Tapah­tu­mien tah­ti vai­kut­taa hidas­tu­neen sit­ten vuo­de­na­lun. #

Whit­ney Hous­ton kuo­li 48-vuo­ti­aa­na. Tie­sin kyl­lä hänen päih­deon­gel­mas­taan, mut­ten oli­si arvan­nut sitä niin ran­kak­si, että sen ter­veys­hai­tat koi­tui­si­vat hänen koh­ta­lok­seen noin­kin nuo­re­na. Täh­den kuo­le­mas­ta nous­sut kohu oli sil­ti mie­les­tä­ni vähän yli­mi­toi­tet­tua. Aina­kaan minä en osai­si I Will Always Love Youn lisäk­si nime­tä tai edes hyräil­lä yhtä­kään Hous­to­nin kap­pa­let­ta. Kuten sanoin, tapah­tu­mien tah­ti vai­kut­taa hidas­tu­neen alku­vuo­des­ta, joten ihmi­sil­lä ei ehkä Hous­to­nin kuo­lin­het­kel­lä ollut pal­jon mui­ta­kaan suu­ria puhee­nai­hei­ta. #

Ruot­sin kruu­nunprin­ses­sa Vic­to­ria sai vau­van. Suo­mi oli sii­tä pari päi­vää sekai­sin, mikä oli minus­ta aika huvit­ta­vaa. Itse en ole notee­ran­nut tapah­tu­maa sosi­aa­li­ses­sa medias­sa ennen tämän kir­joit­ta­mis­ta, mut­ta se ei joh­du sii­tä että vas­tus­tai­sin ilmiö­tä. En vain saa­nut prin­ses­sa­huu­ma­tar­tun­taa, kun en ole sel­lai­sel­le altis. Suh­tau­dun tapauk­seen hie­man samal­la taval­la kuin Front­si­de Ollieen: asia ei var­si­nai­ses­ti kos­ke­ta minua, ja vaik­ka kyy­nik­ko olen­kin, minus­ta joi­den­kin täs­tä ilmiös­tä ärsyyn­ty­mi­nen on sikä­li tur­haa, että kyse on poh­jim­mil­taan neut­raa­lis­ta tai jopa posi­tii­vi­ses­ta asias­ta. Sääs­tän oman kat­ke­ruu­te­ni sel­lai­sil­le ilmiöil­le, joi­hin sisäl­tyy minus­ta jokin vää­ryys. En kan­na­ta monar­ki­aa; minus­ta se on saip­puaoop­pe­raa, joka vetää puo­leen­sa huo­mio­ta jota tar­vit­tai­siin muu­al­la. Ruot­sin kunin­kaal­li­set, Vic­to­ria var­sin­kaan, eivät kui­ten­kaan ihmi­si­nä ole (ehkä kunk­kua lukuu­not­ta­mat­ta) epä­sym­paat­ti­sia, ja lap­sen syn­ty­mä on minus­ta iloi­nen asia sil­loin kun asian­osai­sis­sa ei ole mitään isom­paa vikaa. #

On haus­ka näh­dä ajan myö­tä pik­ku Essi-vau­van kas­va­van isok­si. Mui­ta­kin kunin­kaal­li­sia on minun elin­ai­ka­na­ni syn­ty­nyt (Wale­sin prins­si Har­ry tulee ensim­mäi­se­nä mie­leen), mut­ta ne ovat joko tapah­tu­neet vie­lä itse­ni­kin olles­sa kovin pie­ni tai sit­ten niin kau­ka­na koke­mus­pii­ris­tä­ni, ettei niis­tä ole mitään muis­ti­ku­via. Estel­len vart­tu­mi­sen vai­hei­ta jul­ki­suu­des­sa pui­taes­sa tulen kui­ten­kin toden­nä­köi­ses­ti muis­ta­maan hänen syn­ty­män­sä, joka siis tätä kir­joit­taes­sa­ni on tapah­tu­nut vas­ta kol­me päi­vää sit­ten. #

Inter­net-ilmiöis­tä Mitä ihmi­set ajat­te­le­vat minun teke­vän -mee­mi roi­hah­ti liek­kei­hin, paloi kirk­kaas­ti muu­ta­man päi­vän, ja tun­tuu tätä kir­joit­taes­sa­ni ole­van jo koko­naan sam­mu­nut: en ole pariin päi­vään näh­nyt enää yhtään kuva­kol­laa­sia. #

Tänään on kar­kaus­päi­vä. #