni se oli ruot­sin­kie­li­nen ja teks­ti­tet­ty. Sii­nä oli jotain peik­ko­ja tai men­nin­käi­siä. Muis­tan sii­tä kak­si koh­taus­ta, ensim­mäi­ses­sä peik­ko (lap­si) rat­sas­ti (mah­dol­li­ses­ti val­koi­sel­la) hevo­sel­la puu­pi­non edit­se nopeu­te­tus­sa kuvas­sa. Voi olla että sii­nä koh­tauk­ses­sa oli mui­ta­kin hah­mo­ja: ihmi­siä, jot­ka aina­kaan kaik­ki eivät olleet nii­tä peik­ko­ja sitä ennen näh­neet. #

Toi­nen koh­taus tapah­tui nii­den peik­ko­jen pesäs­sä. Siel­lä oli joi­tain ihmi­siä, luul­ta­vas­ti kaik­ki lap­sia. Pei­kot tar­jo­si­vat ruu­ak­si ihan oikei­ta tai lap­sen sil­mis­sä oikean näköi­siä kas­te­ma­to­ja, jot­ka muu­tet­tiin tai­ka­tem­pul­la ker­ma­ka­kuk­si. Trik­ki­ku­va oli teh­ty yksin­ker­tai­sim­mal­la mah­dol­li­sel­la tek­nii­kal­la, leik­kaa­mal­la yhteen kuva käsis­sä ole­vis­ta madois­ta ja samois­sa käsis­sä ole­vas­ta kakus­ta, mah­dol­li­ses­ti säes­tet­ty­nä sil­lä tyy­pil­li­sel­lä… mikäs se chi­me nyt onkaan suo­mek­si? Kui­ten­kin se sama ääni kuin mikä soi­tet­tiin Dis­neyn satu­ka­se­teis­sa aina sivun kään­tä­mi­sen mer­kik­si. #

Nuo satu­ka­se­tit ovat­kin sit­ten luku sinän­sä. Muis­tan niis­tä oikeas­taan vain kak­si, jot­ka perus­tui­vat elo­ku­viin: Robin Hoodin ja Aris­to­ka­tit. Hai­ka­ra-valea­suun pukeu­tu­nut Robin Hood herät­ti häm­men­nys­tä, sil­lä ket­tu ei minun pääs­sä­ni mil­lään mah­tu­nut hai­ka­ran nah­koi­hin. Aris­to­ka­teis­ta on pää­hä­ni jää­nyt ainoas­taan lausah­dus “illal­la he oli­vat taas takai­sin iha­nas­sa Parii­sis­sa”, sil­lä “olla takai­sin jos­sain” kuu­los­ti minus­ta ihan kum­mal­li­sel­ta ilmai­sul­ta. Anglis­mil­ta tuo lause tot­ta puhuen hais­kah­taa minus­ta vie­lä­kin. #

Jo mai­nit­tu­jen lisäk­si minua kiin­nos­tai­si näh­dä 80-luvul­la koke­mia­ni ani­me­ja. Niis­tä muis­tan aina­kin Luo­la­poi­ka Rain (Gens­hi Sho­nen Ryuu), Galaxy Express 999:n, Ihme­maa Ozin ja Lii­sa Ihme­maas­san, johon kos­ke­tuk­se­ni tuol­loin tai­si tosin tul­la vain väri­tys- ja teh­tä­vä­kir­jan muo­dos­sa. #

Nykyi­sin ani­me on minus­ta kyl­lä niin täyt­tä pas­kaa kuin vain olla voi, mut­ta noi­ta lap­suu­den­ko­ke­muk­sia uudel­leen eläes­sä­ni pys­tyi­sin kyl­lä luul­ta­vas­ti pää­se­mään sen yli ihan hel­pos­ti. #