marginaali

Unia

#24858. Lauantai, 31. joulukuuta 2011 klo 11.46.18, kirjoittanut Jani.

Näin täs­sä vii­kol­la taas unta tran­susek­sis­tä. Täl­lä ker­taa suku­puo­li­se­koi­tus oli (enti­nen Mr.) Spock, mikä kuu­los­taa peri­aat­tees­sa pal­jon kar­mi­vam­mal­ta kuin mitä se unes­sa oli — Ms. Spock oli itse asias­sa var­sin vie­hät­tä­vä. Tämä alkaa näkö­jään muo­dos­tua näi­den unien tee­mak­si. #

Olen myös taas näh­nyt unia, jois­sa hei­las­te­len X:n kans­sa, ja sit­ten yhtäk­kiä tajuan, että minul­la­han on der­pi­na, ja mitä ihmet­tä minä nyt oikein täs­sä toi­lai­len. Olen kau­hean ris­ti­rii­dan kou­ris­sa, kun haluai­sin vaih­taa X:n der­pi­naan, mut­ten haluai­si lou­ka­ta kum­paa­kaan. #

Sit­ten olen taas vetä­nyt pois sitä lopu­ton­ta lan­kaa alae­tu­ham­pait­te­ni välis­tä. Toi­nen ham­pais­ta on (val­ve­to­del­li­suu­des­sa) kier­ty­nyt niin että se on mel­kein poi­kit­tain mui­hin näh­den. Se tun­tuu kie­len kär­jes­sä ärsyt­tä­vä­nä roso­na, min­kä ali­ta­jun­ta sit­ten tul­kit­see niin, että ham­pai­den välis­sä on joku lan­gan­pät­kä tai ruu­as­ta jää­nyt kui­tu. Sit­ten kun muka unes­sa sitä lan­kaa sii­tä vedän pois, niin eihän se roso val­ve­to­del­li­suu­des­sa lak­kaa kie­len pääs­sä tun­tu­mas­ta, joten se lan­ka unes­sa vain jat­kuu ja jat­kuu ja jat­kuu, loput­to­miin vaik­ka kuin­ka vedän. #

Vii­me yönä olin Saa­ran luo­na kyläs­sä. Siel­lä oli val­ve­to­del­li­suu­des­sa­kin siel­lä ole­vien koi­rien lisäk­si yksi uusi, mäyräkoiranpentu[alaviite]Rotu tuli var­maan eilen näke­mäs­tä­ni kuvas­ta, jos­sa kak­si pai­taan puet­tua koi­raa istuu tui­jot­taen, tai sit­ten aiem­min täl­lä vii­kol­la näke­mäs­tä­ni kuvas­ta, jos­sa koi­ra istuu lat­tial­la ihmis­mäi­ses­ti[/alaviite]. Se oli muu­ten ihan kilt­ti, mut­ta tyk­kä­si jäys­tää sor­mia­ni. Sit­ten se pis­si lat­tial­le, ja huo­ma­sin sen vas­ta kun olin jo ennät­tä­nyt sot­kea sii­nä lam­mi­kos­sa ulkoi­lu­pu­ku­ni hihan. #

( . )( . )

#24801. Torstai, 15. joulukuuta 2011 klo 12.38.09, kirjoittanut Jani.

Näin unta että olin näyt­te­li­jä­nä Hercu­le Poi­rot -näy­tel­mäs­sä. Olin otat­ta­nut sili­ko­ni­tis­sit, vas­ta­näyt­te­li­jä­ni (mies hän­kin syn­ty­jään, jos­kin minua kau­niim­pi) samoin, ja meil­lä oli näy­tel­mäs­sä suu­te­lu­koh­taus. Suu­del­man seu­rauk­se­na rakas­tuin tuo­hon vas­ta­näyt­te­li­jää­ni (en näy­tel­män juo­nen mukaan, vaan ns. oikeas­ti), mut­ta hän ei vai­kut­ta­nut minus­ta kiin­nos­tu­neel­ta, vaan vokot­te­li nais­näyt­te­li­jöi­tä (jot­ka siis oli­vat oikei­ta nai­sia). #

Lopus­sa kukai­nen­kin kävi vuo­rol­laan kumar­ta­mas­sa ylei­söl­le. En ollut oikein var­ma omas­ta vuo­ros­ta­ni, ja kun sit­ten olin sopi­van raon arvot­tua­ni käy­nyt kumar­ta­mas­sa, koin mui­den näyt­te­li­jöi­den pahek­su­van minua kat­seel­laan, kos­ka olin käy­nyt lii­an aikai­sin ja varas­ta­nut näin osan heil­le kuu­lu­nees­ta huo­mios­ta. #

Rei­lun kau­pan osta­mis­pro­jek­ti­ni ei ole eden­nyt kovin hyvin. Ostan näkö­jään niin vähän mitään ulko­mai­sia tuot­tei­ta noin yli­pään­sä että voi­sin tar­peek­si usein vali­ta Rei­lua. Kah­via tosin ostan, mut­ta sen­kin sit­ten aina unoh­dan ostaa Rei­lu­na, kun sitä tar­vii niin har­voin. Sitä pait­si aina­kin Pir­kan Rei­lu kah­vi oli pahaa. #

Mut­ta uusi Ryh­mä-X ilmes­tyi eilen, jipii! Olin aja­tel­lut tila­ta sen, mut­ta nyt sit­ten juu­ri tämän kuun nume­ros­sa toi­mit­ta­ja pal­jas­taa, että ensi vuon­na saat­taa ilmes­tyä koko­nais­ta nel­jä nume­roa, jos hyvin käy, ja sekin vain tämän meneil­lään ole­van tari­nan lop­puun­saat­ta­mi­sek­si. Sen jäl­keen kuka ties mitä, jos mitään. Ei pal­jon innos­ta tilaa­maan. #

Eilen kävin vii­na­kau­pas­sa osta­mas­sa uimao­pet­ta­jal­le kii­tok­sek­si ja jou­lu­lah­jak­si pul­lon glö­giä. Ohjaa­jal­le ostin kon­veh­te­ja. Vein ne tänään Avi­reen. #

Kulmahampaan laki

#24709. Lauantai, 3. joulukuuta 2011 klo 20.43.30, kirjoittanut Jani.

Mustavalkoinen piirroskuva: ihmisen ylähampaat alta, kulmahampaiden kohdalla kaksi pientä hammasta Näin tois­sayö­nä pari merki(tykse)llistä unta. #

Ensim­mäi­ses­sä minul­ta puto­si­vat kul­ma­ham­paat, mut­ta nii­den alta pal­jas­tui kas­va­mas­sa olleet uudet parit kuta­kin pudon­nut­ta ham­mas­ta koh­den. Se näyt­ti toi­saal­ta aika iljet­tä­väl­tä, mut­ta toi­saal­ta ajat­te­lin, että on aika siis­tiä, että ne oli­vat nime­no­maan kul­ma­ham­pai­ta, jot­ka ovat pedon merk­ki. #

Toi­ses­sa unes­sa olin Kur­ki­hyp­py­län­tien rivi­ta­lol­la lap­suu­den­per­heen ja S:n kans­sa. Keit­tiön etu­pi­han­puo­lei­ses­ta ikku­nas­ta näkyi pihal­la seis­syt koi­vu (sel­lais­ta sii­nä ei muis­taak­se­ni oikeas­ti kos­kaan ollut), jos­sa kii­pei­li kak­si varis­ta. Toi­nen niis­tä kan­toi nokas­saan (mei­dän) koi­ran punais­ta flexi­ta­lu­tin­ta. Lin­tu aikoi sel­väs­ti­kin varas­taa sen, mut­ta vem­pain oli sen ver­ran pai­na­va varik­sen kan­taa, että ylös pyr­kies­sään se putoi­li koi­vus­sa yhä uudes­taan takai­sin alem­mil­le oksil­le. #

Isä sän­tä­si ulos ja arva­sin, että varis­pa­ral­le käy keh­nos­ti. Lin­tu ei kan­ta­muk­sen­sa kans­sa pääs­syt kar­kuun (eikä älyn­nyt flexiä jät­tää­kään), ja isä vään­si sil­tä nis­kat nurin. Minus­ta tun­tui pahal­ta, ei niin­kään lin­nun takia (se kuo­li ihan het­kes­sä ja kivut­to­mas­ti) vaan tilan­tees­sa val­lin­neen ris­ti­rii­dan takia: tie­sin ettei S tykän­nyt varik­sen tap­pa­mi­ses­ta, ja toi­saal­ta taas isä ei kyke­ne näke­mään sel­lai­ses­sa mitään vää­rää. Tun­sin sen inhot­ta­van voi­mat­to­man vas­tuun ris­ti­pai­neen, jota kes­ke­nään yhteen­so­vit­ta­mat­to­mat näke­myk­set yhtä aikaa näke­mään kyke­ne­vä tun­tee pel­käs­tään yhtä näke­mys­tä ker­ral­laan edus­ta­vien läheis­ten seu­ras­sa. #

LSP

#24642. Sunnuntai, 27. marraskuuta 2011 klo 23.45.36, kirjoittanut Jani.

Ali­ta­jun­ta on roo­lit­ta­nut usko­vai­sen ser­kun näyt­te­le­mään yli­mi­nän osaa. Tois­sayö­nä näin unta, että hän/se oli otta­nut minut luk­ko-ottee­seen, ilmei­ses­ti ilman mitään yli­voi­mai­suu­ten­sa osoit­ta­mis­ta kum­mem­paa syy­tä. Minä en kui­ten­kaan halun­nut­kaan men­nä min­ne­kään, joten en yrit­tä­nyt­kään vas­tus­tel­la yhtään, vaan ren­tou­tin päin­vas­toin kaik­ki lihak­se­ni. Sel­lai­seen vas­ta­tek­niik­kaan luk­ko-ote oli ilmei­ses­ti huo­noh­kos­ti suun­ni­tel­tu, eikä serk­ku oikein hal­lin­nut liha­häk­ky­räm­me liik­kei­tä sen jäl­keen, vaan vyö­ryim­me lat­tial­la sin­ne tän­ne. #

Toi­ses­sa unes­sa katsoin/olin itse muka­na kau­hue­lo­ku­vas­sa tai jos­sain Salais­ten kan­sioi­den tyyp­pi­ses­sä sar­jas­sa. Sii­nä pää­hen­ki­löt oli van­git­tu kei­no­te­koi­seen rin­nak­kai­su­lot­tu­vuu­teen, joka oli pal­lon muo­toi­nen kopio todel­li­suu­des­ta. Siis ikään kuin jää­te­lö­kau­hal­la oli­si kau­hais­tu todel­li­suu­des­ta pal­lo, pait­si että se oli siis vain kopio. Vähän niin kuin jät­ti­mäi­nen lumi­sa­de­pal­lo, jon­ka sisäl­lä ole­va mai­se­ma­jäl­jen­nös oli­si aidon mai­se­man mit­ta­kaa­vas­sa. #

Pal­lou­lot­tu­vuus oli raken­net­tu siten, että vaik­ka sil­lä ulkoa­päin kat­sel­tu­na oli reu­na, reu­naa ei voi­nut sisäl­tä­päin lähes­tyä, vaan reu­naa koh­ti kul­ki­ja kier­tyi aina takai­sin ulot­tu­vuu­den sisään. Poik­keuk­se­na oli täy­del­li­sen koh­ti­suo­raan ulos­päin (pal­lon sädet­tä pit­kin) kul­ke­vat radat, joi­ta pit­kin ulko­reu­na oli mah­dol­lis­ta läpäis­tä sisäl­tä­päin. Seu­ra­sin tapah­tu­mia pää­hen­ki­löi­den muka­na, kun nämä ensin sai­vat tämän nik­sin sel­vil­le (mis­sä itse tai­sin olla osal­li­se­na, sil­lä saa­toin välit­tää tätä kor­keam­paa tie­toa telk­ka­rin­kat­so­ja­mi­näl­tä­ni, joka tun­si juo­nen hah­mo­ja parem­min) ja pyr­ki­vät sit­ten hank­kiu­tu­maan pal­lon sädet­tä pit­kin kul­ke­val­le radal­le eri­lai­sin len­to­lait­tein. #

Vii­me yönä näin taas huu­me­se­koi­lu­ja. Täl­lä ker­taa olin (taas ker­ran tie­tä­mät­tä­ni) tul­lut otta­neek­si jotain vai­ku­tuk­sil­taan LSD:n ja eks­taa­sin väli­muo­toa muis­tut­ta­nut­ta ainet­ta. (Todel­li­suu­des­sa näi­tä kah­ta käy­te­tään Wiki­pe­dian mukaan toi­si­naan sekai­sin, ja toi­saal­ta eks­taa­sin­kin sub­jek­tii­vi­siin vai­ku­tuk­siin kuu­luu lie­vä psy­ke­de­lia.) Ihmi­set ympä­ril­lä­ni alkoi­vat kimal­lel­la. Jos­sain vai­hees­sa sain pää­hä­ni, että voi­sin pii­lou­tua polii­sil­ta (jon­ka pel­kä­sin nap­paa­van minut käy­tös­tä) mene­mäl­lä tien lai­das­sa loju­nee­seen ruu­mi­sark­kuun ja makaa­mal­la siel­lä liik­ku­mat­ta kuin ruu­mis. #

Avainsanat:

Toisen käden tuska

#24621. Torstai, 24. marraskuuta 2011 klo 19.23.05, kirjoittanut Jani.

Näin täs­sä vii­kol­la erää­nä yönä unta, jos­sa japa­ni­lai­set pais­toi­vat kam­pe­la- tai raus­ku­mais­ta kalaa. Kala oli niin kuin laat­ta, ja se pais­tet­tiin koko­nai­se­na, elä­vä­nä hii­li­pe­din pääl­lä. Idea­na oli, että kuu­men­ta­mal­la kalan ruu­miis pul­lis­tui nes­tei­den kie­hues­sa ja lopul­ta pok­sah­ti pääs­tään auki. #

Pok­sah­ta­mi­sen jäl­keen­kin kala oli vie­lä hen­gis­sä. Sii­nä hitaas­ti kuo­le­maa teh­des­sään se kat­se­li minua isoil­la kos­teil­la koi­ran­sil­mil­lään tajua­mat­ta mitään sii­tä mik­si oli jou­tu­nut moi­sen jul­muu­den koh­teek­si. #

Minul­la on aina sil­loin täl­löin näi­tä täl­lai­sia näky­jä ansait­se­mat­to­mas­ta, täy­sin tyh­jän­päi­väi­ses­tä kär­si­myk­ses­tä. Useim­mis­sa niis­tä kär­si­jä on eläin. Onnek­si tähä­nas­ti­ses­sa elä­mäs­sä­ni tätä on esiin­ty­nyt lähes yksi­no­maan unis­sa. #

Sel­lai­sen koh­taa­mi­nen aiheut­taa fyy­si­se­nä tun­tu­van pahan olon. Se ei ole kuvo­tus­ta vaan vain niin val­tai­sa vää­ryy­den­tun­ne, että on kuin sie­lu yrit­täi­si kou­ris­tel­la irti ruu­miis­ta pääs­täk­seen pakoon fyy­sis­tä maa­il­maa, jos­sa voi täl­lais­ta tapah­tua. Se on suun­nat­to­man pal­jon pahem­paa kuin mikään sel­lai­nen, mikä koh­dis­tuu omaan itseen. Tämä saa ihmi­sen haa­li­maan tus­kaa itseen­sä: kau­pan­kä­vi­jä­mie­li yrit­tää lunas­taa mui­hin koh­dis­tu­vaa kär­si­mys­tä itsel­leen, jot­tei jou­tui­si tun­te­maan sitä min­kä toi­seen koh­dis­tu­va kär­si­mys itses­sä aiheut­taa. Ensi­kä­den tus­ka ei kos­kaan voi olla samal­la taval­la sie­tä­mä­tön­tä kuin toi­sen käden tus­ka. #

Se, tuol­lai­nen vää­ryy­den tapah­tu­ma, on peruut­ta­ma­ton, kuin mus­ta auk­ko his­to­rias­sa. Pahim­mil­laan sitä ei pys­ty edes miten­kään hyvit­tä­mään. Par­haim­mil­laan tapah­tu­neen tus­kan pys­tyy toi­sin­ta­maan sen aiheut­ta­jas­sa yhdis­tet­ty­nä täs­sä syn­ny­tet­tyyn tie­toi­suu­teen sii­tä, että hän/se on teh­nyt tämän jol­le­kin viat­to­mal­le. Se on kui­ten­kin äärim­mäi­sen epä­to­den­nä­köis­tä: useim­mi­ten tus­kan syn­ty­mi­nen jo alu­nal­ku­jaan­kin edel­lyt­tää sel­lais­ta myö­täe­lä­mis­ky­vyt­tö­myyt­tä, tai yksin­ker­tai­ses­ti ymmär­rys­ky­vyt­tö­myyt­tä (jos teki­jä­nä on vaik­ka­pa lap­si), ettei se ole mah­dol­lis­ta. Esi­mer­kik­si nuo tämän­ker­tai­sen une­ni “japa­ni­lai­set” eivät sel­väs­ti­kään pys­ty tajua­maan eläi­men kyke­ne­vän kär­si­mään. #

Tuol­lai­nen koke­mus jo yksi­nään­kin saa minut toi­vo­maan, että voi­sin itse­kin olla psy­ko­paat­ti­sen tur­ta kai­kel­le, eten­kin kai­kel­le tois­ten olen­to­jen tun­te­mal­le pahal­le olol­le. Myö­täe­lä­mis­ky­ky on hyö­dyl­li­nen ihmis­la­jil­le, mut­ta minul­le hen­ki­lö­koh­tai­ses­ti se mer­kit­see lähin­nä juu­ri tuon mus­tan aukon kal­tai­sia kiel­tei­siä koke­muk­sia. Sii­nä on yleen­sä enem­män tai vähem­män kyse tus­kas­ta, jota täy­tyy vält­tää ja pae­ta. #

Empa­tia­ky­ky­ni on tie­tys­ti mää­ri­tel­lyt elä­mä­ni kulun, eikä sen irrot­ta­mi­nen minus­ta nyt tie­ten­kään toi­mi­si. Sik­si haa­vei­len­kin koko­naan toi­ses­ta elä­mäs­tä, jos­sa en oli­si kos­kaan kyen­nyt tun­te­maan. Sil­loin kär­si­sin impuls­sien vaja­vuu­des­ta, mikä arva­ten­kin voi omal­la taval­laan olla yhtä mah­do­ton­ta sie­tää kuin yllä kuvaa­ma­ni tus­kan mus­ta auk­ko. Mut­ta oli­si­pa­han edes vaih­te­lua nykyi­ses­tä. #