marginaali

Jokeri

#25722. Keskiviikko, 11. huhtikuuta 2012 klo 20.02.50, kirjoittanut Jani.

Mie­tis­ke­lin aamul­la lini­kas­sa Bat­ma­nia ja Joke­ria. Nämä tyy­pit esiin­ty­vät unis­sa­ni aika usein, jäl­kim­mäi­nen eten­kin, Yön rita­rin näke­mi­ses­tä läh­tien on teh­nyt. Hah­mo­jen väli­ses­sä konflik­tis­sa on tie­tys­ti kyse kir­joit­ta­jan itsen­sä pään­si­säi­sis­tä ris­ti­rii­dois­ta. Mut­ta mil­lai­sis­ta, sitä poh­din. #

Kyse­hän ei tämän kak­si­kon kes­ken suin­kaan ole tavan­omai­ses­ta hyvä vas­taan paha -ase­tel­mas­ta. Joke­ri ei ole klas­si­nen oma­ne­dun­ta­voit­te­li­ja-super­rois­to, vaan hänen pää­mää­rän­sä vai­kut­ta­vat pikem­min­kin mie­li­puo­li­sil­ta, seka­sor­ron aiheut­ta­mi­seen täh­tää­vil­tä. #

Ihmet­te­lin, että mitä kum­maa tämä miek­ko­nen minun pääs­sä­ni oikein tekee. Olen miel­tä­nyt itse­ni enem­män Bat­ma­nin kal­tai­sek­si; Bat­ma­nin, joka täh­tää jär­jes­tyk­sen palaut­ta­mi­seen tais­te­le­mal­la epä­jär­jes­tys­tä aiheut­ta­via voi­mia (kuten Joke­ria) vas­taan. #

Yri­tin aluk­si sovi­tel­la hah­mo­ja Dun­geons & Dra­gons -pelien neli­kent­tään. Kek­sin kui­ten­kin, että ongel­maan puree täs­sä tapauk­ses­sa parem­min täl­lai­nen sovel­let­tu neli­kent­tä: #

Kaksiulotteinen koordinaatisto: Y-akselilla metodin entropia, X-akselilla tavoitteen entropia #

Kun pil­kon oman orga­ni­soi­tu­nei­suu­te­ni näil­le kah­del­le akse­lil­le, käy ilmi, että vaik­ka meto­din jär­jes­tel­mäl­li­syys (joka vas­tan­nee kuta­kuin­kin D&D:n “laillisuus”-akselia) onkin minul­le ehdot­to­man tär­ke­ää, tavoit­teen koh­dal­la tilan­ne onkin pal­jon epä­mää­räi­sem­pi. Itse asias­sa aina­kin pikai­sel­la poh­dis­ke­lul­la tulin sii­hen tulok­seen, että tavoit­tee­na epä­jär­jes­tys on minul­le pal­jon mie­lui­sam­pi kuin jär­jes­tys. #

Tämä selit­tää unis­sa­ni kum­mit­te­le­van Joke­rin. Bat­man­han on jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti jär­jes­tys­tä tavoit­te­le­va hah­mo, kun taas Joke­ri tavoit­te­lee epä­jär­jes­tys­tä. Miel­län lisäk­si Joke­rin meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­sek­si. Mikä­li Joke­ri menet­te­li­si epä­jär­jes­tel­mäl­li­ses­ti, hän sohi­si koh­ti tavoi­tet­taan saman­lai­sel­la sat­tu­man­va­rai­suu­del­la kuin mil­lai­nen tuo tavoi­te itse on. #

Yön rita­ris­sa Joke­ri kyl­lä väit­tää ole­van­sa “auto­ja jah­taa­va koi­ra”, mut­ta vas­toin puhei­taan hän on pyr­ki­myk­sis­sään sel­väs­ti joh­don­mu­kai­nen ja jopa juo­ni­kas (“a guy with a plan”). Päin­vas­tais­ta vakuu­tel­les­saan hän käyt­tää hyväk­seen sitä, että hänen pää­mää­rän­sä on epä­jär­jes­tys. Se on ilmei­sen teho­kas hämäys: tavoi­te ja meto­di mene­vät meil­tä hel­pos­ti sekai­sin, vaik­ka ne ovat tosia­sias­sa eri akse­leil­la. #

Esi­merk­ki meto­dis­saan epä­jär­jes­tyk­sel­li­ses­tä hah­mos­ta voi­si olla vaik­ka­pa Bat­man – paluun Ping­vii­ni, joka päät­tää het­ken mie­li­joh­tees­ta mm. ryh­tyä por­mes­ta­rieh­dok­kaak­si. Ping­vii­nin tapauk­ses­sa hämär­rys­suh­de menee­kin mie­len­kiin­toi­ses­ti toi­sin päin: Ping­vii­nin meto­di­sen epä­jär­jes­tyk­sen takia mei­dän on vai­kea näh­dä min­kä­laa­tui­nen hänen tavoit­teen­sa on (jos mie­le­käs­tä sel­lais­ta onkaan). #

Tämä jär­jes­tyk­sen ja epä­jär­jes­tyk­sen (Bat­ma­nin ja Joke­rin) väli­nen sisäi­nen konflik­ti­ni on vai­van­nut minua toi­si­naan kovas­ti­kin. Olin aja­tel­lut, että olen huo­no, type­rä ja heik­ko, kun en pys­ty pääs­tä­mään irti jär­jes­tyk­ses­tä, vaik­ka kui­ten­kaan toi­saal­ta en enää usko­kaan sii­hen niin kuin vie­lä nuo­rem­pa­na (kun sisäl­lä­ni asui vain Bat­man) uskoin. Tuo yllä kuvaa­ma­ni akse­li­ja­ko ker­too nyt kui­ten­kin, että se, mis­tä haluan pitää kiin­ni, ja se, mis­tä en enää kyke­ne pitä­mään kiin­ni, ovat­kin kak­si eri asi­aa. Voin pitää meto­di­ni, eikä se ei ole ris­ti­rii­das­sa eri akse­lil­le aset­tu­van tavoit­teen kans­sa. Kog­ni­tii­vi­nen dis­so­nans­si rau­ke­aa. #

Epä­jär­jes­tys­ta­voit­te­le­muk­se­ni takia olen jo pit­kään flirt­tail­lut anar­kis­min kans­sa. Mut­ta akse­li­ja­ko­ni pal­jas­taa täs­sä­kin suh­tees­sa jotain uut­ta: anar­kis­mi — aina­kin useim­mat sen muo­dot — tavoit­te­lee jär­jes­tys­tä, kun taas kei­nois­sa se ottaa vapauk­sia, joi­ta meto­dis­saan jär­jes­tel­mäl­li­nen ei voi itsel­leen sal­lia. Minul­le siis anar­kis­min kei­not edus­ta­vat pää­mää­rää, kun taas sen pää­mää­rä kuvaa kei­no­ja­ni. #

Byte Me

#25712. Tiistai, 10. huhtikuuta 2012 klo 17.35.51, kirjoittanut Jani.

Oli­pa lie­väs­ti sanot­tu­na mie­li mus­ta­na aamul­la. Ei suo­ra­nai­ses­ti töi­hin­me­non takia, vaan vain tämä ylei­nen vii­kon­lo­pun­jäl­kei­nen masen­nus ker­taa var­hai­nen herä­tys potens­siin unir­ty­mi pit­kän vii­kon­lo­pun jäl­jil­tä. #

Toki­han unien jat­ka­mi­sel­la sitä oli­si voi­nut lykä­tä vie­lä jon­kin ver­ran, mut­ta kun sil­lä ei tosi­aan juu­ri sen enem­pää yhteyt­tä töi­hin ole, ei ole jär­keä sen takia jät­tää mene­mät­tä­kään. Sama­han se on hau­too­ko itse­mur­haa ja maa­il­man polt­ta­mis­ta koto­na vai töis­sä. Pait­si että siel­lä töis­sä saat­taa suu­rem­mal­la toden­nä­köi­syy­del­lä olla sel­lais­ta teke­mis­tä, että sii­hen voi aivon­sa har­haut­taa ja siten pae­ta tus­kaa. #

(Tämä jär­kei­ly on suo­raan peräi­sin kes­kus­te­luis­ta psy­ko­lo­gin kans­sa.) #

Ja oikein hyvin­hän se toi­mi­kin, nyt on päi­vä taka­na ja aivo­rie­pu puh­kuu taas tar­moa ikään kuin kai­ken tur­huus oli­si muka kadon­nut jon­ne­kin sil­lä aikaa, kun pro­ses­so­ri on rous­ku­tel­lut ohjel­moin­ti­päh­ki­nöi­tä. #

…joooos­ta pääs­tään­kin käte­väs­ti takai­sin edel­li­seen aihee­seen: jep, nois­ta nyt tuol­la ole­vis­ta päh­ki­nöis­tä se tämä maha ei nyt tyk­kää. Sumplin täs­sä seu­raa­vaa siir­toa, joka saat­tai­si olla, että paah­taa nuo nykyi­set uunis­sa. Vaik­ka jos niis­sä on vaik­ka jotain tor­jun­ta-ainet­ta, niin en tie­dä onko sii­tä paah­ta­mi­ses­ta­kaan sit­ten mitään hyö­tyä. #

Toi­nen vaih­toeh­to oli­si ostaa joku pie­ni val­mis­pus­sil­li­nen uusia päh­ki­nöi­tä ja kokeil­la nii­tä. Sil­lä sit­ten aina­kin luul­ta­vim­min var­mis­tui­si, että onko kyse yksit­täi­ses­tä tuo­te­vias­ta vai vial­li­ses­ta kulut­ta­jayk­si­kös­tä. #

Fucking nuts / Silkkaa pashaa

#25698. Sunnuntai, 8. huhtikuuta 2012 klo 22.31.01, kirjoittanut Jani.

Cashew-hedelmä pähkinöineen Tois­sayö­nä oli taas yökö­tys, mut­ta enem­män vain per­ke­leel­li­nen maha­ki­pu. Epäi­len päh­ki­nöi­tä, edel­li­syö­nä mitään vai­vo­ja ei ollut kun en illal­la syö­nyt päh­ki­nöi­tä enkä avo­ka­doa (vaan hir­ven­kie­len). Tänä aamu­na sul­jin avo­ka­don pois, sil­lä söin sitä taas eili­sil­ta­na, eikä vii­me yönä ollut mitään. Aion nyt syö­dä taas noi­ta päh­ki­nöi­tä, ja jos ensi yönä maha oirei­lee, se on sel­vä jut­tu. #

Tai no siis, se ei vie­lä, että onko tämä pysy­vää, ja ovat­ko syy­nä jot­kin tie­tyt päh­ki­nät vai päh­ki­nät yli­pään­sä, ja rajoit­tuu­ko se tuo­hon nyt meneil­lään ole­vaan pus­sil­li­seen (niin kuin epäi­len) vai onko kyse jos­tain kum­mal­li­ses­ta yli­her­kis­ty­mi­ses­tä. Nuo ovat irto-Par­rot­se­ja plus Sal­li­sen val­miik­si­pus­si­tet­tu­ja sak­san­päh­ki­nöi­tä. Irto-Par­rot­se­ja nime­no­maan epäi­len, vaik­ka nii­tä­kin kyl­lä söin jo aiem­min yhden pus­sil­li­sen eikä sil­loin ollut mitään. #

Lihan­syö­jäk­si­hän minut on luon­to­äi­ti tie­tys­ti tar­koit­ta­nut, sii­tä tämä kaik­ki joh­tuu. Ei alle kol­mi­kymp­pi­se­nä väki­val­tai­ses­ti kuo­le­vien tar­vit­se veri­suo­nis­taan huo­leh­tia. Saa­ti­ka pla­kis­ta tai muis­ta nau­ret­ta­vis­ta piper­ryk­sis­tä. #

Vitut­taa­pa muu­ten sekin, ja on jo pitem­pään teh­nyt, että “päh­ki­nä­se­koi­tuk­sien” seas­sa myy­dään ties mitä. Siis rusi­noi­ta, banaa­ni­las­tu­ja sun muu­ta pas­kaa. Sii­hen pitäi­si olla joku EU-direk­tii­vi. Että kun pus­sis­sa lukee “päh­ki­nä­se­koi­tus” niin se sit­ten sisäl­tää sekoi­tuk­sen päh­ki­nöi­tä, eikä mitään muu­ta. Myy­kööt mui­ta­kin jos joku ostaa, mut­ta kut­su­koot nii­tä sit­ten vaik­ka­pa pas­ka­se­koi­tuk­sik­si. (Saa kek­siä parem­man nimen jos joku kek­sii. Epäi­len kui­ten­kin ettei kek­si.) #

Etola

#25675. Torstai, 5. huhtikuuta 2012 klo 21.58.21, kirjoittanut Jani.

Mary Jane Kelly, Viiltäjä-Jackin viides uhriHerä­sin vii­del­tä omi­tui­seen akuut­tiin yökö­tyk­seen. Piti men­nä ves­san lat­tial­le puh­kai­le­maan. Ei tul­lut yrjö yöky­lään, mut­tei se olo ohi­kaan men­nyt, joten kuo­le­man­vä­sy­nee­nä kai­voin kaa­pis­ta pal­jun ja menin sen kans­sa takai­sin petiin. Tai siis pal­jun panin lat­tial­le vuo­tee­ni vie­reen. Sii­nä sit­ten kuu­los­te­lin oloa­ni uskal­ta­mat­ta nukah­taa, ja sit­ten se meni yhtäk­kiä pois yhtä nopeas­ti kuin oli tul­lut­kin (pal­ju?). Mut­ta kel­lo oli jo niin pal­jon että piti nous­ta ylös. #

Lin­ja-autos­sa luin Ame­rican Psyc­hos­ta eri­tyi­sen raa­kaa väki­val­ta­ku­vaus­ta, kun kuvo­tus iski uudes­taan. Se oli siis ihan oike­aa fyy­sis­tä pahoin­voin­tia sekin. Sel­lais­ta ei ole ennen sat­tu­nut, vaik­ka olen tuon­kin kir­jan jo muu­ta­maan ker­taan luke­nut, jos­kin aiem­min aina suo­mek­si. Ehkä se oli alku­pe­räis­kie­len vai­kut­ta­vuu­dem­muut­ta, tai sit­ten kuvo­tus oli vain vie­lä aamu­öi­sen jäl­jil­tä taval­lis­ta her­kem­mäs­sä. Todel­li­sia raa­kuuk­sia kuvi­na tai video­na näh­des­sä­ni saa­tan kyl­lä sil­loin­kin rea­goi­da voi­mak­kaas­ti, mut­ta sil­loin se on hen­ki­ses­ti pal­jon voi­mak­kaam­paa ja fyy­si­ses­ti pal­jon hei­kom­paa kuin mitä tämä oli. #

Joh­duin sii­tä miet­ti­mään, mik­si ihmi­se­läi­men tois­ta ihmis­tä koh­taan har­joit­ta­ma raa­ka väki­val­ta tun­tuu niin eri­lai­sel­ta kuin ei-ihmis-eläi­men ihmis­tä koh­taan har­joit­ta­ma väki­val­ta. Tai se ei oikeas­taan tun­nu eri­lai­sel­ta, vaan pikem­min­kin vain miel­läm­me ne hyvin eri tavoin. Ensim­mäi­nen sii­tä herää­vä aja­tus on tie­tys­ti, että kyse on väki­val­lan eri­lai­sis­ta tar­koi­tus­pe­ris­tä. Jos­ta edel­leen joh­duin poh­ti­maan, onko eläi­men eri tar­koi­tus­pe­ril­lä sit­ten ero­ja sen väki­val­lan­teon miel­tä­mi­sen kan­nal­ta. #

Ihmi­sen jou­tu­mi­nen vil­lie­läi­men sur­maa­mak­si on tie­tys­ti useim­mi­ten mur­he­näy­tel­mä, mut­ta vai­kut­taa­ko eläi­men vai­ku­tin tra­ge­dian laa­tuun? Jos näl­kiin­ty­nyt leo­par­di raa­te­lee ja syö lap­sen, onko se pie­nem­pi tra­ge­dia kuin jos vas­ta­syö­nyt leo­par­di raa­te­lee tiel­leen sat­tu­neen lap­sen vain oppor­tu­nis­ti­ses­ti, ja jät­tää saa­liin­sa syö­mät­tä kun ei satu mais­tu­maan? #

Leopardi hyökkääAina­kin minus­ta tun­tuu vah­vas­ti sil­tä, että noil­la tapah­tu­mil­la ei mur­heel­li­suu­des­sa mitat­tu­na ole mitään eroa. Olen ilmei­sen tai­pu­vai­nen miel­tä­mään eläi­men har­joit­ta­man väki­val­lan yhtä neut­raa­lis­ti kuin puun kaa­tu­mi­sen, lumi­vyö­ryn, maan­jä­ris­tyk­sen tai min­kä tahan­sa täy­sin tah­dot­to­mas­ti toi­mi­van luon­no­nil­miön aiheut­ta­man mur­he­näy­tel­män. Ja sil­ti­kään en mis­sään tapauk­ses­sa alle­kir­joit­tai­si väi­tet­tä, että eläi­met ovat tah­dot­to­mia. #

Mik­si en siis arvos­te­le nii­den teko­ja samal­la taval­la kuin ihmis­ten, joi­den teois­sa ilman muu­ta kat­soi­sin ensim­mäi­se­nä tar­koi­tus­pe­riä? Seu­raa­vak­si mie­leen tulee (taas, minus­ta, “tie­tys­ti”), että eläi­mel­lä ei ole saman­lais­ta kykyä näh­dä tekon­sa seu­rauk­sia kuin ihmi­sel­lä. #

Täs­sä tul­laan sit­ten taas sii­hen, että minus­ta psy­ko­paa­tin­kaan suo­rit­ta­maa väki­val­lan­te­koa ei näin ollen voi pitää sen isom­pa­na mur­he­näy­tel­mä­nä kuin vaik­ka­pa leo­par­din suo­rit­ta­maa. Tar­kem­mas­sa tar­kas­te­lus­sa pal­jas­tuu nimit­täin, että kyky näh­dä ennal­ta teon seu­rauk­sia, sii­tä kon­kreet­ti­ses­ti seu­raa­via asioi­ta ei ole­kaan niin­kään mer­ki­tyk­sel­li­siä teon mer­ki­tys­tä arvos­tel­taes­sa kuin on kyky näh­dä ennal­ta teon aiheut­ta­ma sosi­aa­li­nen isku­aal­to. #

Psy­ko­paa­til­la on käsit­tääk­se­ni hyvin­kin kehit­ty­nyt kyky näh­dä teko­jen­sa seu­rauk­set kon­kreet­ti­ses­ta, uti­li­ta­ris­ti­ses­ta näkö­kul­mas­ta. Sen sijaan hänel­lä on äärim­mäi­sen heik­ko, jopa täy­sin ole­ma­ton kyky tun­tea teko­jen­sa toi­sis­sa ihmi­sis­sä herät­tä­mää tun­ne­vai­ku­tus­ta. Ja juu­ri kyky tun­tea tuo tun­ne­vai­ku­tus on se, johon minun intui­tio­ni poh­jaa teon mur­heel­li­suut­ta arvos­tel­les­saan #

Empa­tia­ky­vys­tään ja sen ilmai­se­mas­ta teon tun­ne­vai­ku­tuk­ses­ta huo­li­mat­ta väki­val­taa teke­vän olen­non väki­val­ta on minus­ta tur­hem­paa, väl­tet­tä­vis­sä­ole­vam­paa, ja siten pal­jon mur­heel­li­sem­paa kuin empa­tia­ky­vyt­tö­män har­joit­ta­ma väki­val­ta. Jäl­kim­mäi­nen toi­mii näh­däk­se­ni aivan kuten eläin, joka ei kyke­ne tun­ne­vai­ku­tuk­sen arvioin­tiin ylei­ses­ti vail­li­nai­sen seu­rauk­sien arvioin­ti­ky­kyn­sä takia. #

Vie­lä­kin tar­kem­min sanoen: psy­ko­paat­ti ei miel­lä teko­jen­sa tun­ne­vai­ku­tus­ta siten kuin minä tai (ken­ties) sinä. Sil­lä on hänel­le yhtä vähän mer­ki­tys­tä kuin minul­le on vaik­ka­pa mat­ka­pu­he­li­me­ni tun­ne-elä­mäl­lä (jol­lai­sen sil­le voin suh­teel­li­sen hel­pos­ti­kin kuvi­tel­la). Ei mikään mää­rä hii­li­poh­jai­se­lot­to­maan lii­tet­tyä ant­ro­po­mor­fis­mia rii­tä sii­hen, että alkai­sin pitää esi­net­tä pahoin­pi­te­le­vää olen­toa empa­tia­ky­kyn­sä vas­tai­seen toi­min­taan syyn­ta­kei­se­na. #

[muok­kauk­set]
[muokkaus][klo]2012-04-05 22:35[/klo] +(palju?)[/muokkaus]
[/muokkaukset] #

Tyhjäksi tarkoitettu

#25668. Keskiviikko, 4. huhtikuuta 2012 klo 18.08.39, kirjoittanut Jani.

Oli­sin voi­nut vaik­ka van­noa, että tänään on tiis­tai. En mil­lään kyke­ne muis­ta­maan eilis­tä tai tois­sa­päi­vää. Nii­den ilta­päi­vien tapah­tu­mat sen­tään kyke­nin palaut­ta­maan mie­leen, ja sil­lä perus­teel­la vah­vis­ta­maan, etten oikeas­ti ole jou­tu­nut aika­poi­muun. Vii­kon­lo­pus­ta asti on ollut pit­kiä päi­viä, koto­na olen ollut vas­ta kuu­den ja yhdek­sän välil­lä. Työ­päi­vät ovat olleet nor­maa­li­mit­tai­sia, nii­den ympä­ril­le vain on ker­ty­nyt täs­sä pal­jon muu­ta. Olin huo­men­na­kin aiko­nut käy­dä töit­ten jäl­keen salil­la, mut­ta jos se ker­ta onkin tors­tai eikä kes­ki­viik­ko, sil­le­kin ilta­päi­väl­le on sit­ten muu­ta ohjel­maa. #

Sitä luu­li­si, että täl­lai­sel­la tapah­tu­ma­tah­dil­la oli­si muu­ta­kin ker­rot­ta­vaa kuin että kii­ret­tä on pitä­nyt, mut­ta pää­ni on ihan tyh­jä. Tai no tie­tys­ti siel­lä on pal­jon töi­hin liit­ty­viä asioi­ta, mut­ta niis­tä en voi kir­joit­taa, enkä haluai­si vaik­ka voi­sin­kin (se on joka tapauk­ses­sa lii­an ris­kial­tis­ta). Ei sil­lä, että­kö minul­la mitään Wiki­leaks-tasois­ta tie­toa nyt hal­lus­sa­ni oli­si, vaan minus­ta vain on hel­poin­ta raja­ta työt koko­naan jul­ki­sen elä­mä­ni ulko­puo­lel­le, jot­tei tar­vit­se miet­tiä mis­tä voi ja mis­tä ei voi ker­toa. #

Tänään mie­tin pai­kal­lis­bus­sis­sa, että kirk­ko­num­me­lai­set ovat ulkoi­sel­ta ole­muk­sel­taan niin kuin jotain per­ke­leen Muu­mi-kir­jo­jen sivu­hah­mo­ja. Sitä on vai­kea sen tar­kem­min selit­tää, sen vain näkee tääl­lä olles­saan. Pel­kään, että se pätee minuun­kin. #