marginaali

Mielekkyysgiljotiini

#6415. Maanantai, 23. helmikuuta 2009 klo 13.21.50, kirjoittanut Jani.

Tasapainovaaka (piirros) #

Masen­nuk­sen sai­ras­ta­mi­nen on eri­tyi­ses­ti käy­tän­nön asioi­den kan­nal­ta var­sin vit­tu­mai­nen jut­tu. Eteen nouse­via estei­tä vas­taan tais­te­le­mi­sen palk­kio­na on kor­kein­taan pel­käs­tään oman ole­mas­sao­lon jat­ku­vuus, ja jos sitä ole­mas­sao­loa ei pidä arvok­kaa­na, tai jos itse­ni tavoin pitää sitä suo­ras­taan rie­sa­na, on mah­do­ton­ta moti­voi­tua sen puo­lus­ta­mi­seen. Tämän joh­don­mu­kai­suus tus­kin vaa­tii taus­tak­seen edes masen­tu­nei­suut­ta muu­toin kuin pre­mis­sin­sä osal­ta. #

Elä­mä­ni mah­dol­li­sen mie­lek­kyy­den eris­tääk­se­ni lei­kin eilen aja­tus­leik­kiä: jos hyvä hal­ti­ja ilmes­tyi­si minul­le ja lupai­si, että voi­si halu­tes­sa­ni lak­kaut­taa ole­mas­sao­lo­ni ilman, että se miten­kään vai­kut­tai­si läheis­te­ni (so. ihmis­ten, joi­den hyväl­lä mie­lel­lä on minul­le mer­ki­tys­tä) elä­mään, tart­tui­sin­ko tar­jouk­seen? Mikä­li uskon, että pys­tyi­sin vas­ta­maan kiel­tei­ses­ti, sil­loin elä­mää­ni täy­tyy sisäl­tyä aina­kin jon­kin ver­ran sen jat­ka­mi­seen moti­voi­vaa mie­lek­kyyt­tä. #

Kaik­ki asiat, joi­ta tuol­lai­ses­ta läh­tö­koh­das­ta mie­lee­ni nouse­vat, tun­tu­vat ole­van mie­li­hy­vän tun­teen tuot­ta­jia. Ne ovat kui­ten­kin vas­ta pelk­kiä ehdok­kai­ta syik­si eivät­kä riit­tä­vik­si sel­lai­sik­si auto­maat­ti­ses­ti hyväk­sy­miä­ni asioi­ta. Lisäk­si niis­tä moni­kos­sa puhu­mi­nen syn­nyt­tää var­maan­kin aina­kin ter­veen luki­jan mie­les­sä hiu­kan har­haan­joh­ta­van kuvan, sil­lä kyse ei todel­la­kaan omal­la koh­dal­la­ni ole isos­ta mää­räs­tä asioi­ta. Suo­ral­ta kädel­tä pys­tyi­sin nimeä­mään kor­kein­taan kol­me. Jo diag­noo­si­ni takia­kin­han minun kuu­luu olla alen­tu­nut kyvys­sä­ni kokea mie­li­hy­vää. #

Flow on var­mas­ti kaik­kein paras ehdo­kas syyk­si, tai oikeas­taan laa­jem­min näi­den elä­mää mie­lek­kääk­si teke­vien mie­li­hy­vä­syi­den luo­kak­si. Vali­tet­ta­vas­ti vain kyky sii­hen­kin on koke­muk­se­ni mukaan vah­vas­ti her­mos­ton säh­kö­ke­mi­aan sidot­tu, ja sekin on sik­si nykyi­sen kun­toi­sel­la lait­teis­tol­la­ni äärim­mäi­sen har­vi­nais­ta herk­kua. Tar­vi­taan luonn­ot­to­miin mie­les­tä­ni aina­kin vie­lä täl­lä het­kel­lä lukeu­tu­via, yli­voi­mak­kai­ta ärsyk­kei­tä sen saa­vut­ta­mi­seen. #

Aja­tus­leik­ki­ni gil­jo­tii­ni voi teh­dä sii­tä hyö­dyt­tö­män sel­lai­sel­le, jol­le nime­no­maan suh­teet mer­ki­tyk­sel­li­siin lähei­siin muo­dos­ta­vat tär­kei­den mie­li­hy­vää tuot­ta­vien syi­den luo­kan. Minun on vai­kea sanoa onko näin, kos­ka itse olen erak­ko, mut­ta aina­kaan peri­aat­tees­sa en näe ris­ti­rii­taa sii­nä, että näi­tä syi­tä pitäi­si mie­lek­kyyt­tä lisää­vien asioi­den vaa­ka­ku­pis­sa sii­tä huo­li­mat­ta, ettei­vät samat ihmi­set oman ole­mas­sao­lon kat­ke­tes­sa mie­li­ku­vi­tuk­sel­li­ses­ti sii­tä miten­kään kär­si­si­kään. #

Agressio ja syöminen

#11577. Torstai, 19. helmikuuta 2009 klo 22.29.57, kirjoittanut Jani.

Eloon­jää­mi­sen haas­teis­sa Atten­bo­rough ker­too, että lajit, joil­le ei ole kehit­ty­nyt sar­vien kal­tai­sia tais­te­lu­vä­li­nei­tä, käyt­tä­vät agres­sioon (sic, pro­pa­goin “kir­joi­te­taan kuten ään­ne­tään” -mee­miä) syö­mis­vä­li­nei­tään, esi­mer­kik­si ham­pai­ta. Ovat­ko­han psy­koa­na­lyy­ti­kot huo­man­neet tämän yhtey­den, jon­ka voi­si kään­tei­se­nä kuvi­tel­la ole­van hel­pos­ti sovel­let­ta­vis­sa syö­mis­häi­riö­hin? #

Viisi vuotta sitten: Vainoahdistusta ryhmässä

#5779. Perjantai, 30. tammikuuta 2009 klo 11.11.08, kirjoittanut Jani.

Kos­ka psy­ko­te­ra­pi­aa ja var­sin­kin ryh­mä­te­ra­pi­aaRyh­mä­te­ra­pias­ta ei vie­lä tämän kir­joi­tus­het­kel­lä­kään ole esi­mer­kik­si suo­men­kie­lis­tä Wiki­pe­dia-artik­ke­lia lain­kaan. tun­tui sitä aloi­tel­les­sa­ni ympä­röi­vän sala­pe­räi­syy­den ver­ho, ajat­te­lin käyt­tää saa­maa­ni tilai­suut­ta hyväk­se­ni ja kir­ja­ta tera­pias­ta ylös sel­lai­sia ver­tais­ko­ke­muk­sia, joi­ta oli­sin kovas­ti halun­nut itse­kin lukea ennen sen alka­mis­ta. Sala­pe­räi­syys herät­tää aina­kin minus­sa yleen­sä aina epäi­lyk­siä myös hämä­rä­pe­räi­syy­des­tä, vaik­ka psy­ko­te­ra­pian koh­dal­la ver­tais­ko­ke­muk­sien vähäi­nen tar­jon­ta joh­tuu­kin var­mas­ti tosia­sias­sa pikem­min­kin sii­nä käsi­tel­ty­jen asioi­den arka­luon­toi­suu­des­ta kuin taus­tal­la vai­kut­ta­vas­ta, mani­pu­loi­vas­ta kul­tis­ta, joka pyr­kii visus­ti var­je­le­maan salais­ta psy­ko­te­ra­piak­si nimi­tet­tyä oppi­aan. #

Mikä­li edel­li­nen kuu­los­ti koo­mi­sel­ta lii­oit­te­lul­ta, niin seu­raa­va kat­kel­ma voi osoit­taa, että aina­kin minul­le tämä psy­ko­te­ra­pian epäi­lyt­tä­vyys oli tuol­loin var­sin todel­li­sen tun­tui­nen huo­le­nai­he. #

Eilen oli puhet­ta uskon­nois­ta ja sii­nä yhtey­des­sä tera­peut­ti yrit­ti tapan­sa mukaan kään­tää kes­kus­te­lun ylei­sel­tä tasol­ta kos­ke­maan ryh­mää ja aiheen hei­jas­tu­mis­ta sii­hen; pal­jas­tin oman ennak­ko­luu­lo­ni ole­van mel­kein­pä juu­ri täs­mäl­leen sen mitä tera­peut­ti ehdot­ti eli että tera­pian tar­koi­tus on yrit­tää jol­la­kin tapaa saa­da mei­dät “kään­ny­tet­tyä” pois keret­ti­läi­ses­tä pahoin­voin­nis­tam­me. #

31. maa­lis­kuu­ta 2004: “Uskon päi­vän ilta­seu­rat” #

Huo­mat­ta­vaa­han tuos­sa on se, että tera­peut­ti tosi­aan­kin sanal­lis­ti aja­tuk­se­ni puo­les­ta­ni. En näin ollen var­maan­kaan ollut ensim­mäi­nen hänen tera­pias­saan käy­nyt, jon­ka pääs­sä tuon­kal­tai­sia aja­tuk­sia liik­kui. Luu­len, että edel­lä kuvas­tu­va ajat­te­lu­ni on sitä, mis­tä alan ammat­ti­lai­set käyt­täi­si­vät las­tenp­sy­ko­lo­gian pio­nee­rin, Mela­nie Kleinin kehit­tä­mää käsi­tet­tä vai­noah­dis­tus. Jos­tain syys­tä ryh­mäp­sy­ko­te­ra­pias­sa läh­de­tään ole­tuk­ses­ta, että Kleinin alku­jaan var­hais­lap­suu­den psyyk­kis­tä kehi­tys­tä kuvaa­maan tar­koit­ta­ma mal­li on sovel­let­ta­vis­sa ryh­mään, jota pide­tään vuo­roin vau­va­na, vuo­roin äiti­nä tera­peu­tin näy­tel­les­sä isää. #

Vai­noah­dis­tus on kes­kim­mäi­nen osa Kleinin var­si­nais­ta psy­ko­jar­go­nin kruu­nun­ja­lo­ki­veä, skit­so­pa­ra­noi­dis­ta posi­tio­ta (para­noid-schizoid posi­tion). Alun skit­so viit­taa vau­van suh­tees­saan äitiin käyt­tä­mään loh­ko­mi­seen: äidin hel­li­vän rin­nan lisäk­si vau­val­le on ole­mas­sa paha ja vai­noa­va rin­ta, vaik­ka todel­li­suu­des­sa on kyse yhdes­tä ja samas­ta objek­tis­ta. Voin sanoa ihan suo­raan, ettei tämä Kleinin teo­ria eikä var­sin­kaan sen sovel­ta­mi­nen ryh­mään ollut omi­aan häl­ven­tä­mään psy­ko­te­ra­pi­aa koh­taan tun­te­maa­ni hämä­rä­pe­räi­syy­se­päi­lyä. Tosin, mikä­li se oli kuin oli­kin vai­noah­dis­tuk­sen ilmen­ty­mää, niin se ahdis­tus-osa sii­tä alkoi kyl­lä sit­tem­min vähi­tel­len häl­ve­tä ja kor­vau­tua kiusaan­tu­nei­suu­del­la, kun koin minua vai­non­nen rin­nan aseis­tau­tu­neen kovin epä­us­kot­ta­val­ta tun­tu­val­la psy­ko­hömp­pä­teo­rial­la. #

Vau­van loh­kai­se­mis­ta äidin­puo­lis­kois­ta toi­sel­le, eli aja­tuk­sel­le hyväs­tä ja hel­li­väs­tä rin­nas­ta, on kui­ten­kin sil­le­kin halut­taes­sa help­po löy­tää ilmen­ty­mä saman istun­to­ker­ran muis­tiin­pa­nois­ta­ni. Aina­kin jos vähän siris­tää sil­miä. #

Toi­nen mie­len­kiin­toi­nen asia mikä eilen sel­vi­si, on asia, joka minua on kiin­nos­ta­nut jo kau­an ennen kuin oma tera­pia tuli ajan­koh­tai­sek­si: mitä tapah­tuu poti­lail­le, kun tera­peu­til­le sat­tuu jota­kin, joka estää tera­pian jat­ku­mi­sen. Kuu­lem­ma näi­tä tapauk­sia var­ten pitää/pitäisi olla jär­jes­te­lyt ole­mas­sa, ja aina­kin mei­dän ryh­män osal­ta sel­lai­nen on ole­mas­sa. Vaik­ka en aktii­vi­ses­ti tätä asi­aa mie­ti­kään enkä sitä kos­kaan ole mureh­ti­nut (se vain on sil­loin täl­löin käy­nyt mie­les­sä kos­ka kysy­mys on mie­len­kiin­toi­nen), niin tuon kuu­le­mi­nen tun­tui suun­nat­to­man hyväl­tä - sitä tun­si itsen­sä kovin tär­keäk­si; “meis­tä väli­te­tään”. #

ed. #

Rationaalisesti rakennettua arkijärkeä

#3607. Sunnuntai, 26. lokakuuta 2008 klo 13.04.29, kirjoittanut Jani.

Kolmatta silmää havainnollistava piirros, negatiivi Inhoan epä­var­muut­ta, niin kuin var­maan useim­mat teke­vät jos­sain mää­rin. Sen vähen­tä­mi­sek­si, vält­tä­mi­sek­si ja voit­ta­mi­sek­si haluai­sin luo­da itsel­le­ni var­muut­ta uhku­van maa­il­man- ja minä­ku­van. Luu­len, että kaik­ki teke­vät intui­tii­vi­ses­ti niin. Minä­kin olen teh­nyt, mut­ta se sil­lä lail­la luo­ma­ni kuva jou­tui jos­sain vai­hees­sa niin kovil­le että hajo­si. Sik­si haluai­sin teh­dä sen nyt jär­keen enkä intui­tioon noja­ten. En kyl­lä tie­dä onko se edes mah­dol­lis­ta. #

Kyl­lä­hän minun maa­il­man­ku­vas­sa­ni, siis sii­nä, mitä sii­tä intui­tii­vi­ses­ti raken­ta­mas­ta­ni on vie­lä jäl­jel­lä, on jo nyt pal­jon tie­tees­tä peräi­sin ole­via, ratio­naa­li­sia ele­ment­te­jä, sil­lä nii­tä elä­män tuu­let eivät sen­tään ole muren­ta­neet — pikem­min­kin päin­vas­toin. Ne ovat kui­ten­kin enim­mäk­seen hyvin kau­ka­na arkie­lä­mäs­tä­ni, enkä täs­sä suh­tees­sa var­maan­kaan poik­kea pal­joa muis­ta ihmi­sis­tä. Fyy­si­nen maa­il­ma muo­dos­taa lähin­nä ne kau­ka­na alla ole­vat perus­teet, jol­le kaik­ki muu raken­tuu. Sen pääl­lä on siis niin suun­nat­to­man pal­jon läpi­nä­ky­mä­tön­tä, epä­kon­kreet­tis­ta höt­töä, että ihmi­nen voi ihan hyvin elää elä­män­sä täs­sä maa­il­mas­sa, vaik­ka hänen käsi­tyk­sen­sä sen fyy­si­sis­tä perus­teis­ta oli­si­vat ihan päin per­set­tä. #

Minä haluai­sin saa­da tie­teel­lis­tä muis­tut­ta­vil­la meto­deil­la jon­kin­lais­ta raken­net­ta sii­hen höt­töön. Siis hie­rar­ki­aa, luo­kit­te­lua ja tie­toa objek­tien väli­sis­tä relaa­tiois­ta. Jotain sel­lais­ta, jon­ka kans­sa elä­män hötös­tä se puo­li, jota ei miten­kään voi saa­da ojen­nuk­seen, oli­si hel­pom­min kes­tet­tä­vis­sä. #

Esi­merk­ki täl­lai­ses­ta raken­tees­ta on “minä olen hyvä”. Useim­mat pyr­ki­vät intui­tii­vi­ses­ti luo­maan itsel­leen juu­ri täl­lai­sen raken­teen ja käsi­tyk­sen itses­tään, sil­lä se toi­mii poik­keuk­sel­li­sen hyvä­nä suo­ja­na maa­il­man epä­var­muut­ta vas­taan. Minä en kui­ten­kaan siis valit­si­si tätä raken­net­ta intui­tii­vi­ses­ti ja vain sen takia, että se toi­mii hyvä­nä suo­ja­na, vaan jos pää­tyi­sin sii­hen, sen täy­tyi­si tapah­tua jon­kin­lai­sen ratio­naa­li­sen pro­ses­sin kaut­ta. Sel­lai­sen, jon­ka kulues­sa arvioi­sin tuo­ta raken­net­ta ensi­si­jai­ses­ti sii­tä näkö­kul­mas­ta, että pitää­kö se paik­kan­sa, ja mis­sä olo­suh­teis­sa se niin tekee, jos tekee.Sivumennen sanot­tu­na minul­la on juu­ri tämän asian suh­teen päin­vas­tai­nen, intui­tii­vi­ses­ti syn­ty­nyt raken­ne jo entuu­des­taan: “minä olen huo­no”. Ei kui­ten­kaan siten, että “minä olen huo­nom­pi kuin muut”, vaan että “minä olen yhtä huo­no kuin muut”. Jois­sain suh­teis­sa pidän itseä­ni kyl­lä mui­ta parem­pa­na, mut­ta “minä olen hyvä” -raken­net­ta, joka mie­les­tä­ni kuvaa ihmi­sen käsi­tys­tä itses­tään lajin­sa edus­ta­ja­na (“minä olen ihmi­nen, ja ihmi­set ovat hyviä, joten minä olen hyvä”), vas­taa­va raken­tee­ni on siis tuol­lai­nen (“minä olen ihmi­nen, ja ihmi­set ovat huo­no­ja, joten minä olen huo­no”). #

Todel­li­suu­del­le vie­rai­ta raken­tei­ta en kel­puut­tai­si, vaik­ka ne suo­je­li­si­vat minua pahal­ta maa­il­mal­ta kuin­ka tehok­kaas­ti. Yhtä hyvin sitä voi­si vali­ta vaik­ka luo­mi­so­pin pel­käs­tään sen takia, että on pak­ko pitää kyn­sin ja ham­pain kiin­ni uskos­ta juma­laan joka suo­je­lee minua ja tah­too paras­ta­ni, kos­ka muu­toin elä­mä oli­si lii­an pelot­ta­vaa elet­tä­väk­si. Minus­ta sem­moi­nen on vas­ten­mie­lis­tä. #

Sankaroidu, nuori mies!

#3271. Torstai, 25. syyskuuta 2008 klo 8.44.16, kirjoittanut Jani.

Keltavihreä dieselveturi tulee Padot­tua vihaa ja väki­val­tai­sia fan­t­asioi­ta hau­to­va­na nuor­na mies­nä minä aina­kin kuvit­te­len ymmär­tä­vä­ni osit­tain sitä tus­kaa, joka saa aikaan Joke­lan ja Kau­ha­joen kal­tai­sia ilmiöi­tä. #

Ensin­nä­kään minä en näe näi­tä niin­kään jouk­ko­mur­hi­na kuin erään­lai­si­na laa­jen­net­tui­na itse­mur­hi­na, vaik­ka­kin sisäi­sel­tä logii­kal­taan nämä teot muis­tut­ta­vat pikem­min­kin junan eteen hyp­pää­mis­tä tai vas­taan­tu­le­vaan rek­kaan autol­la pah­ki aja­mis­ta kuin oman lähi­pii­rin sur­maa­mis­ta, jon­ka taus­tal­la on käsi­tys omas­ta teos­ta näi­den läheis­ten suo­je­lu­kei­no­na. Kou­luam­mus­ke­lus­sa tar­koi­tuk­se­na on päin­vas­toin levit­tää oman tus­kan sano­maa, tar­kem­min sanot­tu­na ulkois­taa se kos­ket­ta­maan ympä­ril­lä ole­via tavik­sia, jot­ka omas­ta mie­les­tä vai­kut­ta­vat sii­tä autu­aan tie­tä­mät­tö­mil­tä ja sik­si hal­vek­sut­ta­vil­ta. #

Näin ollen myös­kään empa­tian täy­del­li­nen puut­tu­mi­nen ei käy seli­tys­mal­lik­si. Vaja­vai­suut­ta niis­sä kyvyis­sä täy­tyy var­mas­ti olla, kos­ka teon seu­rauk­sien täy­del­li­nen ymmär­tä­mi­nen epäi­le­mät­tä estäi­si nii­tä syn­ty­mäs­tä, mut­ta edes mis­tään poik­keuk­sel­li­ses­ta vaja­vuu­des­ta ei mie­les­tä­ni voi­da puhua. Sen sijaan jon­ki­nas­tei­nen empa­tia­ky­ky on itse asias­sa edel­ly­tys tuol­lai­sel­le teol­le, kos­ka kuten sanoin, sen tar­koi­tuk­se­na on siir­tää oma tus­ka mui­hin ihmi­siin. Väki­val­taan tur­vau­tu­mi­nen ja jopa hen­gen­riis­to on mitä luon­nol­li­sin aja­tus täl­lai­ses­ta tun­teen­siir­ros­ta haa­vei­le­van pää­hän juo­lah­ta­vak­si var­sin­kin, jos ahdis­tuk­sen taus­tal­la on kastraa­tio­pel­koa. Väki­val­ta­rat­kai­sun syn­ty­mi­nen edel­lyt­tää kui­ten­kin koh­ta­lais­ta empa­tia­ky­kyä — kykyä käsit­tää, että juu­ri tuon laji­nen teko on omi­aan syn­nyt­tä­mään kans­saih­mi­sis­sä sitä samaa ahdis­tus­ta, joka itseä­kin kal­vaa. #

Van­hem­pien ja ympä­ris­tön vas­tuun perää­mi­ses­sä tun­nu­taan hel­pos­ti mene­vän lii­al­li­suuk­siin. Vii­me­ai­kai­sis­sa teois­sa ei ole ollut kyse mis­tään avut­to­mis­ta lap­sis­ta, vaan nuo­ris­ta aikui­sis­ta, jot­ka teki­vät itse omat pää­tök­sen­sä. Pää­tök­set oli­vat ken­ties huo­no­ja, mut­ta ne oli­vat näi­den jät­kien omia pää­tök­siä. Nii­tä pää­tök­siä eivät teh­neet van­hem­mat, kou­lu­ka­ve­rit, You­Tu­be tai muu seu­ra­kun­ta, vaan teki­jät itse. Pää­tök­siin ajau­tu­mi­seen (kos­ka lop­pu­jen lopuk­si kukaan ei ole muu­ta kuin his­to­rian­sa sum­ma) nämä muut teki­jät tie­tys­ti ovat olleet vai­kut­ta­mas­sa, mut­ta mitään niis­tä ei voi­da syy­tää, vaan vas­tuu on yksin teki­jän. Halu siir­tää vas­tuu muu­al­le joh­tuu ehkä sii­tä, että syy halu­taan vält­tä­mät­tä näh­dä jos­sain sel­lai­ses­sa koh­tees­sa, jota voi­si teon takia vähän ojen­taa, mikä teki­jän elot­to­man ruu­miin kans­sa ei oikein ole mah­dol­lis­ta. #

Kor­kein­taan van­hem­pia voi mie­les­tä­ni syyt­tää sii­nä tapauk­ses­sa, että nämä ovat kas­va­tuk­sel­laan tie­toi­ses­ti teh­neet jäl­ke­läi­sel­leen mah­dot­to­mak­si löy­tää tus­kal­le mitään muu­ta pur­kau­tu­mis­ka­na­vaa. Vähem­män tuhoi­sien pur­kau­tu­mis­ka­na­vien tar­jol­lao­le­mi­sen var­mis­ta­mi­nen ja nii­hin tur­vau­tu­mi­sen mah­dol­li­sim­man hel­pok­si ja kan­na­tet­ta­vak­si teke­mi­nen onkin ainut asia, jon­ka minun mie­les­tä­ni yhteis­kun­ta voi teh­dä täl­lais­ten tapauk­sien ehkäi­se­mi­sek­si. Käs­kyt, kiel­lot ja rajoi­tuk­set eivät auta mitään, pikem­min­kin päin­vas­toin. Näi­den ihmis­ten pitäi­si kye­tä saa­maan apua, ei pel­käs­tään sanan sii­nä mer­ki­tyk­ses­sä, että sitä apua on tar­jol­la, vaan myös sii­nä, että sitä kyet­täi­siin otta­maan vas­taan ilman tur­hia ennak­ko­luu­lo­ja avun­tar­vit­si­jan itsen­sä ja var­sin­kaan täl­le mer­ki­tyk­sel­li­sen lähi­pii­rin tahol­ta. #

Ja vie­lä sit­ten­kin on pak­ko hyväk­syä se tosia­sia, että niin tii­vis­tä tur­va­verk­koa ei voi­da kutoa, ettei­kö joku sen sil­mäs­tä lävit­se aina jos­kus putoai­si. Mut­ta kak­si täl­lais­ta tapaus­ta näin lyhyen ajan sisäl­lä ker­too minus­ta ihan hel­ve­tin sel­väs­ti sii­tä, ettei se tur­va­verk­ko ole vie­lä lähes­kään niin hyvä kuin se voi­si olla ja miten hyvä sen pitäi­si olla. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]2011-05-19 14:26[/klo] Vaih­doin kuvan, enti­nen oli non-free.[/muokkaus]
[/muokkaukset] #