marginaali


  Uudempia postauksia »

Voight-Kampff

#15407. Maanantai, 11. lokakuuta 2010 klo 17.38.15, kirjoittanut Jani. 4 kommenttia.

Alus­ta­via suun­ni­tel­mia teh­tiin tänään psy­ko­lo­gil­la. Perim­mäi­nen epä­luu­loi­suu­te­ni ihmi­siä koh­taan pitäi­si voit­taa ja pitäi­si oppia ole­maan oma­na itse­nä­ni. Psy­ko­lo­gi arve­li, että näi­den har­joit­te­luun päi­vä­osas­to oli­si sopi­va paik­ka. Täy­tyy kuu­lem­ma men­nä sin­ne ja vän­gä­tä vas­taan joka asias­sa niin saan har­joi­tus­ta. #

Toi­sin sanoen röl­lä­tä niin kuin vain tääl­lä netis­sä olen tähän asti. #

Trollface #

Mut­ta se suun­ni­tel­ma riip­puu vie­lä lää­kä­ris­tä. #

Olen kyl­lä mel­ko hyvin saa­nut psyy­ke­ni pii­rus­tuk­set psy­ko­lo­gil­le esi­tel­tyä, ja samal­la tie­tys­ti myös sel­kiy­tet­tyä itsel­le­ni. Hämä­rän pei­tos­sa ovat oikeas­taan vain ne var­si­nai­set tapah­tu­mat ja tilan­teet, jois­sa nykyi­nen kie­rou­tu­nut per­soo­na­ni on saa­nut alkun­sa, sil­lä ne ovat jos­sain syväl­lä var­hais­lap­suu­des­sa. #

Mut­ta ei niil­lä yksi­tyis­koh­dil­la toi­saal­ta sinän­sä ole juu­ri mer­ki­tys­tä­kään. Pää­piir­teet on help­po joh­taa sii­tä miten suh­tau­dun aikui­suu­teen ja lap­suu­teen. Olen jou­tu­nut pie­ne­nä teke­mään valin­to­ja ja rat­kai­su­ja sii­tä mil­lai­nen minä olen, kun ihmi­set nor­maa­lis­ti miet­ti­vät näi­tä asioi­ta kai vas­ta toi­sel­la kym­me­nel­lä. Sil­loin mus­tan ja val­koi­sen välis­sä on jo vähän eri sävy­jä­kin toi­sin kuin taa­pe­roi­käi­sel­lä. #

Pär­jä­täk­se­ni nykyis­tä parem­min minun pitäi­si kas­vaa aikui­sek­si ilman, että petän pik­ku-Janin muut­tu­mal­la aikui­sek­si. Sii­hen para­dok­siin ehkä kitey­tyy ongel­mie­ni ydin. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, psykiatria, psykologia

30 ja kasvaa

#13867. Sunnuntai, 8. elokuuta 2010 klo 11.27.56, kirjoittanut Jani. 4 kommenttia.

Auringossa ratsastava lapsi Vaik­ka vihaan­kin aurin­gon­pais­tet­ta ja hel­tei­tä, pidän toi­saal­ta sii­tä, kun saan olla muka­na ääri-ilmiöis­sä, jol­lai­nen nyt tämä kesä on ollut ja jol­lai­se­na se näh­tä­väs­ti jat­kuu­kin vie­lä aina­kin tämän vii­kon­lo­pun. Toi­sin sanoen on minus­ta hie­noa, jos voin sit­ten van­hoil­la päi­vil­lä­ni muis­tel­la, että se kesä -10, se se oli sit­ten kuu­ma, voi juma­lau­ta! Hikoi­lin­ki var­maan jon­ku 300 lit­raa. Olen­han ollut läs­nä ihan itte omas­ta tah­dos­ta­ni sil­loin, kun on teh­ty his­to­ri­aa! #

Koin tuos­sa äsken het­kel­li­sen mie­len­häi­riön, jos­sa kuvit­te­lin itse­ni jon­kin sor­tin töi­tä teke­mäs­sä. Tai siis se ei sinän­sä oli­si poik­keuk­sel­lis­ta, vaan se, että joten­kin osa­sin sen sii­nä miel­tää jol­lain tapaa itseä­ni var­ten tapah­tu­va­na. Sehän se on se ongel­ma minul­la sii­nä näin todel­li­suu­den tasol­la, että en pys­ty teke­mään (enkä siis yleen­sä edes kuvit­te­le­maan että teki­sin) mitään itse­ni täh­den. Kaik­ki teke­mi­se­ni läh­tee aina sii­tä, että ajat­te­len sen hyö­dyt­tä­vän jol­lain tapaa jota­ku­ta muu­ta. #

Tai siis nykyi­sin pitää sanoa, että läh­ti­si, sil­lä nykyi­sin­hän minä en tee mitään, juu­ri sik­si etten enää pys­ty, kos­ka sii­nä ei ole mitään miel­tä, että tekee asioi­ta vain sik­si, että hyö­dyt­täi­si toi­sia. (Kyl­lä, kaik­ki kris­ti­tyl­lä moraa­lil­la toi­mi­vat ovat vää­räs­sä.) Sii­nä on (kie­rou­tu­nut­ta) jär­keä vain lap­sen näkö­kul­mas­ta sil­loin, kun lap­si on otta­nut teh­tä­väk­seen itse­ään hen­gis­sä pitä­vän vanhemman/vanhempien/kasvattajien/perheen tuke­mi­sen. Minun siis pitäi­si kas­vaa täs­tä vinou­mas­ta­ni ulos jot­ta voi­sin teh­dä asioi­ta välit­tö­mäs­ti itseä­ni var­ten enkä tuol­la taval­la välil­li­ses­ti tois­ten kaut­ta. #

Avainsanat: lapsi, sää

Nuo kuolleet silmät

#13629. Sunnuntai, 1. elokuuta 2010 klo 14.33.21, kirjoittanut Jani. 6 kommenttia.

Kaksi poikaa rannalla käsi kädessä Olen unis­ta pää­tel­len retar­doi­tu­nut. Aikoi­naan näin unia armei­jas­ta, sit­ten lukios­ta ja ylä­as­tees­ta, ja nyt ala-astea­jois­ta. (Oikeas­ti se ei tie­ten­kään men­nyt noin, mut­ta tuo on pal­jon nase­vam­pi tari­na kuin rosoi­nen todel­li­suus, jos­sa näen näi­tä kaik­kia sekai­sin. Typis­tin vain nii­den kes­ki­näi­set pai­no­tuk­set edel­lä kir­joit­ta­maa­ni yksin­ker­tais­tuk­seen.) #

Puit­teis­ta riip­pu­mat­ta unien tee­ma on aina sama. Kou­lus­sa on kes­ki­päi­vä (vaik­ka ulko­na on aina pilk­ko­pi­me­ää), ja jäl­jel­lä on siis vie­lä 2-4 oppi­tun­tia. Se tun­tuu minus­ta niin muser­ta­van pit­käl­tä ajal­ta, että tajuan, etten miten­kään voi sel­viy­tyä sii­tä. Pää­tän läh­teä kotiin. Vaik­ka tie­dän, etten pys­ty jää­mään, yleen­sä pel­kään tulos­sa ole­vaa opet­ta­jaa (/kapiaista) ja sitä, että läh­töä­ni pide­tään ran­gais­ta­va­na lint­saa­mi­se­na. Unis­sa, jois­sa opet­ta­ja on pai­kal­la, hän yleen­sä kui­ten­kin ymmär­tää sai­rau­te­ni ja pitää itses­tään sel­vä­nä, että olen täy­sin kyvy­tön mihin­kään. #

Näi­hin ala-astea­jan uniin liit­tyy lisäk­si suru­mie­li­syyt­tä sii­tä mitä meis­tä on tul­lut. Minus­ta ihmi­nen ei aikuis­tues­saan suin­kaan aktua­li­soi lap­suu­ten­sa poten­ti­aa­lia eli ikään kuin val­mis­tu lopul­li­sek­si itsek­seen, niin kuin tapah­tu­ma ehkä puh­taas­ti bio­lo­gi­ses­sa mie­les­sä tuli­si tul­ki­ta. Sen sijaan hän vain van­he­nee, enkä sil­lä siis tar­koi­ta mitään kyp­sy­mi­sen kal­tais­ta posi­tii­vis­ta, vaan kaik­kea van­he­ne­mi­seen liit­ty­vää huo­no­ne­mis­ta. Alkaen jo ulkoi­ses­ta ole­muk­ses­ta, hel­vet­ti: aikuis­tu­mi­nen tar­koit­taa sitä, että sileä, kau­nis ja haju­ton lap­si-ihmi­nen rup­sah­taa läs­ki­sek­si, kar­vai­sek­si ja hai­se­vak­si irto­nah­ka­sä­kik­si. Enke­li muut­tuu demo­nik­si, jär­kyt­tä­väk­si irvi­ku­vak­si omas­ta enti­ses­tä itses­tään. #

En sil­ti suin­kaan haluai­si pala­ta lap­suu­teen, sil­lä niin kuin jo ties kuin­ka mon­ta ker­taa olen kir­joit­ta­nut, lap­suus on elä­män vit­tu­mai­sin­ta aikaa. #

Avainsanat: armeija, lapsi, opiskelu, uni

Vajaat aikuiset

#12731. Perjantai, 30. huhtikuuta 2010 klo 10.13.39, kirjoittanut Jani. 9 kommenttia.

Olen tain­nut aikai­sem­min­kin kir­joit­taa sii­tä miten haluai­sin olla aikui­nen, sisäi­ses­ti siis, en sel­lai­nen ste­reo­tyyp­pi­nen, jol­la on bei­ge jak­ku­pu­ku ja bei­ge olo­huo­ne ja astias­to, jon­ka kaik­ki osat saman­lai­sia. Mut­ta en oikeas­taan tie­dä haluan­ko, vai ajat­te­len­ko että minun kuu­luu olla. Tun­nen itse­ni val­ta­van lap­sel­li­sek­si ja osaa­mat­to­mak­si, aivan kuin minul­ta puut­tui­si jotain oleel­li­sia tai­to­ja, jot­ka kaik­ki muut osaa­vat jo lap­si­na tai vähin­tään tei­ni-iäs­sä. En kyl­lä kek­si niis­tä nyt yhtään esi­merk­kiä, muu­ta kuin ehkä kyvyn hank­kia töi­tä. Tai kyvyn hal­li­ta stres­siä. Tai sit­ten ne ovat asioi­ta, jot­ka tun­tu­vat muil­le itses­tään sel­vil­tä. Esim. työ­ka­ve­reil­la­ni kai­kil­la tun­tui ole­van käsi­tys sii­tä mis­sä ja mitä he halua­vat olla vii­den vuo­den pääs­tä. Minä vain aje­leh­din eikä minul­le ole tul­lut edes mie­leen teh­dä jotain vii­si­vuo­tis­suun­ni­tel­maa. Että muut tie­tä­vät ja osaa­vat asioi­ta, jois­ta minul­la ei ole mitään käsi­tys­tä mut­ta jot­ka ovat olen­nai­sia aikui­se­na ole­mi­ses­sa. #

Näky­mä­tön tyt­tö: Tors­tai #

Tuo tun­ne oman aikui­suu­den vaja­vuu­des­ta tun­tuu hyvin tutul­ta, ja sen täs­mäl­li­sem­pi mää­rit­te­ly edes esi­merk­kien kaut­ta on samoin minul­le han­ka­laa. “Kyky hank­kia töi­tä” soit­taa kyl­lä vah­vas­ti kel­lo­ja, vaik­ka jos ajat­te­len sitä tar­kem­min, kyse on enem­män­kin näky­mät­tö­mäs­tä muu­ris­ta, joka tun­tuu sei­so­van minun ja vaik­ka­pa sit­ten tuon töi­den hank­ki­mi­sen välis­sä. Muu­ris­sa on port­ti jon­ka ylä­puo­lel­la ole­vas­sa kyl­tis­sä lukee “vain aikui­sil­le”, enkä minä sik­si uskal­la men­nä sii­tä, sil­lä en koe itseä­ni aikui­sek­si. Vai­ku­tus on yhtä teho­kas kuin jos kyl­tis­sä luki­si “Arbeit macht frei”. #

Huo­mat­ta­vaa täs­sä on se, että minul­ta puut­tu­vat tie­tys­ti kyl­lä kaik­ki käy­tän­nön tai­dot­kin, joi­ta esi­mer­kik­si nyt sit­ten vaik­ka­pa tuo työn hank­ki­mi­nen edel­lyt­täi­si, mut­ta ne eivät ole se, mikä töi­den hake­mi­sen pää­asias­sa estäi­si, jos sel­lai­seen alkai­sin. Kyky­jä­hän voi hank­kia vain har­joit­te­le­mal­la, eikä uusien asioi­den opet­te­le­mi­nen tuo­ta minul­le vai­keuk­sia, jos haluan sitä teh­dä. Kyse ei siis vie­lä­kin tar­kem­min sanoen ole­kaan sii­tä, etten­kö uskal­tai­si men­nä tuos­ta por­tis­ta, vaan sii­tä, etten halua. #

Syyt sii­hen, etten halua, mene­vät sit­ten jo niin hen­ki­lö­koh­tai­sel­le alu­eel­le, että niis­sä vii­meis­tään poi­ken­nen var­maan­kin Näky­mät­tö­män tytön ongel­mas­ta. Olen miet­ti­nyt noi­ta syi­tä jon­kin ver­ran, mut­ten muis­taak­se­ni ole käsi­tel­lyt nii­tä mis­sään tera­pia­kes­kus­te­luis­sa. Sik­si en roh­ke­ne väit­tää käsi­tys­tä­ni niis­tä tie­dok­si, niin kuin monis­ta kes­kus­te­luis­sa käsi­tel­lyis­tä asiois­ta pys­tyn teke­mään. Se hyö­ty tera­pia­kes­kus­te­luis­ta aina­kin on siis ollut, että siel­lä saa var­muut­ta itseen­sä liit­ty­viin käsi­tyk­siin­sä. #

Teo­ria­ni mukaan sii­nä, etten halua teh­dä joi­tain asioi­ta, jot­ka miel­län aikui­suu­den ilmen­ty­mik­si, on kyse uhmas­ta. Muis­to­je­ni koke­mus­maa­il­mas­sa on kat­ke­ra tun­ne sii­tä, että minut sul­je­taan joi­den­kin asioi­den ulko­puo­lel­le sik­si, etten ole vie­lä aikui­nen (sit­ten kun kas­vat isok­si sitä ja tätä). Toi­saal­ta taas koin, että minul­ta edel­ly­te­tään aikuis­mais­ta käyt­täy­ty­mis­tä (isot pojat sitä ja tätä), joten olin kah­den vas­tak­kai­sen voi­man ris­ti­pai­nees­sa. Vaik­ka aikaa ja paik­kaa en muis­ta­kaan, niin muis­tan kyl­lä päät­tä­nee­ni, että minä en kos­kaan rupea aikui­sek­si, jos ne ovat tuol­lai­sia — jos tämän sanan oli­sin sil­loin tien­nyt — ikä­ra­sis­te­ja. #

Sik­si yli­pään­sä kaik­ki mitä tuol­loin, luul­ta­vas­ti alle kou­lui­käi­se­nä, miel­sin aikui­suu­teen kuu­lu­vak­si, muut­tui minul­le vas­ten­mie­li­sek­si. Sik­si esi­mer­kik­si sek­si on minul­le niin kovin vai­kea asia sulat­taa: aina, kun minun pitäi­si käyt­täy­tyä sek­sin suh­teen aikuis­mai­ses­ti (oli­pa se sit­ten käy­tän­nön tai puheen tasol­la), tun­nen teke­vä­ni vää­rin sitä pien­tä poi­kaa koh­taan, joka koki, että sek­si on yksi nii­tä asioi­ta, jot­ka mää­rit­te­le­vät näi­tä vit­tu­mai­sia ilkiöi­tä, joi­ta kut­su­taan aikui­sik­si. #

Tämä on siis se muu­ri, joka sei­soo myös minun ja työn­te­ke­mi­sen, ja ensi kädes­sä kaik­kien työn­te­ke­mi­sen edel­lyt­tä­mien käy­tän­nön tai­to­jen välis­sä: minä en kos­kaan halua olla yksi heis­tä, niis­tä ilkiöis­tä. #

Avainsanat: aikuinen, lapsi, seksuaalisuus, terapia

Lapsinäkökulma

#11291. Tiistai, 19. tammikuuta 2010 klo 15.38.24, kirjoittanut Jani. 5 kommenttia.


Ruman­vä­ri­set, yli­pit­kät top­pa­ta­kit ovat vis­siin nyt muo­tia tyt­tö­las­ten kes­kuu­des­sa. Ei sii­nä mitään, se on vain has­sua kun on kyse lap­sis­ta. Has­sua on sekin, miten se menee näin, että lap­sen voi pukea mel­kein miten tahan­sa, eikä se aikui­ses­ta (tai aina­kaan minus­ta) vai­ku­ta ensi­si­jai­ses­ti epä­muo­dik­kaal­ta tai myö­tä­hä­pe­ää herät­tä­väl­tä. On vain hyvin­puet­tu­ja lap­sia, jot­ka ovat vain lap­sia, ja sit­ten on vähem­män hyvin puet­tu­ja lap­sia, jot­ka ovat hupai­sia ja hert­tai­sia. #

Muis­tan kyl­lä itse­kin pukeu­tu­nee­ni lap­se­na joi­hin­kin vaat­tei­siin, jot­ka nyt hävet­täi­si­vät ihan lii­kaa, eikä kyse ole sii­tä että ne oli­si­vat olleet las­ten­vaat­tei­ta, tai edes sen­ai­kais­ta, eli nyt jo pahas­ti van­hen­tu­nut­ta muo­tia. Toi­saal­ta muis­tan kyl­lä myös, että oli joi­tain sel­lai­sia­kin vaat­tei­ta, joi­den pääl­le­pu­ke­mi­nen oli­si hävet­tä­nyt jo sil­loin. Siis että lap­si voi kyl­lä häve­tä joi­tain vaat­tei­ta, vaik­kei aikui­nen (tai aina­kaan minä) las­ta kos­kaan sil­lä taval­la kyke­ni­si näke­mään, siis pukeu­tu­nee­na johon­kin mikä herät­täi­si myö­tä­hä­pe­ää. #

Onnek­se­ni mei­tä ei aina­kaan muis­ti­ni mukaan kos­kaan pako­tet­tu pukeu­tu­maan mihin­kään epä­mie­lui­siin vaat­tei­siin. Vaa­te­tuk­sen riit­tä­väs­tä mää­räs­tä saat­toi olla jotain eri­mie­li­syyt­tä, mut­ta en muis­ta että kos­kaan oli­si pitä­nyt pan­na pääl­le jotain itseä­ni hävet­tä­vää vaa­tet­ta vain sik­si, että van­hem­pi oli­si niin halun­nut. Jot­kut lap­set­han alis­te­taan sel­lai­seen­kin. #

Tai no, epä­mie­lui­siin vaat­tei­siin kyl­lä piti pukeu­tua, mut­ta ei siis hävet­tä­viin. Ne epä­mie­lui­sat vaat­teet oli­vat juh­la­vaat­tei­ta. Nii­hin pukeu­tu­mi­nen oli minus­ta vas­ten­mie­lis­tä. Joten­kin se koko idea, siis että pukeu­du­taan joi­hin­kin äärim­mäi­sen epä­mu­ka­viin (eli kumi­nau­hat­to­miin) vaat­tei­siin vain sik­si, että oltai­siin mah­dol­li­sim­man pal­jol­ti niin kuin muut­kin, oli täy­del­li­ses­ti vas­toin sitä mihin minä uskoin. #

En minul­la vie­lä­kään ole tääl­lä koto­na yhtään juh­la­pu­kua, mut­ta enää aja­tus pukuun pukeu­tu­mi­ses­ta ei tun­nu niin vas­ten­mie­li­sel­tä. Olen päin­vas­toin alka­nut näh­dä sii­nä jotain hie­noa­kin, nimit­täin sii­nä tapauk­ses­sa, että ihmi­sel­lä on jotain mitä sin­ne puvun alle kät­keä. Eli jos on oikein kun­non mus­ke­li­mies, niin se on minus­ta säväyt­tä­vää, että pii­lot­taa sit­ten sen ihmi­se­läi­men huip­puun­sa viri­te­tyn kehon­sa sin­ne kää­re­pa­pe­rin alle. Sil­loin sii­nä ei ole kyse tois­ten mie­lis­te­lys­tä, vaan har­ki­tus­ta petok­ses­ta, yliot­teen hank­ki­mi­ses­ta. #

UNICEF Tele­vi­sio­nin vodcast ja UNICE­Fin You­Tu­be-kana­va seu­raa­vat Hai­tin tilan­net­ta las­ten­suo­je­lu­nä­kö­kul­mas­ta. #

Avainsanat: häpeä, lapsi, muoti, vaatetus
« Vanhempia postauksia
  • kesäkuu 2012
  • toukokuu 2012
  • huhtikuu 2012
  • maaliskuu 2012
  • helmikuu 2012
  • tammikuu 2012
  • joulukuu 2011
  • marraskuu 2011
  • lokakuu 2011
  • syyskuu 2011
  • elokuu 2011
  • heinäkuu 2011
  • kesäkuu 2011
  • toukokuu 2011
  • huhtikuu 2011
  • maaliskuu 2011
  • helmikuu 2011
  • tammikuu 2011
  • joulukuu 2010
  • marraskuu 2010
  • lokakuu 2010
  • syyskuu 2010
  • elokuu 2010
  • heinäkuu 2010
  • kesäkuu 2010
  • toukokuu 2010
  • huhtikuu 2010
  • maaliskuu 2010
  • helmikuu 2010
  • tammikuu 2010
  • joulukuu 2009
  • marraskuu 2009
  • lokakuu 2009
  • syyskuu 2009
  • elokuu 2009
  • heinäkuu 2009
  • kesäkuu 2009
  • toukokuu 2009
  • huhtikuu 2009
  • maaliskuu 2009
  • helmikuu 2009
  • tammikuu 2009
  • joulukuu 2008
  • marraskuu 2008
  • lokakuu 2008
  • syyskuu 2008
  • elokuu 2008
  • heinäkuu 2008
  • kesäkuu 2008
  • toukokuu 2008
  • huhtikuu 2008
  • maaliskuu 2008
  • helmikuu 2008
  • tammikuu 2008
  • joulukuu 2007
  • marraskuu 2007
  • lokakuu 2007
  • syyskuu 2007
  • elokuu 2007
  • heinäkuu 2007
  • kesäkuu 2007
  • toukokuu 2007
  • huhtikuu 2007
  • maaliskuu 2007
  • helmikuu 2007
  • tammikuu 2007
  • joulukuu 2006
  • marraskuu 2006
  • lokakuu 2006
  • syyskuu 2006
  • elokuu 2006
  • heinäkuu 2006
  • kesäkuu 2006
  • toukokuu 2006
  • huhtikuu 2006
  • maaliskuu 2006
  • helmikuu 2006
  • tammikuu 2006
  • joulukuu 2005
  • marraskuu 2005
  • lokakuu 2005
  • syyskuu 2005
  • elokuu 2005
  • heinäkuu 2005
  • kesäkuu 2005
  • toukokuu 2005
  • huhtikuu 2005
  • maaliskuu 2005
  • helmikuu 2005
  • tammikuu 2005
  • joulukuu 2004
  • marraskuu 2004
  • lokakuu 2004
  • syyskuu 2004
  • elokuu 2004
  • heinäkuu 2004
  • kesäkuu 2004
  • toukokuu 2004
  • huhtikuu 2004
  • maaliskuu 2004
marginaalin HTML5-moottorina
WordPress 6.9 ja ubudu.
all rights reversed
tietosuojakäytäntö